Vihervasemmistolaisten lasten on turha käydä kouluja

Turun yliopiston tutkimuksen mukaan toisen asteen tutkintokaan ei auta ylisukupolvisen työttömyyden katkaisemisessa.
Huono- ja hyväosaisten perheiden lapset eroavat selvästi toisistaan.

Työttömien lapsista tulee työssäkäyvien vanhempien lapsia todennäköisemmin työttömiä, vaikka lapset suorittaisivatkin toisen asteen tutkinnon. Vanhempien pitkäaikainen toimeentulotuen asiakkuus ennustaa myös lasten toimeentulotuen asiakkuutta.

Työttömyyden vaivaamien perheiden joukosta löytyy erityisen huolestuttava ilmiö: kotitaloudet, joissa yksikään aikuinen ei ole työelämässä. Yli 60 000 lasta ei koskaan näe vanhempiensa lähtevän töihin.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ilmankos ajavat kansalaispalkkaa ja haluavat lopettaa työnteon lopunkin kannattavuuden lisämaksuilla ja veroilla

Äänestä

Olen kuullut että vihervasemmistolaisuudestakin voi eheytyä, tosin voi olla myös huhupuhetta.

Äänestä

Entä 50 000 työttömän persun mahdolliset jälkeläiset? Pitäisikö heidän kaikkien tehdä hakkaraiset?

Äänestä

Totuus, mitä Li ei halua uskoa ja sanoa ääneen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Turun yliopiston tutkimuksen mukaan toisen asteen tutkintokaan ei auta ylisukupolvisen työttömyyden katkaisemisessa.
Huono- ja hyväosaisten perheiden lapset eroavat selvästi toisistaan.

Työttömien lapsista tulee työssäkäyvien vanhempien lapsia todennäköisemmin työttömiä, vaikka lapset suorittaisivatkin toisen asteen tutkinnon. Vanhempien pitkäaikainen toimeentulotuen asiakkuus ennustaa myös lasten toimeentulotuen asiakkuutta.

Työttömyyden vaivaamien perheiden joukosta löytyy erityisen huolestuttava ilmiö: kotitaloudet, joissa yksikään aikuinen ei ole työelämässä. Yli 60 000 lasta ei koskaan näe vanhempiensa lähtevän töihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu