Talebanit ovat tuominneet Nato-USAn afganistanilaisen apurin kuolemaan. Eli oman maan kansalaiset tappavat oman maansa kansalaisia.
Näin tapahtui myös Suomessa, kun valkoiset lahtasivat punaisia.
Eli Talebaneilla ja Suomen valkoisilla on yhtäläinen käsitys oikeudenmukaisista tuomioista.
Näin tapahtui myös Suomessa, kun valkoiset lahtasivat punaisia.
Eli Talebaneilla ja Suomen valkoisilla on yhtäläinen käsitys oikeudenmukaisista tuomioista.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Häviäjän kohtalona on tulla tuomituksi kuolemaan ellei pääse karkuun.
enite punikit lahtasivat toisiaan mmTampereen punikkijohtoleikki
käsikranaatin heitolla päämajassaan ja punikkijohto ei lopettanut
kapinaansa vaikka 12.1.1918 maamme oma hallitus antoi työaikalait ja
maauudistuksen torpppaareille mutta Lenin ei hyväksynyt että maahamme
olisi muodostunut suuri vapaiden talonpoikien ryhmä joten
punikkijohtajat tappeluttivat kaartinsa katkeraan loppuunsa
Yllä oleva perustelu on mainio. Sehän oikeuttaa Talebanit tappamaan kaikki Naton hommissa olleet kansalaisensa.
Ei kai ”Se” ole ollut mikään ongelma palstan punatulkuille tähänkään saakka? Heille kelpaa aina murha kunhan sen tekee ”oikea taho”!
Vuodesta 1918 muistuu mieleen kapinasta tuomitut punaiset, mutta ei Kouvolan veripellot tai Korian uimakoulut!
"Talebanit ovat tuominneet Nato-USAn afganistanilaisen apurin kuolemaan."
Kostohan se on joka rssävihaajankin viriänä pitää. :D
Jouko ja KOSTO.
Fundamelismissaan lahtarit ja talipallot on samanmielisiä
Eivät olleet eikä Suomen sisällissota 1918 ollut edes kovin verinen sisällissodaksi!
Miten niin ei ollut verinen ?Euroopan muut kauhistelivat sotaa.Kansainvälinen painostus hillitsi jonkin verran lahtarien tappamis - ja nälkiiintymisvimaa.
Vais+stallari+kauhistelee+sitä+sotaa!
Jos+mietimme+verisiä+vallankumouksia+niin+pahin+niistä+oli+Venäjän+sisällissota,+jossa+mehehtyi+9+miljoonaa+ihmistä+eli+n.+6,5+%+väestöstä!
Espanjan+sisällissodassa+1936-1939+menehtyi+1,5+%+väestöstä.
Suomessa+punaisia+surmattiin+vain+n.+0,34+%+väestöstä.
Ei suinkaan! Valtaosa punavangeista pääsi kuin koira veräjästä!
Pitäisikö Talebanin jäseniä rangaista? Valkoiset eivät tosin joutuneet tuomioistuimen eteen murhapuuhiensa jälkeen.
” Valkoiset eivät tosin joutuneet tuomioistuimen eteen murhapuuhiensa jälkeen.”
Eikä punaiset tarvinneet tuomioistuimia omiin murhapuuhiinsa, joita oli yli 1.400!
Talebaneille hävinneiden kuuluu maksaa sotakorvaukset.
Älä unta nää! Paljonko Neuvostoliitto maksoi aikoinaan?
Ei neukut hävinny. Ja turha sun on konkkaa menneeltä yrittää mitään ulosmitata. ;)
Neukku hävisi niin perusteellisesti ja yhtä turha on kuvitella lännesä mitään saavansa!
Valkoisten lahtaustoimet ovat ok, talebanien ei. Eikä kyse ole kaksoisstandardeista.
Tosin Israel lienee sitä mieltä, että kyse olisi kaksoisstandardeista.
” Valkoisten lahtaustoimet ovat ok, talebanien ei. Eikä kyse ole kaksoisstandardeista.”
Ei ole! Punaiset syyllistyivät aseelliseen kapinaan! Uhan alla olevat afgaanit ovat yleensä tulkkeja tai vastaavia!
Valkoiset kepuloi tsaarin edustajan avulla itsensä valtaan ja pitivät vallan Saksan keisarin joukkojen avulla
” Valkoiset kepuloi tsaarin edustajan avulla itsensä valtaan ja pitivät vallan Saksan keisarin joukkojen avulla”
TODELLISUUDESSA AMMATTIMAISEMPI SOTAJOUKKO PIEKSI punaisen roskajoukon!
Näin tapahtui myös Suomessa, kun punaiset lahtasivat valkoisia.
Eli Talebaneilla ja Suomen punaisilla on yhtäläinen käsitys oikeudenmukaisista tuomioista.
” Lahtarit keksivät keskitysleirit punaisille jotka Hitler otti myöhemmin käyttöön juttalaisillle ja muun maaalaisille. ”
Höh! Tavalliset sotavankileirit, joita oli ollut käytössä jo satoja vuosia!
”Punaisten lahtaamiset oli satunnaisia liittyen konfliktitilanteisiin”
HeHe! Onhan se konfliktitilanbe kun vastaan kävelevällä siviilillä on hyvät saappaat! Niin ne vaihtoi omistakjaa!
”mutta Valkoiset lahtasi järjestelmällisesti”
Oikeudenkäynnin jälkeen! Oli syyte ja mahdollisuus puolustautua! Osa myös vapautui!