Kaikissa isäni hotelleissa on minulle huone. Menen sitten minne tahansa, niin tämä huone minulle järjestetään. Kun astun autosta ulos kadulle, niin tapahtuu monta asiaa hyvin nopeassa tahdissa. Katsokaa vaikka: Kun kenkä osuu katuun, niin keittiössä asti kuuluu kohahdus, ja jokainen hotellissa työtään tekevä tietää, mitä hänen kuuluu seuraavaksi tehdä. Minun huoneeseeni mennään välittömästi, ja kaikki tarkistetaan ja kukat asetellaan oikein oikeaan paikkaan, ennen kuin olen ehtinyt saada toista jalkaa ulos autosta. Kun seison kadulla, isäni matolla, hotellin johtaja on paikalla ja kyselee minulta kuulumisia. Hän tietään kaikki kuulumiseni, mutta hän kyselee ne silti. En lainkaan pidä naisesta. Hänellä on jäiset silmät, joiden takana on sairas mieli, joka ei pidä minusta. Mutta hän on kuulemma pätevä. Isäni sanoi niin. Muuten hänet oltaisiin jo erotettu. Erityisen ärsyttäväksi hänessä tekee se yksityiskohta, että hän jollain oudolla tavalla saa minut tuntemaan itseni halvaksi. On kuin luokkayhteiskunta olisi läsnä, kun hän kyselee minulta kuinka lentomatkani sujui. Koskaan hän ei puhu itsestään mitään, koska se ei kuulu työnkuvaan. Periaatteessa hän tekee töitä minulle, mutta hän saa sen jollain ihmeen mutkalla kääntymään päälaelleen, ja minä tunnen tekeväni töitä hänelle. Lisäksi hänen aksenttinsa on yläluokkainen, täsmällinen ja hän kietoo asiansa äärimmäisen taitaviksi sommitelmiksi, kun taas joskus pistää vain yhdellä sanalla siihen kohtaan, johon minua eniten sattuu.
täydellinen kusipää, mutta arvokas, noin liiketaloudellisesti ajatellen.
(hihitystä)
täydellinen kusipää, mutta arvokas, noin liiketaloudellisesti ajatellen.
(hihitystä)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mjoo
Tämä on sen verta kiinnostava alku, että taidan värittää sitä asentamalla Jack Bauerin liinavaatekoriin jonnekin hotellin uumeniin.
(hihitystä)
Kävin viimeksi täällä marraskuun puolivälissä. Taisi olla 14 päivä. Tuumin ja mietin kenelle soittaisin. Yleensä en ennätä soittaa, sillä minulle soitetaan, kun tieto kaupunkiin saapumisestani leviää. Ja sehän leviää. Kamerat pakataan mukaan ja rynnätään odottamaan vilahdustani. Jokainen sisilisko luikertelee ulos kolostaan ja jokainen iilimato pesee hampaansa. Tässä ei ole poikkeuksia. Lisäksi paikalle ilmestyy liuta ihmisiä, joita hädin tuskin tunnen. He vain tupsahtavat kuin sienet esiin sateen jälkeen, ja ryhtyvät lirkuttelemaan kilpaa toistensa kanssa. Vaahterasiirappi valuu pitkin rinnuksia, katuja ja pöytäliinoja. Kaikki sanat sivellään sillä.
Sauvasekoittimessa oli virtaa. Se värisi kädessäni vailla määränpäätä.
(naurua)
Mjaa
Ei tuo sauvasekoitin ole niin hyvä kuin samppanjavispilä. Eihän luksushotellin luksushuoneisto mikään helvetin talouskeittiö ole.
(hihitystä)
Tehosekoitin, teholla sotkee omat ajatuksensakin.
Huomaan tämän tästä olevani rutinoitunut. Toistan pakkomielteisesti samoja kaavoja päivästä toiseen voimatta niistä irtautua. Ne ovat jonkinlaisia riittejä tai koreografioita, joiden syövereihin ja labyrintteihin olen eksynyt.
Vedettyäni hameenhelmaa hieman ylemmäs, istuuduin kauniille, kullankeltaiselle puutuolille, jollaisia voisi kuvitella olleen Aurinkokuninkaan hovissa Pariisissa - ja työnsin samppanjavispilän oikeaan kohtaan itseni ja tuolin väliin. Sama tuttu tunne valtasi kehossa tilaa, ja jo kohta keho kulki vispilän tahdissa kuin myöntyväinen aasi talutusnuorassa.
Millaista olisi olla köyhä, ajattelin.
Entä jos puhelin nyt soi, tuumin.
(hirn)
Jack Bauer liinavaatekorissa katsahti kelloonsa. Koodinimi 'Virginia' oli saapunut taloon ja asettunut asumaan. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Liinavaatevarastossa ei näkynyt liikettä ja mitään epäilyttävää ei kuulunut.
Jack ei pitänyt huuhteluaineen tuoksusta. Hän ei käsittänyt miksi hotellin liinavaatteisiin piti tuhlata hajuaineita, joista hän ei pitänyt. Kuka sellaisista edes piti, Jack ihmetteli.
(reps)
Huomasin ajattelevani kusipäistä hotellinjohtajatarta, jolla oli kylmät silmät, kopea olemus ja aristokraattinen tapa seisoa... tai yleensäkin olla. Hän tuntui olevan enemmän läsnä kuin muut yhteensä. Hän yritti nitistää minut henkisesti ja häiritä olemuksellaan tapaani nauttia iltapäivästä omissa sokkeloissani. Minun iltapäivässäni. Minun. Tämä oli minun hetkeni, ja hän tunki sinnekin häiritsemään ja aiheuttamaan mielipahaa. Että minä vihasin tuota naista. Jos olisin kuvanveistäjä, moukaroisin aihion muruiksi.
- Aaarg!
Sitten soi puhelin. Tietenkin.
- Haloo.
- No se on Jack Bauer täällä. Kaikki salaisen palvelun agentit ovat paikoillaan ja koodinimenne on 'Virginia'. Tilanne on vakaa.
- Kiitos tiedosta.
- Jos tarvitsette jotain, voitte soittaa suoraan minulle.
- Kiitos. Soitan jos on tarvis.
- Me olemme paikalla, mutta näkymättömiä. Jos ette näe ketään, se johtuu vain ammattitaidostamme. Tarkkailemme kaikkea, mutta meitä ei voi tarkkailla.
- Sepä huojentavaa.
- Oletteko nähneet ketään sen jälkeen kun tulitte hotelliin?
- En.
- Se johtuu ammattitaidostamme.
(hihitystä)
Samppanjavispilä hallitsi tällä hetkellä kehoani ylivoimaisesti. Mikään ei enää voinut tulla sen ja valon väliin. Valon, joka oli kuin lempeä jäykkäkouristuskohtaus. Valo oli niin lämmin ja kaikkialla, että luulin olevani hetken osa sitä. Olin kuin valoaalto. Olin valoaallon harjalla matkalla kohti nautinnon äärimmäistä autiota saarta, jossa itse itseäni odottaisin. Se lähestyi. Minä lähestyin ja aalto kimalsi allani.
Puhelin soi taas.
- Aaaargh!
- Anteeksi kuinka?
- Uh....
- Jack Bauer täällä. Onko kaikki hyvin, Virginia? Mikä tilanne? Painakaa mitä tahansa numeroa, jos olette vaikeuksissa.
(reps)
Hotellin tyhjä ylin kerros oli äkkiä kaikkea muuta kuin tyhjä. Jokaisesta kuviteltavissa olevasta kolosta ja ovesta säntäsi käytävälle salaisen palvelun agentteja hampaisiin asti aseistautuneina. Heti tämän huomion jälkeen koodinimi Virginian huoneen ovi oli revitty saranoiltaan, ja agenttilauma rynnännyt sisään etunenässä huuhteluaineelta tuoksuva Jack Bauer.
Jack skannasi tilanteen ja teki johtopäätökset.
- Lääkintäryhmä heti tänne! Nyt! Jack karjui.
Koodinimi Virginia oli saanut jonkinlaisen kohtauksen. Tämä vapisi tuolilla holtittomasti ja hänen silmänsä olivat kääntyneet ympäri.
- Epilepsiakohtaus!
- Lääkintä paikalle!
Miesjoukko mellasti huoneessa ollen hieman kuin poissa omalta mukavuusalueeltaan. Kukaan ei ollut varoittanut tällaisesta, eikä missään ole ollut mainintaa tällaisesta mahdollisuudesta. Jack Bauer tunsi itsensä petetyksi. Mutta hän ei ehtinyt kovinkaan pitkälle itseään sättiä, sillä Jackin oli tehtävä tietä lääkintäryhmälle.
- Katsokaa ettei pure kieltä poikki.
- Näyttää aika vakavalta.
- No en ole moista nähnyt.
- Mielettömän kaunis nainen ja nyt kuin hirviö. Kammottavaa.
- Aika pienet tissit, joku kuiskasi.
(hihitystä)
Olin rättiväsynyt. Aalto oli pyyhkäissyt ylitse saaren ja vienyt kaiken mukanaan. En jaksanut käsiäni nostaa tai sanoa sanaakaan. Silläkään ei tuntunut olevan mitään väliä, että huone oli täynnä ihmisiä. Ihmiset olivat täysin merkityksetön seikka. Olin kokoon lysähtänyt rantalelu. Olin ponneton delfiini, muotonsa menettänyt ja rikki puhkottu.
En oikein käsittänyt mitä nämä kaikki ihmiset huoneessani tekivät, mutta sekin oli minulle se ja sama. Jonkinlaisia lääkäreitä tai ensiapulaisia, pohdin. Jollain tasolla toivoin, että suustani ei valuisi kuolaa. Sellainen ei ollut kovinkaan edustavaa. Seuraavaksi toivoin, että ihmiset eivät olisi minusta liian huolissaan. Äiti oli joskus huolissaan. Isäni ei muistaakseni koskaan ole ollut huolissaan mistään.
He nostivat minut paareille. Ja kun he näin tekivät, niin samppanjavispilä putosi lattialle.
Jack Bauer tutki sitä ihmeissään.
(hihitystä)
Dialogi
- Mikä hitto tämä on? Jack Bauer kysyi yleisellä tasolla ei keneltäkään.
- Oudon näköinen.
- Jos sillä putsataan korvia, eräs agenteista ehdotti.
- Siinä on jokin nappi. Onko siinä pattrit?
- Tuskin, Jack Bauer tuumi, mutta kokeili kuitenkin. Laite surahti päälle.
- Jumalauta! miehet huudahtivat yhteen ääneen.
- Mikä hitto tuo on? huudeltiin siltä sun täältä.
- Tämä on jotain naisten juttuja. Minun vaimollani on kaikenlaisia kummallisia vekottimia yöpöytänsä lukitussa laatikossa.
Kaikki agentit mulkoilivat toisiaan.
(hihitystä)
-+HUOMIO
Inkeri-Teppo Saddam Saddam Saddam Hussein nimenä.
Perfektionistin painajaiset menossa.
Oletko tyhmä kuin laskuvarjojääkäri?
Myrskyn laannuttua ylin kerros oli tyhjä ihmisistä. Suojeltava oli poissa, suojelijat olivat poissa ja presidentti adjutantteineen oli poissa. Jäljellä oli vain sotkua, jota kukaan ei kiirehtinyt siivoamaan. Oli hiljaista. Oli äänetöntä. Ainoastaan hälytysajoneuvojen äänet juuri ja juuri kantautuivat alhaalta elämän metelistä paksujen seinien läpi, ja saavuttivat hotellin johtajattaren korvat.
Hän seisoi käytävällä ja katseli ympärilleen. Kun käytävällä kaikki oli katseltu, hän astui sisään tuttuun huoneeseen, joka oli varattu vain presidentin tyttären käyttöön. Muuta käyttöä huoneella ei ollut. Huone oli sisustettu tietynlaisella tyylillä, jota voisi kutsua henkilökohtaiseksi. Tai ehkä sitä voisi kutsua luokattomaksi tai tyylitajuttomaksi. Kenties huone oli sisustettu niin, että se kuvasti jonkun ihmisen sisintä. Maku tai mauttomuus tuli ulos ihmisestä, jos tälle sellaiseen mahdollisuudet annettiin, johtajatar tuumi.
Hän vilkaisi rannekelloaan. Hän ei koskaan katsonut kellosta aikaa, sillä hän tiesi paljonko kello kulloinkin oli. Hän katsoi kelloa.
(naurua)