näyttää varsin villiltä. Osaavatko kaupunkilaiset nyt varmasti väistää tätä? Uskaltaudunko enää auton rattiin? Miten olette selvinneet kaupungissa eli Helsingissä jossa ehkä ratikka on ollut jo aiemmin?
Tampereen ratikka
Anonyymi
73729
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Väistetäänkö ratikkaa oikealta vai vasemmalta?
Ihan jo terve järki sanoo, että ratikkaa väistetään, tuli se mistä tahansa.
Ainakin Stadissa joka risteyksessä joissa ratikka kulkee, on myös liikennevalot. Liikennevalojen mukaan siis mennään.
Ai mut nyt täytyy kyllä tunnustaa, etten ole yhtään varma osaavatko tamperelaiset liikennevaloja.
Ei osaa, eikä liikennevalvontakaan suju välttämättä asiallisesti.
Tavattoman vitsikästä! Että joku voi osatakin! Ettet vain saanut sivusta huumoriapua.
Juu, tosta entisen kotikaupunkini naapurista Turusta.
Tosin Turussa vasta autoilijat ovatkin pihalla. Siksi ne varmaan lopettikin aikoinaan kaupungista ratikkaliikenteen.
Siihen aikaan, siis 70-luvulla, uskottiin koko maailmassa, että tulevaisuus on bensiini- tai dieselmoottorilla. Suurin osa Usankin ratikkaliikenteestä lopetettiin. Bussifirmat ja bussien valmistajat ostivat ratikkafirmoja vain lopettaakseen ne ja saadakseen omille tuotteilleen menekkiä.
Tuossa huumassa lopetetiin myös Turussa ja Tukholmassa. Kuten kummassakin kaupungissa on nähty, uudelleen aloittaminen ei ole helppoa, vaikka halua on. Siitä huolimatta maailmassa on nyt voimakas ratikkabuumi. Ratikan suosiminen päättäjien keskuudessa nähdään nykyisin ilmastoystävälliseksi.
Vissiin jokainen kaupunki joka on ratikkaliikenteen aikoinaan lopettanut, katuu sitä syvästi.
Ne jotka eivät ole lopettaneet, laajentavat sitä nyt kovalla tohinalla. Helsinki esim.
Onhan se laajantaminenkin työlästä, mutta helpompaa kuin tyhjästä aloitus.
Kyllä mä luulen että kun 20 vuoden päästä tamperelaisilta kysyttäisiin pitäiskö ratikasta luopua, niin ei taitaisi tulla montaa ääntä luopumisen puolesta. Huomaavat kyseisen liikennevälineen erinomaisuuden.
Mutta tälle löytyy varmasti joku pätevä selitys tai jos ei löydy, niin käytetään yhteiskunnan varoja surutta putsaamaan ryvettyneet kasvot❤️
Siellä ne työttämät ajelee ratikalla ja sokeet ja kuurot jää alle
https://www.youtube.com/watch?v=KUBaOJBslXc
Ratikka on kyllä kaikkea muuta kuin villi; se ei hypi ja loiki missä sattuu, vaan kulkee tarkoin määrättyä reittiä kiskoja eli raiteita pitkin.
https://www.youtube.com/watch?v=XYk2z-O3R-0
Siellä on kuulemma ihan koulutetut ammattikuljettajat, jotka niitä ratikoita käyttävät. Muiden ihmisten ei tarvitse kuin istua kyydissä.
Onko ohjaamossa jarrut ja ratti myös?
Tampereen ratikasta en tiedä, mutta Stadissa ratikoissa on tietty jarrut ja kaasu, mutta ratin sijasta on sellainen kahva vain. Katsos kun ei spåraa tarvi silleen ohjata ku autoa. Riittää että viisaa vaihdekohdassa että mille raiteelle mennään.
Ehkä huojentuisin jos saisin käydä ohjaamossa katsomassa jarrupedaalin.
Tämän kanssa ollaan vielä pulassa.
Auts töks töks
Vai ihanko itsenne kanssa?
Viekää ratikka pois. Tätä ei pyydetty. Kuka tämän toi? Isomman oikeudella se voi mennä yli.
Ei kannata äänestää sellaisten hankkeiden puolesta joiden takana ei seiso loppuun asti vaan täytyy tulla tänne makkaberilla tavalla poraamaan kuin paraskin uhri ja edelleen samalla ylemmyyden otteella, että joo kukaan muu ei ymmärrä
Vastustin.
Musta raideliikenne on kyllä järkevin joukkoliikennemuoto kaupungissa(kin). Ainoa ongelma on sen järkyttävän kalliit perustamiskustannukset. Tietysti raideliikennettä täydentämään tarvitaan myös kumipyöräliikennettä.
Samoin, vastustin. Täysin turha vekotin, kun sähköbussit on keksitty. Ne rahat olisi ja laajennusrahat voitaisiin käyttää vanhusten olojen parantamiseen laitoksissa, ettei tarvitsisi morfiinilla tappaa turhia ihmisiä pois yhteiskunnan varoja kuluttamasta tai leipäjonojen poistamiseen.
Tai sitten olisi tehty tulevaisuuden yksiraiteinen ilmaan, joka olisi ollut nopea, eikä häirinnyt maan päällä. Ratikka on käsittääkseni hitaampi kuin bussi, jopa.
Joskus oon tampereella asunu. Ja tätä ratilkka asiaa on pedattu tosi pitkään. Tampereen joukkoliikenne perustu ennen haitaribusseihin. Ja yht äkkiä sanottiin että ne haitaribussit on huonoja ja niistä pitää äkkiä päästa eroon. 2014 haitari bussit katos yllättäen. Ja yks kaveri oli nähny niitä mallorcalla. Eli bussit oli vielä tätsin toimivia, mutta niistä piti päästä eroon että saadaan joukkoliikenne kaaokseen ja sitten ratikalla sen vois pelastaa. Ratikan rakennus sitten alko, mutta joukkoliikenne oli kaaoksessa ja hätäpäissään ostivat pari arlandan vanhaa haitaribussia ja ne liikennöi viime kevääseen asti. En mä ratikka mitenkä vastusta, mutta ois tän voinu toisinkin hoitaa ja haitaribussi on sentäs tampereen kulttuuria.
Ratikka ei käy Tampereelle. Mursi jonkin vanhan idyllin. Ei oo kaupunki enää entisensä…
Ja on noi ratikat arvaamattomia. Joskus 90 luvulla kävelin kaikessa rauhassa mannerheimintiellä. Kun yht äkkiä alko kuuluun pirinää. Ja katoin niin sellanen vanha vihree yks lamppunen ratikka tuli suoraan kohti. Äkkiä hyppäsin eteenpäin ja selvisin alta pois. Niin seuraavaksi alko kiliseen toisesta suunnasta ja sieltä tuli se neliskanrtinen ratikka, sillon niissä ei vielä ollu sitä väliosaa ja ne oli oransseja, niin suoraan kohti. Ja tästä selvisin vielä täpärämmin.
Maalaisten on parempi pysyä vaan siellä peltojen keskellä :D
Mielellään!!!
Turku sentään oli joskus fiksu ja purki ratikan. Tampere tuhosi koko keskustan ja samalla ajoi kaikki yritykset laitakapungille, että vihervasemmistolaiset pääsisi kätevästi hervannasta lattekahvilaansa.
Yrittikö Turussakin olla ratikka???
No joo fiksua oli!
Pilataan mikä vaan ehditään. :(
Turussa oli raitioliikenne vv. 1890 - 1972. https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_raitioliikenne
Suomessa oli kolmaskin kaupunki jossa oli ratikka. En ole varma onko siellä enää.
Järkyttävää.
Ja se oli?
Viipuri tietysti.
Se oli Viipuri 1912 - 1944, 1946 - 1957.
https://www.bing.com/search?q=viipurin raitioliikenne&cvid=07f6ef7ea11e49b1818adbbcf98af10d&aqs=edge..69i57.28842j0j1&pglt=43&FORM=ANNTA1&PC=ACTS
Siis omg kui vanhaa jengii tääl hengaa?
Porukka on saanut täällä 1. rokotteen tammikuussa 2021. Siitä voit laskea. Verrokkina, että 4-kymppiset alkoivat saamaan sitä vasta heinäkuussa 2021.
Et kai sä nyt kuvittele et mä henkilökohtaisesti muistaisin Viipurin ratikat?
Mut kyllähän kaikkien nyt pitää historiasta tuon verran silti tietää. Mä tiedän paljon vanhempiakin historiallisia asioita.
Mä sain ekan piikin vasta huhtikuun lopussa. Kakkosen heinäkuun lopussa.
Meillä alko 40-kymppiset saamaan piikin toukokuun alussa. Et noi sun päivämäärät ei nyt välttämättä joka paikkakunnalla ole ihan samat.
Viipurissa olet asunut
Siis sä oot saletist vanha gubbe omg
En oo edes käyny siellä.
Liian varmasti tuli tuo ratikka
Olenhan mä nyt dokumenttaja katellut telkkarista. Mm. historiadokkareita, Suomen historiaakin, ja siinä Viipuri oli myös aika merkittävässä osassa 1900 alkupuoliskolla.
Hehe, mä luulen että siellä taas huutelee jonne, joka ei tiennyt Viipurin olleen joskus suomalainen kaupunki.
Kyl mä tiedän. Ukki oli rintamalla kovissa taisteluissa. Mä luulin, et ootte sit samaa ikäluokkaa
Mun tyttäreni ei ole vielä edes täysi-ikäinen.
No juu tiiän jotkut miehet saa lapsia vielä kasikymppisenä, mutta kerrotaan nyt ettei mun lapseni äiti ole musta ku pari vuotta nuorempi.
Siit voit vähäån päätellä ikäluokkaa.
Kuka on onnellinen ratikasta, ilmoittautukoon.
En tunnustaudu tamperelaiseksi.
Helsingissä asuessani käytin kyllä kaikkein mieluiten ratikkaa tai metroa. Kaikkein mukavimmat matkustusvälineet.
Ratikat on naisille, lapsille ja homoille. Heteromies ajaa toki omalla autolla.
Autosta ei luovuta!
Mjoo
Kaikki stadilaiset pitää teille peukkuja.
😁
Ei tässä tiedä yhtään miten käy.
No oikeat kaupunkilaiset (eli keskustalaiset) varmaan pärjää.
Mutta entäs me maalaiset tässä kaupungin kyljessä? Kohta enää osaa autolla kaupunkiin mennä pistäytymään, kun on niin vaikeaksi tehty autoilu. Ei ne halua sinne maalaisia autoineen.
Samoin lähiöiden bussiasiakkaat kiroaa, kun järkevät suorat linjat keskustaan on lakkautettu. Jos et asu ratikkalinjan varrella, niin vaihtele siinä sitten bussista ratikkaan. Matkat ja matka-ajat piteni monilla. Takaisin päin onkin kiva tulla kolmen täyden ostoskassin kanssa ja vaihdella kulkupelistä toiseen. Ennen pääsi suoraan bussilla.
Kyllä Tamperelaisten olisi kannattanut huomioida, että on maalaiskaupunki keskellä maaseutua.
Ja jos nykyaikaista imagoa halutaan, niin joku ilmassa oleva monorail sitten. Halvemmalla olisivat saaneet imagon kunnon sähköbusseilla ja järkevät reititkin olisi voitu säilyttää. Lisäksi ei lyö kaupungin rakennetta lukkoon jatkokehityksen kannalta.
Juu, sillon kun mä asuin tampereella, niin mä asuin just haitaribussireitin varrella, niin haitaribussilla pääs tosi hyvin kaikkialle. Että siitä tuli ongelmia kun haitaribussit poistettiin. Että se siinä on se päällimmäinen syy eikä niin kään se ratikka. Samahan kävi siellä länsimetrossa, esim. matinkylä hyöty, mutta moni muu paikka ei. Matinkylässäkin kävi haitari bussi joskus 90-luvun alussa, mutta sitä ei varmaan 30 vuoteen oo näkyny. Muistatte Trans bussi sellanen valkonen.
Mjaa
Eikös kaikissa kaupungeissa suuret marketit ole sijoittuneet kaupungin liepeille kaupungin ja maaseudun väimaastoon?
Käsittääkseni ytimissä on vain tylsiä lattepaikkoja ja nuorille naisille segmentoituneita erikoisliikkeitä, kuten Tampereen Stockmann.
(naurua)
Otan esimerkin.
Jos tarvitsen jotain spessua, niin osoite ei ole Helsingin keskusta, vaan Vantaa.
(hirn)
Eli siis.
Sporan päästä ei löydy vielä mitään.
😂
Niin siis Stadissahan ratikka on keskustan kulkuväline. Tampereella sen pääfunktio taitaa olla vähän toinen, vaikka kyllähän se sielläkin keskustassa näyttää pari pätkää ajavan.
Kyllä spora musta hyvin siinäkin toimii, että pääsee kätevästi lähiöistä keskustaan ja päinvastoin.
Mut mitä teillä sanotaan ku spåra tulee? Nythän ei voi huutaa "nysse tulee", vaan on keksittävä jotain muuta. (Mikäli Tampereella koskaan on nyssessä tosissaan edes puhuttu. En tiedä ku en oo siellä ku muutamasti pikasesti kävässyt pyörähtämässä.)
Mutta matinkylään tuli iso-omena ja sinne cittari ja maxi. Ja ennen jo metroo. Että voi suuri marketti olla ihan asutuksen keskellä.
Niin jos se asutus itsessään on rakennettu jonnekin hevonvittuun, kauas kaupungista.
Espoohan ei mun mielestäni ole edes kaupunki, se on vain kerrostalokeskittymiä siellä täällä peltojen keskellä.
Mjoo
Spora on Rasse.
(naurua)
Öm...
Unohtui tuo oleellisin, eli pointti.
Katsokaas kun mitään ei saa sieltä, missä keskusta on. Kaikki haluavat asua keskustassa, mutta kenelläkään ei ole varaa myydä siellä mitään erikoisempaa, koska vuokrat ovat tähtitieteellisiä (liiketoimintaa ajatellen). Tämän vuoksi käy niin kuin käy kaikkialla maailman suurkaupungeissa: Ne autioituvat.
(hirn)
Siis onks meillä Tampereella nyt metro vai ratikka täh? Kuis nää sit niinku eroo?
Nopeudessa. Kyllä Tampereelle metronkin jo helposti saisi, kun valmiiksi on kaivettu reikäjuusto Tampereen alle.
Metrossa ei ole tasoristeyksiä, vaan se on rakennettu pääsääntöisesti eritasoiseksi maanalaiseksi radaksi tai ilmaradaksi.
Lisäksi ratikoissa on sähkönsyöttö on yleensä hoidettu yläpuolella olevilla sähköjohdoilla (kuten trollikoissakin).
Ja tälli!
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000008228555.html
Ensimmäinen!
Ei viimeinen…
Taitaa kyllä tosiaan olla niin ettei maalaiset osaa ajaa muuta kuin traktoria. Harmi kun ne niilläkin tunkee välillä ihmisten käyttämille autoteille.
Myymäläautot takaisin maaseudulle, ettei naateilla olisi mitään syytä tulla sotkemaan kaupungin liikennettä.
Onko tuolla vihamielisiä teinityttö-jengejä, jotka hyökkäävät kimppuun jos heille sanoo: olette erittäin kauniita enkä haluaisi teitä häiritä mutta tarvitsisin hieman opastusta tässä kaupungissa kun pitäisi päästä erääseen paikkaan tietäisittekö?
Ratikkaa pitää varoa. Se tulee lujaa.
Kuski sai sydärin ja nynnerö lähti pumppaaman sydäntä ja viipyi 20min