Kuka mielenvikainen häirikkö pilaa

keskustelut lisäämällä niihin suuret määrät pelkkiä Raamatun jakeita, niitä mitenkään kommentoimatta?

Tuo toiminta on pilannut monet muutoin mielenkiintoiset keskustelut.
3558
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Monet eivät ymmärrä, tämä osuus ei ole kopio raamatusta. Pitää esittää omia mielipiteitä.

Äänestä
  • Aliottaja, Älä Solvaa Minua, Sillä Minä Olen Pitkävihainen, Tuomitsen Sinut Kulkemaan Kuset ja Paskat Housuissa koko Ensi viikon, Pidä Ny Hyvänäsi kun tulit mulle ilkkumaan ! ja uusia housuja en anna paskasten tilalle, pese ite kamppeesi !

    Äänestä

Usko Toivonen kopioi sivukaupalla tekstiä palstalle ymmärtämättä asioista yhtään mitään.

Äänestä
  • "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta."

    6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
    7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
    8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
    9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
    11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
    12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
    13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
    14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
    15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
    16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
    17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
    18 Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin."
    19 Minä kysyn: eikö Israelilla ole ollut siitä tietoa? Ensiksi jo Mooses sanoo: "Minä herätän teidän kiivautenne kansan kautta, joka ei ole kansa, ymmärtämättömän kansan kautta minä teitä kiihoitan."
    20 Ja Esaias on rohkea ja sanoo: "Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet."
    21 Mutta Israelista hän sanoo: "Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden."
    ( Room. 10)

    s-seutulainen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta."

    Ps 119:1 Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia.
    2 Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko sydämestään kysyvät hänen tahtoaan,
    3 ne, jotka eivät tee vääryyttä vaan kulkevat hänen teitään.
    4 Sinä olet antanut säädöksesi tarkoin noudatettaviksi.
    5 Kunpa kulkuni olisi vakaa, kunpa aina seuraisin sinun määräyksiäsi!
    6 Kun pidän käskysi silmieni edessä, en joudu häpeään.
    7 Vilpittömin sydämin minä kiitän sinua, kun opin tuntemaan oikeamieliset päätöksesi.
    8 Minä noudatan sinun käskyjäsi -- älä koskaan minua hylkää!
    9 Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä? Siten, että noudattaa sinun sanaasi.
    10 Koko sydämestäni minä kysyn sinun tahtoasi, älä anna minun eksyä käskyjesi tieltä.
    11 Minä talletan kaikki ohjeesi sydämeeni, etten rikkoisi sinua vastaan.
    12 Kiitetty olet sinä, Herra! Opeta minut tuntemaan määräyksesi.
    13 Minä julistan ihmisille kaikki sinun päätöksesi.
    14 Minä iloitsen sinun liittosi tiestä niin kuin iloitaan rikkauksista.
    15 Minä tutkistelen sinun säädöksiäsi, pidän katseeni sinun poluillasi.
    16 Sinun käskysi ovat iloni, sinun sanaasi minä en unohda.
    17 Pidä huolta minusta, palvelijastasi, niin saan elää ja noudattaa sinun sanaasi.
    18 Avaa silmäni näkemään sinun lakisi kaikkine ihmeineen.
    19 Minä olen muukalainen maan päällä. Älä salaa minulta käskyjäsi.
    20 Minä riudun kaipauksesta, alati minä odotan sinun päätöksiäsi.
    21 Sinä pidät kurissa röyhkeät, nuo kirotut, jotka kääntävät selkänsä sinun käskyillesi.
    22 Vapauta minut pilkasta ja häväistyksestä, olenhan elänyt niin kuin liittosi vaatii.
    23 Vehkeilkööt mahtimiehet minua vastaan -- minä, palvelijasi, tutkin sinun määräyksiäsi.
    24 Sinun liittosi on iloni, liittosi säädökset ovat neuvonantajani.
    25 Minä olen vaipunut maan tomuun. Virvoita minut, tee sanasi mukaan!
    26 Sinä kuulet minua, kun kerron, mitä teitä olen kulkenut. Opeta minut tuntemaan määräyksesi!
    27 Opasta minut säädöstesi tielle, minä tahdon tutkistella sinun lakisi ihmeitä.
    28 Olen levoton, huolet painavat minua. Nosta minut maasta, tee sanasi mukaan!
    29 Pidä minut loitolla valheen teistä, opeta minulle lakisi, ole armollinen.
    30 Minä olen valinnut totuuden tien, sinun päätöksesi ovat aina silmieni edessä.
    31 Sinun liitostasi, Herra, minä pidän kiinni -- älä anna minun joutua häpeään!
    32 Kevein askelin minä kuljen sinun käskyjesi tietä, sinä huojennat mieleni.
    33 Herra, opeta minulle määräystesi tie, niin seuraan sitä tinkimättä.
    34 Anna minulle ymmärrystä noudattaa lakiasi, olla sydämestäni sille kuuliainen.
    35 Anna minun kulkea käskyjesi polkua, siitä minä saan ilon.
    36 Taivuta sydämeni liittosi puoleen, oman voiton pyynnistä ohjaa se pois.
    37 Käännä katseeni kauas kaikesta turhasta, anna minun elää ja kulkea sinun tietäsi.
    38 Tee myös minulle se, minkä olet luvannut tehdä kaikille, jotka sinua pelkäävät.
    39 Päästä minut häpeästä, joka minua uhkaa. Sinun päätöksesi ovat hyvät.
    40 Herra, minä kaipaan sinun säädöksiäsi. Sinä olet oikeamielinen -- anna minun elää!
    41 Herra, osoita minulle uskollisuutesi, auta minua, tee lupauksesi mukaan!
    42 Sinun sanaasi minä turvaan, sen avulla pystyn vastaamaan pilkkaajille.
    43 Älä jätä suutani totuuden sanaa vaille, minä panen toivoni sinun päätöksiisi.
    44 Minä noudatan aina sinun lakiasi, aina ja ikuisesti.
    45 Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää, ja siksi voin kulkea kevein mielin.
    46 Kuninkaittenkin edessä kerron arkailematta sinun liitostasi.
    47 Sinun käskyistäsi minä saan ilon, ne ovat minulle rakkaat.
    48 Minä kohotan käteni sinun puoleesi, minä tutkistelen sinun käskyjäsi. Ne ovat minulle rakkaat.
    49 Muista lupausta, jonka palvelijallesi annoit! Sinun sanasi antoi minulle toivon.
    50 Sinun lupauksesi on kurjuudessa lohtunani, se virvoittaa minut jälleen.
    51 Röyhkeät ovat alati minua solvaamassa, mutta minä en poikkea sinun laistasi.
    52 Minä ajattelen ikiaikaisia päätöksiäsi, Herra, niistä minä saan lohdun.
    53 Minä joudun suunniltani jumalattomien tähden, jotka hylkäävät sinun lakisi.
    54 Sinun käskysi ovat riemulauluni, kun asun täällä muukalaisena.
    55 Yölläkin minä muistan sinut, Herra, minä tahdon alati noudattaa lakiasi.
    56 Tämä on minun tehtäväni: elää sinun säädöstesi mukaan.
    57 Herra on minulle kaikki, muuta ei minulla ole, hänen sanojaan olen luvannut noudattaa.
    58 Koko sydämestäni minä pyydän suosiotasi: armahda minua, tee lupauksesi mukaan!
    59 Minä tutkin vaellustani ja käännän askeleeni sinun liittosi tielle.
    60 Oikopäätä, viivyttelemättä minä aina täytän sinun käskysi.
    61 Jumalattomien köydet kiertyvät ympärilleni, mutta minä en unohda sinun lakiasi.
    62 Yösydännäkin nousen kiittämään sinua oikeudenmukaisista päätöksistäsi.
    63 Olen kaikkien niiden ystävä, jotka pelkäävät sinua ja noudattavat sinun säädöksiäsi.
    64 Sinun hyvyytesi, Herra, täyttää maan. Opeta minut tuntemaan käskysi!
    65 Herra, hyvin sinä olet palvelijallesi tehnyt, olet tehnyt sanasi mukaan.
    66 Anna minulle tietoa, anna oikeaa ymmärrystä, minä turvaan sinun käskyihisi.

    Äänestä

  • Kirjoitan täällä omia oppeja vastaan, joita täällä viljellään.

    Oppeja vastaan ei ole mitään muuta "asetta", kuin Raamatun ilmoitus, johon peilaamalla omatekoiset opit paljastuvat vääriksi.

    Siksi käytän Raamatun ilmoitusta paljon, koska mitä enemmän selitystä, niin sen enemmän myös valhetta.

    Tokihan on myös niin, että omien oppiensa julistajat eivät siitä tykkää, kun ikioma "totuus" ei kestäkään Raamatun ilmoituksen kautta tarkastelua.

    Usko Toivonen

    Äänestä

ymmärtää vielä, että joku kirjoittaa raamatunjakeeseen perustuen, vaan kun jotkut rupee kirjoittan KOKO raamatun . . .

Äänestä

Kyseinen 'häirikkö' on oppinut käyttämään copy paste toimintoa, jolla on helppo liittää keskusteluun sivutolkulla tekstiä mistä lähteestä tahansa. Että siitä syystä yleensä pitkät litaniat johtuvat.

Äänestä

Voisin tarvittaessa laittaa kuvan Raamatun pätkiä postaavan ukon karvaisesta naamasta.

Äänestä

Ei kannata väitellä aivottomien kopiokoneiden kanssa.

Äänestä
  • Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
    eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
    ( Hebr. 4:12-13)

    Äänestä

  • Saviseutulainen kirjoitti:

    Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
    eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
    ( Hebr. 4:12-13)

    Tyhjästä on paha nyhjäistä.
    https://www.youtube.com/watch?v=OmCxtWrRQJ8

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    1 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
    18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
    19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
    20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
    21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
    22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
    23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
    24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
    25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
    26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
    27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
    28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
    29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
    30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
    31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."
    ( 1 Kor. 1)

    Äänestä

  • Saviseutulainen kirjoitti:

    1 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
    18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
    19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
    20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
    21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
    22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
    23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
    24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
    25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
    26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
    27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
    28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
    29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
    30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
    31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."
    ( 1 Kor. 1)

    Ps 119:1 Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia.
    2 Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko sydämestään kysyvät hänen tahtoaan,
    3 ne, jotka eivät tee vääryyttä vaan kulkevat hänen teitään.
    4 Sinä olet antanut säädöksesi tarkoin noudatettaviksi.
    5 Kunpa kulkuni olisi vakaa, kunpa aina seuraisin sinun määräyksiäsi!
    6 Kun pidän käskysi silmieni edessä, en joudu häpeään.
    7 Vilpittömin sydämin minä kiitän sinua, kun opin tuntemaan oikeamieliset päätöksesi.
    8 Minä noudatan sinun käskyjäsi -- älä koskaan minua hylkää!
    9 Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä? Siten, että noudattaa sinun sanaasi.
    10 Koko sydämestäni minä kysyn sinun tahtoasi, älä anna minun eksyä käskyjesi tieltä.
    11 Minä talletan kaikki ohjeesi sydämeeni, etten rikkoisi sinua vastaan.
    12 Kiitetty olet sinä, Herra! Opeta minut tuntemaan määräyksesi.
    13 Minä julistan ihmisille kaikki sinun päätöksesi.
    14 Minä iloitsen sinun liittosi tiestä niin kuin iloitaan rikkauksista.
    15 Minä tutkistelen sinun säädöksiäsi, pidän katseeni sinun poluillasi.
    16 Sinun käskysi ovat iloni, sinun sanaasi minä en unohda.
    17 Pidä huolta minusta, palvelijastasi, niin saan elää ja noudattaa sinun sanaasi.
    18 Avaa silmäni näkemään sinun lakisi kaikkine ihmeineen.
    19 Minä olen muukalainen maan päällä. Älä salaa minulta käskyjäsi.
    20 Minä riudun kaipauksesta, alati minä odotan sinun päätöksiäsi.
    21 Sinä pidät kurissa röyhkeät, nuo kirotut, jotka kääntävät selkänsä sinun käskyillesi.
    22 Vapauta minut pilkasta ja häväistyksestä, olenhan elänyt niin kuin liittosi vaatii.
    23 Vehkeilkööt mahtimiehet minua vastaan -- minä, palvelijasi, tutkin sinun määräyksiäsi.
    24 Sinun liittosi on iloni, liittosi säädökset ovat neuvonantajani.
    25 Minä olen vaipunut maan tomuun. Virvoita minut, tee sanasi mukaan!
    26 Sinä kuulet minua, kun kerron, mitä teitä olen kulkenut. Opeta minut tuntemaan määräyksesi!
    27 Opasta minut säädöstesi tielle, minä tahdon tutkistella sinun lakisi ihmeitä.
    28 Olen levoton, huolet painavat minua. Nosta minut maasta, tee sanasi mukaan!
    29 Pidä minut loitolla valheen teistä, opeta minulle lakisi, ole armollinen.
    30 Minä olen valinnut totuuden tien, sinun päätöksesi ovat aina silmieni edessä.
    31 Sinun liitostasi, Herra, minä pidän kiinni -- älä anna minun joutua häpeään!
    32 Kevein askelin minä kuljen sinun käskyjesi tietä, sinä huojennat mieleni.
    33 Herra, opeta minulle määräystesi tie, niin seuraan sitä tinkimättä.
    34 Anna minulle ymmärrystä noudattaa lakiasi, olla sydämestäni sille kuuliainen.
    35 Anna minun kulkea käskyjesi polkua, siitä minä saan ilon.
    36 Taivuta sydämeni liittosi puoleen, oman voiton pyynnistä ohjaa se pois.
    37 Käännä katseeni kauas kaikesta turhasta, anna minun elää ja kulkea sinun tietäsi.
    38 Tee myös minulle se, minkä olet luvannut tehdä kaikille, jotka sinua pelkäävät.
    39 Päästä minut häpeästä, joka minua uhkaa. Sinun päätöksesi ovat hyvät.
    40 Herra, minä kaipaan sinun säädöksiäsi. Sinä olet oikeamielinen -- anna minun elää!
    41 Herra, osoita minulle uskollisuutesi, auta minua, tee lupauksesi mukaan!
    42 Sinun sanaasi minä turvaan, sen avulla pystyn vastaamaan pilkkaajille.
    43 Älä jätä suutani totuuden sanaa vaille, minä panen toivoni sinun päätöksiisi.
    44 Minä noudatan aina sinun lakiasi, aina ja ikuisesti.
    45 Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää, ja siksi voin kulkea kevein mielin.
    46 Kuninkaittenkin edessä kerron arkailematta sinun liitostasi.
    47 Sinun käskyistäsi minä saan ilon, ne ovat minulle rakkaat.
    48 Minä kohotan käteni sinun puoleesi, minä tutkistelen sinun käskyjäsi. Ne ovat minulle rakkaat.
    49 Muista lupausta, jonka palvelijallesi annoit! Sinun sanasi antoi minulle toivon.
    50 Sinun lupauksesi on kurjuudessa lohtunani, se virvoittaa minut jälleen.
    51 Röyhkeät ovat alati minua solvaamassa, mutta minä en poikkea sinun laistasi.
    52 Minä ajattelen ikiaikaisia päätöksiäsi, Herra, niistä minä saan lohdun.
    53 Minä joudun suunniltani jumalattomien tähden, jotka hylkäävät sinun lakisi.
    54 Sinun käskysi ovat riemulauluni, kun asun täällä muukalaisena.
    55 Yölläkin minä muistan sinut, Herra, minä tahdon alati noudattaa lakiasi.
    56 Tämä on minun tehtäväni: elää sinun säädöstesi mukaan.
    57 Herra on minulle kaikki, muuta ei minulla ole, hänen sanojaan olen luvannut noudattaa.
    58 Koko sydämestäni minä pyydän suosiotasi: armahda minua, tee lupauksesi mukaan!
    59 Minä tutkin vaellustani ja käännän askeleeni sinun liittosi tielle.
    60 Oikopäätä, viivyttelemättä minä aina täytän sinun käskysi.
    61 Jumalattomien köydet kiertyvät ympärilleni, mutta minä en unohda sinun lakiasi.
    62 Yösydännäkin nousen kiittämään sinua oikeudenmukaisista päätöksistäsi.
    63 Olen kaikkien niiden ystävä, jotka pelkäävät sinua ja noudattavat sinun säädöksiäsi.
    64 Sinun hyvyytesi, Herra, täyttää maan. Opeta minut tuntemaan käskysi!
    65 Herra, hyvin sinä olet palvelijallesi tehnyt, olet tehnyt sanasi mukaan.
    66 Anna minulle tietoa, anna oikeaa ymmärrystä, minä turvaan sinun käskyihisi.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Tyhjästä on paha nyhjäistä.
    https://www.youtube.com/watch?v=OmCxtWrRQJ8

    Mitä olen uskovaisista oppinut vuosien aikana niin mitä luultavammin he vastustavat paholaista Raamatun jakeilla, koska heille se on yksinomaan Jumalan Sana, joka on tullut taivaasta. Se on Raamatun sanoissa ja toistaen Raamatun sanoja, heillä on voima vastustaa paholaista. Omia sanojaan käyttäen he voivat hävitä sodan. Tälläkin palstalla.

    >>> Omia sanojaan käyttäen he voivat hävitä sodan.

    Mistään sodankäynnistä ei tietenkään ole kyse, mutta on totta, että esittämällä toisten ajatuksia ominaan uskovaiset osoittavat täydellisen tyhmyytensä. Siltä se ainakin ulospäin vaikuttaa. Kopioi-painikkeen painamiseen ei paljoa älyä tarvita.

    11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
    12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
    13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
    14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
    15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
    16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
    17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
    ( Ef. 6)

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    >>> Omia sanojaan käyttäen he voivat hävitä sodan.

    Mistään sodankäynnistä ei tietenkään ole kyse, mutta on totta, että esittämällä toisten ajatuksia ominaan uskovaiset osoittavat täydellisen tyhmyytensä. Siltä se ainakin ulospäin vaikuttaa. Kopioi-painikkeen painamiseen ei paljoa älyä tarvita.

    Eikö? 🤔😊

    Et tunne tarpeeksi uskovia, luulen. Ihminen joka ajattelee toisin kuin uskovien oletusarvo on, on vaara.

    Esimerkiksi vaikka uskon Jumalaan, niin olen suuremman osan mielestä vaarallinen luopio ja eksyttäjä, koska olen valmis joustamaan käsityksissäni sen mukaan miten koen elämässäni uskonasiat. En oikeastaan nykyään välitä siitä, mitä ajattelevat.

    Sinäkin Henki olet liian kriittinen uskovien makuun ollaksesi heidän mielestään kunnon oikea uskova

    Kuvitteellinen vihollinen on tietenkin joidenkin uskovien korvien välissä. Se on heidän ongelmansa, ei minun. Heillä on Raamattu, Jumalan Sana ja jopa Pyhä Henki apunaan, mutta kaikesta taivaallisesta avusta huolimatta (joka on kirjoitusten mukaan täynnä rakkautta) he eivät tuhansien vuosien aikana saaneet aikaan mitään muuta, kuin yhden ainoan käsitteen: vihollinen. Tämän käsitteen tahdissa he sitten tanssivatkit aina kuolemaansa saakka.

    On kyllä totta, että aito kohtaaminen joidenkin uskovien kanssa on miltei mahdotonta, mutta se ei haittaa. Maailmassa on kutakuinkin 8 miljardia ihmistä, joten nou hätä.

    Aito kohtaaminen olisi kyllä hienoa, uskovien kesken, mutta se taitaa vain olla jokin hieno "yläkäsite".

    Varmaan se olisi jotain missä kuunneltaisiin ja hyväksyttäisiin monia ääniä, mutta sellainen ei kuulu uskontoon.

    Kyse ei ole mistään uskonnosta eikä ihmisten mielipiteistä.
    Evankeliumi meidän edestämme kärsineestä ja kuolleesta, ylösnousseesta, Jeesuksesta Kristuksesta ei ole mielipidekysymys, vaan Jumalan voima itsekullekin uskovalle pelastukseksi.
    "Vanhurskas on elävä USKOSTA"

    1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
    2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
    3 hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
    4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
    5 jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
    6 joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte:
    7 kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
    8 Ensiksikin minä kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teidän kaikkien tähden, koska teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa.
    9 Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan,
    10 aina rukouksissani anoen, että minä jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tulemaan teidän tykönne.
    11 Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte,
    12 se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.
    13 Ja minä en tahdo, veljet, teiltä salata, että jo monesti olen päättänyt tulla teidän tykönne saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne, niinkuin muidenkin pakanain, mutta olen ollut estetty tähän saakka.
    14 Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen velassa;
    15 omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.
    16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
    17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
    ( Room. 1)

    1 Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
    2 ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
    3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
    4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
    5 Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
    6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
    7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
    8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
    9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
    10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
    11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
    12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
    ( Gal. 1)

    Usko sisältää myös mielipiteitä. Vaikka uskovat korostavat yksimielisyyttä, ei sellaista ole todellisesti, koska ihmiset muodostavat eri käsityksiä myös samoista Raamatun jakeista, kyse on aina uskossa myös henkilökohtaisista mielipiteistä uskon suhteen, sama kun uskon tai ryhmittymän välillä on yksilöiden välillä eroavaisuuksia mielipiteissä uskon suhteen.

    Henki nimimerkki on myös toisaalta oikeassa siitä että ei Raamatun jakeita toistavan ihmisen kanssa voi kommunikoida todellisesti.

    Tulee nuiva ja ylimielinen kuva siitä, ettei voi laskeutua korkealta keskustelemaan alemmas niinkuin ihminen ihmiselle. Että vastataan vain jakeilla. Jos seurakuntaan tulisi ihminen ja hän haluaisi kysellä asioita, olisiko vastaukset Raamatun jakeita yksinomaan, mikä tästä palstasta tekee niin "kasvottoman", ettei nähdä, että se sama ihminen on siellä toisaallakin.

    Äänestä

  • Saviseutulainen kirjoitti:

    Kyse ei ole mistään uskonnosta eikä ihmisten mielipiteistä.
    Evankeliumi meidän edestämme kärsineestä ja kuolleesta, ylösnousseesta, Jeesuksesta Kristuksesta ei ole mielipidekysymys, vaan Jumalan voima itsekullekin uskovalle pelastukseksi.
    "Vanhurskas on elävä USKOSTA"

    1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
    2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
    3 hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
    4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
    5 jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
    6 joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte:
    7 kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
    8 Ensiksikin minä kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teidän kaikkien tähden, koska teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa.
    9 Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan,
    10 aina rukouksissani anoen, että minä jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tulemaan teidän tykönne.
    11 Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte,
    12 se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.
    13 Ja minä en tahdo, veljet, teiltä salata, että jo monesti olen päättänyt tulla teidän tykönne saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne, niinkuin muidenkin pakanain, mutta olen ollut estetty tähän saakka.
    14 Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen velassa;
    15 omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.
    16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
    17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
    ( Room. 1)

    1 Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
    2 ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
    3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
    4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
    5 Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
    6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
    7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
    8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
    9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
    10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
    11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
    12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
    ( Gal. 1)

    >>> Kyse ei ole mistään uskonnosta eikä ihmisten mielipiteistä.

    Mistä sitten on kyse, kumiankoistako?

    >>> Evankeliumi meidän edestämme kärsineestä ja kuolleesta, ylösnousseesta, Jeesuksesta Kristuksesta ei ole mielipidekysymys, vaan Jumalan voima itsekullekin uskovalle pelastukseksi.

    Kirjoittamasi lause on jälleen kerran puhdas lainaus Paavalin ajatuksista aka mielipiteistä (Room 1:16). Toisten ajatusten esittäminen lähdettä mainitsematta on plagiointia. Toisaalta Raamattu itse on täynnä plagiointia, joten siinä mielessä uskovaiset eivät koe tekevänsä mitään väärin. Nämä uskovaiset eivät yksinkertaisesti kykene minkään sorttiseen ajatteluun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aito kohtaaminen olisi kyllä hienoa, uskovien kesken, mutta se taitaa vain olla jokin hieno "yläkäsite".

    Varmaan se olisi jotain missä kuunneltaisiin ja hyväksyttäisiin monia ääniä, mutta sellainen ei kuulu uskontoon.

    Ihmisten kohtaamisen ei pitäisi olla kovin vaikeaa. Riittää, että hyväksyy toisen juuri sellaisenna kuin se on ja muistaa yksinkertaisen totuuden: ihminen tarvitsee ihmistä.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    >>> Kyse ei ole mistään uskonnosta eikä ihmisten mielipiteistä.

    Mistä sitten on kyse, kumiankoistako?

    >>> Evankeliumi meidän edestämme kärsineestä ja kuolleesta, ylösnousseesta, Jeesuksesta Kristuksesta ei ole mielipidekysymys, vaan Jumalan voima itsekullekin uskovalle pelastukseksi.

    Kirjoittamasi lause on jälleen kerran puhdas lainaus Paavalin ajatuksista aka mielipiteistä (Room 1:16). Toisten ajatusten esittäminen lähdettä mainitsematta on plagiointia. Toisaalta Raamattu itse on täynnä plagiointia, joten siinä mielessä uskovaiset eivät koe tekevänsä mitään väärin. Nämä uskovaiset eivät yksinkertaisesti kykene minkään sorttiseen ajatteluun.

    Sinä kirjoitat humanismin hengessä, filosofiaan inhimillisen päättelyn varassa tukeutuen.
    Sillä ei vain ole mitään merkitystä hengellisten asioiden ymmärtämisessä.
    Maailman yltiönerokkainkaan ihminen ei kykene käsittämään hengellisiä kysymyksiä HENGELLISESTI - ellei hän ole saanut Jumalan armosta syntyä uudesti ylhäältä.
    Toisin sanoen saanut tulla uskoon ja syntyä Jumalan Hengestä hengellisesti uudeksi ihmiseksi otettuaan vastaan Jeesuksen Kristuksen syntiensä sovittajana ja lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan.

    12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
    13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
    ( Joh. 1)

    3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
    4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
    5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
    6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
    7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
    8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
    ( Joh. 3)

    Uskovilla on tapana tukeutua vuosituhansia vanhoihin mantroihin ja toistella niitä, mikäli argumentit ovat päässeet loppumaan. He luulevat tietävänsä, mutteivät tiedä kuitenkaan. Pitävät muita ihmisiä ymmärtämättöminä.

    Edellinen on helposti todistettavissa: jos olet niin pyhä ja hengellinen, kuten olet monesti sanonut, niin ole hyvä ja vastaa yksinkertaiseen kysymykseen, joka liittyy Raamatun perusteisiin:
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17066653

    p.s. jos et osaa vastata itse niin pyydä Pyhää Henkeä puhumaan kauttasi...

    Äänestä

  • Saviseutulainen kirjoitti:

    Sinä kirjoitat humanismin hengessä, filosofiaan inhimillisen päättelyn varassa tukeutuen.
    Sillä ei vain ole mitään merkitystä hengellisten asioiden ymmärtämisessä.
    Maailman yltiönerokkainkaan ihminen ei kykene käsittämään hengellisiä kysymyksiä HENGELLISESTI - ellei hän ole saanut Jumalan armosta syntyä uudesti ylhäältä.
    Toisin sanoen saanut tulla uskoon ja syntyä Jumalan Hengestä hengellisesti uudeksi ihmiseksi otettuaan vastaan Jeesuksen Kristuksen syntiensä sovittajana ja lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan.

    12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
    13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
    ( Joh. 1)

    3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
    4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
    5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
    6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
    7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
    8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
    ( Joh. 3)

    >>Toisin sanoen saanut tulla uskoon ja syntyä Jumalan Hengestä hengellisesti uudeksi ihmiseksi >>
    saviseutulainen tuo tänne harhaoppia. saviseutulainen valhtelee.

    Totean, että uskoontiulossa ei synnytä uudeksi ihmiseksi.

    Ps. 1 :6 ” jumalattomain tie hukkuu. ”

    Totean, että Sinä saviseutulainen olet hengellisesti kuolleessa tilassa, luonnollinen ja jumalaton, Herraa pelkäämätön, PERKELEEN KAKARA, joka hukkuu.

    Asetat itsesi korkeammalle, ja se ei totisesti ole oikein.

    3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
    4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
    5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
    6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
    7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
    ( Tiit. 3)

    3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
    4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
    5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
    -
    22 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
    23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
    ( 1 Piet. 1)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asetat itsesi korkeammalle, ja se ei totisesti ole oikein.

    Meillä tavallisilla ihmisilllä on varaa seistä viimeisinä jonossa (Sananl. 11:2).

    Äänestä

Sananl.10:19 Missä on paljon sanoja, siinä ei syntiä puutu; mutta joka huulensa hillitsee, se on taitava. Saarn.1:18 Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. Saarn.5:2-3 Älä ole kerkeä suustasi, älköönkä sydämesi kiirertikö lausumaan sanaa Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaasa ja sinä olet maan päällä; sentähden olkoot sanasi harvat. Sillä paljosta työstä tulee unia, ja missä on paljon sanoja, siinä on tyhmä äänessä. Sananl.10:14

Äänestä
  • Jaaha, mitähän oikein taas yrität sanoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaaha, mitähän oikein taas yrität sanoa?

    kuka tommosta pelkkää "pötköö" viitti ruvet edes lukeen, mulla kotona raamatussa sentään, on ihan raamatun jakeisiin ryhmitetty, että semmosta.

    Äänestä

Joku hellari vihaa raamatunsanaa.

Olis parempi ku sais vaan rauhassa kirjotella "mun-mielipide-on" ja "ei-munraamatus-tätä-lue" (ehkä lukeekin, muttei ole kiinnostusta lukea) ja "Paavola-sano-et-toi-o-katolilaine-raamatu-eli-värennös", "mun-Raamatuviännös-Kansalle-sanoo-iha-muuta-ku-noi-väärie-kirkkoje-raamatu".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

keskustelut lisäämällä niihin suuret määrät pelkkiä Raamatun jakeita, niitä mitenkään kommentoimatta?

Tuo toiminta on pilannut monet muutoin mielenkiintoiset keskustelut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu