Olisi mukava lukea mitä laihduttaja syöt tänään. Kuinka monta kertaa, onko välipaloja jne. Myös juomiset ja lisäravinteet jos käytät. Kun näin anonyyminä kirjoitellaan niin voit olla rehellinen. Voisi saada jotain ideoita omiinkin syömisiin.
Nyt aamulla join kahvia, söin raejuustoa, mustikoita ja saksanpähkinöitä. D-vitamiinia 100 mikrogr ja 2 kpl Omega-kapselit, 1000mg C-vitamiinia. Maha on aivan täynnä, kuin olisi lautasellisen puuroa vetänyt. En raejuustoa ole ennen harrastanutkaan.
-valmennettava-
Mitä söit/syöt tänään? Päivän esimerkkiateriat
159
2115
Vastaukset
Viikolla ruokavalioni on suhteellisen säännöllisesti seuraava:
Aamiainen kahvia ja kaksi viipaletta Oululaisen jälkiuuniviipaleita yleensä kevytmajoneesilla ja kasviksilla tai juustolla tai leikkeleellä. Jälkimmäisten kahden kanssa ei majoneesia.
Lounas 3 dl valmiskeittoa.
Iltapäiväkahvi on sama kuin aamiainen
Päivällinen vaihtelee mutta on usein täysjyväpastaa tai bulguuria kasvispainotteisella kastikkella
Mahdollinen iltapala on leipää.
Lisäksi välipaloina hedelmiä/marjoja mahdollisesti rahkalla. Tällä hetkellä hedelminä oman maan viinirypäleitä. Niitä ennen mustaherukkaa.- Anonyymi
Millaista valmiskeittoa syöt? Kysymys Hpv27 :lle. Jotain mikrokeittoako?
-valmennettava- - Anonyymi
Mitäs sinä söit tänään? Kysymys "dietdoktorille" .
Päivälliseksi taidan tehdä vain helpon munakkaan ja sen kanssa hapankaalta, parsakaalta ja ehkä mustikoita. Pitää käydä ostamassa alpro soijajugurttia ja tehdä illalliseksi smoothie siitä ja marjoista ja pinaatista, laitan vähän yrttejä ja inkivääriä mukaan. En nyt tiedä miksei tässä valmennuksessa käytetä maitopohjasia tuotteita.
-valmennettava- Anonyymi kirjoitti:
Millaista valmiskeittoa syöt? Kysymys Hpv27 :lle. Jotain mikrokeittoako?
-valmennettava-Joo. Olen mökillä ja fasiliteetit ovat aika huonot. Nuo valmiskeitot ovat ihan ok muuten mutta suolaa on liian paljon ja proteiinia liian vähän. Ovat kehittyneet kovasti ja annoskokokin on sopiva.
- Anonyymi
hoopovee
Milloin aiot tajuta että olet diabeetikko???
- Anonyymi
Eilen iltaisella kävelylenkillä luonnosta voikukan ja ratamon lehtiä. Nokkosen kukintoja ja pieniä lehtiä kiehautettuna. Omena ja aronioita. Ne kaikki jauhimeen ja muusiksi. Mukaan rkl öljyä ja puoli desiä raejuustoa. 3 kkp kahvia ja eilen itsetehdyt pienehkö omenapiirakanpala ja vaniljakastike.
Klo 11-12 syön varmaan pari perunaa ja kork 100 g lihaa.- Anonyymi
Ihan ystävällisenä vihjeenä. Eikö kannattaisi ryhtyä valitsemaan ruokiaan sillä tavoin, että kykenisi koko loppuelämänsä koostamaan ateriansa niistä ruuista? Voikukat, ratamon lehdet, nokkoset, aroniat ja kahvi ovat pikkulisä jossakin - ei niillä kykene elämään tavallinen ihminen pitkiä aikoja. Ehkä paaston aikana, toki. Pakko ajatella, että tekstisi oli vitsi, sorry vaan.
Omenapiirakka ja vaniljakastike ei ole oikeaa ravintoa vaan energiaa ja pelkkä sokerinen ja turha jälkiruoka.
Raejuusto on ainoa asia, joka on ihan oikeata ja kaikin puolin suositeltavaa ravintoa. Sekä ennen että jälkeen dieetin. Onneksi olkoon, jos syöt tänään perunaa ja lihaa, se on ravitsevaa ja oikeaa ruokaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan ystävällisenä vihjeenä. Eikö kannattaisi ryhtyä valitsemaan ruokiaan sillä tavoin, että kykenisi koko loppuelämänsä koostamaan ateriansa niistä ruuista? Voikukat, ratamon lehdet, nokkoset, aroniat ja kahvi ovat pikkulisä jossakin - ei niillä kykene elämään tavallinen ihminen pitkiä aikoja. Ehkä paaston aikana, toki. Pakko ajatella, että tekstisi oli vitsi, sorry vaan.
Omenapiirakka ja vaniljakastike ei ole oikeaa ravintoa vaan energiaa ja pelkkä sokerinen ja turha jälkiruoka.
Raejuusto on ainoa asia, joka on ihan oikeata ja kaikin puolin suositeltavaa ravintoa. Sekä ennen että jälkeen dieetin. Onneksi olkoon, jos syöt tänään perunaa ja lihaa, se on ravitsevaa ja oikeaa ruokaa.Olisko liikaa vaadittu että joskus pidättäydyttäis arvostelemasta muiden syömisiä?
Lounaaksi tänään grillimakkara (jäi paketti joten syötävä pois) ja salaattia.
-valmennettava- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisko liikaa vaadittu että joskus pidättäydyttäis arvostelemasta muiden syömisiä?
Lounaaksi tänään grillimakkara (jäi paketti joten syötävä pois) ja salaattia.
-valmennettava-On. Ellei kestä lämpöä, on tyhmää mennä saunaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On. Ellei kestä lämpöä, on tyhmää mennä saunaan.
Tämä ei ole sauna vaan keskusteluketju. Perusta yleinen sauna johonkin muualle. Olisi kiva kun yksikin ketju täällä olisi vapaa toisen rääpimisestä ja ittuilusta. En usko että kukaan on syömisasioissaan pyhimys että vois itsensä ylentää.

-valmennettava-Menikö homma pahastikin ihon alle? Sovitaan nyt kuitenkin sulassa sovussa sillä tavalla, että kirjoita sinä, mitä osaat, ja minä kirjoitan mitä haluan.
Jos joku haluaa elää nokkosilla, ratamoilla ja päivänheitukoilla, niin siitä vaan. On kuitenkin 100 % fakta, että se ei ole mitään laihduttajan ruokaa. Lihavuus voidaan tuomita täysin pysyväksi, ellei laihduttajalla ole taitoa valita ruokaansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan ystävällisenä vihjeenä. Eikö kannattaisi ryhtyä valitsemaan ruokiaan sillä tavoin, että kykenisi koko loppuelämänsä koostamaan ateriansa niistä ruuista? Voikukat, ratamon lehdet, nokkoset, aroniat ja kahvi ovat pikkulisä jossakin - ei niillä kykene elämään tavallinen ihminen pitkiä aikoja. Ehkä paaston aikana, toki. Pakko ajatella, että tekstisi oli vitsi, sorry vaan.
Omenapiirakka ja vaniljakastike ei ole oikeaa ravintoa vaan energiaa ja pelkkä sokerinen ja turha jälkiruoka.
Raejuusto on ainoa asia, joka on ihan oikeata ja kaikin puolin suositeltavaa ravintoa. Sekä ennen että jälkeen dieetin. Onneksi olkoon, jos syöt tänään perunaa ja lihaa, se on ravitsevaa ja oikeaa ruokaa."Ihan ystävällisenä vihjeenä. Eikö kannattaisi ryhtyä valitsemaan ruokiaan sillä tavoin, että kykenisi koko loppuelämänsä koostamaan ateriansa niistä ruuista?"
Saisinko ihan myös ystävällisenä vihjeenä pyytää että annettais jokaisen kertoa omista syömisistään ja syödä mitä haluaa. Eihän se sinun elämääsi vaikuta mitä toinen suuhunsa laittaa, vai kuinka?
-valmennettava- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ihan ystävällisenä vihjeenä. Eikö kannattaisi ryhtyä valitsemaan ruokiaan sillä tavoin, että kykenisi koko loppuelämänsä koostamaan ateriansa niistä ruuista?"
Saisinko ihan myös ystävällisenä vihjeenä pyytää että annettais jokaisen kertoa omista syömisistään ja syödä mitä haluaa. Eihän se sinun elämääsi vaikuta mitä toinen suuhunsa laittaa, vai kuinka?
-valmennettava-Mitä tässä sanotaan? Jos joku haluaa elää nokkosilla, ratamoilla ja päivänheitukoilla, niin siitä vaan. On kuitenkin 100 % fakta, että se ei ole mitään laihduttajan ruokaa. Lihavuus voidaan tuomita täysin pysyväksi, ellei laihduttajalla ole taitoa valita ruokaansa.
Syököön siis itse kukin vaikka apilaa ja heinää, se on minulle ookoo. Mutta heinällä laihtuu vain lehmä, muu on itsepetosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan ystävällisenä vihjeenä. Eikö kannattaisi ryhtyä valitsemaan ruokiaan sillä tavoin, että kykenisi koko loppuelämänsä koostamaan ateriansa niistä ruuista? Voikukat, ratamon lehdet, nokkoset, aroniat ja kahvi ovat pikkulisä jossakin - ei niillä kykene elämään tavallinen ihminen pitkiä aikoja. Ehkä paaston aikana, toki. Pakko ajatella, että tekstisi oli vitsi, sorry vaan.
Omenapiirakka ja vaniljakastike ei ole oikeaa ravintoa vaan energiaa ja pelkkä sokerinen ja turha jälkiruoka.
Raejuusto on ainoa asia, joka on ihan oikeata ja kaikin puolin suositeltavaa ravintoa. Sekä ennen että jälkeen dieetin. Onneksi olkoon, jos syöt tänään perunaa ja lihaa, se on ravitsevaa ja oikeaa ruokaa.Onko nokkoset ja voikukanlehdet kiellettyjä,vaikka muita kausi tuotteita saa syödä?
Eipä pistetä poskeen kanttarelleja, kun niitä ei saa tammikuussa erättyä!
Minä olen kuivannut haluamiani lehtiä luonnosta.
Nokkoset, koivut,... Ovat paljon puhtaampia kotimaasta kuin jostain Saksasta terveyskaupan hyllyiltä.
Mene viisastelemaan muualle! Anonyymi kirjoitti:
Onko nokkoset ja voikukanlehdet kiellettyjä,vaikka muita kausi tuotteita saa syödä?
Eipä pistetä poskeen kanttarelleja, kun niitä ei saa tammikuussa erättyä!
Minä olen kuivannut haluamiani lehtiä luonnosta.
Nokkoset, koivut,... Ovat paljon puhtaampia kotimaasta kuin jostain Saksasta terveyskaupan hyllyiltä.
Mene viisastelemaan muualle!Kausituotteet ovat monesti oikein hyviä mutta itse en kauheasti välitä parsasta. Nokkosaika taitaa olla jo ohi mutta nokkoskeitto on oikein hyvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko nokkoset ja voikukanlehdet kiellettyjä,vaikka muita kausi tuotteita saa syödä?
Eipä pistetä poskeen kanttarelleja, kun niitä ei saa tammikuussa erättyä!
Minä olen kuivannut haluamiani lehtiä luonnosta.
Nokkoset, koivut,... Ovat paljon puhtaampia kotimaasta kuin jostain Saksasta terveyskaupan hyllyiltä.
Mene viisastelemaan muualle!Nokkoset on erittäin rautapitoista ruokaa, samoin voikukanlehdet hyvä salaatti ja voikukka tukee maksan toimintaa. Pitäis kanssa kerätä, mutta kun ei tahdo löytää paikkaa missä ei olis mitään liikennettä. Omalle pihalle pitäisi varmaan laittaa nokkospelto.
- valmennettava - - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko nokkoset ja voikukanlehdet kiellettyjä,vaikka muita kausi tuotteita saa syödä?
Eipä pistetä poskeen kanttarelleja, kun niitä ei saa tammikuussa erättyä!
Minä olen kuivannut haluamiani lehtiä luonnosta.
Nokkoset, koivut,... Ovat paljon puhtaampia kotimaasta kuin jostain Saksasta terveyskaupan hyllyiltä.
Mene viisastelemaan muualle!Olet hauska tyyppi, kiitos siitä. Laihdutatko oikeasti nokkosilla ja voikukanlehdillä? Tuskin kuitenkaan lihoit niillä. 😁
- valmentaja - - Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Kausituotteet ovat monesti oikein hyviä mutta itse en kauheasti välitä parsasta. Nokkosaika taitaa olla jo ohi mutta nokkoskeitto on oikein hyvää.
Nokkosista ei saa vain yhtä satoa. Kun ne leikataan, saa uutta hentoa kasvukauden loppuun.
Soppa ei ole ainoa, vaan tee ja rouheena moneen ruokaan, leipään... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nokkoset on erittäin rautapitoista ruokaa, samoin voikukanlehdet hyvä salaatti ja voikukka tukee maksan toimintaa. Pitäis kanssa kerätä, mutta kun ei tahdo löytää paikkaa missä ei olis mitään liikennettä. Omalle pihalle pitäisi varmaan laittaa nokkospelto.
- valmennettava -Kukkapurkit on keksitty! Miksi parvekkeella tai ikkunalaudalla ei voi viljellä näitä puhdistavia ja vahvistavia kasveja, kuten muitakin?
Voikukka, siis kukka puhdistaa ilmaa ja on minusta mitä suloisin sielun ilahduttaja! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet hauska tyyppi, kiitos siitä. Laihdutatko oikeasti nokkosilla ja voikukanlehdillä? Tuskin kuitenkaan lihoit niillä. 😁
- valmentaja -Olen järkevä laihduttaja, joka poimii luonnosta vitamiini-ja hivenainerikasta mieluummin kuin pillereitä kaupasta.
Kun keho saa tarvitsemaansa, niin en syöpöttele hivenaineiden puutteeseen!
Nokkoset, voikukat ovat mitä parasta laihdutukseen!
Ei sitä hevoseksi tarvitse muuttua, vaan käyttää niitä lisukkeina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukkapurkit on keksitty! Miksi parvekkeella tai ikkunalaudalla ei voi viljellä näitä puhdistavia ja vahvistavia kasveja, kuten muitakin?
Voikukka, siis kukka puhdistaa ilmaa ja on minusta mitä suloisin sielun ilahduttaja!Aivan totta, ihan muiden yrttien joukossahan niitä voi kasvatella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet hauska tyyppi, kiitos siitä. Laihdutatko oikeasti nokkosilla ja voikukanlehdillä? Tuskin kuitenkaan lihoit niillä. 😁
- valmentaja -Olet yhtä paljon valmentaja kuin minä hoikka. Valmentajat ei pyöri työkseen netissä etsimässä pahan olonsa paskasankoa.
-valmennettava- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet hauska tyyppi, kiitos siitä. Laihdutatko oikeasti nokkosilla ja voikukanlehdillä? Tuskin kuitenkaan lihoit niillä. 😁
- valmentaja -Laihdutan nokkosten ja voi kukkien lisäksi HAMPPAPROTEIINILLA😀🌿
Etsin proteiinijauhoa ilman makeuttamiskemikaaleja sun muuta korviketta.
Kaikissa nutrileteissa ja muissa on sokeria pahempia makeutusaineita.
Olen jättänyt lihat, koska niissä on niin paljon antibiootteja ja kasvuhormoneja.
Naisena soija on ollut minulle hyväksi - Raision Risenta soijajauho.
Mutta löysin hamppaproteiinia monine vitamiineineen ja hivenaineineen.
Sen saa jopa maistuvaksi mixaamalla mukaan vaikka luumua ja muuta mieleistä.
Laitan lasiin joskus lusikallisen suklaa-why-proteiinia, vaikka siinä on Aspartamia.
Sama vaikutus kuin luonnon kasveilla minulle - täysi ja tyytyväinen olo, kun saa ravinteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nokkoset on erittäin rautapitoista ruokaa, samoin voikukanlehdet hyvä salaatti ja voikukka tukee maksan toimintaa. Pitäis kanssa kerätä, mutta kun ei tahdo löytää paikkaa missä ei olis mitään liikennettä. Omalle pihalle pitäisi varmaan laittaa nokkospelto.
- valmennettava -Valmennettava- jos aiot kasvattaa kotipihallasi hiukan nokkosia ja voikukkia, niin valitse aurinkoinen kukkamaa. Ne eivät viihdy missä tahansa.
Yritin pitkään istuttaa itse, mutta rakastan puita,pensaita, varjojen leikkiä päivän aikana.
Vasta, kun myrsky vei kuuseni, niin sen pystyyn jääneeseen juurakkoon alkoi kasvaa itsestään nokkosia. Se vet monenlaista perhosta tuoksullaani
Voikukka I menetin, kun vaahterani kasvoivat talon varjoksi.
Minun on mahdollista käydä puhtailla kävelykujille poimimassa.
Ihmiset ja kasvit ovat samoista alkuaineista hiukan eri "reseptillä". Anonyymi kirjoitti:
Nokkosista ei saa vain yhtä satoa. Kun ne leikataan, saa uutta hentoa kasvukauden loppuun.
Soppa ei ole ainoa, vaan tee ja rouheena moneen ruokaan, leipään...Jeps jos niittää. Luonnosta saa huonommin. Nokkosessa on minulle liikaa rautaa joten syön sitä harvemmin mutta keittona ja muhennoksena oikein hyvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet yhtä paljon valmentaja kuin minä hoikka. Valmentajat ei pyöri työkseen netissä etsimässä pahan olonsa paskasankoa.
-valmennettava-Hengitä nyt ihan aluksi syvään ja rauhallisesti, ehkä oletkin jo rauhoittunut ja nukkunut hyvät yöunet.
Sinulla lihavuutesi selittää pahan olosi, ymmärrän, ja ehkä myös valtavan tarpeesi puolustaa omaa avaustasi kuin virtahepo puolustaisi reviiriään ja poikasiaan. Vai kärsitkö myös lihavuuteesi liittyvistä muista oireista? Mutta onneksi olkoon, että olet osannut hakea apua ongelmiisi asiantuntijalta.
Minun oloni puolestaan ei ole lainkaan niin huono kuin kuvittelet, vaan oloni on ihan hyvä, ja olet siis ymmärtänyt asian väärin. Sinun turhautumisesihan lähti purkautumaan siitä, kun minä huomasin ja puutuin asiaan, kun anonyymi laihduttaja - sivullinen - kertoi syöneensä päivän aikana voikukan ja ratamon lehtiä, nokkosen kukintoja ja pieniä lehtiä, omenan ja aronioita, kahvia, omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Tuon kaiken laihduttajalle turhanpäiväisen roskan lisäksi kehuin, että hänen valikoimassaan raejuusto on oikein hyvä valinta. Siis plussaa ja miinusta.
Jos ylipainoinen anonyymi henkilö laihduttajien foorumilla kertoo syövänsä nokkosia, koivun lehtiä, omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta, yhtälössä on jotakin pahasti pielessä. Siis vaikka asia onkin ihan anonyymin laihduttajan ihan oma asia. Ellet usko väitettäni, niin kysypä noista "elintarvikkeista" omalta valmentajaltasi. Saattaa tosin olla, että jatkat vain kaipaamaasi riitelyä, etkä itsepäisyydessäsi kysy keneltäkään mitään, koska virtahepo puolustaa viimeiseen saakka reviiriään. Virtahepohan myös samalla puolustaa itseään sekä omia toimiaan ja valintojaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hengitä nyt ihan aluksi syvään ja rauhallisesti, ehkä oletkin jo rauhoittunut ja nukkunut hyvät yöunet.
Sinulla lihavuutesi selittää pahan olosi, ymmärrän, ja ehkä myös valtavan tarpeesi puolustaa omaa avaustasi kuin virtahepo puolustaisi reviiriään ja poikasiaan. Vai kärsitkö myös lihavuuteesi liittyvistä muista oireista? Mutta onneksi olkoon, että olet osannut hakea apua ongelmiisi asiantuntijalta.
Minun oloni puolestaan ei ole lainkaan niin huono kuin kuvittelet, vaan oloni on ihan hyvä, ja olet siis ymmärtänyt asian väärin. Sinun turhautumisesihan lähti purkautumaan siitä, kun minä huomasin ja puutuin asiaan, kun anonyymi laihduttaja - sivullinen - kertoi syöneensä päivän aikana voikukan ja ratamon lehtiä, nokkosen kukintoja ja pieniä lehtiä, omenan ja aronioita, kahvia, omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Tuon kaiken laihduttajalle turhanpäiväisen roskan lisäksi kehuin, että hänen valikoimassaan raejuusto on oikein hyvä valinta. Siis plussaa ja miinusta.
Jos ylipainoinen anonyymi henkilö laihduttajien foorumilla kertoo syövänsä nokkosia, koivun lehtiä, omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta, yhtälössä on jotakin pahasti pielessä. Siis vaikka asia onkin ihan anonyymin laihduttajan ihan oma asia. Ellet usko väitettäni, niin kysypä noista "elintarvikkeista" omalta valmentajaltasi. Saattaa tosin olla, että jatkat vain kaipaamaasi riitelyä, etkä itsepäisyydessäsi kysy keneltäkään mitään, koska virtahepo puolustaa viimeiseen saakka reviiriään. Virtahepohan myös samalla puolustaa itseään sekä omia toimiaan ja valintojaan.Tuota, kun kävelin Lidelissä ruokaa metsästämässä, niin ihmettelin, että nuorena hoidin mielenterveyttäni omenamunkeilla ja jäätelöllä. Oli pakko saada!
Kun kahden litran jätskipurkki oli nuoltu tyhjäksi, niin se alkoi haista tunkkaantuneelle liimalle, mutta se ei kuitenkaan saanut minua lopettamaan.
Nyt haluaa hapanta, jugurttia, kefiiriä, sitruunaa...
Vatsa kääntyy nurin, kun näkee kakut ja makeat jugurtit, jäätelöt.
Voiko ikä ja hormonit vaikuttaa valintoihin?
Entä se, että lisää tuoreita vihanneksia ravintoon? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan ystävällisenä vihjeenä. Eikö kannattaisi ryhtyä valitsemaan ruokiaan sillä tavoin, että kykenisi koko loppuelämänsä koostamaan ateriansa niistä ruuista? Voikukat, ratamon lehdet, nokkoset, aroniat ja kahvi ovat pikkulisä jossakin - ei niillä kykene elämään tavallinen ihminen pitkiä aikoja. Ehkä paaston aikana, toki. Pakko ajatella, että tekstisi oli vitsi, sorry vaan.
Omenapiirakka ja vaniljakastike ei ole oikeaa ravintoa vaan energiaa ja pelkkä sokerinen ja turha jälkiruoka.
Raejuusto on ainoa asia, joka on ihan oikeata ja kaikin puolin suositeltavaa ravintoa. Sekä ennen että jälkeen dieetin. Onneksi olkoon, jos syöt tänään perunaa ja lihaa, se on ravitsevaa ja oikeaa ruokaa."Omenapiirakka ja vaniljakastike ei ole oikeaa ravintoa vaan energiaa ja pelkkä sokerinen ja turha jälkiruoka.
On se herkullinen ja terveellisempi kuin kilo lidlin hedelmätoffeeta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Omenapiirakka ja vaniljakastike ei ole oikeaa ravintoa vaan energiaa ja pelkkä sokerinen ja turha jälkiruoka.
On se herkullinen ja terveellisempi kuin kilo lidlin hedelmätoffeeta.Ovat yksi ja sama asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On. Ellei kestä lämpöä, on tyhmää mennä saunaan.
Sinun ei tarvitse olla änkemässä tuntemattomien ihmisten saunoihin.
- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Jeps jos niittää. Luonnosta saa huonommin. Nokkosessa on minulle liikaa rautaa joten syön sitä harvemmin mutta keittona ja muhennoksena oikein hyvää.
Kasvien sisältämä rauta ei imeydy samalla tavoin kuin eläinperäinen rauta.
- Anonyymi
Ainoastaan painon huomaamatonta hallintaa.
Aamulla mukillinen sokeritonta kahvia. Halkaistu vesirinkelin jonka puolikkaiden päällä juoksevaa hunajaa. Lasillinen rasvatonta maitoa.
Aamupäivän välipala 3 dl kaakaota.
Toinen välipala. Rasvatonta rahkaa 2 dl. Protskua 10%. Joukkoon mustikoita ja hunajaa. Vaihtoehtona rasvatonta raejuustoa lisänä keitetty kananmuna, muutama valkosipulin kynsi, dijon sinappia, neitsytöljyä ja sinihomejuustoa.
Joissakin väleissä vajaat kouralliset maapähkinöitä ja muutama täytekeksi.
Lounas vakiona reilu annos tuoresalaattia joukossa salaattijuuston kuutioita. Kastike vv-etikkaa, neitsytöljyä ja juoksevaa hunajaa.
Lämmin pääruoka. Tänään pakasteesta kaivettu makaronilaatikko.
Jälkkärinä joku hillopitkon pätkä tai vastaavaa.
Varhaisillan palana reissari, päällä valkosipulivoita ja jotain leikkelettä.
Närkkien pähkinöitä ja jotain makeaa pullaa tai kuivakakkua.
En laske mitään. Punnitsen itseni satunnaisesti salin vaakalla.
Kun 10 viikottaista salituntia jostakin syystä estyvät niin kaikki makeat tössyrät ja protskuvarmennukset jäävät pois.- Anonyymi
En huomannut lisäravinteita. Vitskut B12. Kalaöljykapseli. Nivelille jotain nivelamin strongia, sinkkiä, 77v ukon eturauhaselle xatral ja gefina tabut. Salieväänä tuo 3 dl kaakao jossa 80%:sta protskujauhetta noin 50 g.
Huilipäivä lauantai jolloin hauras vanhus pärjäilee ilman protskuvarmenteita.
- Anonyymi
Miksi 1000 mg c-vitamiinia purkista kun saantisuositus on 75 mg aikuiselle. Sen päivän c-vitamiinin saa jo yhdestä paprikasta.Miksi 1000 mg c-vitamiinia? en ymmärrä.
- Anonyymi
Noin pieni määrä kuin 75 mg korkeintaan ehkäisee keripukkia....
Anonyymi kirjoitti:
Noin pieni määrä kuin 75 mg korkeintaan ehkäisee keripukkia....
Mihin muuhun C-vitamiinia tarvitaan?
- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Mihin muuhun C-vitamiinia tarvitaan?
Tiedät tämän toki itsekin.
C-vitamiini on hapettumisenestoaine eli se suojaa soluja. Sen lisäksi C-vitamiini on kofaktori katalyyttisissä reaktioissa eli osa entsymaattisista reaktioista jäisi tapahtumatta ilman sitä. Tämä taas näkyy ties missä ja ainakin luustossa ja iholla. Sen lisäksi C-vitamiini auttaa raudan imeytymisessä ja estää siten väsymystä sekä nopeuttaa yhdessä sinkin tai karrageenin kanssa flunssasta paranemista. Osassa tutkimuksia näyttö on vahva ja osassa heikko.
Koska C-vitamiini on vesiliukoinen, yliannostuksen mahdollisuus on pieni. Rajaa 3 - 4 g/vrk. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedät tämän toki itsekin.
C-vitamiini on hapettumisenestoaine eli se suojaa soluja. Sen lisäksi C-vitamiini on kofaktori katalyyttisissä reaktioissa eli osa entsymaattisista reaktioista jäisi tapahtumatta ilman sitä. Tämä taas näkyy ties missä ja ainakin luustossa ja iholla. Sen lisäksi C-vitamiini auttaa raudan imeytymisessä ja estää siten väsymystä sekä nopeuttaa yhdessä sinkin tai karrageenin kanssa flunssasta paranemista. Osassa tutkimuksia näyttö on vahva ja osassa heikko.
Koska C-vitamiini on vesiliukoinen, yliannostuksen mahdollisuus on pieni. Rajaa 3 - 4 g/vrk.Ruuan sisältämä 100 milligrammaa imeytyy täysin, mutta kymmenkertaisesta annoksesta imeytyy vain vajaa puolet.
Eli mitä järkeä kun ei imeydy kokonaan.
Mä en usko että tollanen määrä tekee ihmisestä sen pirteämpää kuin söis kasviksia ,marjoja ja hedelmiä,jolloin saa muitakin tärkeitä vitamiinejä.
Luuleeko aloittaja että 1000 mg tekee pirteämmän olon kuin ravinnosta saamista vitamiineistä? - Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Mihin muuhun C-vitamiinia tarvitaan?
Iho, kollageeni,jne. C-vitamiini on antioksidantti. Ehkäisee solujen hapettumista. Ihanko uutta tämä tieto....? 😳
Anonyymi kirjoitti:
Iho, kollageeni,jne. C-vitamiini on antioksidantti. Ehkäisee solujen hapettumista. Ihanko uutta tämä tieto....? 😳
Keripukki on sairaus joka johtuu C-vitamiinin Puutteesta eli jos ei ole keripukkia niin saa riittävästi sitä. Ylimäärästä ei ole hyötyä koska se poistuu virtsan mukana.
Anonyymi kirjoitti:
Tiedät tämän toki itsekin.
C-vitamiini on hapettumisenestoaine eli se suojaa soluja. Sen lisäksi C-vitamiini on kofaktori katalyyttisissä reaktioissa eli osa entsymaattisista reaktioista jäisi tapahtumatta ilman sitä. Tämä taas näkyy ties missä ja ainakin luustossa ja iholla. Sen lisäksi C-vitamiini auttaa raudan imeytymisessä ja estää siten väsymystä sekä nopeuttaa yhdessä sinkin tai karrageenin kanssa flunssasta paranemista. Osassa tutkimuksia näyttö on vahva ja osassa heikko.
Koska C-vitamiini on vesiliukoinen, yliannostuksen mahdollisuus on pieni. Rajaa 3 - 4 g/vrk.Juu, yliannostuksesta tuskin on vaaraa mutta se 75 mg päivässä kattaa nuo tarpeet.
- Anonyymi
Syön minä muuten paprikaakin. Tein viikonloppuna täytettyjä paprikoita. Paprikat pidetään uunissa ensin pehmenemässä ennen täyttämistä, liiat nesteet lähtee hyvin. Sitten jauhelihaa ja sipulia sisään ja vähän juustoraastetta. Voisi kokeilla pekonillakin. Samoin voisi tehdä täytettyjä kesäkurpitsoja kun ovat nyt halpoja. Ennen olisin laittanut vielä tuorejuustoa mutta pidättäydyn nyt liiasta rasvasta ja energiasta muutenkin.
Valmennuksessa oli hyvä herkkuohje, täytetään chilipaprikat tuorejuustolla ja kääritään pekoniin ja uuniin. Jossain vaiheessa niitä.

-valmennettava-Täytettyihin paprikoihin voi laittaa hiukan osaksi keitettyä riisiä. Imee nesteet tehokkaasti.
- Anonyymi
Kahdesta omenasta saa päivän c-vitamiinitarpeen täyteen.En ymmärrä edelleenkään miksi 1000 mg c-vitamiinia päivässä.
Suuret C-vitamiiniannokset ovat mahdollisesti yhteydessä munuaiskivien muodostumiseen. Tämä johtuu siitä, että C-vitamiini saattaa lisätä virtsahapon ja oksaalihapon määrää.
C-vitamiinia saadaa tarpeeksi normaalista ruuasta mutta jos ei syö mitään niin sitten purkista vitamiinit mutta joku raja sillekin kuinka paljon ihminen tarvitsee vitamiinia.Musta 1000 mg on liikaa kun tarve on 75 mg.- Anonyymi
"En ymmärrä edelleenkään miksi 1000 mg c-vitamiinia päivässä."
Mukava jos saadaan sitä ymmärrystä just lisätä.
-valmennettava- Keripukin torjuntaan riittää 10 mg päivässä eli suosituksissa on jo 8-kertainen marginaali ja 1 g on sitten satakertainen. Suurin osa eläimistä valmistaa C-vitamiininsa (joskaan se ei niiden kannalta sius ole vitamiini) itse ja sitä on sitten aika paljon eli ei tuosta 1 g ei ole muuta mahdollista haittaa kuin munuaiskivet.
Parempi usein että liika virtsahappo menee virtsaan eikä niveliin. Tarvittaessa kehiin virtsahappoa vähentävät lääkkeet.
- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Keripukin torjuntaan riittää 10 mg päivässä eli suosituksissa on jo 8-kertainen marginaali ja 1 g on sitten satakertainen. Suurin osa eläimistä valmistaa C-vitamiininsa (joskaan se ei niiden kannalta sius ole vitamiini) itse ja sitä on sitten aika paljon eli ei tuosta 1 g ei ole muuta mahdollista haittaa kuin munuaiskivet.
Joo mulla ei ole ollut ongelmia virtsahappojen ja munuaisten kanssa. Parempi saada c-vitamiinia liikaa kuin liika vähän. Mehän emme tiedä sen ruuastakaan saatavan vitamiinin todellisia täsmällisiä imeytymistietoja niin parempi vaan ottaa lisää. Minä olen torjunut nuorempana monta virtsatietulehdusta pelkällä tulehduskipulääkkellä ja c-vitamiinilla. C-vitamiinia roisia yliannostusta tulehdusten torjuntaan käski ottaa ihan tavallinen lääkäri. Etelän mailla kun syödään paljon sitrushedelmiä ja muutenkin vihanneksia paljon ei syövät ole yleisiä verrattuna esim siihen miten poltetaan tupakkia, esim etelä-euroopassa. Parempi syödä varmuudeksi vaan...
Tänä iltana meni myöhäiseen joten jää vain yhteen illalliseen jonka söin juuri, elikkäs munakasta, tomaatilla ja aurajuustolla ja vähän salaattia.
-valmennettava.- Anonyymi kirjoitti:

-valmennettava.-Etelä-Euroopassa syöpäkuolemat ovat jonkin verran yleisempiä kuon meillä. Syy on tilastollinen eli sydäntautikuolleisuus on vähäisempää. Sitrushedelmissä on yllättävän vähän C-vitamiinia.
Aikoinaan tehtiin tutkimus, jossa osalle tutkittavia tupakoijia syötettiin antioksidantteja ja osalle ei. Antioksidanttiryhmässä kuolleisuus oli suurempaa eli asiat ovat monimutkaisia eikä niitä voi päätellä.
Isot kerta-annokset C-vitamiinia imeytyvät huonosti ja poistuvat nopeasti virtsan mukana. B-vitamiinien kanssa tuon huomaa selvästi virtsan väristä.
Veren C-vitamiinipitoisuus nousee aika vähän isoillakin annoksilla. Jotain tuplautuu kylläkin. Ihminen kyllä varastoi hiukan C-vitamiinia mutta määrä on jotain 2 grammaa.- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Etelä-Euroopassa syöpäkuolemat ovat jonkin verran yleisempiä kuon meillä. Syy on tilastollinen eli sydäntautikuolleisuus on vähäisempää. Sitrushedelmissä on yllättävän vähän C-vitamiinia.
Aikoinaan tehtiin tutkimus, jossa osalle tutkittavia tupakoijia syötettiin antioksidantteja ja osalle ei. Antioksidanttiryhmässä kuolleisuus oli suurempaa eli asiat ovat monimutkaisia eikä niitä voi päätellä.
Isot kerta-annokset C-vitamiinia imeytyvät huonosti ja poistuvat nopeasti virtsan mukana. B-vitamiinien kanssa tuon huomaa selvästi virtsan väristä.
Veren C-vitamiinipitoisuus nousee aika vähän isoillakin annoksilla. Jotain tuplautuu kylläkin. Ihminen kyllä varastoi hiukan C-vitamiinia mutta määrä on jotain 2 grammaa.Joo ainahan niitä tutkimuksia on missä on vuonna suo ja kuokka tutkittu jos vaikka mitä. Ainakin muistan näin joskus kuulleeni kummin kaiman koiralta. C-vitamiinia on ihan kaikessa mikä kuuluu eteläeurooppalasten normi ruokaan. Lykopeeni on se ykkönen antioksidanteista nykytiedon mukaan. Sitäpä syövät myös. Tomaattia tiivistettynä. Pitääkin tehdä helppo vihannes-lihapata valmentajamme ohjeen mukaan. Siihen voi pursottaa extra-lykopeenit tomaattitiivisteenä.
Ja kannattaa meidän ottaa purkista vitamiiniä niin paljon kuin sietää jos ei ruuasta saa. Varmuuden vuoksi. Lisäravinteet on edullisia.
Lääkäri määrännyt koronassakin D-vitamiinia isoja annoksia, samoin rokotuksista oireita saaneille. Siskollani sydänsairaus ja hänellekin lääkäri määräsi 100mikrog deetä. Viimein alkaa lääkärit ymmärtää.... Otan varmuuden vuoksi myös.
- valmennettava-
Päivän ruokani. Näkkileipää ilman päällisiä, omenaa, banaania, mandariinia
Juomani. Vettä, kahvia ja wiinaa.
Eilen oli monipuolisempaa. Söin esim. ruokalusikallisen waimon tekemää pöperöä, missä oli paljon raakaa kananjalkaa (suu irvessä sain syötyä, luut oli toki poistettu)
Paino tänään 88.3kg on hitaassa laskussa.
Menestystä kaikille terveellisiin elämäntapoihin.- Anonyymi
Jaa eikös raaka kana ole vähän riskialtis ruoka.
- Anonyymi
Eikö tässä ketjussa kukaan syö oikeata ruokaa. Läskisoossia ja perunaa. Joku ituhippiketju. Jälkiruoaksi otan puoli levyä suklaata. Rasva pitää nälkää pidempään.
- Anonyymi
"Rasva pitää nälkää pidempään."
Sehän on ikävää jos nälkä pysyy eikä mene pois kuten syömisen tarkoitus olis. - Anonyymi
Lasketaanko 6 keitettyä perunaa ja 250g Hätälän lohta oikeaksi ruuaksi?
Kaksi ateriaa päivän aikana. Makaan vielä sulattelemasta niitä.
Herkkujen seurauksen 1kg!
Se rasvamäärä, mitä sain sulatella kaksi viikkoa! 🤤😋😫 - Anonyymi
Taisi se läskisoosi tuoda lisää nälkää, kun puoli suklaalevyä viuhahti! 😆
Anonyymi kirjoitti:
Lasketaanko 6 keitettyä perunaa ja 250g Hätälän lohta oikeaksi ruuaksi?
Kaksi ateriaa päivän aikana. Makaan vielä sulattelemasta niitä.
Herkkujen seurauksen 1kg!
Se rasvamäärä, mitä sain sulatella kaksi viikkoa! 🤤😋😫Jos tuo oli graavia 250 g ja perunaa oli puoli kiloa niin annoksessa oli 862 kcal eli paljon mutta ei ihan mahdottomasti. Jos noita oli sitten 2 kpl niin yhteensä siis 1700 kcal ja jos energian kulutuksesi on 2000 kcal niin sinulle jäi vielä 300 kcal muuhun ilman lihomista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasketaanko 6 keitettyä perunaa ja 250g Hätälän lohta oikeaksi ruuaksi?
Kaksi ateriaa päivän aikana. Makaan vielä sulattelemasta niitä.
Herkkujen seurauksen 1kg!
Se rasvamäärä, mitä sain sulatella kaksi viikkoa! 🤤😋😫Kun tuli kilo lisää ruuasta niin kun käyt isolla asialla vessassa niin kilo lähtee taas pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun tuli kilo lisää ruuasta niin kun käyt isolla asialla vessassa niin kilo lähtee taas pois.
Kiitos lohdutuksesta!🤗 Tapaan turvautua suolahuuhteluapuun toisinaan.
Kun syö vähän, niin myrkyt pyörivät kehossa useamman päivän.
2tskl himalyjasuolaa vajaa litra lämmintä vettä nopeasti juotuna auttaa.
Toisinaan liotettuja luumuja. Silloin on pysyttävä kotosalla, kun tapahtuu! 😁 - Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Jos tuo oli graavia 250 g ja perunaa oli puoli kiloa niin annoksessa oli 862 kcal eli paljon mutta ei ihan mahdottomasti. Jos noita oli sitten 2 kpl niin yhteensä siis 1700 kcal ja jos energian kulutuksesi on 2000 kcal niin sinulle jäi vielä 300 kcal muuhun ilman lihomista.
Ei, Ei, ei! 250g perunaa 125g Hätälää*2=n.1000kcal. Oli hyvää!!!
Vain rasvakahvia sen lisäksi ja illalla kovaa, puoli raakaa päärynää. Anonyymi kirjoitti:
Ei, Ei, ei! 250g perunaa 125g Hätälää*2=n.1000kcal. Oli hyvää!!!
Vain rasvakahvia sen lisäksi ja illalla kovaa, puoli raakaa päärynää.Jep eli alle 1000 kcal yhteensä. Minulla kyllä suhde kalan ja pottujen välillä on suurempi eli kerta-annoksena ehkä 125 g graavia ja 500 g keitinperunaa.
Rasvakahvista en pidä ja maitojauhe on unohtunut kaupunkiin jo parin kuukauden ajan niin on täytynyt juoda suodatinkahvia (tosin hommasin Hario V60 -suodattimen) kun yleelensä ohjelmassa on aamulla AeroPressillä väännetty aerolatte.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasketaanko 6 keitettyä perunaa ja 250g Hätälän lohta oikeaksi ruuaksi?
Kaksi ateriaa päivän aikana. Makaan vielä sulattelemasta niitä.
Herkkujen seurauksen 1kg!
Se rasvamäärä, mitä sain sulatella kaksi viikkoa! 🤤😋😫Mikä "Hätälä" se semmoinen on, ennen sanottiin ulkohuussia hätäläksi. Alakoulun hätälässä oli kolme reikää vierekkäin ja puiset istuinrenkaat. Vilutti monesti sen aikaisissa pakkaslukemissa, yli 50 vuotta sitten.
- Anonyymi
6- 7 pientä annosta ravintoa vuorokaudessa
väh. 450 g kasviksia, vettä n. 1,5 l .
Vaaka 3 krt. viikossa. näillä putos 40 kg.
1,5 vuodessa.- Anonyymi
“Mitään todisteita sille että nykyinen tyydyttyneen rasvan käytön rajoittaminen kansallisella tasolla vähentäisi sydän- ja verisuomitautien vaaraa tai laskisi kuolleisuutta. Luonnollisten elintarvikkeiden käyttö ruoassa ilman tyydyttyneen rasvan määrän rajoittamista olisi edullista terveellisen ja ravintorikkaan ravinnon laatimiseksi.”
“On korkea aika ravintosuositusten laatijoille alkaa kuunnella uusia todisteita ja laatia ravintosuositukset niiden mukaisesti.”
https://www.nutritioncoalition.us/news/saturated-fat-limit-not-justified - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Mitään todisteita sille että nykyinen tyydyttyneen rasvan käytön rajoittaminen kansallisella tasolla vähentäisi sydän- ja verisuomitautien vaaraa tai laskisi kuolleisuutta. Luonnollisten elintarvikkeiden käyttö ruoassa ilman tyydyttyneen rasvan määrän rajoittamista olisi edullista terveellisen ja ravintorikkaan ravinnon laatimiseksi.”
“On korkea aika ravintosuositusten laatijoille alkaa kuunnella uusia todisteita ja laatia ravintosuositukset niiden mukaisesti.”
https://www.nutritioncoalition.us/news/saturated-fat-limit-not-justifiedParas (ainoa?) sopiva paikka tyydyttyneelle rasvalle on Nesteen jalostamo joka valmistaa siitä biodieseliä.
Ihminen ei sitä ravinnossaan tarvitse.
- Anonyymi
Eilen söin vahigossa 3600 kaloria koska söin juustoa 140g =600 kal ja ylimääräisesti karkkia 400 kal ja vanukkaan jossa päällä kermavaahtoa.Tämä tapahtui kaiken muun ruuan päälle koska olen lopettanut vehnäsämpylät,rinkelit ja pannukakun.Syön AINA mahan täyteen ennen nukkumaan menoa,ja siitäkin puolet ON roskaruokaa.Loput 50% tulee terveellisestä ruuasta.
Jos syö vahingossa 3600 kcal niin on kyllä syytä ruveta tarkemmaksi. Minä syön juustoa noin 600 g kuukaudessa. Joskus 800 g kun syön paljon pastaa (200 g parmesaania riittää minulla 10-15 pasta-annokseen vähän riippuen soosista). 600 g juustoa taas riittää noin 60 voileipään.
- Anonyymi
Sattuuhan niitä "vahinkoja" viisaillekin!
Anonyymi kirjoitti:
Sattuuhan niitä "vahinkoja" viisaillekin!
No yksi muinainen tuttu joi "vahingossa" pullon kossua rekan ratissa useamman kerran todistetusti. Todisteet olivat sitten kirjallista sorttia.
- Anonyymi
Minä söin vahingossa kellariin piilottamani lidlin halvat hedelmätoffeet. Kesti aikaa ennen kuin löysin ne kun dementian vuoksi en muistanut kaikkia kätköjäni. Olen piirtänyt aarrekartankin mihin merkannut karkkikätköt mutta unohdin mihin sen kartan laitoin. Meni kerralla viitisen kiloa karkkia kun viimein yöllä löysin karkit vahingossa. Jälkiruuaksi söin vahingossa myöskin mansikkakakku kahvit. Kakku oli noin parin kilon painoinen. Minähän syön karkkia vaikka vahingossa jos minua huvittaa ettekä te pulleat ja tyhmät naiset voi sille mitään.
- Anonyymi
Hyvä ketju. On syöty raakaa kanaa, läskisoossia, suklaata, nokkosia, koivunlehtiä, raejuustoa, näkkileipää, perunaa, omenapiirakkaa sekä vahingossa rasvaista juustoa ja karkkia.
Tätähän ihminen syö.- Anonyymi
"Hyvä ketju. On syöty raakaa kanaa, läskisoossia, suklaata, nokkosia, koivunlehtiä, raejuustoa, näkkileipää, perunaa, omenapiirakkaa sekä vahingossa rasvaista juustoa ja karkkia.
Tätähän ihminen syö."
Riippuu siitä mitä syö ja minkä verran - Anonyymi
Ihmiset nyt syö mitä syö. Monet ei syö ihan esimerkillisesti eikä jaksa pitää mitään dieettiä ja ruokavalioita. En minäkään jaksa aina ja siksi nytkin seuraan jonkun muun tekemää ateriasuunnitelmaa kun en jaksa itse miettiä näitä koko ajan. Ottaa aivoon kun pitää ajatella ruokaa ja sitä että se olis jotenkin edes terveellistä.
Mitäpä siitä sitten, jos joku vetää läskisoossia ja piirakkaa kerranhan täällä vaan eletään. Eläköön jokainen miten tykkää ja syököön jokainen mitä tykkää. Se näkyy vaan omalla vyötäröllä ja mikä epäoikeudenmukaisempaa vielä, ei näy yhtään vaikka jotkut syö mitä. Se tässä kummastuttaakin, että jotkut vetää mitä tahansa mättöä eikä liho sitten millään.
Minä nyt yritän skarpata. En muiden vaan itseni takia. En ole mikään esimerkki-ihminen missään.

- valmennettava -Ihmisillä on pakko olla jotain aineenvaihduntaeroja. Mulla on lähisukua perhe, jossa kaksi aikuista poikaa, perheenisiä jo. Molemmat istumatyötä tekeviä. Vanhempi on laiha kuten isänsä ja nuorempi roteva ja helposti lihova kuten äitinsä. Olleet pienestä saakka samanlaisia. Ja vanhempi voi isänsä tavoin syödä mitä vain eikä liho millään. On tikkulaiha eikä koskaan ollut mahaa eikä läskiä missään kuin isänsä kopio. Valtavasti syö kuten isänsä perunaa, kastikkeita, lihaa, leipää, pullaa, voita, grilliherkkuja, makeaa, kakkuja, olutta. Maalaistyyliin. Olen kattonu joskus vieraisilla niitä syötyjä ruokamääriä ja ihmetellyt asiaa. Perheen äiti on lähisukua ja samanlainen kuin minä ja toinen poikansa, helposti lihova ja jatkuvaa painontarkkailua vaativa.
Mietin miksi elämä on näin epäoikeudenmukainen. 😳 Anonyymi kirjoitti:
Ihmisillä on pakko olla jotain aineenvaihduntaeroja. Mulla on lähisukua perhe, jossa kaksi aikuista poikaa, perheenisiä jo. Molemmat istumatyötä tekeviä. Vanhempi on laiha kuten isänsä ja nuorempi roteva ja helposti lihova kuten äitinsä. Olleet pienestä saakka samanlaisia. Ja vanhempi voi isänsä tavoin syödä mitä vain eikä liho millään. On tikkulaiha eikä koskaan ollut mahaa eikä läskiä missään kuin isänsä kopio. Valtavasti syö kuten isänsä perunaa, kastikkeita, lihaa, leipää, pullaa, voita, grilliherkkuja, makeaa, kakkuja, olutta. Maalaistyyliin. Olen kattonu joskus vieraisilla niitä syötyjä ruokamääriä ja ihmetellyt asiaa. Perheen äiti on lähisukua ja samanlainen kuin minä ja toinen poikansa, helposti lihova ja jatkuvaa painontarkkailua vaativa.
Mietin miksi elämä on näin epäoikeudenmukainen. 😳Samankokoisten ihmisten energiankulutuksissa on eroja mutta erot ovat pieniä. Energianhankinnassa on sitten isot erot. Viinerissä on yhtä paljon energiaa kuin isossa suositusten mukaan laaditussa ateriassa.
- Anonyymi
"Tätähän ihminen syö."
Ihmiset ihan oikeasti syö monella lailla ja ihmisillä on erilaisia ruokavalioita. Tosin täällä pilaillaan ja keksitään juttuja mutta siihenkin on joku tarve. Ehkä pelleily on osa ravintoa mutta ei sisällä onneksi kaloreita?
-valmennettava- - Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Samankokoisten ihmisten energiankulutuksissa on eroja mutta erot ovat pieniä. Energianhankinnassa on sitten isot erot. Viinerissä on yhtä paljon energiaa kuin isossa suositusten mukaan laaditussa ateriassa.
"Samankokoisten ihmisten energiankulutuksissa on eroja mutta erot ovat pieniä."
Ei selitä kyllä niin valtavaa eroa mikä sukulaisissani on. Muistaakseni joillain on perinnöllinen taipumus läskin varastoimiseen ja selittäisi tätäkin asiaa miksi samankokoiset saman perheen jäsenet on niin erilaisia samalla liikunnalla ja samalla ruokavaliolla. Huvittavaa sekin vielä että tämä roteva poika urheilee nyt aikuisena ja se laiha ei yhtään. Laiha silti ei liho.
Mulla ja siskolla sama jako. Siskoni on ollut hoikka aina, nyt ikääntyneenäkin. Minä taas kamppailut painon kanssa koko ikäni. Ja kamppailen edelleen. Itse olen liikuntaa harrastanut 15-vuotiaasta lähtien, hän ei ole koskaan tehnyt mitään kuntonsa eteen.
Katkeraa tämä. 😳
- Anonyymi
Minähän syön karkkia vaikka vahingossa jos minua huvittaa ettekä te pulleat ja tyhmät naiset voi sille mitään.
Minä olen tikkulaiha. - Anonyymi
No niin tästäkin tuli sitten näemmä solvaus--ja huumoriketju. Minä nyt tosissani kuitenkin aloitin tämän.
Tänäiset syömiset:
Aamulla 2 munaa, mustikoita, pähkinöitä. Lounas valmis wräppi. Suklaapötky (fazerinsininen) Päivällinen salaattia ja grillimakkaraa. Nyt ei enää parane syödä kuin smoothie soijajugurtista marjoista ja kuidusta (psyllium, chia), pinaattia ja parsaa vielä pari nuppua sekaan.
Minä ihmettelen sellaista asiaa että miksi joillain on niin kova tarve esittää että on joku ravitsemuksen asiantuntija ja tietää kaiken asioista. Eikös me olla kaikki laihduttajia eli joku mättää omassa ruokavaliossa, vai kuinka?- Anonyymi
Sulla on paha pätemisen tarve. Miksi?
Etkö voisi luoda itsellesi jonkun blogin jossa toimisit itse modena ja voisit poistaa kaikki itsellesi epämieluisat tekstit. Anonyymi kirjoitti:
Sulla on paha pätemisen tarve. Miksi?
Etkö voisi luoda itsellesi jonkun blogin jossa toimisit itse modena ja voisit poistaa kaikki itsellesi epämieluisat tekstit.Jos nyt viittaat vekun massapostauksiin niin hänellä on kyllä blogi mutta ei sinne kirjoittele ja tuskin on lukijoitakaan. Sen sijaan postailee sieltä otteita sinne sun tänne. Ei kuulemma enää keskustele täälläkään ja muualta on potkittu pois.
- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Jos nyt viittaat vekun massapostauksiin niin hänellä on kyllä blogi mutta ei sinne kirjoittele ja tuskin on lukijoitakaan. Sen sijaan postailee sieltä otteita sinne sun tänne. Ei kuulemma enää keskustele täälläkään ja muualta on potkittu pois.
Minä pyysin veijoa treffeille mutta hän ei vastaa ,että lähteekö vai ei.
Anonyymi kirjoitti:
Minä pyysin veijoa treffeille mutta hän ei vastaa ,että lähteekö vai ei.
Veijo vastaa vain sähköpostilla ja silloinkin blogiotteilla.
- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Veijo vastaa vain sähköpostilla ja silloinkin blogiotteilla.
Ei ole vastannut mun treffipyyntöön kun laitoin veijolle tänään meiliä.Olen pettynyt veijo puustiseen.Oltais voitu livenä keskutella mutta hän ei halua nähdä minua.
- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Veijo vastaa vain sähköpostilla ja silloinkin blogiotteilla.
Oletko Hpv27 rakastunut Veijoon? Sitähän sanotaan että rakkaudesta se hevonenkin potkii. Noin syvää monivuotista kiintymystä ei voi muuten selittää. Yhdentekevässä ihmisessä ei roikuta ilman syvää yhteyttä. Monet ei vain rohkene tulla kaapista.

Ei, minulla on ihan puhdas vihasuhde häneen. Samoin kuin muihinkin huuhaata levittäviin.
- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Ei, minulla on ihan puhdas vihasuhde häneen. Samoin kuin muihinkin huuhaata levittäviin.
Tule rohkeasti kaapista. Se vapauttaa. Kukaan ei tuomitse enää jos nyt poika tykkää pojista. Kiihkouskovat korkeintaan mutta heistä ei tarvi välittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tule rohkeasti kaapista. Se vapauttaa. Kukaan ei tuomitse enää jos nyt poika tykkää pojista. Kiihkouskovat korkeintaan mutta heistä ei tarvi välittää.
Onko hvp mies, Veijohan nimensä perusteella on?
- Anonyymi
Aina kun haluan sulattaa rasvat keskivartalolta, niin syön puolikkaita pakastepizzoja, johon lisään omia täytteitä. Ne vievät hyvin nälän pois ja kokonaiskalorit jää pieniksi. Ruokajuomaksi rasvatonta maitoa tai light cokista.
- Anonyymi
Parhaat vinkkini on
- erytritoli sokerin asemesta. On hyvä hampaille mutta huono puoli kalleus.
-ketojäätelö tai sokeriton lohilo-jäätelö proteiini llä.
Nämä kalliita mut tulee ostettua sitten harvemmin.- Anonyymi
"-ketojäätelö tai sokeriton lohilo-jäätelö proteiini llä."
Ja hiilihydraattia?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"-ketojäätelö tai sokeriton lohilo-jäätelö proteiini llä."
Ja hiilihydraattia??Ja hiilihydraattia??
yli 30E% proteiinin sokerit
- Anonyymi
Minulla viimeiset 14 kuukautta on mennyt näin:
Aamupala kotona klo 6.00;
1 mukillinen mustaa kahvia, 2 viipaletta Vaasan ruispalaleipää, päällä reilusti salaattia, tuorekurkkua ja tomaattia lohko vesimeloonia lasillinen vettä. Aamiainen on aina sama, joskus leivän päällä on viipale tai pari juustoa kasvisten lisäksi ja vesimelonin tilalla omena tai banaani.
Fillarilla tai kävellen duuniin kesät talvet. Työmatka 4 km.
Kahvitauko klo 9.00: mukillinen mustaa kahvia, pätkä tuorekurkkua tai porkkana ja lasillinen vettä.
Lounas klo 11.30: työpaikan lounaskuppilan ruokaa: lautasmallin mukaan, paljon tuoresalaattia ja lämpimiä kasviksia, vähän perunaa/riisiä tai makaronia ( 1 peruna, tai n. desi riisiä), vähän lihaa. Esim. jos on makaronilaatikkoa, otan sitä 2 desin verran ja täytän loppulautasen kasviksilla. Vettä 1-2 lasillista.
Kahvitauko klo 14.00; mukillinen mustaa kahvia, tuorekurkkua tai porkkanaa, joskus omena. Lasillinen vettä.
Klo 15.30 Fillarilla tai kävellen se 4km kotiin.
Päivällinen kotona joskus klo 17 -18 välillä: tuoresalaattia tai lämpimiä kasviksia, ei mitään muuta. Juomana yhäkin vesi. Kotiin en osta lihaa enkä lihan korvikkeita, ei tee enää yhtään niitä mieli.
Iltapala: en syö mitään, ei ole yleensä nälkä. Vettä juon kyllä.
Viikonloppuna pidän saman ruokarytmin, poikkeuksena aamupalan syön vasta siinä klo 8 pintaan. Kaupassa käyn vain kerran viikossa, autolla, yleensä lauantaina.
Maitotuotteita on syö enkä juo, paitsi juustoa silloin tällöin. Leikkeleitä en käytä, makkaraa ja lihaa en syö muualla kuin lounaskuppilan ruuassa. Mausteita ja yrttejä käytän paljon kotona kokatessa. Öljyjä käytän jonkun verran, mutta kun teen paljon kasviksia uunissa, en rasvaakaan lisää oikeastaan koskaan. Suolaa käytän erittäin vähän, mieluummin laitan sitruunaa ja yrttejä. Niistä saa happoa ja suolaisuutta.
Kasviksissa ja suosin suomalaisia.
Kauppareissulla lauantaina syön yhden Valion lakkajäätelötötterön. Siinä on mun makeat ja höttöhiilarit.
Monivitamiinipillerin ja kalkkitabletin otan päivittäin kesät talvet.
Verenpaine- ja diabeteslääkkeet sain pois reilut puoli vuotta sitten.
Paino on pudonnut näillä konstein 14 kk:ssa 22 kg.
Tavoitepainossa, 55 kg:ssä olen, jos paino putoaa samaa rataa joskus marras-joulukuun vaihteessa tänä vuonna.- Anonyymi
"Minulla viimeiset 14 kuukautta on mennyt näin:"
No, jokaonen tyylillään.
Älä unohda Omega3 ja D vitamiinia. - Anonyymi
Mullakin kävi mielessä että rasvahapot on unohtuneet. Kalaöljykapselit vois olla hyvät jos et syö kalaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Minulla viimeiset 14 kuukautta on mennyt näin:"
No, jokaonen tyylillään.
Älä unohda Omega3 ja D vitamiinia.Monivitamiinipurkin kyljessä on kyseiset vitamiinit eritelty. En ole nähnyt tarpeelliseksi lisätä vitamiinien määrää. Olen syönyt tämän niin kuin työterveyden ravintoterapeutti ohjeisti.
Syön työpaikalla lounaalla "tavallista" ruokaa 5:nä päivänä viikossa.
Luulisi siitä saavan kaikenlaista rasvaa yms muita tarpeellisia aineita.
Olen meren eläville allerginen, en voi kalaöljykapseleitakaan ottaa.
En ole itse tutkinut erilaisten tuotteiden ravintoarvoja, luotan duunin ravintoterapeutin ammattitaitoon näissä asioissa. Hän oli sitä mieltä ettei puutoksia tule koska syön kasviksia erittäin monipuolisesti joka päivä. Pellavansiemenissä, pähkinöissä, avokadossa on, kai, niitä rasvahappoja. Avokadoista en tykkää, vajaa puolikas päivässä menee alas. Itse kasvatetut on vähän parempia, mutta ei todellakaan mitään herkkua.
Kaupassa on ollut helppo käydä: runsaasti kasviksia tuoreena ja pakastettuna, 2 omenaa, 2 banaania, 2 appelsiinia, 2 sitruunaa, pieni ruispalapussi, jätskitötterö. Murukahvipurkki kestää reilun kuukauden ja yhden pullollisen oliiviöljyä olen tainnut ostaa tämän vuoden aikana. Vessapaperia ja talouspaperia silloin tällöin. Ei tuu mieleen mitä muuta olis tarvinnut ostaa.
Laaja verenkuva otettiin kesäkuussa työterveydessä. Kaikki lukemat olivat erittäin hyvät, hurjan paljon paremmat kuin reilu vuosi sitten kun aloitin laihduttamisen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monivitamiinipurkin kyljessä on kyseiset vitamiinit eritelty. En ole nähnyt tarpeelliseksi lisätä vitamiinien määrää. Olen syönyt tämän niin kuin työterveyden ravintoterapeutti ohjeisti.
Syön työpaikalla lounaalla "tavallista" ruokaa 5:nä päivänä viikossa.
Luulisi siitä saavan kaikenlaista rasvaa yms muita tarpeellisia aineita.
Olen meren eläville allerginen, en voi kalaöljykapseleitakaan ottaa.
En ole itse tutkinut erilaisten tuotteiden ravintoarvoja, luotan duunin ravintoterapeutin ammattitaitoon näissä asioissa. Hän oli sitä mieltä ettei puutoksia tule koska syön kasviksia erittäin monipuolisesti joka päivä. Pellavansiemenissä, pähkinöissä, avokadossa on, kai, niitä rasvahappoja. Avokadoista en tykkää, vajaa puolikas päivässä menee alas. Itse kasvatetut on vähän parempia, mutta ei todellakaan mitään herkkua.
Kaupassa on ollut helppo käydä: runsaasti kasviksia tuoreena ja pakastettuna, 2 omenaa, 2 banaania, 2 appelsiinia, 2 sitruunaa, pieni ruispalapussi, jätskitötterö. Murukahvipurkki kestää reilun kuukauden ja yhden pullollisen oliiviöljyä olen tainnut ostaa tämän vuoden aikana. Vessapaperia ja talouspaperia silloin tällöin. Ei tuu mieleen mitä muuta olis tarvinnut ostaa.
Laaja verenkuva otettiin kesäkuussa työterveydessä. Kaikki lukemat olivat erittäin hyvät, hurjan paljon paremmat kuin reilu vuosi sitten kun aloitin laihduttamisen.Ai että ihan vegaani??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai että ihan vegaani??
En ole vegaani. Syön työpäivinä työpaikan lounasravintolan tarjoamaa normaalia sekaruokaa, poislukien kala/äyriäiset yms.
En tykkää raa'an lihan koostumuksesta, ei natsaa mulle. Silti syön muiden tekemää liharuokaa, mutta en viitsi itselleni laittaa. Lihaleikkeleet, makkarat yms eivät maistuneet lapsena eivätkä maistu näin aikuisenakaan, en tykkää kananmunistakaan.
Esim. makkarakeittoa tai jauhelihakeittoa syön, ei ne lihat siinä niinkään miellytä, enemmän se liemi ja kasvikset on mun suussa hyvän makuisia. Munakasta en söisi.
Lihavampana söin ruokaa ainoastaan töissä, kotiin ostin pelkästään karkkia ja jäätelöä, en syönyt aamupalaa, join vain mukillisen kahvia. Mulla ei sillon ollut kotona mitään ruokaa kun en ole koskaan mikään ruuanlaittaja enkä oikeestaan ruuan syöjäkään. Ennen meni kevyesti puoli kiloa karkkia ja litra jäätelöä illassa kun ne oli helppoa syötävää. Ei tietysti joka ilta, mutta aika usein ja etenkin viikonloppusin. Työmatkat ajoin omalla autolla, veto oli totaalisesti pois, ei jaksanu mitään muuta ku kattoo telkkarii.
Mulla tää laihdutus lähti siitä kun pitkäaikaset verensokeriarvot olivat 12-16 välillä mittauksissa. Vaihtoehtona oli piikittäminen tai laihduttaminen. Valitsin laihduttamisen kun en piikeistäkään tykkää yhtään. Mulle tää ravintoterapeutin räätälöimä tapa terveellisempään elämään on sopinut. Kuukaudessa sokeriarvot oli pudonneet normaalille tasolle ja siitä saakka verensokeri on pysyny tasasesti 5:n pinnassa ja vatsakin toimii. Ei enää turvota ei oo ummetusta eikä ripulii vuorotellen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mullakin kävi mielessä että rasvahapot on unohtuneet. Kalaöljykapselit vois olla hyvät jos et syö kalaa.
Vitamiinilisät ovat turhia ja jopa haitallisia. On aina parempi saada vitamiinit ravinnosta.
- Anonyymi
Nyt laitoin pannuun öljyä, siihen puoli sipulia ja pihapuusta omenan ja pensaasta muutama aronia. Lautaselle raejuuston kera, ripaus suolaa. Täysrukiinen juustovoileipä ja avocado. Kahvia.
Päivällä perunaa ja kalaa.
Talveksi on kuivattuja omenia, nokkosta, sieniä. Raasteiden ohessa joka päivä yksi annos niistä. Nyt saa vielä puhtaita lehtiä luonnosta kun lähes metsässä asuu.
Joka päivä kork. 100 gr kalaa/lihaa/kanaa. Usein tuorepuuroa. - Anonyymi
Minä söin tänään suolaveteen keitettyä nokkoskeittoa ja proteiinit otan myöhemmin paprika-voikukanlehtisalaatista. Raudan imeytyminen tehostuu puolikkaalla paprikalla. Iltapalaksi syön raparperipiirakkaa ja kermavaahtoa, koska kerma neutraloi oksaalihapon.
- Anonyymi
Voikukanlehti on hyvä proteiininlähde, sillä energiasta 33% tulee proteiinista. Sen lisäksi lehdissä on kuitua lähes 40 %. Sama koskee nokkosta, jossa proteiinin osuus on vielä suurempi.
Ongelma voikukanlehdissä on se, että se on lähinnä yrtti, eikä se ole ruokaisa. Suurissa määrin syönnistä aiheutuu tottumattomalle paha ripuli. Vanhat kasvit ovat pahanmakuisia.
Jotta vuorokauden minimimääräisen proteiiniannoksen saisi täyteen, lehtia pitäisi syödä 1 - 2 kiloa. Nokkosia pitäisi puolestaan syödä 500 - 1000 grammaa.
Ko. vitamiinirikkaat kasvit ovat hyvä lisä, mutta itse en voisi käyttää niitä pääruokana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voikukanlehti on hyvä proteiininlähde, sillä energiasta 33% tulee proteiinista. Sen lisäksi lehdissä on kuitua lähes 40 %. Sama koskee nokkosta, jossa proteiinin osuus on vielä suurempi.
Ongelma voikukanlehdissä on se, että se on lähinnä yrtti, eikä se ole ruokaisa. Suurissa määrin syönnistä aiheutuu tottumattomalle paha ripuli. Vanhat kasvit ovat pahanmakuisia.
Jotta vuorokauden minimimääräisen proteiiniannoksen saisi täyteen, lehtia pitäisi syödä 1 - 2 kiloa. Nokkosia pitäisi puolestaan syödä 500 - 1000 grammaa.
Ko. vitamiinirikkaat kasvit ovat hyvä lisä, mutta itse en voisi käyttää niitä pääruokana.Nokkosia ja/tai pinaattia voi sekoittaa munien ja mausteiden kanssa, sitten paistaa pannulla voissa, kääntää ja paistella vielä hetken, ja vips on terveellinen ruoka yhdelle valmista. 200-250 gr vihreää ja 3 kananmunaa siis vähän maustetta.
- Anonyymi
Tänään join kannullisen kahvia (puoli litraa) aamupalalla. Sen kanssa muutama tattari-siemenkeksi ja aronia-marjoja, mustaherukkaa, jugurttia ja siemeniä ja fibrexiä ja chiansiemeniä, kauralesettä.
Lounaaksi shirataki-nuudelia, paistettua kanasuikaletta, pakasteparsa-porkkana-kukkista ja satay-kastiketta johon lorautin vielä kookoskermaa.
Illalla syön varmaankiin linssikeittoa ja tattarikeksiä taas. Jos teen ensi viikon eväät töihin niin syön ehkä pari lihapullaa. Tekisi mieli lonkeroa, mutta jospa vain ottaisi saunajuomaksi alkoholitonta, kun tuli törpöteltyä kesä ja siitäkin ehkä muutama kilo turvotusta.
En ole laskenut aikoihin mitään kaloreita tai makroja.
T kn - Anonyymi
---Onko hvp mies, Veijohan nimensä perusteella on?
hvp ei ole missään sanonut olevansa mies, eikä sitä ole mistään edes pääteltävissä
Veijo on ehdottomasti mies tai ainakin se on miehen nimi
netissä kuka tahansa voi olla melkein mitä tahansa- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Olen kyllä mies ja varsin isokokoinen. Rinnanympärys 124 cm ja vatsan 95 cm.
"Olen kyllä mies ja varsin isokokoinen. Rinnanympärys 124 cm ja vatsan 95 cm."
Ja kova valehtelemaan - Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Olen kyllä mies ja varsin isokokoinen. Rinnanympärys 124 cm ja vatsan 95 cm.
Ei me tuomita vaikka pidät miehistä. En minä ainakaan.
- Anonyymi
Suursyömäri Jesse Pyynösen ketschuppia
- Anonyymi
Tänään klo 10: aamupala 2 ruisleipää, 10cm pätkä kurkkua ja 2 tomaattia, mukillinen kahvia, 1 monivitamiinitabletti. Lasillinen vettä.
Lounas klo14; porkkanasosekeitto kasvisliemikuutioon tehtynä, porkkanoiden lisäksi keitossa oli sipulia, tomaattia, kesäkurpitsaa, paprikaa ja chiliä. Lasillinen vettä.
Päiväkahvi ystävän luona klo 15: 2 kotimaista omppua ystävän pihamaan puusta.
Päivällinen klo 18; uunissa paistettu kesäkurpitsan puolikas. Täytteenä kesäkurpitsan sisusta, porkkanaa, paprikaa, chiliä, habaneroa, sitruunaa, päällä pari viipaletta juustoa. Ruokajuomana vesi.
Iltapala klo 21: puolet vesimelonista.- Anonyymi
"Tänään klo 10: aamupala 2 ruisleipää, 10cm pätkä kurkkua ja 2 tomaattia, mukillinen kahvia, 1 monivitamiinitabletti. Lasillinen vettä."
Nääntymällä ei laihdu pysyvästi.
Sokerin mättö ei auta asiaa millään lailla.
- Anonyymi
Hei sinä: Anonyymi
06.09.2021 09:27 Nääntymällä ei laihdu pysyvästi. Sokerin mättö ei auta asiaa millään lailla
En tajuu tätä: Sokerin mättöä, nälkiinnyttämistä?
En ole sokeria syönyt 14 kuukauteen kuin kerran viikossa yhessä jätskitötterössä. Mun piti kattoo oikeen niistä saamistani papereista ravintoterapeutin tulostukset. Siinä Valion jätskituutissa on 265 kcal, sokeria 30 g ja syön 1:n tötterön vain kerran viikossa. Kai hedelmissäkin on sokerii, mutta niitä syön vain 2/pvä, just sen verran kun mua on ohjeistettu työterveydessä.
Sun mielestä mä siis syön yhä liikaa sokeria?
Tänään söin normiaamupalan: 2 Vaasan 100% ruispalaa, avokadotahnaa sitruunan mehulla paranneltuna jotain ruokalusikallinen per leipä n. 10cm pätkän kurkkua, 2 tomaattia ja ystävän antama omppu mukillinen kahvia, lasillinen vettä.
Ystävän antamat omput ovat pieniä, pitäiskö ne puolittaa ettei tulis liikaa sokeria?
Aamupäivän kahvitauko duunissa: mukillinen kahvia.
Työpaikkalounas; 2 jauhelihapihviä, runsaasti uunijuureksia, näytti olevan kaikenlaista juuresta, lanttua, porkkanaa, perunaa, sipulia, tomaattia, jotain yrttejä otin tuoresalaattia myös. 2 lasillista vettä.
Työpaikan kahvitauko: työkaverin tekemää porkkanakakkua yksi siivu, mukillinen kahvia. Oisko mun pitäny jättää toi porkkanakakkusiipale väliin, siin oli sokerii?
Kotona klo 17; uunissa paistettu eilisen kesäkurpitsan toinen puolikas täytettynä yrttiset pakastepussin sisällöllä, maustettuna chilillä ja habanerolla, ripaus oliiviöljyä ja suolaa, päällä pari siivua juustoa. Juomana 2 lasillista vettä monivitamiinitabletti ja kalkkitabletti kun ne unohtu aamulla ottaa.
Iltapala: Eilisen vesimelonin toinen puolikas, itsekasvatettu avomaan kurkku, puolikas mukillinen kahvia ja lasillinen vettä.
Liikunta: fillarilla töihin ja takaisin. Ravintoterapeutin mukaan kaloreita kuluu mun edestakaiseen työmatkaan fillarilla (yht. reilu 8 kilsaa) jotain 250-280 kcal.
Työ ei paljon kuluta, istumatyö, puhelimeen puhumista, paikoillaan oloa ja tietokoneen näpyttämistä.
Ravintoterapeutin mukaan mun ei tarttee laskee päivittäisii kaloreita kun en jaksa punnita kasviksii. Paino on pudonnu tasasesti, lihasmassa on kasvanu, rasvaprossa on jo normaalin rajoissa, sokeriarvot ok, laaja verenkuva ok.
Nälkiinnyttäminen? Ei mulla nälkä ole, ei tosin ollut silloinkaan kun vedin pelkästään karkkii ja jätskii kotona.
Omasta mielestäni mä syön nyt paljon terveellisemmin kuin 14 kk sitten, mutta jotain vikaa kai tässä mun hommassa sit on yhä kun sulta tuli tollanen kommentti. Tuli kauheen epävarma olo. Pitäiskö kysyy huomenna työterveydestä onko niiden ohjeissa kuiteski jotain pielessä?
Mitä mun pitäis sun mielestä tehdä toisin?- Anonyymi
"Tänään söin normiaamupalan:"
eli 70E% energiasta sokerista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tänään söin normiaamupalan:"
eli 70E% energiasta sokerista.Hei, ihan se ja sama. Luotan ravintoterapeutin suunnittelemaan listaan. Tykkään syödä just näin, voin hyvin, nyt kilon verran taas hoikempi.
Tänään: vakioaamupala, 2 ruisleipää, kurkkua, tomaattia, muki kahvia, monivitamiini- ja kalkkitabletti, lasillinen vettä.
Lounas: työpaikalla kanarisottoa 2 desin verran, tuoresalaattia loppu lautanen täyteen. Ruokajuomana vesi.
Päiväkahvi: omena, mukillinen kahvia, lasillinen vettä.
Kotona: porkkana-fenkoli-bataattikeitto, lisäksi salaattia, kurkkua ja tomaattia.
Iltapala: vesimelonia, 2 tomaattia omalta maalta päärynä naapurin puusta, oli lupa :) ottaa useampikin joten otin 4. Teen lopuista huomenna fenkolin kanssa "salaattia". Anonyymi kirjoitti:
Hei, ihan se ja sama. Luotan ravintoterapeutin suunnittelemaan listaan. Tykkään syödä just näin, voin hyvin, nyt kilon verran taas hoikempi.
Tänään: vakioaamupala, 2 ruisleipää, kurkkua, tomaattia, muki kahvia, monivitamiini- ja kalkkitabletti, lasillinen vettä.
Lounas: työpaikalla kanarisottoa 2 desin verran, tuoresalaattia loppu lautanen täyteen. Ruokajuomana vesi.
Päiväkahvi: omena, mukillinen kahvia, lasillinen vettä.
Kotona: porkkana-fenkoli-bataattikeitto, lisäksi salaattia, kurkkua ja tomaattia.
Iltapala: vesimelonia, 2 tomaattia omalta maalta päärynä naapurin puusta, oli lupa :) ottaa useampikin joten otin 4. Teen lopuista huomenna fenkolin kanssa "salaattia".Sinulle vastasi veku eli trolli. Hänen mielestään lihomisen aiheuttaa insuliini eikä energia ja että kaikki hiilihydraatti on sokeria.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tänään söin normiaamupalan:"
eli 70E% energiasta sokerista.Hän tarkoitti että leipä on erittäin hiilihydraattipitoista, siis on kuin söisit sokeria. Rasvaakin kannattaa syödä, se pitää nälän.
- Anonyymi
Moi, kiinnitä huomiota vihannesten käyttöön, n. 400 - 450 g. vuorokaudessa ja siten veden nauttiniminen tärkee 1 - 1, 5 l vuorokaudessa. Pieniä aterioita
( mukaanluettuna välipalat) 5- 6 kpl./ vrk.
Tämä tehos mulle. - 40 kg. Tällä viikolla on hiukan tukevammat ruuat kun pitää syödä pakastinta tyhjäksi. Kilo porsaan ulkofilettä menee uuniin heti kun iltapäivän neuvottelu on ohi. Syön sen leivän päällä kylmänä. Tuota siis lauantaille asti.
- Anonyymi
"Tällä viikolla on hiukan tukevammat ruuat kun pitää syödä pakastinta tyhjäksi."
Sittenhän jaksat hyvin valehdella lisää. - Anonyymi
''pitää syödä pakastinta tyhjäksi"
Semmoista piilovaikuttamista ---laihdutus--- palstalla. Laihduttajan, samoin kuin painonhallitsijan ,ruokavalioihin eivät kuulu:
- syömisen pakko, eikä
jääkaapin tai pakastimen tyhjentäminen märehtimällä.
Vanhaksi menneiden ruooka-ainesten loppusijoituspaika on sekajäte-astia, eikä märehtiä niitä kupeilleen lisäläskeiksi.
Laihtuvan laihduttajan sekä painonsa hallinnassa pitävän painonhallitsijan kannattaa miettiä erittäin huolellisesti mitä kaikkea moskaa täältä lukee. Siis miettiä mitä kaikkia tahoja tuollainen piilovaikuttaminen hyödyttää - kaiken maailman helppoheikkejä. Kaikkia jotka tienaavat laihdutusbisneksellä - möhnätrokareita, käärmeöljytrokareita, ravitsemusteletappeja, murheiluvalmentajia, terveysnappitrokareita, personaali-gainereita, jne. Koska, mitä suurempi joukko ihmisiiä onnistuu laihdutus ja painonhallinta -pyrkimyksissäänsä, niin sen vähemmän helppoheikit tienaavat höynäytyksillään. Jos ei olisi lainkaan ylipainoisia, niin ei ole lainkaan helppoheikkejäkään kiusana.
Helppoheikit pyrkivät kaikin keinoin, kuten piilovaikuttamalla, vihjailemalla, tarkoituksenmukaisesti tulkituilla kuvauksillaan tutkimuksista, aivan suorasanaisilla valheillaan, siihen että ihmiset onnistuvat - lihoamaan. Sen pulleammaksi helppooheikkien lompsa lihoaa. Ja sehän onnistuu esimerkiksi niin että saa ihmiset märehtimään jääkaapin ja/tai pakastimen tyhjäksi.
Näitä pakastimen tyhjäksi märehtimis -vihjailuja helppoheikit alkavat postaamaan juurikin näinä aikoina, kolmisen kuukautta sen jälkeen kun laihduttajat/painonhallitsijat ovat täyttäneet pakastimiensa heille aivan turhalla/tyhjällä energialla, marjoilla ja hedelmillä.
- Anonyymi
Aamulla mukillinen sokeritonta kahvia, lasillinen rasvatonta maitoa ja vesirinkeli halkaistuna puolikkaiden päällä juoksevaa hunajaa joka sai imeytyä.
Salille eväänä 0,3l kaakaota. Kahviossa oli tarjolla kermavaahto, mansikka kakkua. Niin paljon vaahtoa, että oli pakko leikata paksusta kakusta kookas pala.
Runsas annos tuoresalaattia sis. mm. sipulia, tomaattia, neitsytöljyä, salaattijuustoa, dijon sinappia, hunajaa.
Lounas. Paistettua bataattia sian ulkofilettä.
Makeita närkkimisiä.
Reissari päällä valkosipulivoita ja ulskofilettä. - Anonyymi
En ole syönyt vielä, kun oon vähän kahden vaiheilla oisinko pätkäpaastolla vai kalorilaskennalla vai molemmilla. Luultavasti syön aamiaisen siis klo 16.
Ajatuksena oli tehdä aamiaiseksi salaattia (kvinoaa(?), kurkkua, kirsikkatomaattia, viinietikkaa, öljyä, suolaa), mikrotettua parsakaalta ja raejuustoa.
Toisena ruokana sitten varmaan riisiä ja/tai kasviksia, johon kerma-curry-omenamehu-kanakastike. Mietin kyllä, onko liian työlästä.. saattaa muuttua että onkin vain jotain kananrintaa ja lisää mikrotettua parsakaalta jos ei jaksa tehdä.
Ja jos nukkumaanmennessä on nälkä niin sitten vedän makaronia ketsupilla ja päälle höysteeksi kovaa cheddaria :D- Anonyymi
"En ole syönyt vielä, kun oon vähän kahden vaiheilla oisinko pätkäpaastolla vai kalorilaskennalla vai molemmilla"
Pätkäpaasto roimii oikein toteutettuna-kalorienlaskeminen on tavalliselle pulliaiselle pelkkää sirkushuvia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"En ole syönyt vielä, kun oon vähän kahden vaiheilla oisinko pätkäpaastolla vai kalorilaskennalla vai molemmilla"
Pätkäpaasto roimii oikein toteutettuna-kalorienlaskeminen on tavalliselle pulliaiselle pelkkää sirkushuvia.Voin kuule vetää niin isoja annoksia, syödä pekonia ja oikein lorottaa öljyä niihin, ja kaikki menee oikein vesikielellä hyvällä ruokahalulla. Jos haluan syödä mahan kunnolla täyteen, mulla ei mikään yksi juustoinen pizza riitä. JOTEN lasken kaloreita enkä sokeasti vain vedä 8h syömisikkunan aikana kaikkea, mitä mieli tekee. Jos mä vetäisin vapaasti mitä mieli tekee, silloin menisi 1,5l kokista, pussi sipsiä, parit dippikastikkeet, karkkipussi ihan vain jälkiruokanaposteluna ison rasvaisen pizzan jälkeen ja 1,5h päästä voisin taas syödä. Ehtisin varmaan syödä 10000kcal päivässä, jossei järki rajoittaisi - ja ennen dieettiäkin varmaan tuli usein yli 4000 vaikka vähän yritin hillitäkin ja laittaa kasviksia. Niinpä nyt siis syön esim. puuroa, tähtään puoleen kiloon kasviksia päivässä ja viimeisenä vedän tuhdeimman aterian ennen nukkumaanmenoa, jotta uni tulisi.
Pätkäpaasto toimii, kunhan syömisikkunan sisällä syö vähemmän kuin päivässä kuluttaa. Sama pätee kaikkiin dieetteihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voin kuule vetää niin isoja annoksia, syödä pekonia ja oikein lorottaa öljyä niihin, ja kaikki menee oikein vesikielellä hyvällä ruokahalulla. Jos haluan syödä mahan kunnolla täyteen, mulla ei mikään yksi juustoinen pizza riitä. JOTEN lasken kaloreita enkä sokeasti vain vedä 8h syömisikkunan aikana kaikkea, mitä mieli tekee. Jos mä vetäisin vapaasti mitä mieli tekee, silloin menisi 1,5l kokista, pussi sipsiä, parit dippikastikkeet, karkkipussi ihan vain jälkiruokanaposteluna ison rasvaisen pizzan jälkeen ja 1,5h päästä voisin taas syödä. Ehtisin varmaan syödä 10000kcal päivässä, jossei järki rajoittaisi - ja ennen dieettiäkin varmaan tuli usein yli 4000 vaikka vähän yritin hillitäkin ja laittaa kasviksia. Niinpä nyt siis syön esim. puuroa, tähtään puoleen kiloon kasviksia päivässä ja viimeisenä vedän tuhdeimman aterian ennen nukkumaanmenoa, jotta uni tulisi.
Pätkäpaasto toimii, kunhan syömisikkunan sisällä syö vähemmän kuin päivässä kuluttaa. Sama pätee kaikkiin dieetteihin.Lisään vielä, että tämä pätkäpaasto ei ole iso muutos mun normaaliruokarytmiin. Nyt lomalla oon syönyt usein ekan aterian klo 15. Töissä ollessa töiden jälkeen yleensä klo 17. Sitten oon saattanut syödä yöllä ku oon niin yöihminen että valvon kolmeen tai neljään (ja tänään vieläkin) ja sitte raahaudun kuolemanväsyneenä töihin. Eli ei tää syömisikkuna paljoa supistu (tosin nyt tekisi mieli ruokaa ku en saa vain unta). Mut joo.. oon melkein 130 kiloa, niin en usko painon putoavan pelkästään sillä että muutamalla tunnilla karsin normaalia syömisikkunaani vaan se vaatii myös kaloreiden karsimista.
- Anonyymi
Tänään söin nokkosta ja makkaraa. Sinappia päälle. Juomaksi vettä.
- Anonyymi
Nauretttavaa pelleilyä luulojen varassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nauretttavaa pelleilyä luulojen varassa
Etkö pidä sinapista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö pidä sinapista?
Ei vaan makkaran kanssa pitää syödä mantelijauholeipää.
- Anonyymi
Päivittäinen ateriointini :
ammulla: kaurapuuro, muutama manteli, kahvi, hedelmä, (vaihtelee päivittäin) , mustioita joka aamu ja jugurttia.
Keskipäivällä: vihreää teetä, jokin kokojyväviljatuote hiukan oliivioljyä, hedelmiä, tomaattia, muutama pähkinä.
Illallinen: Lohta tai muuta kalaa/ kanaa (vaihtelee päivittäin), kasviksia, kokojyväriisiä/ perunoita, salaatti. Juomana vesi. Joskus jälkiruokana maustamaton jugurtti hedelmillä ja vaahterasiirapilla/hunajalla.
Pari kertaa viikossa illalliseksi kanan/kalan sijasta omeletti tai hernekeitto.- Anonyymi
"Päivittäinen ateriointini :"
Laihdutussivu??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Päivittäinen ateriointini :"
Laihdutussivu???AP kysyy, mitä syöt tänään.
Vastaukseni olikin sen päivän ( ja jokaisen päivän ) ateriointia.
Se ei ole laihdutusateriointia vaan normaalia jokapäiväistä ruokailuani.
- Anonyymi
Klo 7 aamuksi desilitra kaurahiutaleita keitettynä veteen. Yksi ruisvoileipä juustosiivulla. Lasi vettä.
N. Klo 9 iso kuppi kahvia maitotilkalla. Ei sokeria.
Lounas 12.30 perunamuusia ja lohta. Salaattia. Lasi vettä.
Klo 15 iso kuppi kahvia, banaani.
Illallinen 17.30 tomaattikeitto, ruisleipäviipale. appelsiiniomenasalaatti. Lasi vettä.
Myöhemmin ehkä puolituntia ennen nukkumaan menoa purkki rahkaa.
Vettä tietysti litkinyt pitkin päivää, kun on janottanut. Päivän kalorien pitäisi olla siinä 1700 - 1800 kcal.
Kävelen työpaikalle n. 2km ja takaisin sama. Töissä kävelen portaita ja vältän hissiä. Mun päivän energia tarve on siinä 2000 kcal, jos haluaa pysyä samassa painossa. Ja joo, on välillä nälkä, mutta ajattelen, että hyvä niin. Rasvaa palaa.- Anonyymi
Tänään:
350 g melko rasvaista rypsiöljypohjaista coleslaw-salaattia (valmispakkaus S-ryhmän Kotimaista-sarjaa)
100 g Lidlin ruispalaa margariinia
200 g silakkapihviä
Myöhemmin tänään:
neljä smoothieta, joissa yhteensä:
- 2 banaania
- 1 appelsiini
- 1 keskikokoinen kesäkurpitsa
- puolitoista kpl porkkanaa n.120 g A-vitamiinin vuoksi
- 4 ruusukaalia
- puolikas punainen suippopaprika
- 100 g Fazerin Voimakauraa
- 50 g kauralesettä
- 100 g ruishiutaleita
- 50 g soijarouheita
- 50 g Härkis-rouheita
Maitotuotteita en viime aikoina ole käyttänyt, mutta olen nauttinut kalsiumia, jodia ja B2-vitamiinia erikseen.
kcal 2803 kcal
prot 140 g
hh 290 g
rasva 99 g, josta tyyd. 12 g
kuitu 108 g (peräti näin paljon, vatsani sietää hyvin)
eurot 9,26 €
suola 5,2 g
E%-jakauma:
proteiinit 19,8 E%
hiilihydraatit ilman kuitua 41,1 E%
rasvat 31,5 E% (sis. tyyd. rh. 3,9 E%)
kuidut 7,6 E% - Anonyymi

kuidut 7,6 E%Muuten hyvä,mutta kalorit pitäisi olla noin 2000-2300.Vain yksi smoothie riittää ja leipää vain 50g
MUUTEN EI LAIHDU.Suosittelen liikunnaksi näin talvella hiihtoa joka päivä 2,5 tuntia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänään:
350 g melko rasvaista rypsiöljypohjaista coleslaw-salaattia (valmispakkaus S-ryhmän Kotimaista-sarjaa)
100 g Lidlin ruispalaa margariinia
200 g silakkapihviä
Myöhemmin tänään:
neljä smoothieta, joissa yhteensä:
- 2 banaania
- 1 appelsiini
- 1 keskikokoinen kesäkurpitsa
- puolitoista kpl porkkanaa n.120 g A-vitamiinin vuoksi
- 4 ruusukaalia
- puolikas punainen suippopaprika
- 100 g Fazerin Voimakauraa
- 50 g kauralesettä
- 100 g ruishiutaleita
- 50 g soijarouheita
- 50 g Härkis-rouheita
Maitotuotteita en viime aikoina ole käyttänyt, mutta olen nauttinut kalsiumia, jodia ja B2-vitamiinia erikseen.
kcal 2803 kcal
prot 140 g
hh 290 g
rasva 99 g, josta tyyd. 12 g
kuitu 108 g (peräti näin paljon, vatsani sietää hyvin)
eurot 9,26 €
suola 5,2 g
E%-jakauma:
proteiinit 19,8 E%
hiilihydraatit ilman kuitua 41,1 E%
rasvat 31,5 E% (sis. tyyd. rh. 3,9 E%)
kuidut 7,6 E%Jos syöt noin ja ostat ylimääräisesti kaupasta vaikka yhden pienen suklaapatukan ja syöt ohuen siivun kakkua kahvilla kalorit nousee yli 3000 ja se on aika kovan urheilijan ylläpito kalorintarve jossa paino pysyy vain samassa.
Oikeassa laihdutusruokavaliossa peruskalorit terveellisestä ruuasta täytyy olla sen verran alhaalla että siinä on varaa myös vähän herkutella eikä se nosta kuitenkaan kaloreita liian suureksi.
Eli tuolla ruokavaliolla EI laihdu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos syöt noin ja ostat ylimääräisesti kaupasta vaikka yhden pienen suklaapatukan ja syöt ohuen siivun kakkua kahvilla kalorit nousee yli 3000 ja se on aika kovan urheilijan ylläpito kalorintarve jossa paino pysyy vain samassa.
Oikeassa laihdutusruokavaliossa peruskalorit terveellisestä ruuasta täytyy olla sen verran alhaalla että siinä on varaa myös vähän herkutella eikä se nosta kuitenkaan kaloreita liian suureksi.
Eli tuolla ruokavaliolla EI laihdu.Laihdutusruokavalion RUNKO pitää suunnitella niin että siinä ON päivän aikana 2 terveellistä ateriaa jossa on kaikki ravintoaineet.Hiilihydraatti,proteeni,rasva ja sen ympärille sitten pieniä määriä muuta ravintoa.(ruokalajeja on vaikka kuinka paljon mistä saa nämä samat ravintoaineet.Kannattaa syödä sitä ruokaa mistä tykkää eniten.
Sitä EI suunnitella niin että runkona on herkkupirtelöitä ja muuta roskaa.
- Anonyymi
Aamu
Pieni kuppi kahvia
Päivä
lautasellinen hernekeittoa
ilta
200g makaroonilaatikkoa Pieni kuppi kahvia - Anonyymi
Aamupala klo 7.00;
2 täysjyvä-paahtoleipäviipaletta paahdettuna. Päällä ei mitään. Kyytipoikana iso lasillinen hanavettä. Tämä on vakio.
Klo 10; omena, iso lasillinen vettä.
Hedelmä vaihtelee, mutta 70% se on omena.
Klo 12: lounaskuppilan ruokaa; puoli lautasellista tuoresalaattia, vähän lämpimiä juureksia, pieni kanan tai lihanpala, kalaa enemmän. Iso lasillinen vettä.
Vaihtelee sen mukaan mitä työpaikkaruokalassa milloinkin on tarjolla.
Klo 14.30: Lasillinen vettä, työkaverin leipoma ja tarjoama joulutorttu. Tai sitten hedelmä, yleensä omena.
Klo 17: Iso satsi salaattia, kurkkua, tomaattia, päälle vähän sitruunamehua. Pannulla ilman rasvaa paistettu lohen palanen. Iso lasillinen vettä.
Joskus naudanlihapihvi, hyvin hyvin harvoin possua, vielä harvemmin makkaraa.
Klo 19.30: Lasillinen vettä, täysjyväpaahtoleipä, ei päällisiä. Tämä on aina vakio.
Päivittäinen liikunta; kävelen työmatkat yht. 3,5 km/pvä. Ulkoilen joka ikinen päivä kelillä kuin kelillä. En ole koskaan käynyt kuntosalilla enkä ohjatussa jumpassa.
Näillä eväillä pudotin 2:ssa vuodessa vähän yli 40 kiloa.
Ihannepainossa olen ollut nyt vajaan vuoden. Onneksi ei jäänyt roikkuvaa nahkaa minnekään.
Ei lisäravinteita, ei vitamiinipillereitä. Ei ole sairauksia joten en käytä mitään lääkkeitäkään.- Anonyymi
Hyvin on mennyt,kannattaa varoa nyt että et liho takaisin.Yli 90% laihtuneista lihoo takaisin.
Lihomisen voi estää vain tarkkailemalla joka päivä syötyä kalorimäärää.
Jos alkaa tulemaan vaikka 3500-5500 kalorin päiviä tai enemmän niin palaa heti takaisin entiseen vähäkaloriseen ruokavalioon.MUUTEN lihoo kaiken takaisin.
Jo 3 messa päivässä lihoo kilon OIKEAA LÄSKIÄ jos syö kaikenlaista hyvää mahan täydeltä.
Mies syö hetkessä yli 10 000 kaloria.(tavallinen liikuntaa harrastamaton lihoo jos kalorit menee yli 2000 päivän aikana)
https://www.youtube.com/watch?v=tmb2lvi9fIo - Anonyymi

https://www.youtube.com/watch?v=tmb2lvi9fIoHerkkupäivät ovat haitallisia https://www.haataja.eu/herkkupaiva/
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herkkupäivät ovat haitallisia https://www.haataja.eu/herkkupaiva/
Pienet herkuttelut pitää sallia joka päivä,muuten niitä syö sitten myöhemmin kaksin käsin ja se lihottaa.
Minulla itselläni tulee AINA puolet kaloreista roskaruuasta.Karkista ja kaikesta muusta lihottavasta ruuasta.MYÖS laihdutuksen aikana,ja se toimii. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pienet herkuttelut pitää sallia joka päivä,muuten niitä syö sitten myöhemmin kaksin käsin ja se lihottaa.
Minulla itselläni tulee AINA puolet kaloreista roskaruuasta.Karkista ja kaikesta muusta lihottavasta ruuasta.MYÖS laihdutuksen aikana,ja se toimii.Ingredienser
MÄNGD
10 Portioner
1 tsk Nick's Use Like Sugar
1 tsk Vaniljpulver
2 msk Pepparkakskrydda
1 dl Grädde 40%
100 g Smör
1 st Äggvita
2 dl Mandelmjöl
1 dl kokosmjöl
1 tsk Bikarbonat
2 msk Fiberhusk
ANNONS
Gör så här:
1
Smält smöret i en kastrull och blanda ner kryddorna.
2
Häll i grädden och låt allt sjuda några minuter. Låt svalna lite.
3
Vispa runt lite snabbt i äggvitan med en gaffel och rör ner den i gräddblandningen. Se till att röra ordentligt under tiden.
4
Blanda ihop de torra ingredienserna som är kvar och rör ner dem i smeten tillsammans med ev sötning.
5
Lägg degen i en plastpåse och förvara den i kylen över natten.
6
Ta ut degen dagen efter och dela den i lite mindre bitar så att den blir lättare att arbeta med.
7
Tryck ut degen lite och lägg sedan plastfolie över och kavla ut den så tunt som du vill att den skall vara.
8
Tryck ut figurer och använd en spatel för att lyfta över dem på en plåt med bakplåtspapper på.
9
Grädda i ugnen på 200 grader i cirka 7 minuter. Låt svalna och njut sedan av goda pepparkakor.
- Anonyymi
Laihduttaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Jos muu perhe syö makaroonilaatikkoa, niin laihduttaja voi myös syödä kunhan korvaa valkoisen vehnäpastan täysjyväpastalla ja ruskistaa sen vähärasvaisen jauhelihan öljyssä (myös muu perhe voi syödä tätä terveellisempää versiota) . Lähes kaikki ruuat voi muokata painoa pudottavalle sopivaksi. Tärkeää on syödä kohtuullisia määriä ja aloittaa ateria aina kasviksilla. Käyttäkää apuna lautasmallia ja jättäkää ruokavaliosta pois ne kovat rasvat. Painoa kannattaa pudottaa maltillisesti ja ottaa terveellinen syöminen elämäntavaksi, jolloin paino pysyy jatkossakin helposti hallinnassa.
- Anonyymi
Höpö höpö.
- Anonyymi
Pääasia että hiilihydraatteja ON mahdollisimman paljon JA rasvaa erittäin vähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääasia että hiilihydraatteja ON mahdollisimman paljon JA rasvaa erittäin vähän.
Tärkeintä on kalorirajoitus ja se että jaksaa tehdä sitä pitkän aikaa. Makroravinteiden keskinäiset suhteet ovat toisarvoisia, kunhan minimitarve on ensin täytetty.
Tärkeää on myös, että jos ja kun on tavoitepainoon päästy, ei palata vanhoihin ruokatottumuksiin.
Parempi olisi alkaa _nyt_ , tänään ja huomenna syödä kuten ihannepainoinen alter egoni söisi (eli toisin sanoen lievä kalorirajoitus). Jos siihen ei pysty, sitten on turha laihduttaakaan, koska paino kuitenkin hyvistä lupauksista huolimatta palaisi entisiin lukemiin. - Anonyymi
"Laihduttaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Jos muu perhe syö makaroonilaatikkoa, niin laihduttaja voi myös syödä kunhan korvaa valkoisen vehnäpastan täysjyväpastalla ja ruskistaa sen vähärasvaisen jauhelihan öljyssä (myös muu perhe voi syödä tätä terveellisempää versiota)"
Näistä " hienoista" neuvoista erottaa kellä on edes ollut joskus perhe ja kellä taas ei mitään tajua perheen ruuanlaitosta tai ruuanlaitosta muutenkaan. Luuletko oikeesti että kukaan alkaa keittää kahdet makaronit ja paistamaan kahdet jauhelihat kahta makaroonilaatikkoa varten? Kahdessa paistinpannussa, jahd ssa kattilassa ja samaan aikaan hellalla ja vielä kahdessa astiassa uunissa? Kyllä se nyt on helpompi tehdä koko perheelle samaa ruokaa jos ei ole mitään allergiaa tms. Miksi ihmeessä sitä paitsi tarjota perheelle huonompilaatuista ruokaa kuin mitä itse syö? Miksi kukaan ostaa valkoista vehnää kun tarjolla on kokojyvääkin?
Ja kuule rasvaa se öljykin on. Paino ei kyllä mihinkään putoa tuolla sinun versiolla makaronilaatikossa sen vertaa kuin sillä ravintoköyhemmälläkään. Yhtä paljon tukee rasvaa ja hiilaria.
Jättää koko makaronilaatikon hittoon se joka laihduttaa ja syö ison salaatin ja ottaa itselleen liha-annoksen syrjään kun paistaa sitä muille niin alkaa jotain vaikuttaa kun ei tule hiilaria liikaa. Ilman hirveätä työmäärää, kaksoiskokkaamista ja sähkönkulutusta, onnistuu.
- Anonyymi
Olisko järkevämpää kysyä mitä aina hoikkana pysynyt syö eikä sitä mitä laihduttaja syö?
- Anonyymi
''D-vitamiinia 100 mikrogr ja 2 kpl Omega-kapselit, 1000mg C-vitamiinia.''
Möhnähelppoheikki taas toitottaa hevosen kuurejaan, täydellisesti järjettömiä ihmisille, laihduttaapa tai ei.
D-vitamiinin vuorokausitarve aikuiselle on 10 µg, ja se tulee ruuasta kunhan laihdutusruokavalio on edes osapuilleen tervellisesti laadittu. Esimerkiksi monet energiataloudelliset proteiinien lähteet sisältävät myös runsaasti E-vitamiinia.
C-vitamiinin vuorokausitarve aikuiselle on 75 mg, ja se tulee ruuasta moni-moninkertaisena kunhan laihdutusruokavalio on edes osapuilleen tervellisesti laadittu.
Omega-kapselit ovat helppoheikkien perushöynäytystä, ne ovat ainoastaan haitallisia, olipa laihduttaja tai ei. Hälmötys alkoi numerosta -3 ja nyt jo joku Prof Tollonen toitottaa numeroa -9.
Pähkinät ovat oravanruokaa mutta rasvaiset helppoheikit toitottaa niitäkin ihmisille, jopa laihduttajille. Laihduttajalla on kaikki tarvittava rasva varastossa läskeissään, eli laihduttaja ei tarvitse rasvaa dietaarisesti lainkaan.- Anonyymi
D-vitamiinitaso kannattaisi joskus mittauttaa laboratoriossa, tosin itsekään en ole tehnyt niin. Syön joka päivä yhden 20 µg:n suuruisen D-vitamiinikapselin. Lihavilla D-vitamiini imeytyy huonommin.
- Anonyymi
Kaurapuuro 250g,
puolukat 20g,
mantelit 20g,
saksanpähkinät 20g
Pakastepizza mozzarella-tomaatti-pesto 300g lisätyllä tomaatilla 40g,
oliivilla 20g,
juustolla: täysrasvainen edam 30g
Tuoreet porkkanat 100g
Tee
Kahvi (ei mitään lisättyä, kuten sokeria tai muita nesteitä)
Kaurapaahtoleipä 3 viipaletta,
3 luumutomaattia,
juusto edam 3 siivua,
voi 3 veitsenkärjellistä
Ruisleipä 2 viipaletta,
juusto emmental 2 siivua,
margariini 2 veitsenkärjellistä
Tumma suklaa 2 palaa
Kasvissosekeitto 400g
Näillä normaalipainoisena!- Anonyymi
Laskin sinulle Finelissä ravintoarvot:
2309 kcal,
proteiinia 76 g,
hiilihydraattia 224 g,
rasvaa 113,5 g (= 43 E%), josta tyydyttynyttä 42,4 g ( = 16 E%),
kuitua mukavasti 38,1 g
Kaliumista ja foolihaposta eli folaatista näyttäisi olevan pientä puutetta, samoin kuin B1-, B6, C- ja D-vitamiinista.
Kun sinulla kerran on hyvä flow päällä, niin älä muuta liikaa ruokavaliotasi. Ei ole kuitenkaan synti ottaa 1 monivitamiinipilleri päivässä tukemaan ruokavaliota.
- Anonyymi
Nyt on ollut tarjolla kaalipataa ja verilättyjä.
Aamu kuppi kahvia
Päivä 5kpl verilättyä puolukkahillo
ilta kaalipata 300g kahvit
Hyvin se LÄSKI näyttää lähtevän näillä eväillä. - Anonyymi
Aamulla söin1, 5 dl chia-kaurapuuroa aroniamarjoilla, auringonkukansiemenillä ja mehukeitolla, yhden munan, yhden näkkärin ja kaksi siivua kalkkunaleikkelettä. Kahvia ja inkiväärishotti.
Työpaikkalounas, kootut teokset: 1 kaalikääryle, 1 kanafile, 1 dl kermaperunaa ja puoli lautasta salaatteja ja raasteita. Chilimajoneesikastike (kermaviiliä lähinnä)
Kotona jämät wrap-fajitaksista eli kaksi tj-vehnätortillaa, täytteeksi jämä tacomaustettua jauhelihaa, paseerattua tomaattia, aurajuustoa, juustoraastetta, kaalisalaatin loppu.
Kaloreita en ole laskenut.- Anonyymi
Et sinä laihdu JOS syöt noin paljon.Painosi pysyy kyllä samassa,mutta ET laihdu.
- Anonyymi
Aamulla kauraleipäsiivu, juustoa 20g, salaatinlehti ja paprikasiivu. Turkkilainen jogurtti, mehukeitto ja aroniamarja, chiansiemeniä ja auringonkukansiemeniä.
Lounas: hesen kanatortilla-ateria. Isot ranut. Paprikamajoneesi. Cokis zero.
En tiedä mitä illalla enää uskaltaa syödä.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384629Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2712361Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532237- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289