"Ruotsi - maa joka tekee itsemurhaa"

Italialainen toimittaja Giulio Meotti kirjoittaa israelilaisen Arutz Sheva -lehden vierassarakkeessa siitä, kuinka yksi Euroopan moderneimmista ja vieraanvaraisimmista maista on romahtamassa valtion monikulttuurisuuden ja joukkomaahanmuuton vuoksi.

Valtio tukee radikaalia väestörakenteen muutosta, kirjoittaa Meotti ja mainitsee, että vuonna 1975 Riksdagen päätti yksimielisesti, että Ruotsi olisi monikulttuurinen maa. Tuolloin yli 40 prosenttia maahanmuuttajista oli suomalaisia. Vuonna 2019 88% maahanmuuttajista oli lähtöisin ei-länsimaista ja 52 prosenttia muslimimaista.

Nykyisellä vauhdilla ruotsalaiset ovat vähemmistössä vuoteen 2065 mennessä, kirjoittaa Meotti ja lainaa Helsingin Aalto -yliopiston professoria Kyösti Tarvaista. Ja vuoteen 2050 mennessä 30 prosenttia Ruotsin väestöstä voi olla muslimeja, ja kun jo nyt muslimit ovat valtava ongelma, niin mitä se on sitten 2050.

"Huolestuttavia tietoja Ruotsin väkivaltaisuuksista - "Tällaista nousua ei ole nähty missään muualla Euroopassa"

Ruotsi on ohittanut muun muassa Italian ja Itä-Euroopan aseväkivaltatilastoissa ja maassa on nyt eniten aseväkivaltaa koko Euroopassa.

Tämän totesi Ruotsin rikoksentorjuntaneuvosto Brå:n tekemä tuore tutkimus."
656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siellä onkin Matut Hirttonarun Rasvaajina, niin onnistuu se itsari Ruottilta ! Ja kohta Täälläkin !

Äänestä

Minkäs teet kun hurrit haluaa tuota. Suomi voi vaan mennä myöskin pesuveden mukana kun ollaan niin lähellä

Äänestä
  • Ei ne tavalliset svedut halua, suurin osa haluaa vähentää mamutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ne tavalliset svedut halua, suurin osa haluaa vähentää mamutusta.

    Mutta äänestävät niitä jotka ovat syyllisiä tilanteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta äänestävät niitä jotka ovat syyllisiä tilanteeseen.

    Sama täällä Suomessa.

    Äänestä

Oikea ennuste ja laskelma Ruotsin väestön- ja uskonnonvaihdosta on paljon pahempi!

Pätevän laskelman mukaan Ruotsi on mamuenemmistöinen jo vuonna 2045 ja muslimienemmistöinen jo vuonna 2050.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Italialainen toimittaja Giulio Meotti kirjoittaa israelilaisen Arutz Sheva -lehden vierassarakkeessa siitä, kuinka yksi Euroopan moderneimmista ja vieraanvaraisimmista maista on romahtamassa valtion monikulttuurisuuden ja joukkomaahanmuuton vuoksi.

Valtio tukee radikaalia väestörakenteen muutosta, kirjoittaa Meotti ja mainitsee, että vuonna 1975 Riksdagen päätti yksimielisesti, että Ruotsi olisi monikulttuurinen maa. Tuolloin yli 40 prosenttia maahanmuuttajista oli suomalaisia. Vuonna 2019 88% maahanmuuttajista oli lähtöisin ei-länsimaista ja 52 prosenttia muslimimaista.

Nykyisellä vauhdilla ruotsalaiset ovat vähemmistössä vuoteen 2065 mennessä, kirjoittaa Meotti ja lainaa Helsingin Aalto -yliopiston professoria Kyösti Tarvaista. Ja vuoteen 2050 mennessä 30 prosenttia Ruotsin väestöstä voi olla muslimeja, ja kun jo nyt muslimit ovat valtava ongelma, niin mitä se on sitten 2050.

"Huolestuttavia tietoja Ruotsin väkivaltaisuuksista - "Tällaista nousua ei ole nähty missään muualla Euroopassa"

Ruotsi on ohittanut muun muassa Italian ja Itä-Euroopan aseväkivaltatilastoissa ja maassa on nyt eniten aseväkivaltaa koko Euroopassa.

Tämän totesi Ruotsin rikoksentorjuntaneuvosto Brå:n tekemä tuore tutkimus."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu