Sormusten herra

Miten te toimisitte, kun puoliso jokaisen riidan yhteydessä uhkaa avioerolla. Ottaa sormuksen pois ja sanoo, että ei tästä tule mitään.

Keskustelut tyrehdytetään mykkäkoululla.

Sanon näissä tilanteissa, että kyllä se sopii. Kun niin haluat, ota ero, mutta toimi, äläkä vaan uhkaile sillä. Ei ole mennyt perille, tämä toistuu vaan aina.

Kun aikaa kuluu, sormus tulee takaisin sormeen ja ollaan kuin mitään ei olisi ollutkaan. Mutta ei juttelua, tai kohta on taas sormus hyllyllä....

Pitääkö mun alkaa lunastaa hänen "lupauksiaan", että uhkailu loppuu?
5702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

meillä aivan samoin.
riidan yhteydessä sanotaan asioita joilla on tarkoitus loukata toista, näin ainakin mieheni selittää jälkeenpäin. (olen saanut elämäni loukkaavimmat asiat mieheltäni, asioita joita ei voisi uskoa toisen edes pystyvän sanomaan).
mutta miksi sormus aina ensimmäisenä otetaan sormesta pois? eikö pientä kinaa voi käydä ilman eron uhkaa? ilman tönimistä? ilman että mikään tavara ei mene rikki?
sitten sormukset kaivetaan vuorollaan ties mistä, takapihalta lattialta tai jopa vessanpöntöstä. pujotetaan hiljaa takaisin sormeen ja luvataan ettei toiste oteta pois.
ja kyllä se toistuu kuitenkin.
ei mies halua eroa, riidellessämme hän vain väsyy. suuttuu kuulema minulle kun hänestä tuntuu että yritän pilata suhteemme.
Jos haluaa jonku kutistuvat, täytyy ensin levittää se.

Äänestä
  • ohitte ajan myötä..Tai ainakin meillä meni..
    Meillä oli kauheat tappelut aikoinaan,se meni jo liikaa fyysiseksi..
    Mulla murtu kylkiluu ja paikat vähän väliä mustelmilla,ovessa nyrkin kokonen reikä ja toistemme haukkumista..Olihan miehellänikin välillä jotain jälkiä naamassa.Ei oltaisi kumpikaan uskottu itsestämme että oltais pystytty lyömään toisiamme/muita yleensäkkään..Molemmilla on kiltti ja rauhallinen luonne..

    Rakkaus/tunteet oli niin kovia ettei tajunnut mitä tekee paniikissa..Pari kertaa erottiin riitojen aikana,mutta olisko ollu vaan vuorokausi kun pystyttiin olla erossa toisistamme..
    Aina luvattiin ettei käydä enää käsiksi,mutta yleensä tunteet kärjisty aina niin että oltiin toistemme kimpussa..

    N.vuoden verran tapeltiin paljon,mutta nykyään ei jakseta enää tapella ja riidellään harvoin.Kyllä siihen joskus kyllästyy..
    Mentiin kihloihin ja nykyään meillä menee todella hyvin ja onnellisia ollaan..
    Ja oskon että yhdessä pysytään koska käytiin aikamoiset ylämäet...

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    ohitte ajan myötä..Tai ainakin meillä meni..

    Onnittelut! Suhteen alussa voi mennä vuosi kun toiseen tutustuu. Haetaan rajoja, kokeillaa, rakastetaan ja epäillään. Toisilla tämä tapahtuu maltilla, toisilla taas tunteet jyräävät turhankin ääripäissä. Jos riidat ja epävarmuudesta johtuvat kahnaukset kuitenkin päätyvät sylikkäin ja voidaan todeta että toinen on luotettava (muutenkin siis kuin suhteessa muihin naisiin/miehiin). Jossain vaiheessa nuo kahnaukset käyvät tarpeettomiksi ja rauha saapuu. Luulen että se on jotain perusluottamuksen rakentamista. Sitten toisilla se ei koskaan asetu, tai pari eroaa kun toinen osapuoli ei sellaista ymmärrä. Mutta kaksi tulisielua, jotka kuitenkin rakastavat toisiaan, voivat silti saavuttaa rauhallisen ja onnellisen yhteiselämän. Ei ole kovinkaan tavatonta että kaksi ihmistä, jotka eivät ikinä osaisi edes itseään puolustaa jos tuntematon käy käsiksi, pystyvät silti repimään ja jopa hakkaamaan sitä jota rakastaa. Taustalla voi olla jotain niin pahaa oloa ettei osaa selittää. Tietysti järkevä ihminen käsittelisi pahan olon muutne, mutta ihmisiähän täällä ollaan. Sinä ja puolisosi tiedätte mitä se tarkoittaa. Niin tiedämme mekin. Tiedämme myös, ettei lähipiiri hyväksynyt sellaista kun se tuli ilmi ja meitä kehotettiin vaan eroamaan. Koskaan ei tapeltu muiden aikana, eikä koskaan selvitelty muutenkaan väljeä muiden aikana, joten ne asiat olivat ainoastaan meidän kahden välisiä. Emme mekään ole arvostelemassa muiden suhteita vertaamalla niitä omiin asenteisiimme. Esimerkiksi kun olen ymmärtänyt ettei siskoni mies tee taloustöitä, vaikka minun mielestäni miehen pitää osallistua siinä missä naisenkin, niin en minä mene siskolle sanomaan että heitä jorpakkoon tuollainen ukko. He ovat onnellisia eikä kukana ulkopuolinen voi mennä arvostelemaan heidän elämäänsä, vaikka se ei täyttäisikään jonkun oppaan mukaisia kaavoja.

    Äänestä

uhkailla erolla riidan yhteydessä, etenkin tuo sormuksilla pelaaminen on tosi lapsellista.

Teet yksinkertaisesti näin: ensi kerralla kun uhkaa erolla, niin sanot vain, että mene sitten, jos se tästä on kiinni. Eiköhän ala hiljentymään. Tai voihan se mennäkin, mutta kun olet viileästi, etkä tee mitään, niin tulee aivan varmasti häntä koipien välissä takaisin.

Äänestä

Kirjoitin sinulle vastauksen mutta ajatukset tais vähän harhailla.
Se meni vahingossa tuonne toiseen viestiketjuun, hih.
katso sieltä jos haluat. Tais olla jotain et,, mitä mieltä olette tästä,, vai miten se meni. mut joka tapauksessa, siellä se vastaus on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Umpisolmu kirjoitti:

Miten te toimisitte, kun puoliso jokaisen riidan yhteydessä uhkaa avioerolla. Ottaa sormuksen pois ja sanoo, että ei tästä tule mitään.

Keskustelut tyrehdytetään mykkäkoululla.

Sanon näissä tilanteissa, että kyllä se sopii. Kun niin haluat, ota ero, mutta toimi, äläkä vaan uhkaile sillä. Ei ole mennyt perille, tämä toistuu vaan aina.

Kun aikaa kuluu, sormus tulee takaisin sormeen ja ollaan kuin mitään ei olisi ollutkaan. Mutta ei juttelua, tai kohta on taas sormus hyllyllä....

Pitääkö mun alkaa lunastaa hänen "lupauksiaan", että uhkailu loppuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu