Taliban - järjestön johto lähetti kiitoksensa länsimaille

Afganistanissa jo toisen kerran länsimaiden avulla vallan ottanut Taliban–järjestö on kiittänyt anteliaita lahjoittajiaan johtajiensa suulla. Tänään, noin vartin yli Suomen aikaa, pidetyssä lehdistötilaisuudessa Taliban–lahkon johtajat kiittivät USAta ja tällä kertaa myös useita USA:n liittolaisia lahjoituksena saamistaan aseista.

”Tämä on ilon ja onnen päivä. USA on jo toistamiseen varustanut Taliban–järjestömme varpaista hampaisiin. Tällä kertaa olemme iloksemme huomanneet, ettei USA ollut yksin varustamassa järjestöämme, vaan sillä oli taakkaa jakamassa useita Taliban–ystävällismielisiä maita ja maiden veronmaksajia”, aloitti järjestön tiedottaja Al–Tali–banni.

”Ilman USA:n ja liittoutuneiden maiden avokätisiä veronmaksajia me olisimme kohta joutuneet ostamaan lisää paukkumateriaalia omilla rahoillamme. Tällä lahjoituksella tulemme varmasti toimeen useamman vuoden, mutta jonakin päivänä tulemme tarvitsemaan pieniä päivityksiä asearsenaaliimme ja tiedämme, että teihin voimme luottaa. Kuten wanha kansa sanoo, ei kahta ilman kolmatta, joten eläkää sääteliäästi. Me tulemme taas koura ojossa, kun sen aika koittaa”, sanoi järjestön tiedottaja Al–Tali–banni lopuksi ja poistui leikkimään uusilla leluillaan.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jarmo Lindberg teki hyvän tilin. Vielä kovemman Lockheed Martin. Veronmaksajat haistakoot pitkän psskan.

Äänestä

Nyt kun saadaan länsimaalaiset pois niin Afganistan lähtee kohti rysäpöksymaata.

Ihanaa, Talibanit, Ihanaa!!!

Äänestä
  • Afganistan pydyy psikoillaan ja Venäjä ei ota pakolaisia vastaan terrorismivaaran takia mutta muuten varmasti kehittää suhteita talibaaneihin Kiinan kanssa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Afganistanissa jo toisen kerran länsimaiden avulla vallan ottanut Taliban–järjestö on kiittänyt anteliaita lahjoittajiaan johtajiensa suulla. Tänään, noin vartin yli Suomen aikaa, pidetyssä lehdistötilaisuudessa Taliban–lahkon johtajat kiittivät USAta ja tällä kertaa myös useita USA:n liittolaisia lahjoituksena saamistaan aseista.

”Tämä on ilon ja onnen päivä. USA on jo toistamiseen varustanut Taliban–järjestömme varpaista hampaisiin. Tällä kertaa olemme iloksemme huomanneet, ettei USA ollut yksin varustamassa järjestöämme, vaan sillä oli taakkaa jakamassa useita Taliban–ystävällismielisiä maita ja maiden veronmaksajia”, aloitti järjestön tiedottaja Al–Tali–banni.

”Ilman USA:n ja liittoutuneiden maiden avokätisiä veronmaksajia me olisimme kohta joutuneet ostamaan lisää paukkumateriaalia omilla rahoillamme. Tällä lahjoituksella tulemme varmasti toimeen useamman vuoden, mutta jonakin päivänä tulemme tarvitsemaan pieniä päivityksiä asearsenaaliimme ja tiedämme, että teihin voimme luottaa. Kuten wanha kansa sanoo, ei kahta ilman kolmatta, joten eläkää sääteliäästi. Me tulemme taas koura ojossa, kun sen aika koittaa”, sanoi järjestön tiedottaja Al–Tali–banni lopuksi ja poistui leikkimään uusilla leluillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu