Ihmisoikeudet ovat hieno asia, mutta hienouden lisäksi ne ovat usein abstrakteja. Asiaa lähestytään useimmiten idealistisesti. Asiat konkretisoituvat vasta, kun joku taho (yleensä valtio) takaa ne.
Takaaminen voi tarkoittaa poliittisia oikeuksia ja vapautta. Nykyään se tarkoittaa aina myös taloudellisia oikeuksia saada tietty elintaso ja muitakin lukuisia ”oikeuksia”. Köyhistä maista muuttaa ihmisiä tämän vuoksi Suomeen paremman elintason perässä.
Mihin vedetään raja, eli milloin suomalaisten velvollisuus auttaa muiden maiden ihmisiä loppuu? Vaikka kaikki maailman ihmiset eivät tällä hetkellä olekaan tänne tulossa ja vaatimassa meidän palveluksiamme, niin kauan kuin asetelma on tällainen, niin kaikilla maailman ihmisillä on periaatteessa yhtäläinen oikeus vaatia niitä. Moni tekeytyy pakolaiseksi juuri tästä syystä.
Oman maan ja kansalaisten asettaminen muiden edelle ei ole pahuutta tai itsekkyyttä vaan realismia. Jotkut saattavat mieltää tämän kovuudeksi. Toiset mieltävät jopa rasismiksi, vaikka sitä se ei ole.
Takaaminen voi tarkoittaa poliittisia oikeuksia ja vapautta. Nykyään se tarkoittaa aina myös taloudellisia oikeuksia saada tietty elintaso ja muitakin lukuisia ”oikeuksia”. Köyhistä maista muuttaa ihmisiä tämän vuoksi Suomeen paremman elintason perässä.
Mihin vedetään raja, eli milloin suomalaisten velvollisuus auttaa muiden maiden ihmisiä loppuu? Vaikka kaikki maailman ihmiset eivät tällä hetkellä olekaan tänne tulossa ja vaatimassa meidän palveluksiamme, niin kauan kuin asetelma on tällainen, niin kaikilla maailman ihmisillä on periaatteessa yhtäläinen oikeus vaatia niitä. Moni tekeytyy pakolaiseksi juuri tästä syystä.
Oman maan ja kansalaisten asettaminen muiden edelle ei ole pahuutta tai itsekkyyttä vaan realismia. Jotkut saattavat mieltää tämän kovuudeksi. Toiset mieltävät jopa rasismiksi, vaikka sitä se ei ole.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihmisoikeudet pitäisi uudelleennimetä Paavonoikeuksiksi koska Paavo Väyrynen on ihmistä parempi
Itävallan pääministeri totesi aivan oikein, että siirtolaisuus ei ole mikään ihmisoikeus.
Kuitenkin länsimaiden vasurieliitit ja niiden valtamediat niin väittävät!?
Tanska tekee järkeviä päätöksiä maahanmuuton suhteen ja siellä on sosiaalidemokraattinen pääministeri. Siellä ollaankin samaa mieltä yli puoluerajojen.
Suomessa on tietyt puolueet menettäneet täysin maalaisjärjen, siksi on nykyinen tilanne yllä. Jos ei tule turvapaikkaa silti saat olla maassa täydellä ylläpidolla vaikka olet laiton oleilija, turvapaikka systeemiä käytetään surutta hyväksi ja se taas todistaa virkamiesten tyhmyyden tehdä oikeita päätöksiä.
Suomessa monet poliitikot eivät ajattele järjellä vaan tunteella.
Ja tunteellakin ajattelu olisi jopa mahtavaa, jos se myönteinen tunne kohdistuisi omaan maahan, kansaaan, kulttuuriin , kieleen ja uskoon!
Uskonnon voi jättää ulkopuolelle. Uskontoon hurahtaneet vieraantuvat usein itse todellisuudesta.
Joillekin uskonto on jopa laki. Šaria (arab. شريعة, šarīʿa 'tie, polku') eli islamilainen laki on islaminuskon mukaan Jumalan ihmisille antama muuttumaton laki. Šaria on islaminuskon ydin, sillä islam on lakiuskonto.
Olen egoisti, en rasisti. En halua jakaa maamme resursseja ja verovaroja muualta tulleiden kanssa. Ne kuuluvat Suomen kansalle ja niitä on käytettävä suomalaisten hyväksi. En siis ole rasisti, koska on täysin yhdentekevää, minkä mallinen tai värinen se muualta tuleva on.
Suomi on suomalaisten koti ja me olemme sen aikojen saatossa muovanneet tällaiseksi kuin se nyt on.
Meillä on oma kielemme, muinaisjumalat, hassut heimot, ruuat, kansallispuvut jne. Ja olemme myös geneettisesti oma etninen ryhmämme.
En ymmärrä, miksi länsimaissa vaaditaan monikulttuurisuutta, joka sotkee oman identiteettimme. Ulkomailla meiltä vaaditaan muiden kansojen tapoihin sopeutumista ja niiden kunnioitusta, eikö samaa voisi vaatia niiltä, jotka tulevat tänne. Varsinkin, kun usein joudumme heidät elättämään.
Näistä vieraista voi joskus tulla Suomen kansalaisia, mutta heistä ei koskaan tule suomalaisia, koska siihen vaaditaan suomalaiset sukujuuret ja perimä.
Sauli Niinistö: Muuttoliikkeestä pakko puhua – ”Viime kädessä meidän kaikkien on puolustettava suomalaista yhteiskuntaa”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5ee2e352-7223-43a0-ac45-b4a8b8ad4fb3
"Yksi jos toinenkin hieraisi korviaan kuullessaan presidentin puhuvan vuoden 2016 valtiopäivien avajaisissa turvapaikanhakijoista. Niinistö kuvaili, kuinka ”jokainen, joka osaa sanoa sanan ’asylum’, turvapaikka, pääsee sisään Eurooppaan ja Suomeen.”
Nyt Niinistö pohti samaa asiaa: pakolaissopimusten soveltumista nykyhetkeen.
– Ihmisoikeuksien ja muuttoliikkeen ristipaineet ovat saaneet minut taas viime aikoina palaamaan vuonna 2016 valtiopäivien avajaisissa pitämääni puheeseen. Moni ei siitä silloin pitänyt, kun viittasin arvomaailmaamme syvästi liittyvään dilemmaan: siihen, soveltuvatko vanhat sopimukset aivan toisiin olosuhteisiin, Niinistö sanoi Suurlähettiläspäivillä."
Järkeviä ajatuksia ja mietteitä meidän presidentillämme.
"Olisi miellyttävämpää, jos emme joutuisi vastakkainasettelujen äärelle. Mutta aina päätöksenteko ja vastuunkanto ei ole miellyttävää. Viime kädessä meidän kaikkien on puolustettava suomalaista yhteiskuntaa."
Lähde:
https://www.presidentti.fi/puheet/tasavallan-presidentti-sauli-niiniston-puhe-suurlahettilaskokouksessa-24-8-2021/
Nyt pitää olla tarkkana että tätä humanitaarisen suojelun tarvetta ei oteta takaisin turvapaikanperusteeksi SILLÄ sehän olisi käytännössä avoin kutsu noin 2...3 miljardille ihmeselle!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008215270.html
Suomalaisen yhteiskunnan kuuluu auttaa heikossa asemassa olevia suomalaisia. Suomalaisella työssä käyvällä veronmaksajalla ei ole mielestäni sitten tippaakaan mitään velvollisuutta elättää verorahoilla kaiken maailman ulkomaalaisia.
Ennemmin ne verovarat tulee ohjata terveydenhoitoon, nuorten mielenterveystoimintaan tai vastaavanlaisiin kohteisiin, kuin ulkomaille tai ulkomailta tuleviin elätettäviin elintasopakolaisiin.
Jotkut ovat sitä mieltä, että pakolaisia pitää auttaa mahdollisista haitoista huolimatta. Toiset taas sitä mieltä, että auttaminen pitää tehdä täysin eri tavalla, jos se aiheuttaa haittaa täällä kohdemaassa (Suomessa).