Miksi vosu Vappu P on otettu juontamaan??

Ohjelmat on lähtenyt pohja pois kun tämä itsensä esittelijä on otettu juontamaan ohjelmaa. Eikö ole muita kuin näitä loppuun poltettuja juontajia olemassa, joilla on sama hörötys ja höpötys aina päällä.
291677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Vappu juttelee luontevasti ihmisen kuin ihmisen kanssa. Vappu ei ole jäykkä eikä turhan tärkeä, puhuu ja nauraa, on välitön, iloinen, osaa koskettaa luontevasti vieraitakin ihmisiä.

Hän saa nämä - kameroihin tottumattomat ihmiset- tuntemaan olonsa mukavaksi ja puhumaan itsestään ja toiveistaan avoimemmin. Pidän Vapun tyylistä, hän ei ole turhantärkeä eikä nosta itseään kenenkään yläpuolelle.

Äänestä
  • Hän saa nämä - kameroihin tottumattomat ihmiset- tuntemaan olonsa epämukavaksi, koskee myös katsojia.

    Äänestä

Huh, huh, mikä "kattaus" tämän kauden maajusseissa. Kyllä tuon ohjelman olisi saanut jo lopettaa, eihän nämä olleet kunnon maajusseja vaan julkisuuteen haluavia. Varsinkin se nuori poika, äidin poika, haluaa turhaksi julkkikseksi niin kuin nuo lukemattomat muutkin turhikset. Eipä tarvi katsoa, oli sen näköistä ja Vappu kulunut kasvo, samat maneerit ja jutut.

Äänestä

No eipä tartte katella! Ei oikein koskaan kiinnostanu nämä naittamis ohjelma! 😉!

Äänestä

Aivan, Vappu on tunkeileva höröttäjä. Pilaa koko ohjelman, Miia oli luontevampi.

Äänestä
  • Höpö Höpö!!

    Äänestä

  • Vappu osaa sanoa juntille suoraan mitä ajattelee.
    Miia liian niljakas.

    Äänestä

  • Miia oli liian lepsu.
    Vappu osaa potkia nössykkää perseelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miia oli liian lepsu.
    Vappu osaa potkia nössykkää perseelle.

    Taitaa olla vapun ansiota ettei synny enää pareja tuossa ohjelmassa :D

    Äänestä

Vois lopettaa koko ohjelman aika aikaa!!!. Huomasi kirjeiden määrästä ei kiinnostusta!

Äänestä

Vappu on hyvä.
Sille ei voi mitään.
Osaava nainen!

Äänestä
  • Ärsyttävä juontaja on tuo!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ärsyttävä juontaja on tuo!

    Tekopirteys ihmisissä äärimmäisen ärsyttävä piirre.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ärsyttävä juontaja on tuo!

    "Ärsyttävä juontaja on tuo!"
    🤣 uuninpankkopoika pahoitti mielensä.

    Äänestä

Vappu on iloinen ja ihana , naimisissa ja kahden lapsen äiti.
Selkeä sanainen ja sähäkkä!

Äänestä
  • Pimiä pois tuosta ohjelmasta.

    Äänestä

Vappu Pimiä on just täydellinen juontaja tähän maajussille morsian ohjelmaan. Uskaltaa laukoa nasevia kommentteja näitten maajussien juttuihin ja puuhasteluihin. Sais laukoa enemmänkin, niin tulis lisä twistiä ohjelmaan ja enemmän viihdettä kansalle.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä kanssanne että Vappu Pimiä on todella hyvä. Juuri sellaisia pariskuntia ohjelmassa etsitään, jotka löytävät toisistaan ominaisuuksia joiden avulla työskentely maatiloilla on mahdollisimman miellyttävää ja yhteistyökykyistä.

    Äänestä

  • Vapun pitää nöyryyttää junttia kunnolla.
    Isku vyön alle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapun pitää nöyryyttää junttia kunnolla.
    Isku vyön alle.

    Se on niin pimeä että nöyryyttää vain itseään :D

    Äänestä

Taitaa olla totuus ettei tätä maajussien ohjelmaa kukaan kattois, jos Vappu ei ois siinä juontamassa. Ketään ei kiinnosta pelkästään naimattomat peräkamarinpojat ja tytöt.

Äänestä
  • Äitillä loisiva aikuinen mies on alinta mahdollista tasoa.

    Äänestä

  • Oletkin siis lepakko, olisihan se pitänyt arvata :D :D :D

    Äänestä

On se kumma kun ihmisten pitää haukkua toista, entä jos kokeilisit ensin arvostella itseäsi!

Äänestä

jossain yö- chatissa oli aikoinaan ....

Äänestä

Vapun hölötys jatkuu vuonna 2022. Juontajan pitäisi saada osallistujat rentoutumaan ja puhumaan vapautuneesti. Nyt Vappu arvostelee ja ojentaa miehiä tyyliin, älä ole kranttu, pitää tehdä niin ja näin. Kaikki naiset ovat taasen joka jaksossa NIIN upeita.

Äänestä

Vastenmielinen ämmä. Inhosin häntä jo muinoin mtv:n chatin aikaan.

Äänestä

Aivan hirvee akka, ei pysty katsoo mitään missä on mukana.

Äänestä

Vappu on otettu juontamaan koska hän on niin hyvä juontamaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ohjelmat on lähtenyt pohja pois kun tämä itsensä esittelijä on otettu juontamaan ohjelmaa. Eikö ole muita kuin näitä loppuun poltettuja juontajia olemassa, joilla on sama hörötys ja höpötys aina päällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu