Alkaako Suomi heräämään Ruususen unestaan

Nyt vasta aletaan puhua yleisellä tasolla ja koko kansan kuullen pitkäkestoisesta covid-oireista, jotka aiheuttavat tulevaisuudessa jopa työkyvyttömyyttä. Tuleehan tuo kalliiksi maallemme. Kalliiksi se tuli tämäkin kesä, kun päättäjät avasivat yhteiskuntaa ja jo keväällä höpöttivät kansanedustamme itselleen pisteitä keräten, että kesästä saadaan nauttia täysin siemauksin. Mutta miten kävi?

Uusi aalto painaa täyttä häkää ja sairastuttaa delta virusmuunnoksella jopa lapsia ja nuoria ja vanhuksia on mennyt hautaan jälleen kerran. Mutta miksi kansanedustajamme, hallituksemme, pääministerimme kailottivat keväällä tuota KESÄN IHANAA VAPAUTTA JUOSTA KUIN LEHMÄT LAITUMELLA. Kansa iloitkoon kesästä ja ravintelit, pubit , terassit porukkaa täynnänsä. Festareita ja Himosjuhlijoita koronatoreissaan levittämässä tautia ihan luvan kanssa.

Edesvastuutonta touhua ja vaan oman edun tavoittelua ja pisteitä itselle. Tätä tämä hölmöily on. Meidän kaupungissa tuttuja on 79 sairaslomalla ja karanteenissa 500. Aika hulppeita lukuja. Olisi kiva tietää muutaman vuoden kuluttua, moniko on jäänyt ikuiselle sairaslomalle vain meidän päättäjien välinpitämättömyyden takia, vaiko nuoret rellestäneet liikaa vapaalla jalalla korvamerkitsemättöminä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

USA laski elinajanodotetta korona takia. Suomessa tullaan nostamaan koska
ei ole varaa maksaa eläkettä ja näin se ongelma tulee poistumaan.
Vielä ei oo Suomessa hyväksytty tosia asia koronatykyvyttömyyseläkeestä vaan puhutaan nopeasta töihin pääsemisestä. Osa sairasteneista ei jaksa edes wchen mennä niin miten töihin? Pakko olis kun Pekka hoitaa Afkaaneja Suomeen . Anon sanomat 1000 on kohta vähän!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt vasta aletaan puhua yleisellä tasolla ja koko kansan kuullen pitkäkestoisesta covid-oireista, jotka aiheuttavat tulevaisuudessa jopa työkyvyttömyyttä. Tuleehan tuo kalliiksi maallemme. Kalliiksi se tuli tämäkin kesä, kun päättäjät avasivat yhteiskuntaa ja jo keväällä höpöttivät kansanedustamme itselleen pisteitä keräten, että kesästä saadaan nauttia täysin siemauksin. Mutta miten kävi?

Uusi aalto painaa täyttä häkää ja sairastuttaa delta virusmuunnoksella jopa lapsia ja nuoria ja vanhuksia on mennyt hautaan jälleen kerran. Mutta miksi kansanedustajamme, hallituksemme, pääministerimme kailottivat keväällä tuota KESÄN IHANAA VAPAUTTA JUOSTA KUIN LEHMÄT LAITUMELLA. Kansa iloitkoon kesästä ja ravintelit, pubit , terassit porukkaa täynnänsä. Festareita ja Himosjuhlijoita koronatoreissaan levittämässä tautia ihan luvan kanssa.

Edesvastuutonta touhua ja vaan oman edun tavoittelua ja pisteitä itselle. Tätä tämä hölmöily on. Meidän kaupungissa tuttuja on 79 sairaslomalla ja karanteenissa 500. Aika hulppeita lukuja. Olisi kiva tietää muutaman vuoden kuluttua, moniko on jäänyt ikuiselle sairaslomalle vain meidän päättäjien välinpitämättömyyden takia, vaiko nuoret rellestäneet liikaa vapaalla jalalla korvamerkitsemättöminä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu