Elämänkatsomustiedon opiskelu sallittava kaikille

Otsikossa on pari viikkoa sitten avautuneen kansalaisaloitteen nimi ja pääsisältö: kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8860
142701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Aloite ei ole vielä "lennossa", mutta kuitenkin vahdissa. Vastuu on nyt kansalaisilla. Allekirjoituksen lisäksi tarvitaan jakamista.

Äänestä
  • Nimiä on 11800 alle 2 kk. Mediajulkisuus toistaiseksi nolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimiä on 11800 alle 2 kk. Mediajulkisuus toistaiseksi nolla.

    Ei enää. Heti tuli yli tuhat ääntä kun kerran YLE mainitsi tästä.

    Äänestä

Yksin tämä toteamus nykytilasta voisi olla riittävä peruste: ”Sääntely on siten yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lasten oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen.” (Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018, s. 154.)

Alle 18-vuotiaat lukiolaisetkin ovat edellä tarkoitettuja lapsia. He voivat tehdä lukion kaikki muut paitsi katsomusaineen kurssivalinnat itsenäisesti, vieläpä senkin, opiskelevatko lukiossa vai ei. Lailla säädetty uskonnollinen holhous on poikkeus; se on reliikki.

Äänestä

Epäsymmetriä valinnan vapaudessa on sietämätön. Yhdenvertaisuus ei toteudu.

Äänestä

Vähän on ollut esillä, mutta tässä YLEn jutussa ET:stä on yleisesti ja siinä yhteydessä hieman myös kansalaisaloitteesta: https://yle.fi/uutiset/3-12135582

Äänestä

Hieno aloite. Allekirjoitin

Äänestä

Hyvä aloite. Se ei ole keneltäkään pois vaan tuo yhdenvertaisuutta eli sitten jokainen voi valita mille tunnille menee. Riippumatta mihin uskontoon kuuluu vai kuuluuko . Eli uskonnonvapaus paranee.

Äänestä

Onhan aloite mainittu Eroakirkosta. Fi sivuilla? Jokainen eroaja jos kirjoittaa aloitteen niin se on siinä!! Eli linkki tyrkylle kun on kirkosta eronnut tai vaikka sivuille jo ennen sitä. Voihan tuon joku eroamista harkitsevakin allekirjoittaa kun tajuaa yhdenvertaisuus loukkauksen nykylaissa.

Äänestä

Aloitteella jo 20.000 nimeä!!

Äänestä

Allekirjoitusten määräksi tuli hieman yli 30 000. Tämä tarkoittaa, että asia ei tule eduskunnan käsittelyyn tällä vaalikaudella. Sen sijaan asiaa kannattaa esittää puolueiden vaaliohjelmaan ja hallitusohjelmatavoitteisiin.

Yksilötasolla tämä tarkoittaa, että vauvakastettu lapsi pääsee koulun ET-opetukseen vain kun huoltajat erottavat hänen kirkon jäsenyydestä.

Äänestä

Luulevatko että elämän katsomus opetus tuo pelastusta ihmiselle, ei tuo Raamatun opetus kylläkin tuon evankeljumin sana kylläkin tuo pelastuksen, jota uskovat siihen.

Äänestä

Ev.-lut. tai ort. kirkon jäseniksi liitetyillä lapsilla on peruskoulussa ja lukiossa ET-kielto (K18). Heille ei sallita elämänkatsomustietoa katsomusaineeksi, vaan ”kirkkoon kuuluva” kuuluu ”omaan uskontoon”. Tämä lapsia, nuoria ja vanhempia holhoava tilanne ei ole reilu; 79 prosenttia suomalaisista kannattaa ET:n valinnan mahdollisuutta kaikille (Taloustutkimus 2020).
Oikeuden valita katsomusaine ensi lukuvuodeksi 2022-23 voi silti hankkia nopeasti - erottamalla lapsi kirkosta tai sallimalla lukiolaisen itse erota kirkosta. Tässä linkki alle 15-vuotiaiden kirkosta erottamiseen: https://www.eroakirkosta.fi/dyna…/index.php/erolomake/lapset
Alle 15-vuotiaan kirkosta erottamiseen tarvitaan molempien huoltajien allekirjoitus. Lisäksi tarvitaan 12-vuotta täyttäneen suostumus. Kirjallinen ilmoituspaperi lähetetään Digi- ja väestötietovirastoon (DVV). Kummankaan vanhemman ei tarvitse itse erota kirkosta lapsen erottamisen vuoksi.
Oppilaan siirtymisestä uskonnosta elämänkatsomustietoon voi ilmoittaa koululle heti sen jälkeen, kun eroilmoitus on lähetetty DVV:lle, joka kirjaa muutoksen saapumisajan mukaan.
15-17-vuotiaan kirkosta eroamiseen tarvitaan myös molempien huoltajien suostumusallekirjoitus. Fiksut vanhemmat antanevat lukiolaisen itse valita katsomusaineensa ja katsomuksensa.
Peruskoulun elämänkatsomustieto eli ET antaa hyviä valmiuksia elämään, kouluun ja II asteen opintoihin lukiossa tai ammatillisissa oppilaitoksissa. Lukion ET antaa hyviä valmiuksia korkeakoulu- ja yliopisto-opintoihin. ET on katsomuksellisesti avoin, keskusteleva ihmisoikeus- ja tiedepohjainen tieto- ja taitoaine, jossa opitaan demokratia- ja kaveritaitoja, perustelemista ja kuuntelemista. Sisällöstä on säädetty opetussuunnitelman perusteissa (OPH).
Päästötodistukseen ei enää merkitä, onko katsomusaineen suorittanut uskonnossa vai elämänkatsomustiedossa (kumpaakaan vaihtoehtoa ei alle- tai yliviivata).
Ps. On paradoksaalista, että 15-vuotiailla, jopa 12-vuotiailla on terveyteensä liittyviä oikeuksia, joista huoltajilla ei ole oikeutta edes tietää, saati vaikuttaa, mutta jopa 17-vuotiaiden ET-kielto jatkuu. Peruskoululain ja lukiolain ET-kielto (K18) on vanhaa perua olevaa kirkollista holhousta, josta olisi aika luopua lakimuutoksella. Toivottavasti pian eduskuntavaalien jälkeen. NYT valinnan vapauden saa kuitenkin vain yksilöllisellä ratkaisulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Otsikossa on pari viikkoa sitten avautuneen kansalaisaloitteen nimi ja pääsisältö: kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8860

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu