Pakolaisia, huumeita ja terrorismia

– näin Talebanin voitto Afganistanissa voi näkyä Suomessa
Talebanin hallitsema Afganistan saattaa vaikuttaa Suomeen ja Eurooppaan usealla eri tavalla, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola."

Muistaako "instituutti", mitä tapahtui aiemmin kun taliban pääsi valtaan Neuvostoliiton sotilaallisen väliintulon jälkeen - ensimmäisenä talipaanit tuhosivat unikkopellot.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kova taas on oikea hätä, kun jättää vanhukset, äidit ja lapset.

Äänestä
  • niiden miehet ovat sellaista perinnemateriaalia,
    on vaikea sanoa onko naisten jopa parempi olla
    ilman ukkojaan

    Maapallon synkimpiä paikkoja

    Äänestä

Niiden lapsenraiskauskulttuuri on hyvä syy olla ottamatta niitä maahan.

Äänestä

Tosiaankin muistan aikanaan uutisoidun, että Taliban onnistui lopettamaan unikonviljelyn, mutta ala syntyi uudestaan jenkkien vallattua maan. Lienee ollut hyvä bisnes miehittäjille?

Täytyy ymmärtää, että meikäläisten asiantuntijoiden kommentit ovat jenkeille myönteisiä, sillä olimme heidän rinnallaan miehittäjiä. Totuudenpuhumisen aika ei ehkä ole vielä. Silloinen pääministerimme Paavo Lipponen oli innokkaimpia Afganistanin operaatioon osallistumisen organisoijia. Ehkä joku voisi kysyä hänen mielipidettään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

– näin Talebanin voitto Afganistanissa voi näkyä Suomessa
Talebanin hallitsema Afganistan saattaa vaikuttaa Suomeen ja Eurooppaan usealla eri tavalla, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola."

Muistaako "instituutti", mitä tapahtui aiemmin kun taliban pääsi valtaan Neuvostoliiton sotilaallisen väliintulon jälkeen - ensimmäisenä talipaanit tuhosivat unikkopellot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu