Ei vieläkään !
Pohjoismaisen sivistyneen valtion ja kansan olisi tullut laittaa älymittarit jo 90-luvun alussa mittaamaan hyöty/haittasuhdetta mittaillen ihmisten lähtömaiden muykaan sopeutumisen tasoa ja hyötyä maassamme.
En ymmärrä, miksi tällaista tutkimusta ei tehdä oman maan suojelemisen näkökulmasta.
Kuitenkin nyt on selvää, mistä tulee miinusta, niin miksi niiltä suunnilta yhä vastaanotetaan ihmisiä?
Meillä on oikeus puolustautua ja pitää rajat kiinni haittaavilta vaikutustekijöiltä.
Emme tarvitse kulttuuriimme esim. Islamin uskoa ollenkaan, ei mihinklään, se ei ole sivistyksen nykytasoa enää.
Rahaa haitalliseen maahanmuuttoon on palanut joa kauan miljardeja/vuosi.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Hyötyähän siitä vain on ollut. Yhdenkään kauppakeskuksen seinät eivät ole sortuneet kun niitä on pidetty pystyssä kaikilla ilmansuunnilla tapahtuvalla nojaamalla.
Riippumattomat tutkimuslaitokset ovat laskeneet että jokaisesta haitasta tulee n. miljoonan kustannuserä veronmaksajille odotettavissa olevan elinikä suoritteen aikana
Ei tietenkään ole tilastoja!
RUOTSI, 👹 🇸🇪 RKP KIELTÄÄ NE!
täällä on opasteet kelaan siitäse sitten alkaapi.
Punavihreäthän aloitti vuosia aiemmin helevetillisen kaakatuksen, kun PS vaati selvyyttä maahanmuuton kustannuksista.
Vihreiden mielestä se olisi ollut törkeää ja tarpeetonta. Se taas on varma merkki siitä, että vihreiden touhu EI KESTÄ PÄIVÄNVALOA!
Siksi koska
- se on suvakkien mielestä etnistä profilointia
- totuus olisi karmeampi kuin kukaan voi kuvitella
Profilointia tietysti, eihän muuten voida näyttää totuudellisia tilastoja.
Höhliä ovat suvakit.
Kyllä maksavalla kansalla tulee olla jotain oikeuksia eikä vain velvollisuuksia maksaa ylisuuria veroja kaikesta.
Saattaa olla helmitaulut hukassa?
Hassua että ökyrikkaat arabimaat ei tue mitenkään ulkomaalaisia uskonveljiään. Sen sijaan suomi ottaa järkyttävästi lainaa että saadaan rahaa koukkunokille.