Millä perusteella Afganistanilainen voi saada turvapaikan?

Afganistaniinhan ei ole mikään ulkoinen valtio tai armeija hyökännyt, siellä ei myöskään ole sisällissotaa!

Siellä on ainoastaan tapahtumassa vallanvaihto, tosin ei niin demokraattisesti MUTTA tosiasiassa käytännösä ilman veren vuodatusta ja kaiken lisäksi tällä uudella "porukalla" tuntuu olevan suurimman osaa kansan tuki takana koska kukaan, edes maan viralliinen armeija, ei laita hanttiin!

Se jos siellä nyt enemmistön asettamat uudet lait eivät miellytä vähemmistöä NIIN eihän se ole mikään syy myöntää vähemmistön edustajalle turvapaikkaa! Kyllä jokaisessa maassa pitää kansalaisten elää oman maan lakien mukaan - Myös meidän täällä Suomessa!
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Länsimaathan sinne hyökkäsivät 20 vuotta sitten tuputtamaan äärifeminististä kaiken suvaitsevaista homokulttuuria. Sitä ei kaikki kansat halua ja se on ihan oikein!

Äänestä
  • Niin ..tästä kertoo paljon että talebaneile kelpaa kyllä venäläisten ja kiinalaisten seura

    Äänestä

Aivan, ja nämä vellihousut eivät tehneet mitään vapautensa puolesta. Ja täällä vaativat sharialain ja Koraanin oppeihin liittyviä tapoja. Nythän he saavat sen, niin täältäkin voi palata piakkoin takaisin.

Äänestä

Vahvoja mielipiteitä mutta en voi olla erimieltäkään. Naisia ja lapsia voi pelastaa hulluilta. Miehiä ei tarvitse tulla tällä kertaa ensinkään. Yhtäkään.

Äänestä

Jos siellä kerran alistetaan naisia niin naisilla voisi periaatteessa oikeus köyhän tulkinnan mukaan hakea turvapaikkaa mutta nuoria miehiä siellä pääasiassa tunkee turvapaikanhakuun..

2015 kun Makedonian jäi jumiin paljon turvapaikan hakijoiden pyrkiviä jotka halusivat nimenomaan päästä Suomeen...tässä joukossa oli paljon afkaaneja.. joku kertoi haluavansa päästä hammaslääkäriin suomeen kun tarvii uudet hampaat..toiset taas kertoi että haluavat Suomeen kun täällä voi opiskella ilmaiseksi lääkäriksi ja insinööriksi..

Äänestä
  • Viime vuosina nämä kansaivaellukset ovat lähes yksinomaan vain ja ainoastaan sosiaalista maahanmuuttoa keksityillä vainoamisen syillä. Jos normaalijärkiset ihmiset pääsisivät ruotimaan esim. näiden 2015 tulleiden partapoikien taustoja, veikkaan, että vain muutama täyttäisi turvapaikkaehdot.

    En luota lainkaan näihin turvapaikkaprosesseihin Suomessa, en lainkaan. Eivät ole läpinäkyviä ja liian moni on jo jäänyt kiinni. Ovat poliittisia valintoja ja hyväntekeväisyyttä.

    Äänestä

Afganistanissa on tapahtunut rauhanomainen vallanvaihdos, ei siellä ole mitään sisällisotaa ole!
Naisten asema on sarian mukainen, ihan niinkuin Isis kalifaatissa, mihin ” Isis Sannakin” kavreineen lähti rakentamaan aitoa islamilaista valtiota siis kalifaattia!
Jonka siitten islamfoobikot kävivät tuhoamassa!

Äänestä

Sunniva hoitaa homman?

Äänestä

Käsitykseni mukaan sota ei ole peruste turvapaikan myöntämiselle ellei lakia ole ihan viimevuosina muutettu.

Äänestä

Jos taleban vainoaa niin silloin ne on tehneet jotain rikollista. Ei sen kummempaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Afganistaniinhan ei ole mikään ulkoinen valtio tai armeija hyökännyt, siellä ei myöskään ole sisällissotaa!

Siellä on ainoastaan tapahtumassa vallanvaihto, tosin ei niin demokraattisesti MUTTA tosiasiassa käytännösä ilman veren vuodatusta ja kaiken lisäksi tällä uudella "porukalla" tuntuu olevan suurimman osaa kansan tuki takana koska kukaan, edes maan viralliinen armeija, ei laita hanttiin!

Se jos siellä nyt enemmistön asettamat uudet lait eivät miellytä vähemmistöä NIIN eihän se ole mikään syy myöntää vähemmistön edustajalle turvapaikkaa! Kyllä jokaisessa maassa pitää kansalaisten elää oman maan lakien mukaan - Myös meidän täällä Suomessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu