Sinä maailman menon seuraamisen vanha kehäkettu! Älä anna itseäsi sumuttaa tuolla Afganistanin kriisillä.
Koska Islam ja muslimit vs. kristityt, ateistit ja länsimaat, vastakkainasettelua, on ollut aina noin 630jKr ajoista lähtien jossainpäin maailmaa. Ei uutta auringon alla.
Eikä samaan aikaan ja samalla innolla ja kiihkolla valtamedia uutisoi siitä että joka vuosi tapetaan yli 200000 kristittyä uskonsa ja omantuntonsa tähden jossainpäin maailmaa (lähde:Martyyrien ääni TV7, toimittaja Huotari).
https://www.tv7.fi/arkki/marttyyrien-aani_s501/
Vasta noin 1 vuoden ajan ollut koronavirus kriisiä, piikki aine varoituksia.
Koronavirus piikki aineen levitys kriisi, mellakat ja kritiiki, on suurempi uhka ja uutinen koko ihmiskunnalle kuin tuo Afganistanin kriisi tai USA:n presidentivaalien jälkilöylyt ja bedo eliitin ryhmät.
26.8.2021 uutinen Israelin tilanteesta
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ccde6034-307f-4cb9-94e3-3138d5aaa525
Selkeämpi syy on se, että rokotusten teho on laskenut ajan kuluessa.
– Israel aloitti rokotukset aikaisessa vaiheessa. Muissa maissa seurataan tarkasti, mitä siellä tapahtuu. Keskeinen havainto on se, että rokotetun väestön immuniteetti heikkenee, kertoo Edinburghin yliopiston epidemiologian professori Rowland Kao Newsweekille.
uutinen blogi kirjoitus 26.8.2021
Prof. Tapio Puolimatka kommentoi Twitterissä Tampereen Rokotetutkimuskeskuksen johtajan, Mika Rämetin omituista lausuntoa. Rämetin mukaan koronapiikeistä ei ole noussut esiin haittasignaalia, vaikka pelkästään Suomessa pn jo käsitelty yli 3000 haittavaikutusilmoitusta, ja noin 10 200 ilmoitusta odottaa edelleen Fimean käsittelyä. Yhdessä ilmoituksessa on Fimean mukaan noin viisi haittaa lueteltuna.
Rämet johtaa Pfizerin rahoittamaa koronapiikkitutkimusta lapsilla ja nuorilla.
uutinen blogi kirjoitus 27.8.2021
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17094304/briteissa-suurin-osa-koronakuolleista-on-tuplarokotettuja
Iso-Britannia: lähes 2/3 Delta-kuolleista ”täysin suojattuja”
Ison-Britannian terveysviraston PHE:n (Public Health England) 6.8. 2021 ilmestynyt raportti ”SARS-CoV-2 variants of concern and variants under investigation in England, Technical briefing 20” antaa uutta tietoa käytössä olevien koronapiikkien tehokkuudesta ja turvallisuudesta sekä varianteista.
Uusia, huolta aiheuttavia variantteja (VOC) kuten ei tutkimuksen alla olevia varianttejakaan (VUI) ole ilmaantunut sitten edellisen raportin, ja tapausmäärät ovat vähentyneet. Viruskuormat (tartuttavuusmahdollisuus) ovat samanlaiset koronapiikin ottaneilla, ja niillä jotka siitä ovat kieltäytyneet (s. 3, 35).
https://avoin.media/2021/08/27/iso-britannia-lahes-2-3-delta-kuolleista-taysin-suojattuja/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.