Bidenin syyttäminen on raukkamaista ja typerää

Päätös vetäytyä Afganistanista oli Trumpin ja se oli täysin oikea. Länsimaat voivat (yrittää) estää islamin pääsyn omiin maihinsa, mutta kuvitelmat siitä, että bisnesmotiivein ja silkalla viikinkimäisellä vttuilulla varustettuina "länsimaalaisina" muihin maihin tunkeutuvat idiootit tosiaan voisivat muuttaa yhtään mitään paremmaksi missään. Sellaiset luulot ovat silkkaa itsensä, mutta sitäkin enemmän muiden, eli hyväuskoisten, "länsimaiseen hyvyyteen" uskovien raakaa kusettamista.

Afganistan on valinnut tiensä. Kaikissa yhteiskunnissa on sorrettunsa ja ne, joille oikein porukalla vttuillaan. Afganistanissa jatkossa vttuillaan naisille, eikä naiset olekaan ne, jotka vttuilee "heikoille miehille" miellyttääkseen koulukiusaajia. Entä sitten?

Iltalehden roskatoimittajat voivat kirjoitella nyyhkytarinoitaan. Käkkäräpää läskit voivat kirjoitella "dekkareitaan", aivottomat voivat niitä lukea, jos eivät tosiaan keksi mitään parempaa tekemnistä. Yhteisöllisyyden voima ei ole naismaisessa vttuilussa eikä hammaskeiju-urheilijoissa.

Voi olla, että Spengler oli oikeassa. Länsimaat ovat kulkeneet sen saman tien kuin Rooma. Kun miehisyys on kadonnut, on jäljellä enää akkamainen vttuilu ja uudet mahdit nousevat. Edes homoihin turvautuminen ei auta asiaa.

Talebanit halveksivat länsimaalaisia, eivätkä syyttä. Ehkä tubettajat vttuilemalla ja ENCE pelaamalla pysäyttävät islamin. Tai sitten he haukkaavat kakkaa ylimielisessä tyhmyydessään.

Biden kuitenkin teki miehen työn. Hän antoi afganistanilaisille vapauden ja he käyttävät sen kuten vapaat ihmiset käyttävät: miten itse haluavat. Sitähän vapaus merkitsee.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joo, muutama yritti ottaa vastaan Bidenin tarjoaman vapauden kirjaimellisesti roikkumalla lentokoneessa kiinni =D hahahah!

Äänestä

Tavallaan Biden on oikeassa siinä, etteivät Yhdysvaltojen sotilaat voi ikuisesti olla Afganistanissa paapomassa paikallisia vaan heidän pitäisi alkaa hoitaa maansa puolustamista ja kehittämistä itse eikä jatkuvasti turvautua amerikkalaisiin. Mutta siinä Biden teki ison mokan, kun väitti ettei talibaneista ole mitään todellista vaaraa. Olisi mielummin vaikka sanonut, ettei osaa sanoa, miten suuri riski he ovat ja että toivoo, että afganistanilaiset nousevat tarvittaessa heitä vastaan. Nyt hänelle tullaan vinoilemaan tuosta varomattomasta lauseesta seuraavat puoli vuotta.

Äänestä

Trumpin sopimuksessa Talebanin kanssa oli sanktioita sopimusrikkomuksista.
Vaalivilppi-Biden sensijaan vähät välitti sopimuksesta.

Äänestä

"presidentin mukaan yhdysvaltalaisten ei tule taistella sodassa, jota afganistanilaiset eivät itse halua taistella"

Aivan oikein. Eivät olleet valmiita puolustamaan henkensä puolesta, vaan juoksevat ulisten karkuun. Kymmenien miljardien tuki kyllä kelpasi.

Äänestä

Biden ryhtyi "Cartmaniksi": "Screw you guys. We are going home".

Äänestä

Afgaanit tai siis Afganistaniin istutettu länsimielinen eliitti ei ymmärtänyt tai ei halunnutkaan ymmärtää, että vapauteen kuuluu myös vastuu. Korruptoitunut eliitti keskittyi kasaamaan rahaa itselleen. Vain mitättömän pieni osa afgaaneista hyötyi ulkomaisesta rahasta, jota maahan jaettiin. Tuo ulkomaiden pystyssä pitämä eliitti ei pannut tikkua ristiin maansa hyväksi ja pötkii nyt pakoon ulkomaisten tukijoidensa perään. Biden teki täysin oikean johtopäätöksen, turhan kauan vain tosiasian toteaminen kesti. Demokratia on suomeksi kansanvalta. Ei kansanvaltaa voi saada aikaan ilman kansaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Päätös vetäytyä Afganistanista oli Trumpin ja se oli täysin oikea. Länsimaat voivat (yrittää) estää islamin pääsyn omiin maihinsa, mutta kuvitelmat siitä, että bisnesmotiivein ja silkalla viikinkimäisellä vttuilulla varustettuina "länsimaalaisina" muihin maihin tunkeutuvat idiootit tosiaan voisivat muuttaa yhtään mitään paremmaksi missään. Sellaiset luulot ovat silkkaa itsensä, mutta sitäkin enemmän muiden, eli hyväuskoisten, "länsimaiseen hyvyyteen" uskovien raakaa kusettamista.

Afganistan on valinnut tiensä. Kaikissa yhteiskunnissa on sorrettunsa ja ne, joille oikein porukalla vttuillaan. Afganistanissa jatkossa vttuillaan naisille, eikä naiset olekaan ne, jotka vttuilee "heikoille miehille" miellyttääkseen koulukiusaajia. Entä sitten?

Iltalehden roskatoimittajat voivat kirjoitella nyyhkytarinoitaan. Käkkäräpää läskit voivat kirjoitella "dekkareitaan", aivottomat voivat niitä lukea, jos eivät tosiaan keksi mitään parempaa tekemnistä. Yhteisöllisyyden voima ei ole naismaisessa vttuilussa eikä hammaskeiju-urheilijoissa.

Voi olla, että Spengler oli oikeassa. Länsimaat ovat kulkeneet sen saman tien kuin Rooma. Kun miehisyys on kadonnut, on jäljellä enää akkamainen vttuilu ja uudet mahdit nousevat. Edes homoihin turvautuminen ei auta asiaa.

Talebanit halveksivat länsimaalaisia, eivätkä syyttä. Ehkä tubettajat vttuilemalla ja ENCE pelaamalla pysäyttävät islamin. Tai sitten he haukkaavat kakkaa ylimielisessä tyhmyydessään.

Biden kuitenkin teki miehen työn. Hän antoi afganistanilaisille vapauden ja he käyttävät sen kuten vapaat ihmiset käyttävät: miten itse haluavat. Sitähän vapaus merkitsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu