Tapasin nykyisen avovaimoni 3 vuotta sitten. Välimatkaa oli 130 kilometriä. Rakastuimme toisiimme. Käytin suhteemme alkutaipaleella vielä reippaasti alkoholia. Naiseni ilmoitti aika alkuvaiheessa että etäsuhde ei ole häntä varten. Itse epäilin että pystyisimme elämään lähisuhteessa, minulla oli poikani ja työni toisella paikkakunnalla. Totesinkin hänelle kerran (mistä olen myöhemmin saanut useasti kuulla) etten usko asuvani naisen kanssa enää koskaan saman katon alla. Näimme keskimäärin joka toinen viikonloppu. Kesän tullessa yhteydenpito hiipui. Epäilykset alkoivat kalvaa mieltäni. Sitten kysyin häneltä onko hänellä joku toinen mies. Siihen naiseni vastasi juuri viettäneensä aikaa ulkomaalaisen miehen kanssa hotellissa Helsingissä jonne tämä mies oli tullut työmatkalle. Raivostuin suunnattomasti. Tunsin itseni petetyksi. Nainen kertoi minulle menneensä toisen miehen luo päästäkseen minusta yli. Tapailumme jatkui ja rupesimme puhumaan yhteenmuutosta. Menimme kihloihin. Sitten naiseni paljasti että miehiä oli hänellä ollut kesän aikana 3 minun lisäkseni. Yhteen joka tapauksessa muutettiin. Tästä alkoi minun syyllistäminen ja syyttäminen. Pikkuhiljaa esim. Seksielämä alkoi kaventumaan. Naiseni oli alusta asti tiennyt mistä pidin seksissä, mutta nämä jäivät pois. Koskaan ei tullut tunnetta että hän haluaisi miellyttää tai tuottaa mielihyvää minulle. Vain hänen halunsa ja tarpeensa olivat/ovat tärkeitä. Arjen rullamisessa esiintyi vaikeuksia. Hänelle oli haastava ajatus että söin jääkaapista jotain hänen ostamaansa. Muisti kyllä kertoa kuinka ex-miehensä kanssa olivat jakaneet kaiken, ja kuinka hyvin ex miehensä oli häntä kohdellut. Usein totesinkin että miksi ihmeessä olette sitten eronneet. Jossain vaiheessa (ilmeisesti omasta halustani) siirryin satunnaisesti olohuoneeseen patjalle nukkumaan. Tämän jälkeen olen useasti naiseni halusta mennyt olohuoneeseen nukkumaan, koska häiritsen hänen nukkumistaan öisin. Siis häiritsen sitä hänen mielestään sillä tavoin että käännän yön aikana kylkeäni. Jos herään yöllä vessaan, saan kuulla siitä miten olen häntä häirinnyt. Jos olen ottanut hänen kahvipapujaan ja keittänyt kahvit saan kuulla siitä. Jos hän on herännyt herätyskelloni ääneen saan kuulla siitä ( menen itse useampi tunti aikaisemmin töihin kuin hän, siis seitsemäksi)
Hänen käytöksensä on minua kohtaan usein ylimielistä ja halveksivaa. Eilen mielestäni hyvin pienestä repesi helvetti. Rupesin puhumaan salille menosta seitsemän aikaan illasta. Edellisellä viikolla olin mennyt aika myöhään salille ja nukuin sen jälkeen huonosti. Noh, avovaimoni totesi että kannattaakohan sinun mennä näin myöhään salille. Jostain rohkaistuneena totesin siihen että olen mielessäni päättänyt että jos vielä kerran käsket minut patjalle olohuoneeseen nukkumaan niin menen enkä enää sen jälkeen tule viereesi. Tästä repesi helvetti. Naiseni haukkui minut pikkumaiseksi, matki ilmeitäni, käyttäytyi kuin riivattu. Sitten hän lähti poikaansa tapaamaan ja ilmoitti minulle puhelimitse että minun on häivyttävä asunnosta sen illan aikana. Että kun hän tulee takaisin minun pitää olla pois. Yritin saada yöpaikkaa. En saanut. Nukuin patjalla, ilman salia. Tänä aamuna hän tuli ilmoittamaan että haluaa asunnon avaimen kun olin töihin lähdössä. Mietin hädissäni että minulla ei ole mitään paikkaa mihin mennä kun palaan töistä. Lähdin avaimet mukanani. Soitin hänelle töistä tehdäkseni sovintoa. Se ensin onnistuikin, kunnes yhtäkkiä alkoi viesteillä uudestaan. Nyt olen jo ”kotona” ja odotan pelko sydämessä mitä tuleman pitää. Postini menevät poste restanteen, minulla ei siis ole virallista osoitetta koska se avovaimoni vaatimuksesta siirrettiin pois.
Hänen veljensä kuoli hiljattain. Sen jälkeen tuntuu mielen ailahtelu pahentuneen.
Eilistä keskustelua kuvaa hyvin avovaimoni lause: Hän kertoo tosiasioita, minä olettamuksia. Hän ei myöskään koskaan ole väärässä. Minä taas olen ja menneisyyteni on niin ikävä että minun pitää siitä tuntea huonoa omaatuntoa. Omalle käytöksellään hän löytää aina syyn minun menneisyydestäni, mitä olen silloin sanonut tai tehnyt. En enää muista niitä kaikkia loukkauksia ja vähättelyä mitä olen häneltä kuullut. Ehkä ikävämpiä mitä olen kuullut: Sä et ole mikään mies. Kun hän tulee haluaa että olen lähtenyt eikä halua nähdä minua koskaan enää. Huomaan että minäkuvani on alkanut muuttua hänen sanomisiensa ja suhtautumisensa myötä. Tällä hetkellä koen inhoa itseäni kohtaan. Minä, sukulaiseni, hänen äitinsä ja siskonsa ovat mielestään sairaita, hän on terve.
Joka sana on totta, tämän hetkisestä elävästä elämästä. Mielipiteitä otetaan vastaan, kiitos!
Hänen käytöksensä on minua kohtaan usein ylimielistä ja halveksivaa. Eilen mielestäni hyvin pienestä repesi helvetti. Rupesin puhumaan salille menosta seitsemän aikaan illasta. Edellisellä viikolla olin mennyt aika myöhään salille ja nukuin sen jälkeen huonosti. Noh, avovaimoni totesi että kannattaakohan sinun mennä näin myöhään salille. Jostain rohkaistuneena totesin siihen että olen mielessäni päättänyt että jos vielä kerran käsket minut patjalle olohuoneeseen nukkumaan niin menen enkä enää sen jälkeen tule viereesi. Tästä repesi helvetti. Naiseni haukkui minut pikkumaiseksi, matki ilmeitäni, käyttäytyi kuin riivattu. Sitten hän lähti poikaansa tapaamaan ja ilmoitti minulle puhelimitse että minun on häivyttävä asunnosta sen illan aikana. Että kun hän tulee takaisin minun pitää olla pois. Yritin saada yöpaikkaa. En saanut. Nukuin patjalla, ilman salia. Tänä aamuna hän tuli ilmoittamaan että haluaa asunnon avaimen kun olin töihin lähdössä. Mietin hädissäni että minulla ei ole mitään paikkaa mihin mennä kun palaan töistä. Lähdin avaimet mukanani. Soitin hänelle töistä tehdäkseni sovintoa. Se ensin onnistuikin, kunnes yhtäkkiä alkoi viesteillä uudestaan. Nyt olen jo ”kotona” ja odotan pelko sydämessä mitä tuleman pitää. Postini menevät poste restanteen, minulla ei siis ole virallista osoitetta koska se avovaimoni vaatimuksesta siirrettiin pois.
Hänen veljensä kuoli hiljattain. Sen jälkeen tuntuu mielen ailahtelu pahentuneen.
Eilistä keskustelua kuvaa hyvin avovaimoni lause: Hän kertoo tosiasioita, minä olettamuksia. Hän ei myöskään koskaan ole väärässä. Minä taas olen ja menneisyyteni on niin ikävä että minun pitää siitä tuntea huonoa omaatuntoa. Omalle käytöksellään hän löytää aina syyn minun menneisyydestäni, mitä olen silloin sanonut tai tehnyt. En enää muista niitä kaikkia loukkauksia ja vähättelyä mitä olen häneltä kuullut. Ehkä ikävämpiä mitä olen kuullut: Sä et ole mikään mies. Kun hän tulee haluaa että olen lähtenyt eikä halua nähdä minua koskaan enää. Huomaan että minäkuvani on alkanut muuttua hänen sanomisiensa ja suhtautumisensa myötä. Tällä hetkellä koen inhoa itseäni kohtaan. Minä, sukulaiseni, hänen äitinsä ja siskonsa ovat mielestään sairaita, hän on terve.
Joka sana on totta, tämän hetkisestä elävästä elämästä. Mielipiteitä otetaan vastaan, kiitos!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.