Onko mukava asua miehen kanssa?

Se on erittäin mukavaa. Olen sinkku ja asun erittäin onnellisesti itseni kanssa. Mitään ongelmia ei ole ja olen aina samaa mieltä itseni kanssa kaikista asioista.

On mukavaa. Minusta on kiva, kun on joku koko ajan läsnä, jolle voi jutella ja saada läheisyyttä millon vaan. Kaikki on paljon mukavampaa kaksin. Toki se vaatii myös sen, että mies on mahdollisimman samantyyppinen, jotta yhteiselo sujuisi mukavasti.

Ei, ei ole mukava.
Olen kokeillut kyllä, kahteenkin kertaan mutta ei.
Ensinnäkään en pidä kuin hyvin harvoista miehistä. Heidänkään kanssaan en kuitenkaan haluaisi asua.
Miksi, en osaa selittää. Haluan vain ehdottomasti oman tilan jossa päätän vain minä. Missä saan olla rauhassa kun tahdon. Missä ei ole kenenkään muun tavaroita ja läsnäolosta muistuttavaa asiaa.
Ihan oman yksityisen kodin jonne vetäytyä työpäivän jälkeen ihan omaan rauhaan jos niin haluan, ja jos haluan tavata ystäviä voin päättää miten pitkään seuraa haluan.
Olen ihan lapsesta asti ollut hyvin itsenäinen ja omillani pärjäävä. En koskaan riippuvainen kenestäkään paitsi tietysti vanhemmista silloin kun se pikkulapselle on luonnollista.
Muutin kotoa 19-vuotiaana toiseen maahan opiskelemaan. En tuntenut ketään entuudestaan, kaikki oli uutta ja opeteltava pärjäämään. Mutta niinpä vain pärjäsin ja täällä ollaan edelleen, 26 vuotta myöhemmin.
Kuulun siihen ilmeisesti harvalukuiseen (?) ihmisryhmään jotka viihtyvät ja voivat parhaiten itsenäisinä.

Olen asunut elämäni aikana 3 miehen kanssa, plus isukki. Hänet jätetään nyt laskuista pois.

Onhan se mukavaa, jos mies on siisti ja säntillinen. Huolehtii kodin siisteydestä yhdessä, eikä pelkästään sotke ja sikaile. Ja jos on muutenkin mukavaa seuraa. Miinusta tulee oitis jos ei osaa siivota omia jälkiään pois ja olettaa, että toinen siivoaa ne puolesta. Tai miinusta tulee jos ei muutenkaan huolehdi omaa osuuttaan kuluista ja ylläpidosta. Miinusta on myös ekstroverttien kyläluuta kaverit, jotka roikkuu jatkuvasti kylässä. En vittu jaksa sellaista.

Olen osittain erimieltä, mutta myöskin luulen olevani väärässä.

Riippuu varmaan pitkälti miehestä. Itsrllä on kokemusta kolmesta (jos nyt ei lasketa mukaan isääni lapsuudessa) ja heistä jokainen on ollut hyvin erilainen.

Mukaan mahtuu mm. mahdoton sottapytty, jonka jäljillä oli likaset vaatteet lattioilla, tyhjät maitopurkit ja leikkelepaketit pöydillä ja likaset astiat olohuoneessa. Oikeastaan jokainen kliseinen sottapyttymiehen tapa löytyi. Yksi taas oli äärimmäisen siisti, jonka jäljiltä oli kaikki aina ihan tip top. Noista jälkimmäisen kanssa oli mukavampi elää. Hän ei onneksi ollut järjestysnatsi muita kohtaan.

Jos olisi ylisiisti eli aina pukeutuisi HazMat-pukuun ja hengittäisi happimaskin avulla happipullo selässään liikkuisi aina asunnon sisällä.

HazMat = Hazardous Material -puku.

Taaksepäin kelatessa parasta on ollut aika kun on ollut perhe ja mies siinä mukana. Aika turvallista, kaikki yhteistä, tasa-arvoista. Työssäkäynti, omia harrastuksia, vuorotellen vientiä lasten harrastuksiin ja yhteistäkin aikaa.
Ei yksinkään paha ole, mutta kun on edessä isompia hankintoja tai muita ratkaisuja, kaipaisi kovasti sitä toista mukaan pohtimaan ja ratkaisemaan.
Nyt vain ei halua enää asua kenenkään kanssa. Kun yhteisiä lapsia ei ole höösättävänä, ei ole sitä yhteistä hiiltäkään johon puhaltaa.
Nyt on etäsuhde paras.

Näin heteromiehenä mainitsisin ettei ole. Siinä voi tulla väärinkäsitys kun aamustondiksessa kävelee aamukahville.