Tällaista on työskentely tunnustuksellisen kristityn Heikki Salmelan perustamassa Hesburgerissa:
"Kaksitoista Hesburgerin nykyistä ja entistä työntekijää kertoo Ylelle pikaruokaketjun henkilöstön huonosta kohtelusta. Työntekijöiden mukaan he joutuvat tekemään jopa kymmentuntisia päiviä ilman taukoja, työskentelemään ilman palkkaa ja lähtemään työvuoroista liian aikaisin ilman korvausta.
– Me työntekijät itketään työvuoroissa yhdessä, kun on niin tuskallista välillä, sanoo edelleen Hesburgerin palkkalistoilla oleva 21-vuotias nainen.
Huonot työolot ja nuoriin työntekijöihin kohdistuvat liian suuret vaatimukset ovat johtaneet pahimmillaan työntekijöiden uupumiseen. Useat Ylen haastattelemat työntekijät kertovat sairastuneensa."
Koko juttu: https://yle.fi/uutiset/3-12073762
https://eroakirkosta.fi/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.