Uusi parisuhde

ja hetken päästä kumppani ahdistuu tuosta ja tuosta...ja sitten olettekin kaksin vaan voi kuinka ihanaa...aluksi

Vastaus on 3. Nainen olen.

Vastaus on 3. mies 52v.

Ystävät ovat ystäviä, sukupuolesta riippumatta. Monet ystävistäni ovat päiväkoti-iästä saakka olleet ystäviäni. Minulla ei ole ikinä ollut "sutinaa" kumpaakaan sukupuolta olevien ystävieni kanssa. Olen ainoa lapsi, ystäväni ovat minulle kuin siskoja tai veljiä.

Puolison kanssa on yhteinen elämä ja molemminpuolinen rakkaus ja luottamus.
Minua rakastava ihminen ei pyydä minua luopumaan ystävistä, enkä minä pyydä puolisoani luopumaan omista ystävistään. Näin yksinkertaista se on.

Ystävyys ei haittaa parisuhdetta, eikä parisuhde haittaa ystävyyttä.

Kumppaneillani ei ole ollut naispuoleisia kavereita, joten kokemusta sellaisesta ei ole. Luulen kuitenkin, että asiassa ei olisi mitään ongelmaa, jos ne olisivat ihan harmittomia kaverisuhteita, ja olisimme kumppanini kanssa samaa mieltä rajoista, mitä voi ja ei voi tehdä kavereiden kanssa. Tulen muuten herkästi mustasukkaiseksi, jos rajat mielestäni ylittyvät.

Jos kumppanin kaverisuhteissa naispuoleisten kavereiden kanssa olisi jotakin sellaista, mikä ei minua miellytä, kertoisin asiasta hänelle ja koittaisin etsiä molemmille sopivaa ratkaisua. Jos ratkaisua ei löydy, voisi alkaa pohtia jo suhteen päättämistä, sillä sillon näkemyksemme eroaisivat liikaa toisistaan.

Itselläni on miespuoleisia kavereita, joiden kanssa en voisi kuvitellakaan haluavani mitään pelkkää kaverisuhdetta enempää. Kavereistani ei siis ole mitään vaaraa parisuhteelle, ja sen teen selväksi myös kumppanilleni.

Jos kumppaniani kuitenkin alkaisi vaivaamaan miespuoleiset kaverini, keskustelisin asiasta hänen kanssaan, kertoisin että en ole kiinnostunut heistä muuten kun kavereina, sovittaisi yhdessä säännöistä (esim. että vastakkaista sukupuolta olevia kavereita ei tavattaisi kahden kesken), ja keksittäisi muitakin ratkaisuja, jotka helpottaisivat kumppanin oloa, jotta hänen ei tarvitsisi tuntea ikäviä tunteita kavereistani huolimatta.

Mikäli mikään keino ei auttaisi, olisin varmaankin valmis luopumaan miespuoleisista kavereista, sillä heidän kanssaan minulla ei ole kovin läheisiä kaverisuhteita, ja kumppani on minulle tärkein.

Nainen 25v

Vastaukseni on 4. Eli muu.

Olisiko tässäkin tapauksessa mahdotonta ihan avata suunsa ja keskustella asiasta?

Enpä nyt ymmärrä sitä miksei kavereita, riippumatta heidän sukupuolestaan, voisi tavata kahden kesken!
Mitä keskustelemista siinä on jos ollaan ystäviä.
Minä luopusin ennemmin sellasesta ihmisestä joka pyrkii rajoittaan normaalia elämää, ku ystävistäni.
Mustasukkaisuus ei pelasta yhtään ihmissuhdetta. Jos et luota sun kumppaniin, mee hoitoon, tai etsi sellanen ihminen puolisoksi, jolla ei ole muuta elämää kuin sinä.

Asia on monipiippuinen.

Jos puoliso haluaa rajoittaa toisen kaverisuhteita, siinä on lähes aina jotain sairaalloisuuteen viittaavaa esim. mustasukkaisuus, kontrollointi, narsismi. Tietysti poikkeuksena on entiset hoidot, eksät yms. epämääräiset suhteet, jotka on aiemmin olleet seksuaalisia. Tästä päästäänkin toiseen pointtiin.

Jos uutta puolison ottaa vakavasti ja häntä kunnioittaa, harva ajattelee voivansa tai edes haluaa pitää entisiä seksikumppaneita kavereina. Ja vaikka heihin jo suhtautuisi neutraalisti, silti empaattinen täysjärkinen kumppani ei halua luoda toiselle epävarmaa oloa ja tarpeetonta mustasukkaisuutta. Uusi kumppani, joka valitsee itsekkyyden ja epäempaattisuuden heti suhteen alusssa, on todennäköisesti hyvin huono pari jatkossakin. Tunnetaidot harvoin syntyy tyhjästä.

Vakavampi suhde lienee jo sen verran aikaakin vie, että ne vähemmän tärkeät tuttavuudet siinä karsiutuu itsestään. Mutta sitten ne tärkeät, vuosia kestäneet tai muuten olennaiset, esim jonkun harrastuksen kautta, eihän niitä toki voi lopettaa kuin seinään. Ihminen on erillinen yksilö suhteessakin.