Suomalaisuutta ajetaan alas ryminällä ja Marin lähetttelee kammottavia saunakuvia.
Marin katsoo vierestä kun vihervasemmisto määrää hallituksessa
Anonyymi
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Demareiden kannatus yksinään saman verran kun vihreillä ja vasemmistolla yhteensä.
Kuitenkin Marin on aseeton heidän edessään. Voi Antti Rinne kenet ehdotitkaan jakamaan pääministerinä epäonnistuneen oman suorituksesi jälkeen.
Rinne on vaikuttanut siihen suuresti että Anedrsson, Ohisalo, Haavisto ja Marin ovat nyt ministereinä
Purrakin ihmetteli viime viikolla millainen vätys Marin on antaessaan vihervasemmiston hillua hallituksessa.
Nykyisen hallituksen aikana kansa on erkaantunut toisistaan enemmän kuin koskaan.
Mihin tällä pyritään?
Kansa kansaa vastaan toteutuu ajassamme sanotaan Raamatussa.
Ahdistuksen ajat.....
Matteus 24 = ihan kuin tätä päivää.
Pahuuden voimat riehuvat!
Tänä päivänä pahuus on oikeisto kokoomus, persut ja keskusta, näitä pitää varoa, niin pelastuu, eikä mailma tuhoudu hetkessä.
En ole saunakuvia nähnyt, mutta olisi Saarikon kuva varmaan järkyttävä. Varmaa mökin huussinseinämateriaalia.
Haavehan se on tuokin... istua kesämökin huussissa ja katsella Saarikon kuvaa ja...khm...
Yhdessä päättivät sopuisasti tänkin saunareissun ja siitä kuvat ihan vaan opposition kiusaksi mailmalle, katsokaa meillä menee hyvin ja on mitä näytää, toista on sentin sinisten laita.
Niin...ehkä heillä menee hyvin, monella suomalaisella ei mene hyvin...
Siellä ehkä sovittiin että nyt aivopestään ja pakkosiedätetään suomalaiset miljooniin muslimi tulijoihin. Andersson avasi pelin toteamalla että jokainen joka vaan tuntee suomen kodikseen on suomalainen.
Millä ei ole heille mitään merkitystä...
Sannala on ilmeisesti lisää luurankoja kaapissa, niin suuta laitettu soukemmalle :)
Onneksi+näitä+palstapersuja+kannattaa+alle+10%+(450000)+väestöstä.
Kansan+enemmistön+pitää+tehdä+kovasti+töitä,+että+he+pysyvät+oppositiossa.+Oppositiossa+öyhöttämisellä+ei+ole+muuta+haittaa,+kuin+ikävän+persu-hajun+leviäminen.
Ihan samaa vihervasemmistoa nuo demarit ovat. Nehän elävät yhteisiä rahoja sosialisoimalla. Korjatkaa jos olen väärässä.
Puolueena ne pyrkivät sellaisiin asemiin, jossa voivat sosialisoida itselleen ja kavereilleen valtion ja muiden ihmisten rahaa.
Esimerkkinä ennätysmäärä eduskunta-avustajia (suojatyöpaikat).
Mitenkäs ne Sippilän ja sen lestakavereitten hommat oikein menikään? Taidettiin sitä valtion rahaa ja omaisuutta jakaa oikein urakalla.
Taas aloituskirjoitus joka ei perustu mihinkään muuhun kuin naisvihaan.
Sannahan vihervasurimpi kuin monet noiden puolueiden äänestäjät.
vallassa on ollut kuspää hallituksia jo pitkään. Raha katoaa ulkomaille ja ulkomaalaisten kela-lomiin suomessa.
Kuspää hallinto vihaa omaa kansaa, ja verorasitus kasvaa.
Suomessa Leipäjonot pitenee, massa-työttömyys on jatkunut vuosikymmeniä!
Silti leikitään velka rahalla nettomaksajaa ja hyväntekijää ulkomailla !!
Kuspää hallinto elää itse korkeassa elintasossa, ja leikkii laupiaita,
verovaroin!
Mitä muuta voi Tamperelaiselta puotipuksulta odottaa?
Sille "laitetaanko pakasteet pieneen pussiin" on jo syvällistä elämänfilosofiaa.
sokos kutsuu jo