Kiihkoilevat liberaalit ajettiin ulos Afganistanista

Sota kiihkoilevien länsimaalaisten liberaalien ja kiihkoislamilaisten talibaanien välillä päättyi jälkimmäisten voittoon. Kiihkoilu ja liberaalius tuntuu oudolta yhdistelmältä tolkkua ja järkeä toivovan realistin näkökulmasta, mutta pakko se vain on näin nähdä. "Liberaaleiksi" itseään kutsuvat ihmiset kiihkoilevat omien arvojensa puolesta, jotkut suorastaan kiilusilmäisyyteen asti. Oman aatteensa puolesta kiihkoileva ei välitä siitä, toimiiko aate karussa todellisuudessa vai ei, aatetta yritetetään ajaa vaikka väkisin.

Aatteellinen kiihkoilu on käypä selitys myös tietyille poliittisille ilmiöille täällä Suomessa. Suomalaiset "liberaalit" määrittelevät itsensä suvaitsevaisiksi ja toisaalta suveitsevaisuuden "liberaaliudeksi". "Liberaalit" sitten toteavat, että suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita. Seuraus tästä logiikasta on, että "liberaalit" suvaitsevat vain itsensä kaltaisia "liberaaleja". Toisinajattelijoita "liberaalien" ei tarvitse suvaita, heidät voi vaikka äärittää ja eristää. "Liberaalien" mielestä sitten kiihkoileva ääriliberaali on kaikkein suvaitsevaisin. Liberaali kiihkoilu käy selitykseksi sille, miksi "liberaalit" Suomessa ajavat politiikkaa, mikä realistista tuntuu olevan vailla tolkkua ja järkeä, kuten "kunnianhimoista" ilmastopolitiikkaa ja Suomen monikulttuuristamista. "Liberaaleille" ei myöskään tunnu olevan mahdotonta puolustaa samanaikaisesti kahta täysin vastakkaista asiaa kuten toisaalta globalisaatiota ja toisaalta hyvinvointivaltiota. Vihervasemmisto kuitenkin kannattaa globaalia riistokapitalismia ja väittää puolustavansa työväestön elintason säilymistä. Jos edellinen jatkuu nykyisellään niin eihän se jälkimmäinen säily.

Kiihkoileva liberaalius ei toiminut Afganistanissa. Nyt on mielenkiintoista nähdä, että ovatko kiihkoilevat islamistiset talibanit sittenkin valmiimpia tinkimään omasta kiihkoilustaan realismin ja tolkun hyväksi kuin länsimaiden "liberaalit". Siitä valmiudesta on kiinni Afganistanin tulevaisuus ja afgaanien ihmisarvoinen elämä.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Afgaaneilla on paska tulevaisuus niin kauan kuin islampaska ja kivikautinen heimokulttuuri rulettaa! Loppuahan tälle kurjuudelle ei ole näkyvissä.

      Talibanien vallan meillä Suomessa voi hyväksyä vain täällä asuvat kiihkomuslimit kehitysmaista ja ääriliberaalit(?) viherpunafeministit, jotka pitävät kaapuja ja burkhia naisia voimaannuttavina asuina.

    • Anonyymi

      Afganistanille luvassa parempi tulevaisuus jos siirtyy mukaan Kiinan johtamaan Euraasian integraatioon. Lännen anglosiionistit savustettava ulos lopullisesti.

      • Anonyymi

        Ääri-islamtalibanit eivät siedä kinkkejä yhtään enempää kuin poisajamiaan ryssiä tai jenkkejä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      64
      11670
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      96
      8861
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      19
      4467
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      23
      4004
    5. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      5
      3861
    6. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      92
      3766
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3646
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      16
      3455
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      39
      3267
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      42
      2491
    Aihe