Minä kun aikaan luulin, että menin naimisiin vaan yhden miehen kanssa, mutta meninkin samalla kuningas alkoholinkin kanssa ja se se vasta onkin itsevaltias tyranni, joka panee hyvänkin miehen sekaisin ja toimimaan kuin raukka sätkynukke.
Minulla oli suht hyvä mies ja liitto, ei enää.... hävisin kuninkaalle.
Meidän ongelmamme on ollut alkoholi ja väkivalta jo vuosia ja molemmat yhtä aikaa kuin siamilaiset kaksoset. Viime aikoina miehestä on kehittynytkin henkisen alistamisen mestari. Ei ulkopuoliset uskoisi, kun miestä katsoo ja kuuntelee. Kodin seinien sisällä vasta totuus näkyy ja viinan vahvistamana uhona menee yliöveriksi.
Joka ikinen kerta, kun hän on humalassa, hän mollaa mut maan rakoon. Nimittelee ja ylenkatsoo kaikkea, mitä minä olen tehnyt tai saavuttanut. Eikä vain minua, vaan koko sukuni ja ystäviänikin. Ja sitä on jatkunut niin kauan, että olen vieraantunut jo kaikista muista paitsi lapsistani. Alkuaikoina olin sitä mieltä, että siellä, missä minä, sinne sukuni on aina tervetullut. Nyt en ole jaksanut ottaa heitä vastaan pitkiin aikoihin. Olen jopa kieltänyt tulemasta. Ystävätkin on jääneet aika paitsioon, kun tuo herrahidalgo on vienyt kaikki mun voimani. Alistanut humalaisen käytöksensä alle ja minä olenkin säälittävästi alistunut. Eikä ole auttanut asiaa, kun kaiken olen pitänyt piilossa muilta, en ole kertonut kenellekään ja siihen on tultu, ettei olekaan ketään enää kelle kertoa.
Nyt vaan on käynyt niin, että mä se eristyksiin jouduin.
Onneksi lapset ovat jo niin isoja, että pärjäävät ilman jatkuvasti hoitavaa ja huolehtivaa äitiä, sillä sitä minä en enää jaksaisi ollakaan. Olen niin romahtanut tämän meidän keskinäisen pomppuilevan liittomme jalkoihin.
Viime yönäkin mies joi ja solvasi mua silmät suut täyteen. Lähdin ulos ja kun palasin, mies rötkötti sammuneena. Aamulla huomen oli: “Lutkakin palannut”. Voi paska. Ja tällaista on toistunut jo vuosia ja joka ikinen viikonloppu perjantaista sunnuntain vastaiseen yöhön asti.. Jos en lähde tilanteesta ulos, hän huutaa sängyn vieressä ja repii peittoa ja mulla on alkanut tosiaan pelottaa niissä tilanteissa, sen jälkeen, kun hän aikanaan kävi myös käsiksi. Riisti mut väkisin sängystä ylös ja heitti pihalle. Ei enää, mutta huutaa, huutaa päälle ja on aivan sama, mitä sanon. Ei jätä rauhaan.
Jälkeenpäin ei suostu puhumaan asioista. Lähtee vaan litomaan muualle, kun yritän puhumalla selvittää asiaa. Suuttuu vaan, jos menen perässä ja puhun.
Niin monta vuotta olen pohtinut eroa, mutta olen sitten kuitenkin vaan toivonut, että paranee. mutta paskat, pahenee vaan ja tässä nyt olen, keskellä helvettiliittoa. Ja niin hirveän pettyneenä ja väsyneenä, alistuneena, että en elämän tahto ja uskokin on aika vähissä. Motiivitkin hukassa.
Miten jaksaisin avioeron jälkeen nousta vielä jaloilleni. Henkisesti. Pelottaa niin pirusti koko tulevaisuus.
Alkuaikoina mies viilteli ranteitaan, kun sanoin, etten enää jaksa jatkaa näin. Nyt tämä hänen itseensäpäin kääntynyt viha on kääntynyt minuun. Nyt mua “potkitaan” humalassa.
Mikä piru häneen on mennyt. Miksi mies toimii noin.? Hän se on lukemattomat kerrat humalassa sanonut, että nyt erotaan. Olen sanonut, että OK, toimitaan sitten niin, erotaan vaan. Ja kun päiviä on kulunut, olen kysynyt, että joko eropaperit on viety........... no ei.
Eihän tällainen avioliitto ole kenenkään onni ja etu, ei edes väkivaltaisen miehen, että perheet ja kodit hajoaa, ei edes se että puoliso saadaan särjettyä...
Miksi sitten mies toimii noin?
Tiedän, että mun pitäisi jaksaa huoltaa itseni ulos tästä tilanteesta, päästä elämään, jossa alkoholi ei enää hallitse, ei kukaan tai mikään mukaan hallitse mua enää, että pääsisin toipumaan ja toivomaan ........ja joskus unelmoimaankin.... siitä vaikka, että on niitä hyviäkin parisuhteita olemassa....
Minulla oli suht hyvä mies ja liitto, ei enää.... hävisin kuninkaalle.
Meidän ongelmamme on ollut alkoholi ja väkivalta jo vuosia ja molemmat yhtä aikaa kuin siamilaiset kaksoset. Viime aikoina miehestä on kehittynytkin henkisen alistamisen mestari. Ei ulkopuoliset uskoisi, kun miestä katsoo ja kuuntelee. Kodin seinien sisällä vasta totuus näkyy ja viinan vahvistamana uhona menee yliöveriksi.
Joka ikinen kerta, kun hän on humalassa, hän mollaa mut maan rakoon. Nimittelee ja ylenkatsoo kaikkea, mitä minä olen tehnyt tai saavuttanut. Eikä vain minua, vaan koko sukuni ja ystäviänikin. Ja sitä on jatkunut niin kauan, että olen vieraantunut jo kaikista muista paitsi lapsistani. Alkuaikoina olin sitä mieltä, että siellä, missä minä, sinne sukuni on aina tervetullut. Nyt en ole jaksanut ottaa heitä vastaan pitkiin aikoihin. Olen jopa kieltänyt tulemasta. Ystävätkin on jääneet aika paitsioon, kun tuo herrahidalgo on vienyt kaikki mun voimani. Alistanut humalaisen käytöksensä alle ja minä olenkin säälittävästi alistunut. Eikä ole auttanut asiaa, kun kaiken olen pitänyt piilossa muilta, en ole kertonut kenellekään ja siihen on tultu, ettei olekaan ketään enää kelle kertoa.
Nyt vaan on käynyt niin, että mä se eristyksiin jouduin.
Onneksi lapset ovat jo niin isoja, että pärjäävät ilman jatkuvasti hoitavaa ja huolehtivaa äitiä, sillä sitä minä en enää jaksaisi ollakaan. Olen niin romahtanut tämän meidän keskinäisen pomppuilevan liittomme jalkoihin.
Viime yönäkin mies joi ja solvasi mua silmät suut täyteen. Lähdin ulos ja kun palasin, mies rötkötti sammuneena. Aamulla huomen oli: “Lutkakin palannut”. Voi paska. Ja tällaista on toistunut jo vuosia ja joka ikinen viikonloppu perjantaista sunnuntain vastaiseen yöhön asti.. Jos en lähde tilanteesta ulos, hän huutaa sängyn vieressä ja repii peittoa ja mulla on alkanut tosiaan pelottaa niissä tilanteissa, sen jälkeen, kun hän aikanaan kävi myös käsiksi. Riisti mut väkisin sängystä ylös ja heitti pihalle. Ei enää, mutta huutaa, huutaa päälle ja on aivan sama, mitä sanon. Ei jätä rauhaan.
Jälkeenpäin ei suostu puhumaan asioista. Lähtee vaan litomaan muualle, kun yritän puhumalla selvittää asiaa. Suuttuu vaan, jos menen perässä ja puhun.
Niin monta vuotta olen pohtinut eroa, mutta olen sitten kuitenkin vaan toivonut, että paranee. mutta paskat, pahenee vaan ja tässä nyt olen, keskellä helvettiliittoa. Ja niin hirveän pettyneenä ja väsyneenä, alistuneena, että en elämän tahto ja uskokin on aika vähissä. Motiivitkin hukassa.
Miten jaksaisin avioeron jälkeen nousta vielä jaloilleni. Henkisesti. Pelottaa niin pirusti koko tulevaisuus.
Alkuaikoina mies viilteli ranteitaan, kun sanoin, etten enää jaksa jatkaa näin. Nyt tämä hänen itseensäpäin kääntynyt viha on kääntynyt minuun. Nyt mua “potkitaan” humalassa.
Mikä piru häneen on mennyt. Miksi mies toimii noin.? Hän se on lukemattomat kerrat humalassa sanonut, että nyt erotaan. Olen sanonut, että OK, toimitaan sitten niin, erotaan vaan. Ja kun päiviä on kulunut, olen kysynyt, että joko eropaperit on viety........... no ei.
Eihän tällainen avioliitto ole kenenkään onni ja etu, ei edes väkivaltaisen miehen, että perheet ja kodit hajoaa, ei edes se että puoliso saadaan särjettyä...
Miksi sitten mies toimii noin?
Tiedän, että mun pitäisi jaksaa huoltaa itseni ulos tästä tilanteesta, päästä elämään, jossa alkoholi ei enää hallitse, ei kukaan tai mikään mukaan hallitse mua enää, että pääsisin toipumaan ja toivomaan ........ja joskus unelmoimaankin.... siitä vaikka, että on niitä hyviäkin parisuhteita olemassa....
Vastaukset 5
Vanhimmat
onko paikkakunnallasi turvataloa, mene sinne. Tai kirkon diakonille puhumaan tilanteestasi, tai sossuun. Älä häpeä, ei tarvitse, älä syyllisty, ei tarvitse. Älä selittele, ei tarvitse. Jatka omaa elämääsi ja anna ammattiauttajien auttaa sua pahimpien karikkojen ylitse.
Jos miehesi viiltelee tai jopa tekee pahempaa itselleen, se ei ole sun syy, se on se sisäinen tuska miehelläsi joka sen tekee. Muuttaa et enää häntä voi, muuta itsesi ja muuta pois.
Jos miehesi ei saa eropapereita laitettua kuntoon, tee sinä se. Se vaatii voimia, rohkeutta ja jaksamista, mutta pidemmän päälle se on sen arvoista. Itsekin totesit, että haluaisit haaveilla ja varmasti kokeakin hyvän parisuhteen. Se on todellakin mahdollista, mutta ei nykyisen miehesi kanssa. Ajattele miten tuhlaat elämäsi ja energiasi pelkoon ja turhaan sopimiseen. Tässä tilanteessa sinun pitää olla itsekäs ja pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi eikä surra etukäteen sitä mitä miehesi tekee jos haet eroa. Nainen kunnioita itseäsi ja lähde pois tästä tilanteesta. Kenenkään ei pitäisi joutua kestämään tuollaista kohtelua, varsinkaan omalta mieheltään! Ja kuten jo edellinen vastaaja totesi, hae apua. Älä missään tapauksessa häpeä, syy ei ole sinun vaan miehesi alkoholiongelman. Jos paikkakunnallasi toimii AA-kerhoja, voit myös käydä juttelemassa niiden työntekijöiden kanssa.
Jaksamista, voimia, rohkeutta ja onnea Sinulle!
on voimia jatkaa tätä suhdetta ja pysyä siinä, kaikesta paskasta huolimatta, niin kyllä sulla on voimia siitä erotakin. Kaiva nyt ne vaan esiin ja ala itse tehdä asioillesi jotakin. Ei sitä kukaan muu puolestasi tee. Tiedät kyllä mitä pitää tehdä, mutta ala jo toimimaan ja pelasta oma elämäsi. Siitä se hyvinvointi alkaa. Miehestäsi ja hänen elämästään et ole vastuussa, hän on vastuussa siitä itse. Niin kuin sinäkin omasta elämästäsi ja siitä minkälaista se on ja tulee olemaan.
loputon huutaminen, räyhääminen, pelottelu, ainainen riepottelu miehen mielialojen mukaan, ainainen kyyristely, pelko ja häpeily. Uhrin eristäminen vähän kerrassaan ystävistään, sukulaisistaan...
Minuakin ero pelotti, lykkäsin ja lykkäsin. Nyt kun viimein olen saanut sen aikaiseksi, ainoa harmin aiheeni on alkuaikojen sekasorron jälkeen, että miksi en lähtenyt jo vuosia aiemmin. Sitä tänäänkin harmittelin.
Miksi suotta hukkaat naisenelämääsi, juopon öykkärin kynsissä. Hän ei siitä miksikään muutu, korkeintaan uskoontulo voisi hänet parantaa. Mutta sitä sinun on turha jäädä odottelemaan. Rupea viivyttelemättä hommaamaan eroa, ensin hanki salaa itsellesi asunto jonne muuttaa ja tukijoukkoja lapsistasi, ystävistäsi ja esimerkiksi kunnan sosiaalitoimesta. Kerro heille rehellisesti miten asiat ovat, miehesi käytös ei ole sinun syysi eikä sinun häpeäsi.
Ja jos itsemurhalla uhkaa, kerro se sossun ihmisille, hommatkoot he miehellesi hoitoapua. Mutta sinä älä sorru säälistä jatkamaan itsesi tuhoamista!
Minäkin olin siinä piinassa, mutta pääsin pois. Alkoholisti ei parane vaan pahenee ja teot sen myötä. Tee yksinkertainen poistumissuunnitelma. Kaikki, mikä on sinulle todella tärkeää, otat mukaan ja häivyt. Piste. Jos on lapsia, otat heidätkin kapsäkkeineen mukaan. Ensimmäinen osoite on turvakoti tai mummula tai vastaava.
Sieltä käsin alat selvittämään vakituista asuinpaikkaa ja otat sosiaalitoimistoon yhteyttä, jos sinulla ei ole tarpeeksi rahaa.
Kun saat pysyvän kodin, hae "turvamiesten" kanssa loput tavarasi kotoa. Ota yhteys vanhoihin ystäviin, kavereihin ja sukulaisiin. He auttavat muutossa. Älä häpeä pyytää apua!
Sitten voit rauhassa miettiä tulevaisuutta, hakea apua esim. AlAnon on hyvä vaihtoehto alkoholistien läheisille, eikä maksa mitään. Avioeron voi hoitaa sieltä uudesta osoitteesta. Nykyään se on yksi paperilappu vain allekirjoitettuna. Valmiita kaavakkeita saa käräjäoikeudesta.
Jokainen isku ja sanan sivallus on liikaa!