Kuolemanlaakso

Lauttamatka Kuolemanlaaksoon pysyi vähäeleisenä alusta loppuun asti. Matkustajia oli vain kourallinen; useimmat heistä muodostivat parin, ellei mukana ollut kolmatta pyörää: lasta. En tiedä, mitä kukin heistä Kuolemanlaaksolta odotti, enkä sitä tiennyt itsekään. Olin matkalla mielijohteesta - ja ehkä sameanvihreän meren vuoksi. Ehkä halusin vain tuulettua kannella ja olla kuuntelematta ihmisten maakrapumaisia ääniä. Tai jotain tällaista. En osannut sanoa, enkä välittänyt pohdiskella asiaa sen syvällisemmin. Tyydyin siihen, että olin irronnut emämaasta edes hetkeksi, ja saatoin nyt tulla kierrelleeksi saaria ja luotoja, joita kaupungin edustalla oli loputtomalta tuntuvia määriä. Lautan kuminaa. Dieselkoneen lämmin katku ja ihmisten hyväntuulinen sorina sekoittuvat absurdiksi saaristomaisemaksi, tulevaisuuden merenpohjaksi.

Vallisaari on nimensä mukaisesti suunnaton valli Suomenlinnan edustalla. Vallin päältä näkee niin kauas kuin voi nähdä.

(hihitystä)
653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Höh

Sana biennaali unohtui kyydistä.

(naurua)

Äänestä
  • Mitä itse tarjottuun taiteeseen tulee, niin olen tällä hetkellä monella tapaa sanaton. Taide on hieman vaikeatajuinen juttu, sillä jos jotain tällaista lähtee varta vasten ymmärtämään, eksyy.

    Kun katselin saarelle eksyneitä taiteen ystäviä, eksyin.

    (hirn)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä itse tarjottuun taiteeseen tulee, niin olen tällä hetkellä monella tapaa sanaton. Taide on hieman vaikeatajuinen juttu, sillä jos jotain tällaista lähtee varta vasten ymmärtämään, eksyy.

    Kun katselin saarelle eksyneitä taiteen ystäviä, eksyin.

    (hirn)

    Spektri

    Kun on niin kuin itse olen - niin etteivät kaikki kanat ole samassa korissa - niin tällaiseen toisenlaiseen todellisuuteen ja informaatioköyhyyteen palaaminen on monella tapaa raskasta, sillä en ole järin kiinnostunut mistään muusta täällä kuin omista ajatuksistani suhteessa itseeni.

    (naurua)

    Äänestä

kuolemanlaakso = kymenlaakso

Äänestä
  • Mjaa

    Vallisaaressa räjähti ammusvarasto 1937. Kun ammusvarasto räjähtää, se on eräänlainen matemaattinen painajainen, sillä vaikka varastossa olleiden räjähteiden määrä (laatu/luokka) tiedettäisiin tarkkaan, niin ei voida millään keinolla selvittää tai laskea sitä, kuinka paljon materiaalista räjähdyksessä todellisuudessa räjähti, ja kuinka paljon sitä satoi ympäröivään maastoon. Räjähtämättömänä.

    Tämän vuoksi saari on eräänlainen potentiaalinen pommi, ja siellä liikuskelu vahvoilla sanktioilla rajattua. Edes ankkuria ei saa laskea satamissa, sillä sekin on nou nou.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mjaa

    Mutta sielä eteläkärjessä on tykkitorni, että sitä haluaisin mennä kattoon. Mutta se on siellä nou nou vyöhykkeellä. Ja sekin harmittaa, kun se koulu kuulemma puretaan. Vaikka niitä lapsia on lyöty karttakepillä, niin se on silti opetuksen historiaa, ja jättää merkiksi tuleville sukupolville.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Lauttamatka Kuolemanlaaksoon pysyi vähäeleisenä alusta loppuun asti. Matkustajia oli vain kourallinen; useimmat heistä muodostivat parin, ellei mukana ollut kolmatta pyörää: lasta. En tiedä, mitä kukin heistä Kuolemanlaaksolta odotti, enkä sitä tiennyt itsekään. Olin matkalla mielijohteesta - ja ehkä sameanvihreän meren vuoksi. Ehkä halusin vain tuulettua kannella ja olla kuuntelematta ihmisten maakrapumaisia ääniä. Tai jotain tällaista. En osannut sanoa, enkä välittänyt pohdiskella asiaa sen syvällisemmin. Tyydyin siihen, että olin irronnut emämaasta edes hetkeksi, ja saatoin nyt tulla kierrelleeksi saaria ja luotoja, joita kaupungin edustalla oli loputtomalta tuntuvia määriä. Lautan kuminaa. Dieselkoneen lämmin katku ja ihmisten hyväntuulinen sorina sekoittuvat absurdiksi saaristomaisemaksi, tulevaisuuden merenpohjaksi.

Vallisaari on nimensä mukaisesti suunnaton valli Suomenlinnan edustalla. Vallin päältä näkee niin kauas kuin voi nähdä.

(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu