Onkos täällä ketään ku on kiinnostunu japanilaisesta ilmiöstä nimeltä Visual Kei?? Tietämättömille voin kertoa että Japanilaiset artistit panostavat musiikkinsa visuaaliseen puoleen huomattavasti enemmän kuin me länsimaalaiset.
Äärimmilleen vietynä ja yhdistettynä joidenkin miespuolisten artistien feminiimisyyteen, tästä näyttävyydestä voidaan käyttää nimitystä visual kei. Sillä tarkoitetaan useimmiten yhtyeiden miespuolisten jäsenien käyttämiä naisellisia ja mielikuvituksellisia asuja, fantasiavärisiä hiuksia ja runsaalla kädellä tehtyä meikkiä. Mainitaan esimerkkinä yksi visual kei bändi kuten Dir en Grey. Artistien hurja ulkomuoto ei tarkoita yhtä raskasta musiikkia, vaan yleensä asia on päinvastoin.
Myös faniuden luonteessa on eroavaisuuksia. Kuumimpia artisteja ihaillaan aivan eri tasolla kuin länsimaissa. Siinä missä suomalainen pukee päällensä kallillaa ostetun lempibändinsä huonolaatuisen paidan, j-pop-entusiastit pukeutuvat suosikki vokalistiensa kopioiksi(=cosplay). Yksi suosituimmista cosplayn kohteista on ollut Malice Mizer yhtyeen kitaristina(nykyinen bändi Moi dix Mois) toiminut Mana, jonka feminiiminen habitus on jopa j-popin ja j-rockin maailmassakin omaa luokkaansa...Angura keistä saapi sitten kertoa joku toinen...=)

Vastaukset 2
Vanhimmat
lol ::::::D
btw, dir en grey on tr00 visual kei joo. \,,/ kawaii
Kyllä Dir en grey alku aikoina TODELLAKIN on ollut visual keitä..katso alku aikojen kuvia joissa bändin jäsenet ovat löytäneet sisäisen naisensa=)