En tiedä yhtään mitä teen. Olen ollut reilun vuoden mieheni kanssa. Meillä on uusperhe ja pikkuvauva. Kaikki on tapahtunut todella nopeasti. Alussa mies oli ihana, kiltti ja turvallinen. Kun muutimme yhteen alkoi käytös muuttua. Suuttuu herkästi ja huutaa todella kovaa ja haukkuu minua. Pitää väkisin paikallaan ja huutaa niin kovaa että sylkeä tulee minun päälle. Meillä on paljon hyvääkin ja rakastan häntä. Riitojen jälkeen osaa olla todella ihana ja meillä on jonkun viikon oikein ihanaa. Omat lapseni tykkäävät hänestä eivätkä haluaisi muuttaa. Meillä on paljon riitaa rahasta myös ja mies on mustasukkainen. Myönnän että olen itsekin välillä inhottava, väsynyt vauvan takia. Melkein aina kun tapellaan niin käskee minun etsiä oman asunnon. Nyt sitten etsinkin ja se on minulle varattuna kaupungilta . En tiedä voinko lähteä. En halua j a toisaalta haluan. Kaikki oli taas hyvin ja tänään meillä alkoi taas uusi tappelu. Tämä uusperhe elämä on niin outoa. Aloin puhua siitä kun kohtelee lapsiamme niin eriarvoisesti. En tiedä miten hermostuukin aina niin. Yritin mennä muualle kun alkoi huutaa. Jahtasi minua ja aloin sitten töniä häntä pois ja lyödä että ei ota väkisin kiinni ja huuda minun päässä kiinni. Suuttui kai siitä. Ja sitten kun olin jo rauhassa ja sanoin että kerron kaikille että minkälaista meillä on elämä. Niin painoi kädellä minua kurkusta . Jotenkin se ilme oli niin pelottava. Ajattelin että nyt ainakin lähden omien lasteni kanssa kun asuntokin olisi. En sitten vain kuitenkin osaa. En jaksa olla yksin vauvan kanssa. Vaikka tapellaan paljon niin miehestä on paljon apua. En tiedä yhtään mitä teen. Pelottaa sekin jos tuo väkivalta vaan pahenee .
Miehestäni on tullut väkivaltainen
30
3140
Vastaukset
- Anonyymi
Kukaan ei tiedä minkälainen mieheni on. En kehtaa sanoa kun sitten hyvinä hetkinä hävettäisi mitä kaikki ajattelee meistä. Olen niin sekaisin. Haluan olla yhdessä ja toisaalta haluan sen oman asunnon
- Anonyymi
Teidän pitää mennä perheneuvolaan juttelemaan vaikeuksistanne.
Molemmilla on varmaan hermot kireällä ja siksi on vaikea keskustella rauhallisesti.
Miehesi tekee väärin, tuolla tavalla ei saa naista kohdella.
Onko teillä jotain luotettavaa ystävää, joka voisi puhua teidän molempien kanssa? - Anonyymi
Miehile on joku ; Lyömätön linja, sinne voi mennä ja soittaa...jos haluaa eroon väkivallan käytöstä!
- Anonyymi
Miten joku voi olla väkivaltaisen miehen kanssa. Ei siinä ole mitään hyvää. Naiset on vaan idiootteja eivätkä tajua mitään. Ei väkivalta kuulu suhteeseen. Jos on vauvakin vielä niin sun ainoa hyvä teko mitä voit tehdä on viedä se vauva mahdollisimman kauas siitä väkivaltaisesta miehestä ja erota samalla itse.
- Anonyymi
Kyllä näin on ! Kuka voi haluta miehen lasten edelleen ennenkaikkea turvallisuuden edelleen???
- Anonyymi
Kun lapsi on vauva, saat hoitaa sen. Isommista lapsista tulee riitaa. Pakene heti.
- Anonyymi
Pois lähteminen on oikea valinta, tässä tapauksessa.
Väkivalta ei ole koskaan oikein, oli se sitten henkistä tai fyysistä.
Ja tuo tulee pahenemaan, takuu varmasti jos jäät.. - Anonyymi
Oletko jo pesueesi kanssa omassa asunnossasi?
Pliiiis, kerro että olet!
Onhan sinun velvollisuutesi lapsiasi kohtaa sallia heidän kasvaa turvallisessa ja rauhallisessa ilmapiirissä. jos olisit yksin, saisit olla mukiloituna niin paljon kuin haluaisit, mutta sinulla yksikertaisesti EI ole oikeutta sallia lastesi kärsiä !
Ymmärrätko mitä tässä todella on kysymyksessä? - Anonyymi
"painoi kädellä minua kurkusta"
Soita ja hakeudu turvakotiin. Tee rikosilmoitus pahoinpitelystä ja pyydä poliiseja auttamaan muutossa omaan asuntoosi. Pyydä esim. Mannerheimin lastensuojeluliitolta ja kunnan sosiaalitoimelta apua selviämiseen vauvan ja lasten kanssa, ja apua ystäviltä ja sukulaisilta. Pidä itsesi ja lastesi puolta. - Anonyymi
Lähde. Vauva vuosi lyhyt se menee vaikka päällä seisten yksinään. Ajatele lapsia kuka sitten pitää vauvasta huolta kun mies kuristaa hengiltä.
- Anonyymi
Nyt turvakotiin suoraan. Haet paikan ja ajan että pääset livahtamaan. Tässä on nyt vähän epävarmoja mutta muistakaa että turvakoti on myös sitä varten että elämä järjestetään uudelleen. Näiden miesten paikka on kalterien takana. Säälittäviä.
- Anonyymi
Miehestäkö tullut väkivaltainen? Olette olleet yhdessä reilun vuoden... Honey, miehesi on aina ollut väkivaltainen, se on vaan peittänyt alussa asian.
Paremmin jaksat kun lähdet menemään ja sinun ensisijainen tehtäväsi on suojella omia lapsiasi, eikä tuolla "miehen" kuvatuksella ole oikeutta aiheuttaa lapsille mitään traumoja tai käyd ää kiinni suhun
Voisitkohan saada apuja ja neuvoja neuvolasta, mut ennen kaikkea: LÄHDE - Anonyymi
Et jaksa ja et jaksa. Se on JAKSETTAVA! Ajattele edes niitä lapsias! JUOKSE. Menee tovi ja saat selitellä mustia silmiä ja ruhjeita kunnes sun jälkikasvustas tehdään lasu. Et kai kuvittele ettei ne lapset kärsi tosta touhusta?? Kyllä kärsivät ja tulee aika jolloin alkaa oireilu koulussa, hoidossa jne. Ja kuka on silloin syytetyn penkissä? SINÄ. Joten mieti tarkkaan miten toimit. Tai on sulla vaihtoehto: annat lapset huostaan, sitten saat rauhassa ottaa köniis mutta eipähän tarvitse lasten kärsiä kahden valopään töhöilyistä.
- Anonyymi
On pakko kertoa järkyttävä kokemus han sivusta seuranneena.
Olin junassa, tulossa Jväskylästä ja vaunuosastolla oli lapsiperhe. Jo heti alkuun perheenisän, miehen nähdessäni tuli mieleeni että tuossa on väkivaltaan taipuvainen äijä ihan selvästi. Mies oli lihaksikas, skrode, raamikas ja selvästi lihaskuntoaan ylläpitävä.
Vaimo oli ilmeisestisaanut yhden lapsen äskettäin. Ja oli siinä perheessä vielä kaksi pikkupoikaakin.
Pojat temnelsivät, pitäen ääntä ja molemmat vanhemmat komnsivat vuoroin lemaan hiljempaa.
No, tein siinä sivustakatsojana havaintoja.
Isä hermostui todella pienestä ja vamutti impulssiiviselta ja käskytyksissään ajoittain epäjohdonmukaiselta.
Välillä hän hermostui täysin aiheetta ja huusi pojille kovaan ääneen. Eli sama tilanne, huutaminen ja meluaminen oli hänestä välillä häiritsevää välillä hän ei reagoinut lainkaan.
Itse olisin lapsena joutunut hämmentynään, miksi äsken käytös ärsytti ja sitten taas se ei aiheuttanut reagointia, vaikka huusin ja toimin samalla tavalla.
Kesken rauhallisenkin leikin, isä karjui kovaan ääneen: nyt kakarat hiljaa..
Pahin yhteenotto tapahtui kun isä komensi pojat tuoleihin istumaan ja huusi..siis huusi pojille että: nyt se on loppu, te uskotte mitä minä sanon tai muuten, nyt lopetatte sen pelleilyn ja metelin, jne.
Äijällä palo silmät päässä ja kehonkieli kertoi äärimmäisestä raivosta, muksut istuivat totisina penkeilään. Isä oli todella raivoissaan ja näytti siltä, että jos tilanne olisi tapahtunut kotona, äijä olisi vetänyt pitkin korvia niitä muksuja. Siis pahoinpidellyt heitä.. Äiti oli ihan hiljaa vietessä, pitäen pikkuvauvaa sylissään.
Oli pakko ,poistua siitä, koska teki niin pahaa.
Jonkin ajan kuluttua tulin takaisin paikalleni. Inhosin koko äijää. Veti imelää isänroolia, seliseliiseliselii…molemmat vanhemmat yrittivät hyvitellä kaikille kanssamatkustajille avautunutta raivoamista esiintyivät ” kunnon vanhempina”
Voi ju..luta mieshän oli täysi raivopää.
Ei mennyt läpi ” kunnon isukki” esitys minulle.
Toinen havainto, pikku poika oli satuttanut sormensa, se olikin ihan punainen ja poikaan selvästi sattui ja hän oli itkuinen. Meni äitinsä luo esittämään sormeaan ja kertoi miten vamma syntyi.
Isä oli vieressä ja pyysi poikaa näyttämään ” vammansa”:
tule näyttämään sitä pikkurilliä....tänne ja samalla äijä nauroi todella ivallisesti kuin tehden pilkkaa pojasta.
Kasvatustyyli tällä lihaskimpulla oli tyypillinen: meillä ei miehet itke, saatana, muijat itkee, ei miehet. Isä suhtautui ivallisesti lapseen ja lapsen kokemaan kipuun.
Pikku vauva oli isän ” kommeuksessa ja valvonnassa ” jonkin aikaa.
Isällä oli välillä täysi työ hillitä vihan- ja kiukuntunteitaan, välillä leperteli vauvalle, välillä taas reagoi vihaisesti ja voimakkaasti kontrolloiden. Sama tilanne, reagointi vaihteli aina mielialan ja fiiliksen mukaan.
Pikkuvavasta huomasi heti, miten tämä reagoi isään ja tämän väkivaltaiseen, agressiiviseen olemukseen ja sen tuottamaan ilmapiiriin
. Selkeästi vauva osin pelkäsi isäänsä, oli valppaana ja seurasi isän mielenliikkeitä ja ilmeitä hyvin tarkkaan. Välillä näkyi vauvan ilmeistä selkeä pohdinta, ajattelu : miten tuon kanssa toimitaan, miten tuo reagoi, mitä pitäisi tehdä tässä tilanteessa jne.
No, tultiin perille ja koko porukka lähti pois vaunusta. Alun leperryksen ja perheidyllinen kulissimaisuus oli siis tullut esiin jo moneen kertaan, mutta kulisseja ei enää jaksettu pitää kovin pitkään.
Uloskäyntien luota alkoi kuulumaan pukkuvauvan itkua, joku oli läppäissyt, tukistanut tai tehnyt jotain muuta. Äiti oli hermostunut ja huusi lapsille ivallisesti, isä samoin kihisi raivosta.
Mietin minkälaista tämän pariskunnan ja lapsiperheen arki mahtaa olla kotona, neljän seinän sisällä. Kuka saa turpaansa tänään, kenelle huudetaan kurkku suorana joka päivä.
Ihmettelin äitiä, jos äijä on tuollainen psykopaatti, persoonallisuushäiriöinen, narsisti, rajatilapersoonallisuus, epävakaa petsoonallisuus niin..
KUKA HULLU TEKEE LAPSIA TUOLLAISELLE ÄIJÄLLE? .
EI KUULKAA RIITÄ EDES VEHKEEN KOKO TAI ORKKUJEN MÄÄRÄ SAA HALUAMAAN LISÄÄNTYMÄÄN TUOLLAISEN SOSIOPAATIN KANSSA., TEKEMÄÄN YHTÄKÄÄN MUKSUA.
OLI MUNAN KOKO MIKÄ TAHANSA. ..
JU..LUTA MIKÄ STEROIDIÄIJÄ, PINNA PALO SEKUNNEISSA JA KASVATUSTYYLI
EPÄJOHDONMUKAINEN,
EPÄLOOGINEN JA TYLY,
VÄHEKSYVÄ, MITÄTÖIVÄ,
NUJERTAVA, EPÄKUNNIOITTAVA.
HYI HELVETTI NAISET,
MIKSETTE EDES KATSO KENEN KANSSA MUKSUJA TEETTE,
PSYKOPAATIT LISÄÄNTYY VAUHDILLA,
NIILLÄ ON AINA VEHKEET ESILLÄ
SEKSI ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄÄ JA
SEKSIELÄMÄ KIIVASTA JA RUNSASTA. JA
OVAT JOKA PAIKASSA LEVITTÄMÄSSÄ PASKAANSA.
. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

.Juuri näin, kovia panomiehiä suurin osa. Ossavat sytyttää naisen kuin naisen, ja ilmeisesti myös tyydyttää seksaalisesti, mutta puolisoina, kumppaneina ja isinä hirviöitä.
Merkittävin piire näissä on salamaihastumiset, salamasitoutumiset, hyvä läpänheitto, osaavat luoda turvallisen fiiliksen, mutta kaikki laskelmoitua. Haluavat suojella hentoa, herkkää naista, ajan kanssa sitten näkyy, miten suojelu toteutetaan; kontrollointia jne.vahtimista jne.
Ja vinkuvat aina ”kyynelsilmin” että muuttuvat. Vetoavat jopa kovaan lapsuuteensa, kun isä löi jne.haluavat herättää myötätuntoa kuulijassa, empatiaa. Ja todelllakin, selityksiä löytyy.
Jumalauta - ne mitään osaa muuttua, ihan sama meno jatkuu.
Narsistisia, todellakin, mustasukkaisia, kyllä ja omitushaluisia, joo. Ja laskelmoivia. Hyvittelevät: ostavat koruja, matkoja, vaatteita, laukkuja jne kaltoinkohtelun jälkeen.
Ja annas olla, sama huuto alkaa, kohta uudestaan, läpsäytykset, kurinpalautukset..
Ja ne teeskennellyt itkut ja katumukset taas kohta perään..hyvitysrituaaleineen.
Ja todellakin:
Seksillä, hyvillä panoilla korjataan kaikki..puhe sujuu ja viettely, houkuttelu, seksuaalinen sytyttäminen, kiihottaminen; juu taivas aukee ja lihakset kouristelle rytmikkäästi..sen jälkeen tupakkatauko ja rento olo ja vähän aikaa jaksavat olla seksn jälkeen tyytyväisiä ja rauhallisia, kunnes taas joku asa ttaa päähän , nousee hattuun ja ärsyttää ja sama alkaa…muutaman päivän jaksavat olla rauhallisia kunnes..
vaativa jatkuvasti pysyäkseen rauhallisina seksiä..se toimii lääkkeenä kaikkeen v..tutukseen ja ärsyyntyneisyyteen, niiden estämiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, kovia panomiehiä suurin osa. Ossavat sytyttää naisen kuin naisen, ja ilmeisesti myös tyydyttää seksaalisesti, mutta puolisoina, kumppaneina ja isinä hirviöitä.
Merkittävin piire näissä on salamaihastumiset, salamasitoutumiset, hyvä läpänheitto, osaavat luoda turvallisen fiiliksen, mutta kaikki laskelmoitua. Haluavat suojella hentoa, herkkää naista, ajan kanssa sitten näkyy, miten suojelu toteutetaan; kontrollointia jne.vahtimista jne.
Ja vinkuvat aina ”kyynelsilmin” että muuttuvat. Vetoavat jopa kovaan lapsuuteensa, kun isä löi jne.haluavat herättää myötätuntoa kuulijassa, empatiaa. Ja todelllakin, selityksiä löytyy.
Jumalauta - ne mitään osaa muuttua, ihan sama meno jatkuu.
Narsistisia, todellakin, mustasukkaisia, kyllä ja omitushaluisia, joo. Ja laskelmoivia. Hyvittelevät: ostavat koruja, matkoja, vaatteita, laukkuja jne kaltoinkohtelun jälkeen.
Ja annas olla, sama huuto alkaa, kohta uudestaan, läpsäytykset, kurinpalautukset..
Ja ne teeskennellyt itkut ja katumukset taas kohta perään..hyvitysrituaaleineen.
Ja todellakin:
Seksillä, hyvillä panoilla korjataan kaikki..puhe sujuu ja viettely, houkuttelu, seksuaalinen sytyttäminen, kiihottaminen; juu taivas aukee ja lihakset kouristelle rytmikkäästi..sen jälkeen tupakkatauko ja rento olo ja vähän aikaa jaksavat olla seksn jälkeen tyytyväisiä ja rauhallisia, kunnes taas joku asa ttaa päähän , nousee hattuun ja ärsyttää ja sama alkaa…muutaman päivän jaksavat olla rauhallisia kunnes..
vaativa jatkuvasti pysyäkseen rauhallisina seksiä..se toimii lääkkeenä kaikkeen v..tutukseen ja ärsyyntyneisyyteen, niiden estämiseen.Käyttävät seksiä tunnesäätelyyn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On pakko kertoa järkyttävä kokemus han sivusta seuranneena.
Olin junassa, tulossa Jväskylästä ja vaunuosastolla oli lapsiperhe. Jo heti alkuun perheenisän, miehen nähdessäni tuli mieleeni että tuossa on väkivaltaan taipuvainen äijä ihan selvästi. Mies oli lihaksikas, skrode, raamikas ja selvästi lihaskuntoaan ylläpitävä.
Vaimo oli ilmeisestisaanut yhden lapsen äskettäin. Ja oli siinä perheessä vielä kaksi pikkupoikaakin.
Pojat temnelsivät, pitäen ääntä ja molemmat vanhemmat komnsivat vuoroin lemaan hiljempaa.
No, tein siinä sivustakatsojana havaintoja.
Isä hermostui todella pienestä ja vamutti impulssiiviselta ja käskytyksissään ajoittain epäjohdonmukaiselta.
Välillä hän hermostui täysin aiheetta ja huusi pojille kovaan ääneen. Eli sama tilanne, huutaminen ja meluaminen oli hänestä välillä häiritsevää välillä hän ei reagoinut lainkaan.
Itse olisin lapsena joutunut hämmentynään, miksi äsken käytös ärsytti ja sitten taas se ei aiheuttanut reagointia, vaikka huusin ja toimin samalla tavalla.
Kesken rauhallisenkin leikin, isä karjui kovaan ääneen: nyt kakarat hiljaa..
Pahin yhteenotto tapahtui kun isä komensi pojat tuoleihin istumaan ja huusi..siis huusi pojille että: nyt se on loppu, te uskotte mitä minä sanon tai muuten, nyt lopetatte sen pelleilyn ja metelin, jne.
Äijällä palo silmät päässä ja kehonkieli kertoi äärimmäisestä raivosta, muksut istuivat totisina penkeilään. Isä oli todella raivoissaan ja näytti siltä, että jos tilanne olisi tapahtunut kotona, äijä olisi vetänyt pitkin korvia niitä muksuja. Siis pahoinpidellyt heitä.. Äiti oli ihan hiljaa vietessä, pitäen pikkuvauvaa sylissään.
Oli pakko ,poistua siitä, koska teki niin pahaa.
Jonkin ajan kuluttua tulin takaisin paikalleni. Inhosin koko äijää. Veti imelää isänroolia, seliseliiseliselii…molemmat vanhemmat yrittivät hyvitellä kaikille kanssamatkustajille avautunutta raivoamista esiintyivät ” kunnon vanhempina”
Voi ju..luta mieshän oli täysi raivopää.
Ei mennyt läpi ” kunnon isukki” esitys minulle.
Toinen havainto, pikku poika oli satuttanut sormensa, se olikin ihan punainen ja poikaan selvästi sattui ja hän oli itkuinen. Meni äitinsä luo esittämään sormeaan ja kertoi miten vamma syntyi.
Isä oli vieressä ja pyysi poikaa näyttämään ” vammansa”:
tule näyttämään sitä pikkurilliä....tänne ja samalla äijä nauroi todella ivallisesti kuin tehden pilkkaa pojasta.
Kasvatustyyli tällä lihaskimpulla oli tyypillinen: meillä ei miehet itke, saatana, muijat itkee, ei miehet. Isä suhtautui ivallisesti lapseen ja lapsen kokemaan kipuun.
Pikku vauva oli isän ” kommeuksessa ja valvonnassa ” jonkin aikaa.
Isällä oli välillä täysi työ hillitä vihan- ja kiukuntunteitaan, välillä leperteli vauvalle, välillä taas reagoi vihaisesti ja voimakkaasti kontrolloiden. Sama tilanne, reagointi vaihteli aina mielialan ja fiiliksen mukaan.
Pikkuvavasta huomasi heti, miten tämä reagoi isään ja tämän väkivaltaiseen, agressiiviseen olemukseen ja sen tuottamaan ilmapiiriin
. Selkeästi vauva osin pelkäsi isäänsä, oli valppaana ja seurasi isän mielenliikkeitä ja ilmeitä hyvin tarkkaan. Välillä näkyi vauvan ilmeistä selkeä pohdinta, ajattelu : miten tuon kanssa toimitaan, miten tuo reagoi, mitä pitäisi tehdä tässä tilanteessa jne.
No, tultiin perille ja koko porukka lähti pois vaunusta. Alun leperryksen ja perheidyllinen kulissimaisuus oli siis tullut esiin jo moneen kertaan, mutta kulisseja ei enää jaksettu pitää kovin pitkään.
Uloskäyntien luota alkoi kuulumaan pukkuvauvan itkua, joku oli läppäissyt, tukistanut tai tehnyt jotain muuta. Äiti oli hermostunut ja huusi lapsille ivallisesti, isä samoin kihisi raivosta.
Mietin minkälaista tämän pariskunnan ja lapsiperheen arki mahtaa olla kotona, neljän seinän sisällä. Kuka saa turpaansa tänään, kenelle huudetaan kurkku suorana joka päivä.
Ihmettelin äitiä, jos äijä on tuollainen psykopaatti, persoonallisuushäiriöinen, narsisti, rajatilapersoonallisuus, epävakaa petsoonallisuus niin..
KUKA HULLU TEKEE LAPSIA TUOLLAISELLE ÄIJÄLLE? .
EI KUULKAA RIITÄ EDES VEHKEEN KOKO TAI ORKKUJEN MÄÄRÄ SAA HALUAMAAN LISÄÄNTYMÄÄN TUOLLAISEN SOSIOPAATIN KANSSA., TEKEMÄÄN YHTÄKÄÄN MUKSUA.
OLI MUNAN KOKO MIKÄ TAHANSA. ..
JU..LUTA MIKÄ STEROIDIÄIJÄ, PINNA PALO SEKUNNEISSA JA KASVATUSTYYLI
EPÄJOHDONMUKAINEN,
EPÄLOOGINEN JA TYLY,
VÄHEKSYVÄ, MITÄTÖIVÄ,
NUJERTAVA, EPÄKUNNIOITTAVA.
HYI HELVETTI NAISET,
MIKSETTE EDES KATSO KENEN KANSSA MUKSUJA TEETTE,
PSYKOPAATIT LISÄÄNTYY VAUHDILLA,
NIILLÄ ON AINA VEHKEET ESILLÄ
SEKSI ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄÄ JA
SEKSIELÄMÄ KIIVASTA JA RUNSASTA. JA
OVAT JOKA PAIKASSA LEVITTÄMÄSSÄ PASKAANSA.
.Listalta puuttuu:
Impulssiivinen käyttäytyminen= odottamattomia raivonpuuskia
Itsehillinnän puute
Agressiivisuus
Voisi viitata persoonallisuushäiriön ohella myös laittomien anabolisten steroidien käyttöön.
Tai kaikki yhdessä,.
Sitten siihen vielä tuo ” ennen vanhaan niin tyypillinen poikien kasvatus: pojat eivät itke eivätkä valita turhasta, minkään ikäisinä.
Viittaa sihen, että omasa lapsuudessa on koettu väkivaltaa, mikä taas ei oikeuta mihinkään tai selitä htään mitään.
Tyhjä veruke jolla selitetään omaa kyvyttömyyttä hillitä agressiivisia impulsseja.
- Anonyymi
sellaisia niistä tulee kun saavat kansalaisuuden 🤣
- Anonyymi
En tiedä mitä tarkoitat. Kansallisuudella ja ihonvärllä ei ole mitään osuutta persoonallisuushäiriöihin, narsisimiin, sosiopatiaan.
Kulttuuri tosin säätelee mm.asennoitumista naisiin, kulttuuri piirteet, ominaisuudet voivat ehkä siis tukea narstistisia , sosiopaattisia jne.piirteitä tai käyttäytymistä, asenteita..mutta usk
Isin, ettei mikään uskonto, äriryhmittymiä lukuunottamatta, itsessään selkeästi esim.hyväksy naisten alistamista. Ääriryhmistä voi mainita ISIS ja Talebanit.
Sitten on mm.Venäjällä tietyt uskonnolliset ryhmittymät asennoituvat naisiin väheksyvästi. Ja unohtamatta jopa kotoisen kristinuskomme ääriajattelijoita, vanhoillis- lestadiolaisia esim.
- Anonyymi
Ota miehestä ero ja muuta pois. Parempaa neuvoa et saa mistään. Väkivaltainen mies ei ansaitse teitä. Rohkene!
- Anonyymi
Ei kannata jäädä lapset etusijalle ja turvaan. Sitten kun lasu saa tietää on pakko lähteä viimeistään ja jos vielä otat takaisin niin lähtee lapset lopullisesti. Minä en jäänyt kusipääöykkärin luo lähdin heti kun silmä vältti. Ei parane vaikka kuinka lupaili.
- Anonyymi
Kyllä se pahenee. Luota. Olen melkein menettänyt jo henkeni kahden miehen takia. Ei ole sen arvoista. Kaikki ei vaan sovi yhteen
- Anonyymi
Jos sun pitää salata väkivallan pelossa ihmisiltä minkälainen miehesi oikeasti on. Niin lähde nyt hyvä ihminen kun vielä voit. Se eristää sut pikkuhiljaa muista. Etkä kohta uskalla kertoa kellekään kun hakkaa sen jälkeen. Sehän on jo kerran yrittänyt kuristaa sut. Entä ensi kerralla mitä sitten tapahtuu.
- Anonyymi
Se mitä luultavammin tulee vain pahenemaan siitä että miehesi on mustasukkainen voi jo yksistään päätellä että hän on se joka käy vieraissa itse suosittelisin sinua lähtemään ennen kuin tilanne menee siihen että toinen on raudoissa ja toinen laudoissa
- Anonyymi
Kaikille naisille neuvoksi : älkää missään tapauksessa tehkö lapsia tuollaisille miehille, huono geeniperimä vain lisääntyy yhteiskunnassa.
Psykopatia periytyy geeneissä. - Anonyymi
Seksuaalisadistit tykkäävät kuristamisesta, saavat siitä potkua seksiinsä. Eivät lopeta koskaan, mieltymykset vain voimistuvat ja lopulta käy vahinko eli tappavat. Sekään ei lopeta käyttäytymistä vaan se vain kiihtyy. Erittäin vaarallisia.
- Anonyymi
Tämä kohtaaminen junassa on jäänyt mieleeni ja se elää siellä edelleen, tullen aina välillä mieleeni.
Todellisia ihmisiä todellisine ongelmineen.
Ei mitään kuviteltuja hahmoja jostain.
Tekisi mieli nähdä tämä perhe uudestaan, onko lapset minkälaisia, kasvaneet..
Miten perheväkivalta on kehittynyt, mihin suuntaan, entistä pahemmaksi vai onko tilanne rauhoittunut.
Kamala kokemus jota en ole vieläkään kuennyt unohtamaan. Minkälaista olisi elää tuollaisessa petheessä?
PAINAJAISMAISTA… - Anonyymi
Pakene kun voit. Tuo pahenee koko ajan.
- Anonyymi
Asia selviää sillä, että kävelet ulos, kertomatta siitä etukäteen.
Kun lyöminen alkaa, se ei yleensä enää lopu.
Jos kerrot erosta, asunnosta,
saat todennäköisesti vihat päällesi.
Kävele ulos. - Anonyymi
Lähde ja hae apua ihan mistä vaan! Puhu paljon. Ennemmin lapsetkin alkavat oirehtia!! Miehesi ei tule muuttumaan, ellei oikeasti tiedosta ongelmaa!!!!!! Usko minua, olen luottanut että asiat muuttuvat.. Niin ei käy ellette hae oikeasti apua!!!!!??
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798