Oletko valmis

Varis ei kyennyt enää kilpailemaan hiilenharmaan taivaankannen kanssa. Se roikkui katkenneesta koivussa tuulen riepoteltavana ja katseli minua. Nousevine ja laskevine pyrstösulkineen lintu näytti hetken varsin huvittavalta; se oli välillä kuin tyllissään pöyhkeilevä balettitanssija ja taas sekunnissa muuttuen kuin piipusta vedetyksi uunirassiksi. Naurahdin hiljaa. Kävelin rantatietä hiekanjyvien poukkoilessa kengänkärjistäni eteenpäin. Heinät ja lumpeet olivat luovuttaneet. Ne olivat painuneet syvemmälle pinnan alle kuin odottaen riitteen sulkevan pian tien ylöspäin. Taivas oli niin tumma, että sinne katosi aivan kaikki. Se oli imenyt nousevat koneet, tähdet ja kesän sisuksiinsa. Palaisiko tuolta enää mikään? Auringon tulessa ei ollut enää sellaista sielua kuin kuin heinäkuun oranssia hehkuvissa päivissä, jolloin makasin onnellisena nurmikolla voikukan haituvien keskellä vailla ainuttakaan ajatusta. Ei. Ei todellakaan. Nyt vain minä ja varis taistelimme täällä koillistuulen hirtehisessä naurussa ja pitelimme katseellamme päällekaatuvaa latoa pystyssä. Vuosi oli tullut syksyyn, olimmepa valmiina tai emme.
11<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Talvirenkaat 👆

Äänestä

Olen valmis, Jeesus saa tulla.

Äänestä

Uunissa pannukakku, kattilassa porisi omatekoinen mansikkahillo, vatkain alkaa kohta laulaa ja saadaan kaikelle kanneksi kermainen hattu. :)

Äänestä

Mjoo

Syvästi innostun aina silloin, kun ei tarvitse lukea poliittista jargonia, kokemuksia masturboinnista tai yhden sanan palautteita asiaan, jota ei ole ymmärtänyt.

Minusta (Minä) on tärkeää muodostaa tekstissä ulottuvuuksiltaan rikas maisemakuva, jossa lukija voi kuljeskella sinne tänne sen häiritsemättä lukemista.

Eli on oletettava niin, että tässä kyseisessä maisemakuvauksessa ei ole sellaista kohtaa, jossa lukija eksyisi jonnekin toisaalle.

Tällainen eksymisen tai herpaantumisen kokemus/mahdollisuus pilaa koko kirjoittamisen idean, ja on aina roikkumassa työtuolin yllä Damokleen miekkana.

(hihitystä)

Äänestä
  • Olipa kiva ja asiallisen rakentava kommentti sulta. Kiitos.

    No tärkeintä työtuolissa on se, että siinä on sekä etu- että takakippi. Välillä on vaan vedettävä vivusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipa kiva ja asiallisen rakentava kommentti sulta. Kiitos.

    No tärkeintä työtuolissa on se, että siinä on sekä etu- että takakippi. Välillä on vaan vedettävä vivusta.

    No problemo

    Periaatteessa kirpoaminen sovinnaisuuksista (jargon) aiheuttaa parhaimmillan efektin, jossa jargonin voi sisällyttää tekstiin, eikä sitä kukaan lue tai ymmärrä lukeneensa sellaisena.

    Eli sanat ja niiden sulava muoto jättävät jälkeensä ajan kuvan, johon taas kuka tahansa voi samaistua.

    Elämme (käsittääkseni) samalla planeetalla.

    (hihitystä)

    Äänestä

Rapistuvan vuokra-asuntokannan vuosi pysyvä muutto etelään on lajiperustaisesti järkevä vaihtoehto.

Voisiko Suomi käydä vaihtokauppaa pakolaisilla yksipuolisen only-in politiikan sijaan, ja kun yksi Suomalainen vastaa kymmentä ulkomaalaista vaihtotase merkitsee siltikin muuttovoittoa ja väestökasvua, sekä onneksi myös vuokrayhtiöiden tulojen varmistumista.

Äänestä

Syksy on paras vuodenaika. Voi mennä ulos, kun tuulee ja vihmoo vettä päin naamaa. Olkapään urheiluvammaa kolottaa ja nenä vuotaa. Vaatteet painaa veden kastellessa ne ja varpaat alkaa kastuessaan muuttua tunnottomiksi. Mätän kuin uhmaten puita kärriin, eikä pinon pohja häämötä edes. Kärrikin alkaa olla täynnä ja koetan suojella puita vesisateelta, säälimättä itseäni yhtään.

Lopussa vihonviimeiset puut tuottaa jo tuskaa, ne ovat lavan pohjimpana ja märät vaatteet eivät jousta päällä. On nostettava takkia ja housuja, että pääsee kyykkyyn. Naamaakaan on turha yrittää kuivata, kun ei ole mitään millä sen tekisi. Vielä pressu kiinni ja hanskat auton lavalle. Huurtuvat lasit estävät näkymän ja märkä maa luistaa neljän vetävän pyörän alla, mutta minä ja Nissan uhmataan tätä kurjaa keliä.

Voitto.

Kuivat vaatteet, sekä villasukat. Sauna. Kyllä kelpaa.

Äänestä

Mie ikkunasta kattelen kuinka tuuli koittaa taittaa pihlajapuita. Marjakaan ei putoa.
Tuossa tuulen suhinassa on jotain rauhoittavaa, tai ainakin silloin kun ei ole ulkona sen riepoteltavana.

Äänestä
  • No kattele kattele.

    Mie tässä pokaan Pönttistä.

    (Asiasta aasiin, niin rulla lähtee pörrämään kohti pohjoista 29.9)

    On aamuyö

    (hirn)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kattele kattele.

    Mie tässä pokaan Pönttistä.

    (Asiasta aasiin, niin rulla lähtee pörrämään kohti pohjoista 29.9)

    On aamuyö

    (hirn)

    Kukapa ei pokaisi. Yritystä on täälläkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Varis ei kyennyt enää kilpailemaan hiilenharmaan taivaankannen kanssa. Se roikkui katkenneesta koivussa tuulen riepoteltavana ja katseli minua. Nousevine ja laskevine pyrstösulkineen lintu näytti hetken varsin huvittavalta; se oli välillä kuin tyllissään pöyhkeilevä balettitanssija ja taas sekunnissa muuttuen kuin piipusta vedetyksi uunirassiksi. Naurahdin hiljaa. Kävelin rantatietä hiekanjyvien poukkoilessa kengänkärjistäni eteenpäin. Heinät ja lumpeet olivat luovuttaneet. Ne olivat painuneet syvemmälle pinnan alle kuin odottaen riitteen sulkevan pian tien ylöspäin. Taivas oli niin tumma, että sinne katosi aivan kaikki. Se oli imenyt nousevat koneet, tähdet ja kesän sisuksiinsa. Palaisiko tuolta enää mikään? Auringon tulessa ei ollut enää sellaista sielua kuin kuin heinäkuun oranssia hehkuvissa päivissä, jolloin makasin onnellisena nurmikolla voikukan haituvien keskellä vailla ainuttakaan ajatusta. Ei. Ei todellakaan. Nyt vain minä ja varis taistelimme täällä koillistuulen hirtehisessä naurussa ja pitelimme katseellamme päällekaatuvaa latoa pystyssä. Vuosi oli tullut syksyyn, olimmepa valmiina tai emme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu