Hulluuden turuilla suhdesopassa.

Anonyymi kirjoitti:

Oon ollut suhteessa (olen siis nainen) miehen kanssa 5 vuotta, ollaan saman ikäisiä. Mies siis etelä-eurooppalainen. Kun tutustuttiin, niin heti aattelin että vau, tässä mies mun makuun, vaikutti energiseltä. Olin ollut YH, lapset jo pitkälti aikuisiässä, niin oli jo tilaa suhteelle. Tuona aikana elin urheilullisesti ja muutenkin aktiivista elämää, ja opiskelin , no kaikkea pikkukivaa mieltäni kiinnostavia juttuja, mitä en oikein ollut ehtinyt tehdä. Puolen vuoden seurustelun jälkeen muutin hänen luokseen, syystä että naapuri teki elämisestä vaikeaa, taloudellisesta syystä, ja että halusin muuttaa edullisesti asumaan Hesaan, kämppä oli siisti, tilava ja muutenkin ihana. Ja sitten alkoivat ongelmat. Hillitön painostus miehen puolelta ekaksi se, että kävin jumpassa tai jos oli jokin harrastus, ja kaveritkin oli liikaa. Sai kilarit jos menin kavereita tapaamaan. Katsoi kieroon jos tulin kotiin töistä hänen jälkeensä. Olisi pitänyt olla vain kotona ja hän, elämänmeno sitä luokkaa, että kaljaa joka päivä ja tv:n tuijottamista. Jonkun verran kuitenkin matkustettiin, ja yhden kerran hänen kotikylässään. Tosin sain välillä kuulla miten olin pilannut hänen matkansa. Koko ajan painostusta hänen juttujensa hoitamiseen. En olisi saanut olla kavereiden kanssa koska he eivät rakasta mua niin kuin hän. Sitten alkoi pikkuhiljaa persoonani pilkkaaminen. Tietenkin siinä vaiheessa otin asiat suoraan puheeksi, ja sitä mitä hän ei tajunnut oli se, että psykologia kiinnostaa mua. Joten osasin nostaa kissan pöydälle. Mutta siis kuitenkin tätä on jatkui monta vuotta. Ulkona ollessamme vain hän sai puhua muiden kanssa, jopa suuttui kun yritin jotakin sanoa väliin. Miesten kanssa en tietenkään saanut puhua (siis tämänkin otin suoraan puheeksi, ehkä se hillitsi häntä jotenkin, Tietenkin kielsi mitään sanoneensa jne). Koska kuitenkin aloin pistämään hanttiin näille älyttömyyksille, niin huusi minulle että mun pitää muuttaa toiseen huoneeseen asumaan, ja korosti että olen hänen asunnossaan alivuokralainen. Kun sitten lähdin v 2019 ennen joulua äitini luo viikoksi, niin takaisin tullessani sanoi että nyt sitten mun pitää muuttaa pois (Mutta sain etsiä rauhassa asuntoa,) no sitten alkoi korona, josta hän raivosi mulle, en enää saanut nähdä lapsenlapsiani enkä lapsiani. Tämän vuoksi muutin keväällä 1 kk pois asunnostamme. Kesällä olisin löytänyt alivuokrakaisasunnon, mutta se sanoi et ei tarvitse, voin olla siellä kunnes löydän kokonaan oman. Mutta jo kesän lopussa alkoi raivoominen. Koko ajan oltiin kiikun kaakun, minä peloissani hänen mielenliikkeistään. Pelkäsin jopa laittaa huulipunaa, ja en uskaltanut käyttää kokkareita enkä lyhyitä hameita. Jopa siitä, että menin uimaan, hän valitti,että meen ilman häntä, mutta kun sitten 4 kertaa ehdotin että mennään yhdessä uimaan, niin se ei käynyt. ja oli tarkkana millaista uimapukua käytin. Bikinit ei tulleet kysymykseenkään. Talvi meni jotenkin mutta jo helmikuussa alkoi uusi painostuskampanja. Kaikki aikani meni selaillessa vuokra-asuntoilmoituksia, muutamia kävin katsomassa ja olisin saanutkin, mies esitti katuvaa, ja kun en ottanut asuntoja vastaan, niin heti sen jälkeen taas sanoi että etsi se asunto itsellesi, ja kun kysyin että miten selviät vuokrasta, niin ei ole minun ongelma. Löysin viimeinkin sopivan asunnon ja muutin nyt kesäkuussa. Ja nyt saan siltä mieheltä kuulla valituksia siitä, ettei pärjää vuokran kanssa ja että on mun vika, etten suostunut hänen ehtoihin ja hänen piti ajaa mut pois siitä asunnosta. Niin että mitä mieltä olette tästä kuviosta? Ja miehen käytöksestä? Onko toi ihan normaalia...? Vai mitä? Ei ole kyse muslimista, itseasiassa on agnostikko, eikä tykkää uskonnoista, kuitenkin on katolilaisesta maasta. Tässä vain hipaisu koko touhusta - ja mikä mua itseasiassa on vaivannut, kun katsoin tota meininkiä niin pitkään, löysässä hirressä?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä