onko koronan uhriksi joutuminen erilaista

Olen monisairas vanha mutta seuraan aikaani. Moni tuttu on kuollut täällä tai ulkomailla jmoniin vaivoihin a asiasta tiedotettu ja rukoiltu. Kuolema on luonnollinen päätös kaikille.

Nyt Amerikasta Luin että monennkoronaan kuolleen sitä ei kerrota. Varsinkin jos tämä on kieltänyt suojautumisen maskia ja rokotukset. Eihän korona ole häpeä. Siihen kuolee kuka vain.
6350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Kiitos kun otit asian esille. Lut kirkko ainakin suhtautuu asiallisesti tautiin. Amerikassa usein koronakuolemaa peitellään, koko koronaa pidetään vääränä infoa, rokotuksen ottaneita vähätellään tietyissä piireissä. Jollekin kotonaan kuolevalle ei kerrottu taudin nimeä. Syöpään suhtauduttiin joskus samoin. En ymmärrä miksi koronan sairastaminen olisi hävettävää varsinkin jos on yrittänyt suojautua. Jeesus ei välitä mihin kuolen.

Äänestä

Useat saarnaajat kieltää maskin ja koronan koska katsovat Jumalan suojaavan siltä. He löytävät raamatusta jakeita joissa Jumala suojaa uskovat. Totuus voi olla raaka.

Äänestä
  • Sitä se on, että et saa henkeä. Eli meinaa henki loppua. Tai paremminkin, että hengitys on niin vaikeaa, että meinaa kuolla.

    Äänestä

  • torre5 kirjoitti:

    Sitä se on, että et saa henkeä. Eli meinaa henki loppua. Tai paremminkin, että hengitys on niin vaikeaa, että meinaa kuolla.

    Sellaista olet lukenut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellaista olet lukenut.

    En ole tainnut lukea.

    Mutta on kauhea kokemus, kun meinaa hengitys loppua.

    Äänestä

  • torre5 kirjoitti:

    En ole tainnut lukea.

    Mutta on kauhea kokemus, kun meinaa hengitys loppua.

    Ei sinulla ole koronaa ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sinulla ole koronaa ollut.

    Kiva kun sinä tiedät kaikki asiat, vaikka et ole nähnyt mitään.

    Äänestä

  • torre5 kirjoitti:

    Kiva kun sinä tiedät kaikki asiat, vaikka et ole nähnyt mitään.

    Esitä lääkärintodistus mikäli olet sairastanut.

    👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esitä lääkärintodistus mikäli olet sairastanut.

    👍

    Olin koko ajan kotona. Telkkarista näin kuinka paljon ihmisiä kuolee sairaaloissa. Eli parempi oli jäädä kotiin ja kuolla siellä. Sama lopputulos.

    Äänestä

  • torre5 kirjoitti:

    Olin koko ajan kotona. Telkkarista näin kuinka paljon ihmisiä kuolee sairaaloissa. Eli parempi oli jäädä kotiin ja kuolla siellä. Sama lopputulos.

    Ahaa
    .
    Että ei todisteita. En yllättynyt taaskaan.

    👍

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa
    .
    Että ei todisteita. En yllättynyt taaskaan.

    👍

    Jos tulee jotain taas, niin pysyn taas kotona. Todisteita ei tarvita. Kuolee tai selviää.

    Äänestä

Mietin yhtä Usan saarnaaja, josta oli kuva hengityskoneessa. Hänellä oli kuumetta ja hengitysvaikeuksia eikä saanut happea. Koronasta ei puhuta. Se on tabu ko. Srk ssa.

Äänestä

"Eihän korona ole häpeä."

On se silloin, jos sen ihan silkkaa typeryyttään saa ja vieläpä levittää eteenpäin.

Äänestä

Amerikassa on paljon ns. menestysteologisia seurakuntia. Heidän oppinsa mukaan uskovat eivät voi sairastua ja tai jos sairastuvat, paranevat heti rukouksella. Tällaisissa seurakunnissa on usein nuoria ja terveitä ja menestyneitä jäseniä. Kun sitten alkaa tulla vanhempana sairauksia, tulee ongelmia. Teologia ei toimikaan enää. Jäsen kokee suurta häpeää, että on sairastunut.

Äänestä
  • Niin ja onhan se ainakin tuon koronan kohdalla se, että jos olet kovaäänisesti vastustanut roketetta täysin järjettömillä väitteillä ja keränyt asialla melkoiset rahat niin jos sitten homma meneekin poskelleen niin siinä on vaara, että jopa muutamat alkavat ajattele asioita ihan järjellä ja vievät lompsansa pois.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Niin ja onhan se ainakin tuon koronan kohdalla se, että jos olet kovaäänisesti vastustanut roketetta täysin järjettömillä väitteillä ja keränyt asialla melkoiset rahat niin jos sitten homma meneekin poskelleen niin siinä on vaara, että jopa muutamat alkavat ajattele asioita ihan järjellä ja vievät lompsansa pois.

    No, käyvät esimerkiksi tappamassa tällaiset vastustajat 'koronaan', niin lisää uskottavuutta. Oliko kolme vai neljä presidenttiä jotka ovat nyt kuolleet, kun eivät suostuneet tilaamaan maahansa rokotteita. Kyllä sitä saa pelätä, jos ei ota rokotusta. Tai siis kaikkia niitä.

    Äänestä

Se mikä tässä eniten ihmetyttää, se mikä tieteessä ennen koronaa tiedettiin viruksista, onkin nyt totaalisesti heittänyt häränpyllyä. Samoin suomen kielen termistö - ihmiset on joukko ja eläimet lauma, ja nyt etsitäänkin laumasuojaa?!

Äänestä
  • Laumasuojaa on Suomessakin haettu jo vuosikymmeniä esimerkiksi tuhkarokkoa vastaan, onnistumatta siinäkään ilman rokotteiden apua.

    1Äänestä

  • Itse aion pysyä jatkossakin ihmisenä, olkoonkin itsensä ylentämistä.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Laumasuojaa on Suomessakin haettu jo vuosikymmeniä esimerkiksi tuhkarokkoa vastaan, onnistumatta siinäkään ilman rokotteiden apua.

    Joukkosuojaa on voitu hakea, mutta ei laumasuojaa, onnistumiset on sitten toinen juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joukkosuojaa on voitu hakea, mutta ei laumasuojaa, onnistumiset on sitten toinen juttu.

    Laumasuoja on ihan yleisesti käytössä oleva termi myös ihmisten kohdalla. Esimerkiksi WHO käyttää enimmäkseen sanaa 'herd immunity'.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laumasuoja on ihan yleisesti käytössä oleva termi myös ihmisten kohdalla. Esimerkiksi WHO käyttää enimmäkseen sanaa 'herd immunity'.

    Mikä sai sinut kuvittelemaan, etten pystyisi kuvittelemaan, että koko juttu on lähtöisin WHO:lta? Tai että jotenkin se, että 'se on yleisesti käytössä' ja jo lähtöisin WHO:lta muuttaisi asian, että joukko on ihmisistä puhutaessa ja lauma on eläimistä puhuttaessa suomen kielellä. Tana, mitä minulle kuuluu mitä WHO käskee sanomaan ihmistä, ei se muuta asiaa.

    Missä väitän, että minut on joku tai jokin saanut kuvittelemaan, ettet pystyisi kuvittelemaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laumasuoja on ihan yleisesti käytössä oleva termi myös ihmisten kohdalla. Esimerkiksi WHO käyttää enimmäkseen sanaa 'herd immunity'.

    Joko sotilaiden joukko-osasto on muutettu laumaosastoksi ja muutkin joukkueet laumoiksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joko sotilaiden joukko-osasto on muutettu laumaosastoksi ja muutkin joukkueet laumoiksi?

    Lääketieteessä käytetään yleisesti käsitettä laumasuoja, useassa eri kielessä ympäri maailmaa.

    Äänestä

Elkää suvaitko minkään korkeuden tahi syvyyden eksyttää teitä näinä päivinä. Ei nyt

Äänestä
  • Kyllä tässä nyt on menty enemmänkin leveyteen ja pituuteen numeroiden tuijottamisen kanssa, jolla ei varsinaisesti ole yhteyttä todellisuuteen, kun Suomessakin kuolee joka vuosi noin 43.000 kansalaista ja A-viruksessakin vain yhtenä päivänä HUS:ssa oli 3000 potilasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä tässä nyt on menty enemmänkin leveyteen ja pituuteen numeroiden tuijottamisen kanssa, jolla ei varsinaisesti ole yhteyttä todellisuuteen, kun Suomessakin kuolee joka vuosi noin 43.000 kansalaista ja A-viruksessakin vain yhtenä päivänä HUS:ssa oli 3000 potilasta.

    Ja nyt on muka 10 ja 100 saatu katastrofi kuolinsyyn uudella koronadiagnosoinnilla kuoliniän keskiarvon ollessa 84. Mutta kun on tarpeeksi hullua, ei kukaan enää näe, sanoi jo natsi-Saksan progandaministeri Goebbels aikoinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja nyt on muka 10 ja 100 saatu katastrofi kuolinsyyn uudella koronadiagnosoinnilla kuoliniän keskiarvon ollessa 84. Mutta kun on tarpeeksi hullua, ei kukaan enää näe, sanoi jo natsi-Saksan progandaministeri Goebbels aikoinaan.

    Tämä on maailman paras esimerkki uskovaiseen hulluuteen ja seuraavaksi kaatuu kristinusko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja nyt on muka 10 ja 100 saatu katastrofi kuolinsyyn uudella koronadiagnosoinnilla kuoliniän keskiarvon ollessa 84. Mutta kun on tarpeeksi hullua, ei kukaan enää näe, sanoi jo natsi-Saksan progandaministeri Goebbels aikoinaan.

    Jos rokotuksia ja rajoituksia ei olisi olut olisivat sairastumiset kuolinluvut tietenin ihan toiset idiootti. Se että on tehty paljon on pitänyt kuolleisuuden matalana. Mistä teitä oikein tulee?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos rokotuksia ja rajoituksia ei olisi olut olisivat sairastumiset kuolinluvut tietenin ihan toiset idiootti. Se että on tehty paljon on pitänyt kuolleisuuden matalana. Mistä teitä oikein tulee?

    No vuosi oli aikaa kuolla ennen rokotuksia, sitten alettiin uutisoimaan rokotuskuolemista ja saatiin tuo keski-ikäkin tuntuvasti laskemaan - vissiin kuolee jo nuoret ja lapsetkin. Hyvin etenee, totta!

    Äänestä

"onko koronan uhriksi joutuminen erilaista"

Minun yli 80v äitini sekä samanikäiset appiukko ja anoppi ottivat rokotteet heti kun oli mahdollista sen jälkeen on elämä soljunut normaalisti kukaan ei ole sairastunut mitenkään rokotteista tai saanut edes minkäänlaisia oireita .

Hyvä puoli tässä on se että ovat saaneet olla lasten ja lastenlasten kanssa huoletta eikä taudit ole vaivanneet käyvät itse kaupoissa toreilla ja jopa markkinoilla yleisötapahtumissa .

Sitä ei kukaan tiedä ovat rokotuksen vuoksi sairastaneet koronan lievänä tai oireettomina mutta rokotus on normalisoinut heidän elämänsä lähes täysin.

Äänestä
  • Ihmiset jotka eivät ota rokotetta eivät voi pitää koko yhteiskuntaa panttivankina. Koronapassit käyttöön ja ellei ole muuta syytä olla ottamatta rokotetta kuin haluttomuus, niin sitten jatkakoon rajoittunutta elämää sellainen tapaus.

    Äänestä

  • Näinpä ja eihän mikään ole täysin riskitöntä. On ihan selvää, että kun rokotetaan näin suuria ihmismääriä niin jotkut sitten valitettavasti saavat rokotteista jotakin. Noiden rokotteiden riskit ovat kuitenkin aivan minimaalisia verrattuna siihen, että immuuniteetti pitäisi hommata siten, että lähes kaikki sen sairastaisivat.

    Äänestä

  • On vanhuksia, jotka elävät myös normaalisti ilman rokotuksia, eikä heidän ole tarvinnut edes 'normalisoida' elämäänsä. Tämä juttu on enemmänkin siellä korvien välissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmiset jotka eivät ota rokotetta eivät voi pitää koko yhteiskuntaa panttivankina. Koronapassit käyttöön ja ellei ole muuta syytä olla ottamatta rokotetta kuin haluttomuus, niin sitten jatkakoon rajoittunutta elämää sellainen tapaus.

    Täh?! Eivätkö ne rokotukset suojaakaan, kun pitää rokottamattomia pelätä?! Tuo panttivankijuttu on kuin suoraan propagandaa natsi-Saksasta. Hullu saa olla mut ei tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täh?! Eivätkö ne rokotukset suojaakaan, kun pitää rokottamattomia pelätä?! Tuo panttivankijuttu on kuin suoraan propagandaa natsi-Saksasta. Hullu saa olla mut ei tyhmä.

    Heh, ja sitten käännettiin pelikenttä nurin, nyt tartuttaakin rokotetut. Mitähän ne seuraavaksi keksii kolmannen rokotuksen lisäksi? Rokotettujen turvatalot? Mielestäni se voitaisiin järjestää eristettynä leirimuodossa ja sellaisena yhteisöllisenä paraakkiasumisena. Karmeaa että rokotetut pitävät koko yhteiskuntaa panttivankina psyykkisine pelkoineen ja ikuisen elämän etsimisineen, kun muilla on luonnollinen armo, ei kun immunuteetti.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Näinpä ja eihän mikään ole täysin riskitöntä. On ihan selvää, että kun rokotetaan näin suuria ihmismääriä niin jotkut sitten valitettavasti saavat rokotteista jotakin. Noiden rokotteiden riskit ovat kuitenkin aivan minimaalisia verrattuna siihen, että immuuniteetti pitäisi hommata siten, että lähes kaikki sen sairastaisivat.

    Rokotuskuolema ei sovi tilastotieteeseen, koska se on 100 prosenttinen. Vai sopiiko mielestäsi venäläinen rulettiin? Pyöräytät käsiaseen rullaa, pistät pyssyn ohimolle ja toivot, ettei se pyörähtänyt kohtaan, jossa on se luoti?

    Ainoa keino välttää tuo, on pitää aseet poissa niiden käsistä, jotka hakevat elämäänsä jännitystä, eikä perustella tilastotieteellä luodin osumisen mahdollisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa keino välttää tuo, on pitää aseet poissa niiden käsistä, jotka hakevat elämäänsä jännitystä, eikä perustella tilastotieteellä luodin osumisen mahdollisuutta.

    Siis kun laukaisee sen ohimolle nostaneensa aseen.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Näinpä ja eihän mikään ole täysin riskitöntä. On ihan selvää, että kun rokotetaan näin suuria ihmismääriä niin jotkut sitten valitettavasti saavat rokotteista jotakin. Noiden rokotteiden riskit ovat kuitenkin aivan minimaalisia verrattuna siihen, että immuuniteetti pitäisi hommata siten, että lähes kaikki sen sairastaisivat.

    Miten tämä aikaisemmin hoidettiin, kun oli esimerkiksi A-virus, joka Suomenkin tilastoissa näyttäytyy monta kertaa pahemmalta kuin korona?

    Viimmeisimmät tiedothan rokotuksista on, ettei tullutkaan mitään immuniteettia, kun rokotetut sairastuvat. Täysin rokotetun maan, Israelin sairaalat täyttyvät täysin rokotetuista. Luetko näitä uutisia valikoiden?!

    Eikä alunperinkään ole mitään immuniteettia luvattu, vaan säästyminen taudin vakavalta mudolta, joka sekään ei pidä paikkaansa jos kerran sairaalaan joudutaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täh?! Eivätkö ne rokotukset suojaakaan, kun pitää rokottamattomia pelätä?! Tuo panttivankijuttu on kuin suoraan propagandaa natsi-Saksasta. Hullu saa olla mut ei tyhmä.

    "Täh?! Eivätkö ne rokotukset suojaakaan, kun pitää rokottamattomia pelätä?! Tuo panttivankijuttu on kuin suoraan propagandaa natsi-Saksasta. Hullu saa olla mut ei tyhmä."

    Et oikein tajua ? ei tällä rokotettuja suojata vaan rokottamattomia hyvänen aika yhteiskunta kun on vastuussa kaikista ja näiden rokottamattomien vatipäiden tähden yhteiskunta on panttivankina kun juuri niitä on yritetty suojata .

    Onneksi nyt asiat muuttuvat ja rokotussuoja on niin suuri että yhteiskunta avataan rokottamattomista huolimatta sillä heille on suoja tarjottu ja nyt ovat sitten omillaan .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten tämä aikaisemmin hoidettiin, kun oli esimerkiksi A-virus, joka Suomenkin tilastoissa näyttäytyy monta kertaa pahemmalta kuin korona?

    Viimmeisimmät tiedothan rokotuksista on, ettei tullutkaan mitään immuniteettia, kun rokotetut sairastuvat. Täysin rokotetun maan, Israelin sairaalat täyttyvät täysin rokotetuista. Luetko näitä uutisia valikoiden?!

    Eikä alunperinkään ole mitään immuniteettia luvattu, vaan säästyminen taudin vakavalta mudolta, joka sekään ei pidä paikkaansa jos kerran sairaalaan joudutaan.

    No tuohan on totta, että kun uusia variantteja putkahtelee niin täyttä suojaa ei välttämättä ole mutta näyttö sen puolesta, että suurin osa rokotettuista sairastaa tuon taudin huomattavasti lievempänä on kiistaton.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    No tuohan on totta, että kun uusia variantteja putkahtelee niin täyttä suojaa ei välttämättä ole mutta näyttö sen puolesta, että suurin osa rokotettuista sairastaa tuon taudin huomattavasti lievempänä on kiistaton.

    Mitkä olivat A-virus variantit? Miten ne 'putkahteli'? Tässä kuule putkahtelee vain kristinuskon lukemattomia eri uskon haaroja, siitä voit laskea mitä aaltoja on vielä tulossa, kun tarkistat paljonko niitä on, tai etsiä Q-lähdettä, molemmista kun löytyy tuokin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täh?! Eivätkö ne rokotukset suojaakaan, kun pitää rokottamattomia pelätä?! Tuo panttivankijuttu on kuin suoraan propagandaa natsi-Saksasta. Hullu saa olla mut ei tyhmä.

    "Eivätkö+ne+rokotukset+suojaakaan,+kun+pitää+rokottamattomia+pelätä?!"Koronarokotus+ei+anna+100%+suojaa+tartuntaa+vastaan.+Onko+tämä+sinulle+jokin+yllätys,+kun+rokotteiden+suojatehoa+ei+ole+edes+missään+vaiheessa+väitetty+100+prosenttiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eivätkö+ne+rokotukset+suojaakaan,+kun+pitää+rokottamattomia+pelätä?!"Koronarokotus+ei+anna+100%+suojaa+tartuntaa+vastaan.+Onko+tämä+sinulle+jokin+yllätys,+kun+rokotteiden+suojatehoa+ei+ole+edes+missään+vaiheessa+väitetty+100+prosenttiseksi?

    Ei ole yllätys, mutta se on yllätys, kun puhutaan, että ne muodostaisivat immuniteetin, kun on nimenomaan perusteltu niiden käyttöä sillä, että säästyy vakavalta tautimuodolta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole yllätys, mutta se on yllätys, kun puhutaan, että ne muodostaisivat immuniteetin, kun on nimenomaan perusteltu niiden käyttöä sillä, että säästyy vakavalta tautimuodolta.

    En tosin osaa loogisesti kuvitella, että miten tuo sitten olisi testattu rokotteilla - 1000 henkilöä tartutettu koronalla, puolet rokotettu ja toista puolta ei, ja tehty sitten tilastotiedettä, että kuinka paljon kummastakin ryhmästä joutui sairaalahoitoon tai kuoli, niinkö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitkä olivat A-virus variantit? Miten ne 'putkahteli'? Tässä kuule putkahtelee vain kristinuskon lukemattomia eri uskon haaroja, siitä voit laskea mitä aaltoja on vielä tulossa, kun tarkistat paljonko niitä on, tai etsiä Q-lähdettä, molemmista kun löytyy tuokin.

    Eikös ne A-variantit ole nykyään kausi-influenssan kaltaisia. Niitä vastaan rokotetaan edelleen vanhukset ja riskiryhmään kuuluvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tosin osaa loogisesti kuvitella, että miten tuo sitten olisi testattu rokotteilla - 1000 henkilöä tartutettu koronalla, puolet rokotettu ja toista puolta ei, ja tehty sitten tilastotiedettä, että kuinka paljon kummastakin ryhmästä joutui sairaalahoitoon tai kuoli, niinkö?

    Tuo nähdään sairaalahoitoon joutuneiden ja kuolleiden määrästä, ei sitä tarvitse erikseen testata. Vakava koronanmuoto ja kuolemat ovat rokottamattomien ongelma.

    Äänestä

Alustaja on oikealla portilla. Maailma katoaa omaan hulluuteensa ja on huvittunut siitä. Just siitä

Äänestä
  • Ja Jumala ja Saatatana istuvat käsikynkkää taivaassa hilpeästi hekotellen ihmisten vouhkaamista. (Ilm. 12)

    Äänestä

Yhteiskunta avautuu lokakuun loppupuolella. Silloin alkaa rokottamattomien venäläinen ruletti. Onnea matkaa ja väistelkää virusta.

Äänestä
  • Tuossa ei voi oikeastaan syyttää kuin itseään jos sitten taudin saa. Harmi vaan, että aiheuttanevat muutaman sivullisen uhrinkin.

    Suomessa kun on noita rokotevastaisia muitakin . Täällä pohjanmaalla on parinkin uskonkööriä jotka yrittävät olla ylipäätänsä rokottamatta lapsiaan. Mielestäni tuosta voitaisiin tehdä pakollista, ellei lapsella ole jokin lääketieteellinen syy olla rokottamatta.

    Äänestä

  • Just luin - koko koronakahakan saldo ollut vain 123000 positiivista näytettä, eikä sekään ole viälä oireellista, oireita saanut noin 30 prosenttia! Tämä on umpihullu. Virusta ei tarvitse väistellä, sillä saa immuniteetin, toisin kuin rokotuksella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just luin - koko koronakahakan saldo ollut vain 123000 positiivista näytettä, eikä sekään ole viälä oireellista, oireita saanut noin 30 prosenttia! Tämä on umpihullu. Virusta ei tarvitse väistellä, sillä saa immuniteetin, toisin kuin rokotuksella.

    Mihinkähän tuo rokotettujen ruletti tulee johtamaan ilman immuniteettia?! Pamahtaa seuraavaksi jättipaarmapandemia ja vie kaikilta jalat alta, kun normaali immunologinen järjestelmä on pysähtynyt?!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihinkähän tuo rokotettujen ruletti tulee johtamaan ilman immuniteettia?! Pamahtaa seuraavaksi jättipaarmapandemia ja vie kaikilta jalat alta, kun normaali immunologinen järjestelmä on pysähtynyt?!

    Nimittäin tuo immunologinen järjestelmä pysyy toiminnassa vain normaalilla virusten ja bakteerien vuorovaihdannalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimittäin tuo immunologinen järjestelmä pysyy toiminnassa vain normaalilla virusten ja bakteerien vuorovaihdannalla.

    Sitä on nyt massiivisesti yritetty pysäyttää desinfioinneilla, maskeilla, eristämisillä, turvaväleillä, rokotuksilla ja kaikella siihen tarvittavan normaalin ja tarpeellisen vuorovaikutuksen välttämisellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä on nyt massiivisesti yritetty pysäyttää desinfioinneilla, maskeilla, eristämisillä, turvaväleillä, rokotuksilla ja kaikella siihen tarvittavan normaalin ja tarpeellisen vuorovaikutuksen välttämisellä.

    Minulla henkilökohtaisesti ei auktoriteettiusko ylitä tieteen tietämiä tosiasioita, mutta jos ei tiedä, niin jää jäljelle vain usko.

    Äänestä

  • Mitä oletat toisten sakalaisten - siis juutalaiset mielsivät itsensä tietysti saksalaisiksi, kansalaisiksi ja ihan syntyjään - toisen maailmansodan alun Saksassa sanoneen niille, jotka varoittivat heitä uskomasta, kun poliittiset päättäjät jakoivat hienoja esitteitä juutalaisille ilmaisista paratiisimaisista lomista - ei tarvinnut kuin mennä määrättyyn aikaan juna-asemalle ja astua junaan matkalaukkuineen? Luvassa oli lomamatka hulppean hienoon hotelliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä oletat toisten sakalaisten - siis juutalaiset mielsivät itsensä tietysti saksalaisiksi, kansalaisiksi ja ihan syntyjään - toisen maailmansodan alun Saksassa sanoneen niille, jotka varoittivat heitä uskomasta, kun poliittiset päättäjät jakoivat hienoja esitteitä juutalaisille ilmaisista paratiisimaisista lomista - ei tarvinnut kuin mennä määrättyyn aikaan juna-asemalle ja astua junaan matkalaukkuineen? Luvassa oli lomamatka hulppean hienoon hotelliin.

    Ja lukemattoman moni tarttui tähän loitavaan tarjoukseen. Ruotsistakin ehdittiin ehdottaa jopa Hitlerille Nobelin rauhanpalkintoa ennen kuin tuo lomamatkan tarkoitus selvisi. Ei operaatio alkanut todellakaan niin, että käytiin kiskomassa ihmisiä kodeistaan, kyllä he tulivat teloittajansa tykö ihan vapaaehtoisesti. Mutta vapaushan on uskoa ihan mihin vaan, ja niin kauan on hyvin kun usko on vapaaehtoista - tulee sitten mitä tulee.

    Ja edellä olevat kaksi viestiä alla olevaan tietoon.

    Äänestä

Turvavyön käyttämättömyyskään ei ole autoissa häpeä. Niidenkin käyttöä aluksi vastustettiin.
Mutta ainakin minä koen sen tarpeelliseksi.
Vaikka jossain tapauksissa voi kuolla vaikka turvavöitä käyttäisikin.

Ja nykyisin ihmisiä kuolee ja vammautuu huomattavasti vähemmän turvavöiden käytön ansiosta, vaikka liikennemäärät ovat kasvaneet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen monisairas vanha mutta seuraan aikaani. Moni tuttu on kuollut täällä tai ulkomailla jmoniin vaivoihin a asiasta tiedotettu ja rukoiltu. Kuolema on luonnollinen päätös kaikille.

Nyt Amerikasta Luin että monennkoronaan kuolleen sitä ei kerrota. Varsinkin jos tämä on kieltänyt suojautumisen maskia ja rokotukset. Eihän korona ole häpeä. Siihen kuolee kuka vain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu