aurinko laskee nyt syyskuun 5. klo 20.00? Mitä tunteita se herättää?
Tiesittekö että
23
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä hetki nukkua
- Anonyymi
Ikiunta
- Anonyymi
Vithustaa kun on pimeä äkkiä.
- Anonyymi
Syksy saa, mut minä en.
- Anonyymi
Pää pystyyn nainen. Ehkä joku sut vielä huolii.
vatuttaa niin maan prkl:esti. Tietää pitkän ja pimeän talven olevan edessä.
Alan jo odottaa loppuvuotta, että valo alkaa lisääntymään päivä päivältä.Kaheksan aikaa alkoi jo hämärtyä. Syksy on tullut. Voi käyttää enemmän huiveja ja kaikenlaisia päähineitä ja suosia myös enemmän kerropukeutumista. Juureksista ja keltaisesta kurpitsasta tulee tehtyä ruokia, ehkä tulee tehtyä enemmän laatikkoruokiakin (jos jaksan). Syksy on rauhoittumisen aikaa. Ja mitä edemmäs se etenee, niin ajatukset alkaa pikku hiljaa kääntyä kohti joulua ja vuoden loppumista.
- Anonyymi
No eipä oikein enää hirveesti mitään, vuodet tuntuu vierivän niin nopeesti jo, että sitä vaan roikkuu mukana parhaan kykynsä mukaan. Ja näillä leveyksillä neljä vuodenaikaa tuovat jo ihan käytännön puuhaakin vaihtuessaan, vaatteet, kulkuvälineet, piha, kerättävät syötävät, risut, lumi...pyykkäämistä, huoltoa, järjestelyä, talviteloille/kesäteloille tavaroiden pakkailua, haravointia, yms keräilyä loputtomiin. Pesin kesän alussa toppa- ja kuorihousuja, ne roikkuivat kesän tuossa ulkona, vähän haalistuivat, nyt otan ne siitä sitten taas käyttöön, kaikkia toppatakkeja en ehtinyt edes pestä. Enkä peittoa ja tyynyäkään, kesähelteillä olisivat kuivaneet hyvin. Pitäisi kuitenkin osata arvostaa, että saa tehdä kaikkea tätä.
- Anonyymi
👍
Just näin
- Anonyymi
Olen ätmi ja hienoa kun syksyn tuulesta seurani saan kuunnelkaa topi sorsakosken ajomies laulu
- Anonyymi
Mites se laulu menikään joka sopii tähän eli laskee aurinko armas hämä hämä häkki kiipes langalle tuli sade rankka jne jne
- Anonyymi
Ei se kiivennyt vaan siinä lauletaan, että se putos langalta. Sade rankka hämähäkin vei
Rn tiennyt, mutta nyt tiedän. Ja mitä fiiliksiä? 🤔
Ihsn jees. Syksy on parasta aikaa vuodesta. Nyt osaa nauttia pienestäkin auringon valosta, lämmöstä ja toisaalta kylmäkin tuntuu raikkaalta. Luonnon vehreys alkaa lakastunaan ja kesäilmat hyvästellään. Kaiho ja ikävä jää hyviä kesähetkiä kohtaan, mutta siinäpä se onkin. Ikävä.. kaunis tunne..vartokaas...
https://youtu.be/Rw0tYKRRBCg
Maijasen Pave se osas tämän tulkita. 😊
Jos aina ois ihanaa kesää, ei sitä osais arvostaa. Syksy on sen kaunis hautajainen ja talvi hiljaisuus... vain kevät on likainen synty ja taistelu. 😁Loirosta en erityisemmin tykkää, mutta tämänkin vois kytkeä syksyyn ja kesän väistymiseen...
https://youtu.be/V4r4YrzsviI
Aika jees...interlocutrice kirjoitti:
Loirosta en erityisemmin tykkää, mutta tämänkin vois kytkeä syksyyn ja kesän väistymiseen...
https://youtu.be/V4r4YrzsviI
Aika jees...Ja tämä myös...
https://youtu.be/9yKpZa7gqmA
Edulla on jämäkkä melankolia kireine alaäänineen...interlocutrice kirjoitti:
Ja tämä myös...
https://youtu.be/9yKpZa7gqmA
Edulla on jämäkkä melankolia kireine alaäänineen...Entäs tämä?
https://youtu.be/UQlFOX0YKlQ
Ulkona sataa, on pimeää, villasukat jalassa ja räiskyvä tuli vaan luo valoa hetkeen kun tää soi...
Kelpaa kyllä mulle...interlocutrice kirjoitti:
Entäs tämä?
https://youtu.be/UQlFOX0YKlQ
Ulkona sataa, on pimeää, villasukat jalassa ja räiskyvä tuli vaan luo valoa hetkeen kun tää soi...
Kelpaa kyllä mulle...Joku kyseli olenko selvinpäin? Eipä kuulu kelkekkään miten vapaat viettää..😀
Ja tuskin oli niin laiton kysymys, että noin vaan häviäis itsekseen muuten... hyvin tiedät poistatushommat, kyylä. 😁
https://youtu.be/Uj49zCyzr0E
Etsi mitä etsit, luota Hanhiniemeen. 😬
- Anonyymi
Ahdistaa, että tuo aika aikastuu vielä pitkään. Vuoden kamalin aika taas edessä. No taas tuomaanpäivää odotellessa jasitten taas mieli kevenee.
- Anonyymi
Kohti koomaa mennään.
- Anonyymi
No, jos kaikki on hyvin, vuodenajoilla ei juurikaan merkitystä. https://youtu.be/HguN7e1xqJs
- Anonyymi
Syksystä tulee nostalginen olo, muista vuodenajoista ei. Mistä lie johtuu. https://youtu.be/ynoVqMCo6V4
- Anonyymi
Sitten kun pitää vielä kelloja siirtää taaksepäin, niin laskee vielä aiemmin..
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303700Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491608- 731328
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751171Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911031Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1701021- 78862
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua37760Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?47735- 39699