Suurin sisäinen ongelma Venäjän kehityksen tiellä, muutokseen roistovaltiosta oikeusvaltioksi vuosisatoja valtion harjoittaman diktatuurin jälkeen, ovat sittenkin(t. edelleen) venäläiset itse, jotka ovat toistuvasti ja opitusti valmiita valehtelemaan itselleen valtionkin suulla voidakseen säilyttää nationalistisiin valheisiin juurtuneen itsetunnon roistovaltionsa kasvualustana.
Tässä kehityksessä ovat mukana kaikki korruptoituneet venäläiset instituutiot kirkosta paikallishallinnon oligarkkeihin saakka, jotka oman etunsa vuoksi kelpuuttavat yhteiset valheet pitkälle jalostetuksi yhteiseksi kansalliseksi totuudeksi tosiasioista piittaamatta.
Venäjä valtiona elää edelleen henkisesti sillä samalla pohjalla, mihin se jäi Toisen Maailmansodan jälkeen toisena pääsotasyyllisenä Saksan kanssa, voitettuaan sodan lopulta lännen massiivisella tuella, vaikka edustivatkin jo tuolloin natsien liittolaisina ja myöhemmin sitten yksinoikeudella samanlaatuista pahuutta, mikä on jatkunut näihin päiviin saakka NL:lta periytyneenä ideologiana ja sen aiheuttamina stalinistisina(tai fasistisina) ilmiöinä
Sotarikoksia kertyi molemmille sotasyyllisille melko tasaveroisesti historian kannettaviksi, vaikka vain toinen osapuoli tuomittiinkin aiheellisesti sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä, mutta toista osapuolta, Venäjää(NL), ei ole tuomittu vieläkään, joten sen tuomion aika jo ehdottomasti olisi nyt, varsinkin kun katsoo nykyisen stalinistisen Venäjän fasistista käytöstä, mikä ei juurikaan eroa natsien ihanteiden mukaisesta vastaavasta vallankäytöstä aikanaan.
Parasta ja hyödyllisintä olisi tietenkin, jos venäläiset voisivat tuomita kaikki tekonsa itse ja tehdä tilityksen omasta menneisyydestään tosiasioiden mukaisina rehellisesti, niin he hyötyisivät tällaisesta poikkeuksellisesta suoruudesta varmasti eniten itse asian alkukarvaudesta huolimatta.
Neuvostoliitto ja sen rikosten vastuuperillinen Venäjä kävi siten kokonaisuutta arvioiden tosiasiallisesti hyökkäyssotaa kaikki vuodet 1939-1945, koska sota alkoi Neuvostoliiton hyökkäyssotana ensin v. 1939 yksissä tuumin liittolaisensa natsisaksan kanssa ja sota päättyi myöhemmin vieläkin laajempaan hyökkäyssotaan sekä lännessä, etelässä että idässä.
Hyökkäyssodan aikana NL-Venäjä joutui puolustautumaan peräytyen n.1,5 vuoden ajan alkaen v. 1941, mikä oli välitöntä seurausta siitä, että oli ensin hyökätty toisen roistovaltion natsisaksan kanssa sovitusti lähialueille ne jakaen, mikä siis käytännössä pakotti Saksan hyökkäämään Neuvostoliittoon(ennen kuin NL olisi hyökännyt joka tapauksessa Saksaan ideologiansa tavoitteiden pakottamana, mitä Saksa pelkäsi kuollakseen ja halusi ratkaista tämän megaongelman ennakoivasti sodalla).
Kaikkien venäläisten tulisi ymmärtää jo viimeinkin se, että nykyinen "Suuren Isänmaallisen Sodan" maine ja sen muistelu eivät perustu tapahtuneisiin tosiasioihin isossa kuvassa, vaan kysymyksessä oli kokonaisuutena arvioiden tosiasiallisesti roistovaltion suunnittelema hyökkäyssota naapurimaihin alusta alkaen ryöstösaaliin ja -maan hankkimiseksi, vaikka välillä tulikin hieman takapakkia sotasuunnitelmin ja tavoitteisiin maailmanvallankumouksen(=maailmanvalloitus) tiellä. Mutta kun länsivallat oli saatu juonittua avuksi tukemaan kommunistis-stalinistista imperialismia sekin kaikin voimin, niin lopputulos oli hyvin ennakoitavissa Stalinin sotasuunnitelmissa.
Tästä tuesta ovat länsivallat edelleen vastuussa ja saavat nyt maistaa Venäjän muodossa sitä mitä tilasivat aikanaan, kun eivät antaneet stalinismin tuhoutua ensin ennen natsismia, vaikka fasistisia ideologialta olivat molemmat yhtä paljon, ainakin jos niiden toimintatapoja ja tavoitteita verrataan, niin eroja ei juuri ollut aatesisällön ja tavoitteiden suhteen.
Tässä Venäjän oma-aloitteisessa sodassa murhattiin suoraan tai välillisesti todella paljon ihmisiä, joten faktoihin perustuvan nykytiedon mukaan sodan nimi pitäisi ehdottomasti päivittää vastaamaan sen todellista luonnetta. Realistinen ja oikea nimi sille olisi esimerkiksi "Suuri Isänmaallinen Ryöstömurhasota"
Se on otettava hyvin perustellusta syystä käyttöön, kun totuus Venäjän omasta todellisesta roolista Toisessa Maailmansodassa alkaa oikeasti kiinnostaa ja tulee tarpeelliseksi tiedostaa myös venäläisille itselleen pakottavasti syystä tai toisesta joskus.
Karjalakin tulee palautettavaksi, kun valehtelusta ja itsepetoksesta tulee tarve luopua myös oman edun vuoksi, sillä hyvin ansaitusta roistovaltion statuksesta Venäjällä ei ole mahdollista päästä muuten irti.
Tosiasioiden tunnustaminen on rauhanomaisen(vastakkainen nykysuuntaukselle) kehityksen ehdoton edellytys ja mahdollistaa myöskin aidosti hyvien suhteiden luomisen naapurivaltioihin.
Nykyäänhän Venäjä on pakotettu omasta syystään ja historiastaan johtuen jatkuvasti puolustuskannalle(aiheet on pakko ensin tuottaa itse).
Venäjä joutuu käyttäytymään jatkossakin hyökkäävästi disinformaatiota tuottaen konfliktien aiheeksi sekä syyksi ylläpitää vahvoja asevoimia rikoshyötyjensä turvaamiseksi.
Milloin venäläiset tunnustavat Karjalan palauttamisen välttämättömyyden ?
59
2569
Vastaukset
- Anonyymi
Lyhyestä virsi kaunis., turhat höpinät pois. Miksipä he luovuttaisivat omaa maataan?
- Anonyymi
Stalin oivalsi Kannaksen palauttamisen elintärkeyden 1939 kun Suomi kieltäytyi yhteistyöstä ja jatkoi Barbarossan valmistelua Hitlerin ja Mannerheimin kesken. Talvisota antoi Venäjälle mahdollisuuden pelastua fasistien holokaustilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stalin oivalsi Kannaksen palauttamisen elintärkeyden 1939 kun Suomi kieltäytyi yhteistyöstä ja jatkoi Barbarossan valmistelua Hitlerin ja Mannerheimin kesken. Talvisota antoi Venäjälle mahdollisuuden pelastua fasistien holokaustilta.
Ensinnäkin millään toisella maalla ei ole oikeutta vaatia toisen alueita.
Toiseksi jos kannakselta haluttiin maata, niin miksi neuvostoliitto hyökkäsi mm. Oulun korkeudella? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stalin oivalsi Kannaksen palauttamisen elintärkeyden 1939 kun Suomi kieltäytyi yhteistyöstä ja jatkoi Barbarossan valmistelua Hitlerin ja Mannerheimin kesken. Talvisota antoi Venäjälle mahdollisuuden pelastua fasistien holokaustilta.
Tästä kommentista voi päätellä esimerkillisen hyvin, mitä stalinismi pohjimmiltaan on ja kuinka mädättävästi tuo sarvipää vaikuttaa kroonisena aatesairautena kantajansa aivoihin syövyttäen niitä sisältä päin fasismin tavoin.
Koska totuudella ei ole ollut merkitystä aiemminkaan, niin valehtelemista ei voi eikä kannata lopettaa myöhemminkään. Rikollinen toimii aina lähtökohtaisesti samoin.
Jos Stalin olisi jättänyt Talvisodan aloittamatta ja kunnioittanut Suomen ja Baltian yms. maiden koskemattomuutta, niin tuskinpa olisi tullut operaatio Barbarossaakaan koskaan ainakaan vastaavassa mittakaavassa. Eikä Suomi olisi ollut siinä ainakaan mukana.
Jos Suomi olisi muutoin pakotettuna ollut(ilman Talvisotaa) Kannaksen kanssa mukana Barbarossan aloituksessa, niin olisi varmasti puolustanut(todistettavasti) silloin NL:n koskemattomuutta saksalaisilta, koska Rajajoen seutu Kannaksella oli ja olisi edelleen Suomelle(ja oikeasti olisi ollut myös Neuvostoliitolle) pyhä, erittäin arvokas ja puolustamisen arvoinen raja hyötyineen molemmille osapuolille. Tämän tosiasian voi hyvin päätellä kaikesta siitä tapahtuneesta ja sanotusta, kuinka intohimoisesti rajaa Suomessa oltiin valmiita puolustamaan tarvittaessa ihan kumpaan suuntaan tahansa kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Talvisota nimenomaan syöksi NL:n holokaustiakin pahempaan aikakauteen nopeutetusti.
NL:n oma holokaustihan oli alkanut jo 20-luvulla, johon kuului kaikkien muidenkin kansanryhmien vainoaminen murhineen kuin juutalaisten. Sen lisäksi vainottiin laajasti oman maan kansalaisia, mikä yksinomaan aiheutti Saksan holokaustiakin enemmän uhreja kaikkiaan, muiden massamurhien uhrien lisäksi. Tällainen perintö Venäjällä on kannettavanaan ja se puolustaa sitä samoilla keinoilla edelleen ilman tarvetta muutokseen Toisen Maailmansodan jatkumona roistovaltiossaan.
Kannashan on aina ollut lähes täysin suomalainen alue asujaimistoltaan ja melkein aina myös valtiorajoiltaankin n. 90 vuoden jaksoa lukuun ottamatta 1700-luvulta alkaen. Suomen Suurruhtinaskunnankin aikana kannas kuului Suomeen, koska Venäjä nimenomaan halusi keisarin johdolla pitää sen Suomen yhteydessä, tunnustaessaan sen samalla pysyvästi suomalaisille ja Suomelle kuuluvaksi(Petsamo luvattiin myöhemmin Suomelle aluevaihdon seurauksena), joten suomalaiskotien isänmaan ryöstössä ei ole ollut kysymys Talvisodassa eikä Jatkosodassakaan millään muotoa Kannaksen palautuksesta Venäjälle, vaan ihan puhtaasti ja yksinomaan kansanmurhasta sekä alueryöstöstä Suomelta.
Saksan sotasuunnitelmat muuttuvat vasta mm. Talvisodan seurauksena, joten NL hyökkäyksellään tosiasiallisesti tilasi ns. Suuren Isänmaallisen Sodan itselleen Saksalta, saadakseen lännen puolelleen hyökkäyssotansa vahvaksi tueksi hyvin ennakoiden ja siinä onnistuen.
Venäjälle(NL) olikin tuohon aikaan kiire saada Saksa provosoitua kimppuunsa voidakseen ryöstää pian ja enemmän Eurooppaa lännen vahvalla tuella, joten siihen tarkoitukseen Talvisota sopikin erinomaisesti taktisena työkaluna Euroopan epävakautta kiihdyttämään alueryöstöineen ja jatkuvine uhkailuineen, mikä pakotti Suomen Saksan liittolaiseksi kun se vielä oli mahdollista, ainoana mahdollisena vaihtoehtona oman puolustuksen, hengen, isänmaan ja kotien rajojen turvaamiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä kommentista voi päätellä esimerkillisen hyvin, mitä stalinismi pohjimmiltaan on ja kuinka mädättävästi tuo sarvipää vaikuttaa kroonisena aatesairautena kantajansa aivoihin syövyttäen niitä sisältä päin fasismin tavoin.
Koska totuudella ei ole ollut merkitystä aiemminkaan, niin valehtelemista ei voi eikä kannata lopettaa myöhemminkään. Rikollinen toimii aina lähtökohtaisesti samoin.
Jos Stalin olisi jättänyt Talvisodan aloittamatta ja kunnioittanut Suomen ja Baltian yms. maiden koskemattomuutta, niin tuskinpa olisi tullut operaatio Barbarossaakaan koskaan ainakaan vastaavassa mittakaavassa. Eikä Suomi olisi ollut siinä ainakaan mukana.
Jos Suomi olisi muutoin pakotettuna ollut(ilman Talvisotaa) Kannaksen kanssa mukana Barbarossan aloituksessa, niin olisi varmasti puolustanut(todistettavasti) silloin NL:n koskemattomuutta saksalaisilta, koska Rajajoen seutu Kannaksella oli ja olisi edelleen Suomelle(ja oikeasti olisi ollut myös Neuvostoliitolle) pyhä, erittäin arvokas ja puolustamisen arvoinen raja hyötyineen molemmille osapuolille. Tämän tosiasian voi hyvin päätellä kaikesta siitä tapahtuneesta ja sanotusta, kuinka intohimoisesti rajaa Suomessa oltiin valmiita puolustamaan tarvittaessa ihan kumpaan suuntaan tahansa kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Talvisota nimenomaan syöksi NL:n holokaustiakin pahempaan aikakauteen nopeutetusti.
NL:n oma holokaustihan oli alkanut jo 20-luvulla, johon kuului kaikkien muidenkin kansanryhmien vainoaminen murhineen kuin juutalaisten. Sen lisäksi vainottiin laajasti oman maan kansalaisia, mikä yksinomaan aiheutti Saksan holokaustiakin enemmän uhreja kaikkiaan, muiden massamurhien uhrien lisäksi. Tällainen perintö Venäjällä on kannettavanaan ja se puolustaa sitä samoilla keinoilla edelleen ilman tarvetta muutokseen Toisen Maailmansodan jatkumona roistovaltiossaan.
Kannashan on aina ollut lähes täysin suomalainen alue asujaimistoltaan ja melkein aina myös valtiorajoiltaankin n. 90 vuoden jaksoa lukuun ottamatta 1700-luvulta alkaen. Suomen Suurruhtinaskunnankin aikana kannas kuului Suomeen, koska Venäjä nimenomaan halusi keisarin johdolla pitää sen Suomen yhteydessä, tunnustaessaan sen samalla pysyvästi suomalaisille ja Suomelle kuuluvaksi(Petsamo luvattiin myöhemmin Suomelle aluevaihdon seurauksena), joten suomalaiskotien isänmaan ryöstössä ei ole ollut kysymys Talvisodassa eikä Jatkosodassakaan millään muotoa Kannaksen palautuksesta Venäjälle, vaan ihan puhtaasti ja yksinomaan kansanmurhasta sekä alueryöstöstä Suomelta.
Saksan sotasuunnitelmat muuttuvat vasta mm. Talvisodan seurauksena, joten NL hyökkäyksellään tosiasiallisesti tilasi ns. Suuren Isänmaallisen Sodan itselleen Saksalta, saadakseen lännen puolelleen hyökkäyssotansa vahvaksi tueksi hyvin ennakoiden ja siinä onnistuen.
Venäjälle(NL) olikin tuohon aikaan kiire saada Saksa provosoitua kimppuunsa voidakseen ryöstää pian ja enemmän Eurooppaa lännen vahvalla tuella, joten siihen tarkoitukseen Talvisota sopikin erinomaisesti taktisena työkaluna Euroopan epävakautta kiihdyttämään alueryöstöineen ja jatkuvine uhkailuineen, mikä pakotti Suomen Saksan liittolaiseksi kun se vielä oli mahdollista, ainoana mahdollisena vaihtoehtona oman puolustuksen, hengen, isänmaan ja kotien rajojen turvaamiseen.Totuus ei pala sensuroinnissakaan. Mannerheim määräsi evakot kodeistaan ja yritti Erkon kanssa Itä-Karjalan tuhoamisleireillä "puhdistaa" Karjalan epäsuomalaisesta verenperinnöstä. Tästä suomalaiset eivät ole tehneet tiliä kuten muut akselivallat.
- Anonyymi
Sellainen valtiojohtaja, joka luovuttaa alueitaan ei ole pitkään maan johtaja.
- Anonyymi
Sellainen johtaja, joka ei luovuta roistohallinnon varastamia alueita takaisin omistajilleen, ei ole oikea johtaja, vaan hänen käyttämänsä valtakin täytyy olla varastettua ja tuhoon tuomittua. Tämän megaongelman myöntävät ja näkevät kaikkien muiden ongelmien ytimenä tällä hetkellä luultavasti useimmat venäläisetkin, nykyhallinnon vallanpitäjien kohtaamasta voimakkaasta vastarinnasta ja epäluottamuksesta päätellen.
- Anonyymi
"Maailman menoa -palstalla tiedetään:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/13460475/amerikkalaisennuste-venaja-hajoaa-10-vuodessa
Ja nyt heti tämän alkaneen viikon uutisista selviää, miten, ja mihin suuntaan "kehitys" Venäjänmaalla lähtee takapakkia ??? liikkeelle. Onneksi sitä aluetta ei Suomi saa - se synnyttäisi valtavan vihan ja revansistisen mielialan Venäjällä, kun kalliisti lunastettu alue luovutettaisiin takaisin noin vain fasisteille...
- Anonyymi
No, eiköhän se ole Suomi, joka on alueen luovuttanut kalliilla hinnalla.
- Anonyymi
Aika erikoinen tulkinta tuo, että naapurivaltion maan ja omaisuuden ryöstäminen on vaatinut varkaaltakin isoja uhrauksia, jotka ovat vaatineet sitten hyvityksen ja saalis on palkinto rosvoretkestä ??? Riittikö edes se varkaalle?
Ei, vaan hyvitys ryöstön kustannuksista maksettiin todellakin vielä sotakorvauksina. Ne olisi myös hyvin aiheellista maksaa aluepalautusten yhteydessä korkoineen ryöstön uhrille takaisin. Se tapahtuu pian sen jälkeen, kun venäläinen versio fasismista päättyy eikä siihen voi mennä enää kauan.
- Anonyymi
Tosi ystävyys edellyttää vääryyksien korvaamista.
Nyt Karjala on "jäätynyt" konflikti. Samaa Venäjä yrittää tapahtuvan Ukrainalta valtaamilleen alueille. - Anonyymi
Onkohan kukaan historioitsija tullut koskaan kunnolla ajatelleeksi Euroopan ja Yhdysvaltojen keskeistä roolia ja vastuuta 2. Maailmansodan lopputuloksen seurauksista siltä kannalta, että kun ne oman sotansa pakottamina ja sen sivutuotteena tulivat pelastaneeksi siinä samalla suuren pahan toisen akselin, stalinistisen Neuvostoliiton, Hitlerin natsivaltion ensin tuhottuaan yhdessä samaisen NL:n kanssa, niin se kohtalokas tuki ja puolen valinta(varsinkin sodan jälkiselvittelyissä) on mahdollistanut nykyisen roistovaltio Venäjän rikollisen olemassaolon lännen ja muun maailman jatkuvana kiusana, mitä se oli jo ennen sotia ja on sitä edelleen.
Mikäli lännessä tunnustettaisiiin tämä todella paha mutta toisaalta olosuhteiden pakottamana tehty virhearvio aikanaan, niin siinä samalla myönnettäisiin oma vastuu ja syyllisyys vallitsevaan tilanteeseen ja ongelmiin nykyvenäjän kanssa.
Lännellä ei todellakaan taida olla varaa eikä kykyä edelleenkään myöntää omaa osuuttaan ja sotasyyllisyyttään edes tältä osin, vaikka se voisikin auttaa paljon nykyisten ongelmien tunnistamisessa niiden ratkaisemiseksi, koska ne ovat Venäjän aiheuttamien vakavien poliittisten ongelmien juurisyynä aina osaltaan taustalla.
Siksi ei voida myöskään hahmottaa hyvin, historiallisesta asetelmasta johtuen sotasyyllisyyksineen tai -syyttömyyksineen, millaisen valtion kanssa ollaan oikeasti tekemisissä. - Anonyymi
Meillä on nyt oikein reilut rajat Venäjän kanssa. Näin on hyvä. :)
- Anonyymi
Neuvostoliitto olisi erittäin todennäköisesti hävinnyt Toisen Maailmansodan ja Karjala yms. alueet olisivat vieläkin Suomella, mikäli NL ei olisi saanut länneltä sitä vahvaa tukea ja massiivista materiaaliapua, kuten elintarvikkeita ja sotateknologiaa, joita tarvitsi ratkaisevan paljon tuolloin jo syvältä sairaan yhteiskuntajärjestelmänsä pelastamiseksi.
Lännen vahva auttamismotivaatio molempien yhteisen vihollisen vuoksi mahdollisti tämänkaltaisen hyvin epäitsekkään ja lopulta pakotetun moraalittoman toiminnan stalinismin pelastamiseksi.
Sodan jälkeen lännelle selvisi viimeinkin kunnolla se, että vihollisia oli ollut todellisuudessa koko ajan kaksi, jotka olivat sodassa keskenään. Toisen pelastaminen vahvisti toista sekä heikensi tuhoten tuetta jäävän.
Tämä pakkostrateginen valinta stalinismin eduksi pelasti ja lopulta ratkaisi myös sittemmin sodan kulun kommunistisen roistovaltion voitoksi natsien vastaavan pahan roistovaltion sijaan.
Tätä saavutustaan ja sen seurauksena myöskin nykyistä kuviteltua rooliaan tai olemustaan Venäjä toistaa edelleen kunniakkaasti ja hyvin tunnistettavasti mm. vuosittaisessa Voiton Päivän paraatissaan, syystä että oli onnistunut juonimaan lännen voitokkaasti puolelleen provosoimansa ryöstösodan seurauksena.
Länsi teki aikanaan kaikkensa, mitä tehtävissä oli, pelastaakseen käytännössä tämän stalinistisen ja imperialistisen Neuvostoliiton(Venäjän) tulevaksi ikuiseksi riesakseen maailmanrauhalle, natsien vastaavantasoisen lähes identtisen yhteiskuntajärjestelmän pelastamisen sijaan, vaikka molempien tuhoamiseen oli tai olisi ollut oikeasti yhtä hyvät syyt, ainakin kun faktoja voidaan tarkastella ja ymmärtää niiden merkitystä paremmin näin jälkikäteen.
Sodan uhrille, Suomelle, lopputulos torjuntavoittojen jälkeen oli kuitenkin sodan lähtökohdat sekä sen lopun olosuhteet huomioden suhteellisen hyvä tai ainakin siedettävä aluemenetyksien ja sotakorvauksien kurjuudesta huolimatta, sillä olihan sotaa käyty käytännössä yhtäaikaa materiaalivirrat ja aseapu huomioiden myöskin toista suurvaltaa Yhdysvaltoja ja muita länsivaltoja vastaan(ilman sodanjulistusta). Ainoastaan Englanti oli julistanut Suomelle sodan(tosin syvästi pahoitellen toimintaansa) Neuvostoliiton korruptoimana ja pakottamana.
Samaisen korruption ja stalinistisen Neuvostoliiton palkitsemisen ja liehittelyn tarpeen seurauksena Suomi sai kokea kylmää kyytiä vielä rauhannevotteluissakin, joissa länsi oli Neuvostoliiton ostamana tai pakottamana sen moraalisena tukena vaatimassa yhdessä NL:n kanssa niiden rikollisten vaatimusten toimeenpanoa vahvoin äänenpainoin sodan uhrille sen asemasta huolimatta, jotka tunnetaan ainakin toistaiseksi vielä omistajilleen takaisinpalauttamattomina alueluovutuksina ja sotakorvauksina, sotasyyllisyysoikeudenkäyntien hyvin perustellun rehabilitointitarpeen lisäksi.- Anonyymi
Voiton päivä on 14.02. Voitonpäivää juhlitaan edelleen Venäjällä 09.05.
- Anonyymi
USA ja Britannia tuki ja kävi kauppaa Hitlerin kanssa aina siihen asti kun Hitler ei ensiksi lähtenytkään itää kohti ja jakamaan Eurooppaa Britti-natsien kanssa. Sitten kun entinen kaveri pommitteli Lontoota niin Sursilli otti lusikan kauniiseen käteen.
- Anonyymi
Jotta totuus ei unohtuisi : Mannerheim markinoi ja suunnitteli saksanreissuilla Barbarossaa koko 30-luvun ajan natsien kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotta totuus ei unohtuisi : Mannerheim markinoi ja suunnitteli saksanreissuilla Barbarossaa koko 30-luvun ajan natsien kanssa.
Sinulta ainakin totuus näyttää jo unohtuneenkin kovin pahasti, sillä näkemyksesi edustaa hyvin sitä stalinistista totuutta, mikä on emävalheen paras synonyymi.
Infotmaatioitahan se on disinformaatiokin, sillä sen vaikutukset tehokkaiksi havaittuaan oppi-isäsi Stalin roistojoukkoineen ponnisti sen avustamana pitkälle vieraille maille Keski-Eurooppaan ja Suomessakin Karjalaan.
Kun disinformaatio vaihdetaan tavalliseen informaatioon väistämättömänä välttämättömyytenä tulevaisuudessa, niin sen paras synonyymi on Karjalan palautus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulta ainakin totuus näyttää jo unohtuneenkin kovin pahasti, sillä näkemyksesi edustaa hyvin sitä stalinistista totuutta, mikä on emävalheen paras synonyymi.
Infotmaatioitahan se on disinformaatiokin, sillä sen vaikutukset tehokkaiksi havaittuaan oppi-isäsi Stalin roistojoukkoineen ponnisti sen avustamana pitkälle vieraille maille Keski-Eurooppaan ja Suomessakin Karjalaan.
Kun disinformaatio vaihdetaan tavalliseen informaatioon väistämättömänä välttämättömyytenä tulevaisuudessa, niin sen paras synonyymi on Karjalan palautus.Kyllä minäkin suuresti avarakatseisena Karjalan ystävänä olen sitä mieltä, että se kannatti antaa suurelle ja ymmärtäväiselle Neuvostoliitolle. Näin Suomi säilyi itsenäisenä.
- Anonyymi
Näin se todellakin näyttää olevan, että Venäjä disinformaatiollaan luo tilanteita, joihin lännessä joudutaan vastaamaan.
Länsi jää tavallaan aina automaattisesti Venäjän panttivangiksi reagoidessaan toistuviin juonitteluihin siinä tiedotussodassa, joka luo ja ruokkii illuusioita Venäjän omiin sisäpoliittisiin tarpeisiin luoduille mielikuville(propagandalle) ja perusteeksi niille väitteille, joilla syitä rikollisten manööverien hyväksyttävyydelle luodaan.
Eurooppassa ja muuallakin tiedetään kyllä, että Venäjä tarvitsee sisäpoliittisiin tarpeisiinsa juuri tällaista vastakkainasettelua, jota muiden valtioiden tai liittoutumien avulla voidaan tuottaa tehokkaasti ja toisinaan uskottavastikin.
Sama menetelmä on Venäjällä ollut tavallaan käytössä valtion luomisesta saakka ja se on sitä edelleen. Toisen Maailmansodan alkuun mennessä se oli otettu tehokkaana välineenä jokapäiväiseen käyttöön joukkotiedotusvälineiden kehityksen seurauksena sekä vaikuttavuutensa vuoksi myös kommunistihallinnon vastustajien keskinäiseen tuhoamiseen valtataisteluissa ja se näyttää olevan käytössä edelleen hyväksi ja tehokkaaksi havaittuna välineenä nationalismin kasvualustana. Se vaatii valtiolta yhtenäisyyttä ja keinoja kriittisten äänien opposition poistamiseen, joista voimme lukeakin uutisia lähes päivittäin.
On ymmärrettävä, että asiat näyttävät Venäjältä katsoen olevan kutakuinkin aina juuri päinvastoin, mitä ne todellisuudessa ovat tai näyttävät olevan vastaavasti lännestä katsoen. Tämä tilannehan johtuu siitä vuosisataisesta perinteestä, jolla Venäjä on luonut perusteiltaan hataran mutta pinnaltaan kovan imperiuminsa, joka perustuu omista tarpeista kumpuavaan ja tarvittavilta osin valheisiin perustuvaan nationalistisen tietoisuuskuplaan.
Venäjä on riittävän iso valtio luomaan oman keinotekoisen todellisuutensa itse, joka perustuu perusrakenteeltaan valheelliseen illuusioon, ts. tai ns. totuuteen venäläisittäin katsoen. Tästä johtuu, että yhteisten tavoitteiden ja näkemysten luominen laajemmin on nykyään erittäin vaikeaa tai mahdotonta, koska Venäjä joutuu ajoittain vahvistamaan tätä omaa disinformattivista prosessiaan yhtenäisyytensä vuoksi, jolloin se kokee olevansa vahvempi puolustaessaan jo saavuttamiaan historiallisia rikoshyötyjä tai tavoitellessaan taas uusia itse määrtteleminsä keinoin, koska kokee olevansa suurvalta tai sen on ainakin näytettävä sellaiselta juuri siksi. - Anonyymi
Aloittajan otsikkoon vastaten: Toivottavasti ei koskaan!
- Anonyymi
Tuota ei tarvitse suinkaan toivoa elikkäs palauttaminen ei tule koskaan venäläisten mieleen eikä sitä tarvitse tunnustaa, eiks jeh. Hyvin harva heistä edes tietää, että Karjala oisi ollut Suomeen kuuluva, eiks jeh, jeh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota ei tarvitse suinkaan toivoa elikkäs palauttaminen ei tule koskaan venäläisten mieleen eikä sitä tarvitse tunnustaa, eiks jeh. Hyvin harva heistä edes tietää, että Karjala oisi ollut Suomeen kuuluva, eiks jeh, jeh.
Asian kieltäminen ei tarkoita sitä, etteikö tietoa olisi olemassa tai saatavilla riittävästi..
Päinvastoin, sellainen mikä on pysyvästi olemassa, mutta kiellettyä ja korjaamatta, niin se on myös koko ajan alitajuisesti hallitsevana mielihaluna kieltäjänsä mielessä toteutuen viimein pakottavasti Karjalan palautuksen tavoin, sillä muuta vaihtoehtoahan tälle kaikille yhtä mielekkäällä välttämättömyydellä ei hyödyllisyytensö vuoksi ole.
Totuuskin aiheuttaa riippuvuutta eräiden kemikaalien tavoin, kun sen makuun vain ensin kunnolla pääsee, niin sitä haluaa ehdottomasti pian mahdollisimman paljon lisää rikollisen ajattelutavan ja menneisyyden korvaajana.
- Anonyymi
Toivottavasti eivät milloinkaan.
Mitä Suomi tekisi saastuneella joutomaalla, jonka infrastruktuuri rapistuu käsiin? Väkihän muuttaa itä-Suomestakin etelän asutuskeskuksiin, kuka sinne Karjalaan muka menisi?- Anonyymi
Onko Karjalan palauttamisella muka jotain tekemistä infrasruktuurin rapistumisen tai muuttoliikkeen kanssa, ettei ketään enää kiinnostaisi korjata vääryyksiä ?
Jos sinulta varastetaan arvokas auto tai vene ja joku käyttää sitä muutaman vuoden ennen palautusta löydyttyään jostain naapurimaasta ehjänä mutta käytettynä, niin eikö sitä tarvitsekaan enää palauttaa ??? Mietipä sitä ensin !
Mistä moinen moraalikato vai yritätkö vain hämärtää rehellisyyden ja varastamisen erottavaa rajaa häilyvämmäksi, kuten idässä opitusti on tapana ?
Luulenpa, että jokainen ottaa aina varastetun omaisuuden takaisin ihan kyselemättä jo pelkästä periaatteestakin.
Varastettu on aina varastettua, käyttökelpoista ja erityisen arvokasta varsinkin palautettuna omistajalleen edes jonkinlaisenssa kunnossa vähintäänkin moraalisena hyvityksenä tapahtuneesta sen taloudellisen merkityksen lisäksi.
Omaisuuden arvo voi hyvin kasvaakin palautettuna, koska sitä voi alkaa hyödyntää kunnostaen entistäkin ehommaksi ja takaisin loistoonsa Karjalan tulevaisuuden tavoin.
Maa ei myöskään kulu varkaan tilapäiskäytössäkään loppuun asti, vaan on aina ikuista ja arvokasta sellaisenaankin sekä saamastaan jatkokohtelusta riippuen myös lisäarvoa tuottavaa ainakin seuraavaan maailmanloppuun saakka.
Infran pystyy aina rakentamaan uudestaan, koska varas ei sitä mielellään koskaan halua tehdä eikä voikaan tehdä, kuten nykykarjalan rakennusten, teiden ja siltojen yms. kunnosta voi hyvin päätellä, kuinka varastetulle omaisuudelle ja sen arvolle käy useimmiten ihan luonnostaan.
Varastetetun palauttaminen ei vaadi minkäänlaista irvokasta tarkoituksenmukaisuuskeskustelua, koska varastetun palauttamiselle ei ole olemassa koskaan vaihtoehtoa.
Karjala ja muut pakkoluovutetut alueet eivät olleet olleet kuitenkaan vain pelkkää materia- ja maaomaisuutta, vaan ne olivat omistajilleen, sodan uhreille ja maanpakolaisille ensisijaisesti jotain vielä paljon arvokkaampaa; koti ja isänmaa uskontoineen sekä todella vanha ja rakas historiallinen kotisetu voimakkaine tunnesiteineen niihin alueisiin oman kulttuurin ja kielen lisäksi.
Suomen valtion pakkoluovuttamat alueet olivat ja ovat edelleenkin myös laillisesti ja pysyvästi Suomeen kuuluvia alueita, varsinkin jos niitä tarkastellaan asiaankuuluvasti uudestaan ja hyvällä syyllä Venäjän, sen keisareiden sekä viimein myös Neuvostoliiton tunnustamina Suomen valtion osina, koska ne olivat myös pysyvästi vakiinnuttaneet asemansa suomalaisten asuttamina sekä omistamina alueina omaan vahvaan yhteyteensä osana Suomea koko asutushistoriansa ajan. - Anonyymi
Mulla on jo nuppineula metästysmajan paikalla ...tollo!!!!
- Anonyymi
Et sinä laiska ...Mutta me TEKEVÄT!!!!!
- Anonyymi
Länsi on ollut aina sinisilmäinen auttaessaan venäläisiä ongelmissaan.
Tarkoitus auttaa on ollut vilpitön, mutta kerta toisensa jälkeen kiitoksena on ollut vihollisuuskuvien luominen auttajistaan.
Sotien aikaan USA:n apu oli massiivista. Se todennäköisesti pelasti Neuvostoliiton.
Sen jälkeen Karjalaa avustettiin maatalouden kehittämisessä. Koneita, ja traktoreita rahdattiin kolhooseista vapautuneille pelloille. Viipurin kunnostusta tuettiin monin tavoin. Omanosansa pottiin antoi EU:n lähialueyhteistyörahasto joka tuki infran rakentamista mm. kuljetusväylien parantamiseksi rajan takana.
NL:n romahduksen jälkeen apu lännestä oli taas suurta, ja auttoi Venäjää nousemaan heikkouden tilasta. Karjalassa autetaan paras'aikaan vesihuollon uudistamisessa jne......
Mutta mitä tekee Putin. Näkee kaikessa lännen uhkaa, jopa vihollisenaan entiset, ja nykyiset auttajansa. Vaikka valtansa alkuvuosina näki yhteistyön, demokratian ja vapaan lehdistön välttämättömänä Venäjän kehitykselle. - Anonyymi
Nämä kusipääkommarit vei Karjalan suuremman "oikeudella"... Koska kusta on edelleen päässä täysi määrä ,eivät anna takaisin.....Muka "hyvä" naapuri.......
- Anonyymi
Nykyään puhutaan kovin ristiriitaisesti. Toisaalta halutaan Karjalaa takaisin ja muita menetettyjä alueita, mutta sitten huudellan itärajalle muuria. Kumman valitsette?
- Anonyymi
Molemmat, kiitos !
Ensin tietenkin Karjala takaisin ja sitten vasta rakennetaan se muuri, jos tarpeellinen onkaan sitten enää, sillä todennäköisesti muurin tarve poistuu kokonaan kun ryöstösaalis on palautettu, joten ratkaisua voisi pitää erittäin kustannustehokkaana ja hyödyllisenä toimena molemmille valtioille.
Kun Venäjä palauttaa ryöstömaat takaisin Suomelle, ajan oloon voidaankin alkaa rakentamaan muurien sijaan siltoja. Siinä samassa maittemme välisiin suhteisiin syntyy aito luottamuksen ilmapiiri ja ystävyyden allianssi, parempi kuin koskaan on ollut.
Rajasta tulee sitten samanlainen kuin Suomen ja Ruotsin välillä nykyään on; rauhan, rakkauden ja luottamuksen raja, mikä yhdistää huomattavasti enemmän ihmisiä kuin erottaa, hyödyttäen molempia osapuolia monin verroin nykyisiin Venäjän rikoksilla pakotetun epäluottamuksen ja vääryyden rajan kiroihin verrattuna.
Lisäksi Viipuri voi sitten palautuksen jälkeen palata takaisin menneeseen suureen loistoonsa ja kasvaa uudestaan Suomen toiseksi suurimmaksi tai jopa suurimmaksi kulttuuripääkaupungiksi, kasvulle suosiollisen sijaintinsa ja upean historiansa tahdittamana. - Anonyymi
MOLEMMAT VARMASTI!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Molemmat, kiitos !
Ensin tietenkin Karjala takaisin ja sitten vasta rakennetaan se muuri, jos tarpeellinen onkaan sitten enää, sillä todennäköisesti muurin tarve poistuu kokonaan kun ryöstösaalis on palautettu, joten ratkaisua voisi pitää erittäin kustannustehokkaana ja hyödyllisenä toimena molemmille valtioille.
Kun Venäjä palauttaa ryöstömaat takaisin Suomelle, ajan oloon voidaankin alkaa rakentamaan muurien sijaan siltoja. Siinä samassa maittemme välisiin suhteisiin syntyy aito luottamuksen ilmapiiri ja ystävyyden allianssi, parempi kuin koskaan on ollut.
Rajasta tulee sitten samanlainen kuin Suomen ja Ruotsin välillä nykyään on; rauhan, rakkauden ja luottamuksen raja, mikä yhdistää huomattavasti enemmän ihmisiä kuin erottaa, hyödyttäen molempia osapuolia monin verroin nykyisiin Venäjän rikoksilla pakotetun epäluottamuksen ja vääryyden rajan kiroihin verrattuna.
Lisäksi Viipuri voi sitten palautuksen jälkeen palata takaisin menneeseen suureen loistoonsa ja kasvaa uudestaan Suomen toiseksi suurimmaksi tai jopa suurimmaksi kulttuuripääkaupungiksi, kasvulle suosiollisen sijaintinsa ja upean historiansa tahdittamana.Älä unta nää,niin kauan kun diktaattori putin on vallassa.......Huom. kirjoitin putinin pienellä...niin paska se on......
- Anonyymi
Luottamus ja ystävyys palautuu vain tunnustamalla, ja korvaamalla rikolliset teot.
Sopimuksien rikkoja on aina vastuussa tekemisistään. Isomman, ja vahvemmankin kuuluu noudattaa solmimiaan sopimuksia. - Anonyymi
Itä-rajalla olla tultu toimeen vuosisatoja. Olen syntynyt ja asunut nuoruuteneni Itä-rajan tuntumassa Kainuussa, ei ollut mitään pelkoa idästä. Työelämän olen työskennellyt Länsi-Suomessa, on ollut hätkähtyttävää huomata joidenkin nekatiivinen suhtautuminen Venäjään, ilman konkreettista suhdetta. Voi olla , että kaukainen vieras epäillyttää.
- Anonyymi
Mitäpä uutisia ja kuulumisia nykyisin Karjalasta kuulemme. Tuossa se on vieressä, ja silti tiedollinen, ja henkinen suhde alueeseen on kaukainen. Uutisia harvoin näkyy lehdissä.
Karjala-lehti poikkeuksena seuraa Karjalan, ja Viipurin tapahtumia.
Joskus tuntuu että Yhdysvaltojen osavaltioista tiedot kantautuvat meille paremmin kuin tuosta rajan takaa.
Putinin aikana rajavyöhykettä on laajennettu, mikä kotiseutumatkaajasta tuntuu kiusanteolta. Mutta se kyllä sopii isoon kuvaan jännitteistä joita Venäjän hallinto, ja erityisesti Putin kansainvälisessä politiikassa aiheuttaa. - Anonyymi
Länsi todellakin tuntee itsessään edelleen 2. maailmansodan lopputuloksen vaikutukset, sen syvistä heikkouksista mm. tuottamuksellisena roistovaltion liittolaisena, jollainen teko lyhytnäköisyydessään oli mm. NL:n stalinistisen diktatuurin pelastaminen seuraajavaltio Venäjän käyttöön, sen aloittamasta sodasta huolimatta.
Sodasta, josta Venäjä hyötyi lopulta erittäin paljon alueryöstöinä alkuperäisen juonensa mukaisesti, joka alkoi menestyksellisesti liittolaisuudella natsisaksan kanssa Eurooppa jakaen.
Vaikka Neuvostoliiton tukeminen olikin tuolloin länsivalloille sodan ajan tilanteessa ymmärrettävän pakollista toimintaa yhteisen vihollisen vuoksi, jolloin vain natsit nähtiin pahoina ja heidät tuli tuhota välittömänä uhkana omalle turvallisuudelle ja tulevaisuudelle, niin silloin jäi kokonaan huomaamatta hyvin olennainen asia, että stalinistien Venäjä ei ollut yhtään Saksaa parempi valtio todelliselta luonteeltaan ja ideologialtaan, vaan edusti toisena sotasyyllisenä tasaveroisesti sitä pahuuden akselia, jolla Eurooppa pyrittiin jakamaan roistovaltioiden kesken.
Lännen saavuttama hyöty sodan voittamiseksi NL:n avulla paljastuikin pian sodan jälkeen taitavaksi Neuvostoliiton punomaksi juoneksi, jolloin vasta sen tavoitteiden ja ideologian Saksan kanssa yhtä fasistinen(=stalinistinen) luonne nähtiin todellisena ja vahvana motiivina alistaa ja ryöstää Eurooppa totalitaristisen miehitysvaltansa alle stalinistisen kommunismin edistämiseksi Suomen pakkoluovuttamien ja miehitettyjen alueiden tavoin.
Tämä tavoite oli Neuvostoliitolla olemassa suunnitelmissaan jo v. 1939, joten se ei ole käynyt todellisuudessa missään vaiheessa aitoa puolustussotaa Saksaa vastaan, koska perääntyessäänkin se ollut koko ajan potentiaalinen(myöhästynyt) hyökkääjä, kuten tuli todistaneeksi muulle maailmalle myöhemmin toimillaan.
NL ei halunnut missään tapauksessa sotaan länttä vastaan. Talvisotakin loppui aikanaan melko lyhyeen, koska sotasuunnitelman juoni olisi silloin varmasti vaarantunut pahasti epäonnistuen eikä oman kansan manipulointi sotaponnisteluihin olisi ollut enää yhtä mahdollista. USA:lta ei olisi saatu myöskään myöhemmin sitä ratkaisevan tärkeää materiaaliapua, jolla Eurooppa käytännössä miehitettiin ja ryöstettiin suurista tappioista huolimatta.
Sodan tavoitteet säilyivät sodan loppuun saakka NL:ssa samanlaisina kuin heidän aloitettaessaan Euroopan jakamisen natsisaksan liittolaisina. Lopulta lännen vahvalla tuella ja materiaalilla tavoite saavutettiinkin paljon helpommin ja hyväksyttävämmin, koska vastaavaa lopputulosta, valtiollista asemaa sekä lahjana saatua hyväksyntää ja kunnioitusta uudelle asemalleen se ei olisi alun perin voinut kuvitellakaan ilman lännen antamaa ratkaisevaa tukea natsisaksan kukistamiseksi kommunistisen roistovaltion sijaan.
Keinoista toisen pahan voittamiseksi ei tarvinnut silloin vielä välittää lännessäkään pakottavuutensa vuoksi, kun ei voitu arvata annetun avun tavattoman haitallisia seurauksia tulevalle Euroopalle välillisesti.
Pakko laittoi lännen valitsemaan liittolaiseksi tuolloin kommunistisen diktatuurin, jonka kannalta juoni onnistutui erinomaisesti. Välttämättömyydestään huolimatta tämän pakollisen valinnan seuraukset näyttävät olleen kuitenkin kohtalokkaan epäonnistuneita, vaikka huonoa parempaa vaihtoehtoa ei ehkä tuolloin ollutkaan olemassa, kun piti valita ruton ja koleran väliltä. Samoin kävi Afganistanissa, kun talibanit pääsivät valtaan USA:n tukemina NL:n miehittäessä maata.
Lännessä ei nähty tuolloin riittävän kauas eikä varsinkaan ole osattu katsoa kriittisesti peiliin vielä myöhemminkään tai edes nyt, kun olisi paljon helpompaa ja mahdollista arvioida, että mikä vaikutus ja miten Venäjän edeltäjävaltion NL:n toimien hyväksynnälle aikanaan annettu tuki ja valtuutus vaikuttaa sen identiteettiin ja valintoihin nykyään. Sen tuen vaikutukset ja lopputulos konkreettisina ovat toki kaikkien helposti luettavissa lähes päivittäin uutisistakin .
Neuvostoliiton punoman onnekkaan juonen menestyksellisyyttä ei ole häveliäästi samasta syystä pidetty kovinkaan tarpeellisena tai edes hyödyllisenä muistella juuri myöhemminkään, kun sen seuraukset on jo nähty ja kärsitty, vaikka uusiakin on tulossa Venäjän NL:lta saaman perinnön muodossa lähes jatkuvalla syötöllä.
Olisiko lännessä jo aika, tarpeellista sekä hyödyllistä, miettiä tätäkin syy-seuraussuhdetta viimein laajemminkin, Venäjän historiaansa toistavan käytöksen juurisyitä asianmukaisesti analysoiden.
Siksi Karjalakin on vielä palauttamatta Putinin suunnittellessa jo uutta hyökkäystä mm. Ukrainaan, tehdäkseen taas"hyvää" venäläisen enemmistön kannattamalle ja janoamalle isovenäläisyydelle, sen loputtomien uusien tarpeiden tyydyttämiseksi.
Joten Putin tarvitsee taas uuden sodan pelastaakseen kannatuksensa, että kansakin huutaisi jälleen; Uraa! Hengenheimolaisensa natsit huusivat aikanaan; Heil! Joten nehän voisi sitten vaikka yhdistää hyvin sointuvaksi tervehdyshuudoksi, kun Ukrainaan kerran ollaan menossa; HeilUraa! - Anonyymi
Koska maailmanpoliisia eikä rikoslakia valtioille ole olemassa ainakaan vielä, niin vakavistakaan rikoksista valtiot eivät voi saada tuomiota, joten Venäjä voi tehdä edelleen mitä haluaa. Sopimuksiahan noudattavat vain ne, jotka haluavat ja kykenevät niitä noudattamaan sanktioinnin rajoissa.
Muutenhan Venäjä valtiona istuisikin todennäköisesti elinkautista vankeutta katuvana aloittamistaan murha- ja ryöstösodissa kuolemantuomion välttäneenä roistovaltiona natseista poiketen ;)
Olisikohan paluu ehdonalaisessa kansainväliseen lainkuuliaisuuteen mahdollista? - Anonyymi
Hyvänä lännen liittolaisena, kiitosten kohteeksi sopi sodan jälkeen oikein hyvin stalinistinen, totalitaristinen ja kommunistinen diktatuuri sotajuoniensa onnistuneina ja loistavina saavutuksina, niiden rikollisesta luonteesta huolimatta.
Neuvostovenäjän stalinistista valtiota on jopa kehuttu vuolaasti liittolaisten taholta vielä useita vuosia sodan jälkeenkin mm. Englannissa Churchillin suulla, vaikka autettu aiheuttikin totalitaristisella väkivaltakoneistollaan uhreilleen Euroopan miehityksen aikana erittäin paljon lisää inhimillistä hätää ja auttamisen tarvetta alueitaan menettäneissä entisissä demokratioissa tai sen säilyttäneissä naapurivaltioissa(mm. Suomi).
Samanlainen estoton kiitollisuudesta johtuva myönteinen suhtautuminen stalinistiseen kommunismiin ei kestäisi varmastikaan enää kriittistä tarkastelua, mikä kertoi varmasti tuolloin enemmän liittoutuneiden naiivista näköalattomuudesta voiton huumassaan, kuin idän roistovaltion hyvyydestä.
Voittajavaltioiden kirjoittama yleisiltä mielikuviltaan vääristynyt omahyväinen historian tulkinta(niin kuin se yleensä menee) vei tärkeimmän työkalun, oman osuuden kyseenalaistamisen mahdollisuuden pois, kun piti käsitellä liittolaisuutta ja sitä massiivista USA:n antamaa materiaalitukea vaikutuksineen Venäjän moraalisen ja fyysiselle perinnölle ns. voittajavaltiona oikeuksineen.
Annettu apu auttoi Neuvostoliittoa säilyttämään stalinisminsa hyväksyttävänä ja käytöstään ohjaavana valtioideologiana, koska se sai sille vahvan hyväksynnän läntisiltä liittolaisiltaan roistovaltionsa juonien pysyväksi toimintaa ohjaavaksi käyttöjärjestelmäksi.
Koska tämä Neuvostoliitolle annettu tunnustus, hyvästä ja yhteisin ponnistuksin saavutetusta sodan lopputuloksesta on edelleenkin jossain määrin tabu ja hyvänä pidetty asia lännessäkin, niin Venäjä muistaa korostaa sitä omassa nihilistisessä propagandassaan ja pitää sitä tunnustuksena entisille sekä nykyisillekin toimintatavoilleen saatuna palkkiona liittolaisuudesta, syvästä sotasyyllisyydestään huolimatta, jota se ei siten voi itse tunnistaa eikä myöntää stalinismille tunnusomaisena piirteenä. Venäjä pitää itseään edelleen, ainakin historian perustasolla, lännen arvostaman liittolaisena, jalostaen itseään edelleen propagandalla ja nationalismilla hypetettynä suureksi sotasankariksi. Näitä sankaritekoja tarvitaan vielä lisääkin ja Putin tietää, että niille on aina tilausta olemassa.
Tällainen disinformatiivinen toiminta on mahdollista vain Venäjän kaltaisessa totalitaristisessa diktatuurissa, kun väitteiden sisällöstä tai perusteluista pudotetaan aina totuuden kannalta se olennaisempi puoli pois, jolloin valheeksi muuttunutta ns. vaihtoehtoista totuutta syötetään harhaanjohtavina otaksumina valhetta toistaen, jotta se saataisiin tuunattua kestävämmäksi totuuden tilalle.
Tuloksellista valehtelu on ollutkin, tuskin se muutoin olisi ollutkaan jatkuvasti niin hyödyllisessä käytössä vuosisataisena perinteenä myös sisäisesti hallinnon pysyvyyden ja Venäjän tulevaisuuden rakentamisen kulmakivenä.
Aina kun länsi tuomitsee Venäjän käytöksen, se tavallaan tuomitsee samalla tuottamuksellisessa mielessä myös itsensä ainakin välillisesti, altistuen silloin omien historiallisten valintojensa panttivankina tälle ns. takautuvalle syyllisyydelle. Entisten liittolaisten on vaikea historiallista syistä kiistää riippuvuuttaan ja osuuttaan Venäjän kuvittelemaan kiitollisuudenvelkaan ja hyväksynnän tarpeeseen, vaikka sen hahmottaminen auttaisikin kovasti Venäjän syvän kieron olemuksen, sen valheellisten ja aggressiivisten toimintatapojen aiheuttamien kroonistuneiden ongelmien ymmärtämiseen.
Lännestä tuli myöhemmin vielä mm. Karjalan pakkoluovutuksen ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntien seurauksena ja niiden toimeenpanijana Venäjän kumppanina ikään kuin tämän uudestisyntyneen stalinistisen NL:n, sen käytöksen ja ominaisuudet Neuvostoliiton ryöstösaaliin ohessa perineen Venäjän ”kummisetä”, sen olemassaolon ja toimien oikeuksien takaajana.
Sodasta seurannut ”korruptoiva” kiitollisuus Neuvostoliittoa kohtaan oli todella hämäävä voiton huumasta ja tärkeydestä huolimatta. Sotilaallisesta menestyksestä oli seurannut paljon kiitollisuudenvelkaa sodan loppumisen vuoksi idän suuntaan, vaikka puolet sodasta oli oikeasti jäänyt käymättä, sodan aloittaneen sotasyyllisen ja pahan toisen ilmentymän, Neuvostoliiton nujertamiseksi. Tämän voi hyvin päätellä kaikista niistä seurauksista, mitä Eurooppa ja Suomikin joutuivat kokemaan sotien jälkeen näistä sotarikoksista johtuen.
Eurooppa on nykyään jälleen samassa Venäjän aiheuttamassa stalinismin kurimuksessa, mikä juontuu Toisen Maailmansodan lopputuloksesta.
Pelastettu ja autettu paha ei muutu koskaan hyväksi, vaikka sitä niinkin voisi luulla auttaessaan, vaan aina käy päinvastoin, siitä tulee vain entistäkin ahnaampi paha, pahempi tai stalinistivaltio Venäjän tavoin.- Anonyymi
Putin on tämän hetken maailmassa järjen puhuja ja maailman toivo.
Nato-liittoutuma on ensin Saddamin nostettuaan Irania vastaan luonut Isisin ja ei-sunnimuslimien ja kristittyjen kärsimykset. Vienyt saudeista wahhabit Afganistaniin joka tätä ennen oli tiellä siviiliyhteiskuntaan. Maksetuilla värivallankaappauksilla nostanut eurooppalaisia pikkumaita amerikkalaisen väkivaltakulttuurin ja moraalirappion palvojiksi .
Kaakkois- ja Itä-Aasiassa yrittänyt samaa mutta pinnallisena ja tyhjänä ei ole saanut otetta vanhoista kulttuureista.
Suomen pitää seisoa omalla pohjallaan ei lähteä hitlereiden tai stoltenberien seikkailuretkille. Muistettakoon rauhanomaisen rinnakkainolon ja talousyhteistyön kausina Suomi nousi kansakunnaksi ja myöhemmin moderniksi hyvinvointivaltioksi.
Siksi kansa sanoo ei Natozismille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin on tämän hetken maailmassa järjen puhuja ja maailman toivo.
Nato-liittoutuma on ensin Saddamin nostettuaan Irania vastaan luonut Isisin ja ei-sunnimuslimien ja kristittyjen kärsimykset. Vienyt saudeista wahhabit Afganistaniin joka tätä ennen oli tiellä siviiliyhteiskuntaan. Maksetuilla värivallankaappauksilla nostanut eurooppalaisia pikkumaita amerikkalaisen väkivaltakulttuurin ja moraalirappion palvojiksi .
Kaakkois- ja Itä-Aasiassa yrittänyt samaa mutta pinnallisena ja tyhjänä ei ole saanut otetta vanhoista kulttuureista.
Suomen pitää seisoa omalla pohjallaan ei lähteä hitlereiden tai stoltenberien seikkailuretkille. Muistettakoon rauhanomaisen rinnakkainolon ja talousyhteistyön kausina Suomi nousi kansakunnaksi ja myöhemmin moderniksi hyvinvointivaltioksi.
Siksi kansa sanoo ei Natozismille.Ongelma ei ole se, mille linjalle Suomi tai muut vastaavat valtiot joutuvat lähtemään nyt tai tulevaisuudessa, koska heidän ratkaisunsa hyödyllisyys ja suunta muuttuu muuksi lähinnä vain Venäjän vaikutuksesta, sen pysyväksi uudistuneesta, mutta perinteikkääksi valinnaksi muotoutuneesta rikolliseen ajatteluun taipuvaisesta Stalinin-Hitlerin linjasta ja valinnoista riippuen. Sitä Venäjä on lähtenyt toteuttamaan toistuneena kaikkien edeltäjäroistovaltioidensa tavoin ulkopolitiikassaan, sisäpolitiikan ja johtajiensa aseman sekä niiden suosion turvaamiseksi.
- Anonyymi
Todella huvittavalta kuulosti eräässä tv-dokumentissa venäläisen luontoretkien järjestäjän toteamus vastoin parempaa tietoa(syynä Neuvostoliiton ajoista jatkunut aivopesu), että eräitä Tyynen Valtameren satamia Venäjällä käytettiin sota-aikana 40-luvulla USA:n Venäjälle toimittaman "humanitaarisen avun" välietappeina rautateiden jatkokuljetuksiin sisämaahan.
Tässäkään sodan lopputulokseen vaikuttaneessa erittäin merkittävässä avustusasiassa ei voi näköjään olla valehtelematta venäläisittäin, koska se edustaa sellaisenaan hyvin kattavasti niitä tarpeenmukaisten tavoitteiden ja käsitteiden tasoja, mitä voidaan Venäjällä yleensä sanoa ja mitä mielellään kerrotaan opitun propagandan mukaisesti valehdellen muillekin.
Valtiojohdon harjoittaman valehtelun motiivin ymmärtää toki hyvin roistovaltion historiasta johtuvana pakollisena koossapitävänä voimana sen nationalistisen hyödyllisen tarkoituksenmukaisuuden vuoksi, koska valehteluhan on oletusarvoisesti Venäjän valtiojohdon tehtävä nykypäivänäkin, mutta se on tarttunut myös tehokkaasti otolliseen maaperään kansan syviin riveihin.
Muunnellun totuuden puhumiseen, eli valheisiin, on niin kova tarve kansan tietoisena tarpeena Venäjällä, että käsitykset sotamateriaaliavustakin ovat vakiintuneet mielikuviltaan niin pysyviksi, että voidaan huomaamatta kuvitella tuollaisten totuuden vastaisten väitteiden menevän hyvin läpi muuallakin kuin kotimaassa. Mutta ei mene, todellakaan.
Venäläisittäin tämä "humanitaarinen apu" tarkoitti siten oikeasti suurimmalta osin mm. erilaisia aseita, tykkejä, panssareita, hävittäjiä ja ammuksia sekä laadukasta kuljetuskalustoa armeijalle mm. tykkien ja muun materiaalin siirtelyyn maastokuorma-autoja 100 000 kpl(yli puolet kaikesta ko. merkin tuotannostaan), mitä kaikkea USA suolsikin asetehtailtaan käsittämättömiä määriä Neuvostoliitolle apuna toimitettaviksi. Tämä apu käsitti noin neljänneksen kaikesta siitä sotamateriaalista(etenkin kriittisen tärkeästä), mitä NL tarvitsi voittaakseen Saksan ja pelastaakseen oman tyranniansa.
Joten toimitetun kaluston laadullinen merkitys oli Neuvostoliitolle vielä määrääkin tärkeämpi tekijä, jolla se mahdollisti puolikkaan Euroopan miehityksen tulevine lisärikoksineen ja puoli vuosisataa kestäneen itsenäisten naapurivaltioiden painostuksen etupiirissään, mitä menetelmää se on ottamassa uudestaan käyttöön Putinin johdolla.
Jopa Stalinin urkujen alusta-ajoneuvotkin olivat aikanaan rakennettuina pääosin Yhdysvaltalaisten maastokuorma-autojen alustoille, jotka antoivat suuren strategisen kilpailuedun Venäjän joukoille hyökkäysten ryhmittelyissä ja etenemisnopeudessa uusiin asemiin, koska samoilla tehokkailla ajoneuvoilla, joita NL:lla ei vastaavanlaisina omassa tuotannossa ei ollut, käytettiin myös tykkien ja kranaatinheittimien siirtelyyn USA:n lahjoittamalla tehokkaalla ja hyvällä kalustolla nopeasti.
Neuvostoliiton USA:lta saamien tehokkaiden kuljetusajoneuvojen antaman suuren strategisen lisähyödyn suomalaisetkin havaitsivat hyvin omilla rintamillaan, kun venäläiset kykenivät ryhmittymään Suomen perääntymisvaiheen aikana kesällä 1944 nopeasti aina uusiin asemiin antamaan tykistökeskityksiä uusien hyökkäystensä pohjustamiseksi.
Suomalaiset käyttivät kaluston siirtoihinsa tuolloin vielä pääosin hevosia, jotka nekin toki olivat hyvin maastokelpoisia, mutta eivät nopeita eikä tehokkaita.
USA:n sotamateriaaliavussa NL:lle oli mukana myös suunnaton määrä elintarvikeapua, mutta sekin meni lähes yksinomaan armeijan loputtomien uusien reservien ruokkimiseen. Siviilit saivat raapia elantonsa ja ruokansa mistä sattuivat saamaan kulloinkin, joten he kuolivat useimmiten varmasti myös nälkään ja tauteihin ilman osuuttaan saadusta ”humanitaarisesta” elintarvikeavusta USA:lta mm. Tyynen Valtameren satamiin.
Samaa humanitaarista apua Venäjä näyttää toimittavan edelleen vastavuoroisesti mm. Ukrainaan ja Kaukasuksen suunnille, vain muutama nykyinen jäätynyt konflikti mainittuina ennen mahdollisia seuraavia uusia, stalinismin oppien ja länneltä aikanaan saadun mandaatin mukaisesti.
Näin asioiden ainakin halutaan ja siksi myös kuvitellaan olevan roistovaltion omassa nationalistisessa kuplassa Venäjällä. Ennen Karjalan tulevaa palautusta.- Anonyymi
Se onkin sitten Usan syy ,että Karjalasta jouduttiin jatkosodassa vetäytymään liian aikaisin. Muuten oltaisiin oltu siellä Toisen Maailmansodan loppuun saakka ja sitten sovittu rauhanehdoista.
- Anonyymi
USA:n avun määrällinen vaikutus oli täysin ratkaiseva sodan lopputuloksen kannalta, kun toimitettu sotamateriaali oli myös laadultaan parempaa ja kriittisen välttämätöntä moneen tarpeeseen, joihin Neuvostoliitto sitä eniten tarvitsi voittaakseen Saksan.
Stalinismin(kuin fasismi) pahuudesta ei oltu huolissaan vielä tuolloin, vaikka olisi pitänyt, eikä sen voittokulun moninkertautuvista suurista haitoista tulevalle rauhan ajalle välitetty juurikaan, vaikka sen potentiaali jäi kuitenkin jäljelle lännen tukemana roistovaltio Venäjän käyttöön.
Toimitettu sotakalusto oli monilta osin kehittyneempää kuin NL:n oma kalusto. Lisäksi armeijan saama ruoka-apu oli erityisen tärkeää NL:n loputtomien reservien ja lisäjoukkojen mobilisoimiseksi rintamille. Sen mahdollistuminen yhdistettynä näihin edistyksellisiin sotakoneisiin(sis. mm. paljon hävittäjiä) tarvikkeineen oli täysin ratkaisevaa sodan lopputuloksen kannalta.
Näin voidaan hyvällä syyllä sanoa, että tämä USA:n antama massiivinen lend and lease -apu itään oli aivan keskeisen tärkeä mahdollistaja ja pelastus Neuvostoliiton kommunistiselle diktatuurille ja sen tulevalle vallankäytölle stalinistisin opein. Avun nimi suomennettuna tarkoittaa siis lainaamista ja vuokraamista, mutta venäläiset eivät palauttaneet silti käytännössä juuri mitään lainaamaansa takaisin kalustoina tai lainanlyhennyksinäkään, vaan pitivät kaiken itsellään varkaan selityksin, ikäänkuin palkkiona ”antamastaan avusta” Euroopalle ja USA:lle, joille selitys kelpasi tuolloin ainakin hyvin, vaikka karu totuus autetusta ”hyödyllisestä roistosta” paljastuikin myöhemmin myös sitä auttaneelle ”hyödylliselle idiootille”.
USA:n antaman avun merkitys edusti siksi vaikuttavuudeltaan käytännössä ja kokonaisuudessaan noin puolta puna-armeijan kasvaneesta taistelukyvystä ja mobilisaatioasteesta, etenkin laadullisen vaikuttavuutensa vuoksi, jonka voiman Suomikin sai sitten tuta raskaana ja vastustamattomana hyökynä niskassaan suurhyökkäyksenä saavutetuilla uusilla rajoillaan viimeistään 1944 kesän torjuntataistelujen perääntymisvaiheessa.
Sama USA:n antama tai lainaama(ei takaisinmaksua) sotilaallisen ratkaiseva materiaalituki Venäjälle vaikutti vielä ratkaisevan epäedullisesti rauhanneuvotteluissakin Suomeen kohdistuvana painostuksena ja suurena miehitysuhkana, koska stalinistisella roistovaltio Neuvostoliitolla oli edelleen vahva USA:n ja muun lännen liittolaisten tuki tuolloin takanaan.
Voidaan väittää, ettei Neuvostoliitto olisi todennäköisesti koskaan vienyt Suomelta Karjalaa yms. alueita ilman tätä USA:n antamaa massiivista apua, sillä Neuvostoliiton huomattavasti vähäisemmät resurssit ilman saatua sotamateriaali- ja ruoka-apua, eivät olisi riittäneet siihen miehitysuhkaan, koska joukot ja sotamateriaali olisivat olleet pakottavasti kohdennettuina painopisteeltään tärkeälle ja laajemmalle Saksan rintamalle.
Sielläkään hyökkäysvoima ei olisi riittänyt Itä-Eurooppaa miehitykseen toteutuneella syvyydellään ilman näitä taistelukykyä merkittävästi nostaneita materiavirtoja ja lännen antamaa vahvaa tukea.
Eräs venäläiskenraali aikanaan totesikin mm. että ilman USA:n Studebakereita(maastokuorma-autoja) Venäjä ei olisi kyennyt siirtämään kalustoaan ja vahvistunutta tykistöään voitokkaasti sekä riittävän tehokkaasti kääntääkseen sodan kulun, vaikka tekikin sen suurin miehistö- ja kalustotappioin, muututtuaan taas hyökkääjäksi, samoin kuin maailmansodan alkuvaiheessa 1939 alkaen. Pelkästään näitä Studebakereita USA toimitti Neuvostoliitolle 100 000 kpl eri rintamille, mikä edusti yli puolta tämän maastokuorma-automallin koko valmistusmäärästä elinkaarensa aikana.
Sotilaallisesti tuettuna Venäjälle(NL) syntyi kuitenkin erittäin hyvä ja vahva pohja laajentaa entisestään stalinistisen roistovaltionsa imperialismia sekä voittoa toisesta samanlaisesta roistovaltiosta Saksasta.
Venäjä on häivyttänyt myöhemmin propagandassaan kuitenkin lähes kokonaan taustalle lännen avun mahdollistaman ryöstösodan merkityksen tulevalle asemalleen ja kommunistis-stalinistisen imperialismin menestykselle suuresta ja syvästä sotasyyllisyydestään huolimatta.
Tälle valtiolle tuli ansaittu loppu 1991, mutta sen rikokset ja vuosisataiset opitut rikolliset tavat jäivät edelleen Venäjän hyötykäyttöön.
Yhdysvalloille sopinee hyvin myöskin tämä Venäjän vähättelyvedätys annetun avun merkityksestä häveliäisyyssyistä. USA:n antaman sotamateriaali- ja elintarvikeavun merkitystä vähätellään kuitenkin erityisesti Venäjällä, jossa se on pyritty ja pyritään unohtamaan kokonaan historiallisena tosiasiana.
Yhdysvalloissakaan ei ole ollut tiettävästi suurta tarvetta, jos ollenkaan, muistella sankarillisesti(vaikka aihetta olisikin katsoa peiliin) toimitettua materiaali- ja teknologia-apua Neuvostoliiton pelastamiseksi sattuneesta syystä, koska heillä samaisesta syystä on vastaavasti myös unohtamisen tarvetta tässä niin tärkeässä ja kauaskantoisessa stalinistisen kommunismidiktatuurin pelastamistehtävässä sen tärkeänä sodan ajan liittolaisena. - Anonyymi
Venäjä tarjoaa toistuvasti rikollisten tavoitteidensa mukaisesti propagandapäissään valheistaan juopuneena, ilman sen suurempia vastaväitteitä tätä hyvin käynyttä keitostaan kaikille, nationalismin toimiessa sen hiivana.
Satusedät Venäjällä Putinista alkaen väittävät sotasankarimyyttitarinassaan saavuttaneensa voittonsa yksin natseista(sielullisista kaksoisveljistään) ja olleensa pahan nujertajina Euroopassa lännenkin asialla, isovenäläisyyden toimiessa kuitenkin hiivana rikollisten juonien sammiossa, kuten nykyäänkin.
Ojasta mentiin pahasti allikkoon varsinkin sodan jälkeen, kun jäljelle jäänyt paha sai Euroopassa monopolin Neuvostoliiton ja Venäjän muodossa, vaikka kommunistisen stalinismin pelastamisen seurausten ennakoimiseen ei varmasti olisi suuria ennustajan lahjoja tarvittukaan.
Natsien veroisen roistovaltion olemassaolon haitallisuus Euroopan rauhalle ja hyvinvoinnille voidaan nähdä jälleen Venäjän muodossa.
Muutenhan Karjalaa ei olisi koskaan tarvinnut pakkoluovuttaa tai se olisi saatu takaisin muiden alueluovutusten ohessa myöhemmin kansainvälisen oikeuden toteuduttua.
Todennäköisesti kaikki pakkoalueluovutukset Karjalasta alkaen eivät olisi edes tulleet mahdollisiksi Neuvostoliiton vaatimuksista huolimatta aselepoa solmittaessakaan, mikäli lännessä olisi toimittu oikeudenmukaisesti vahvoina ja ajallaan.
Sama korruptiivinen myönnyttely ja puuttumattomuus Venäjän suhteen tuntuu olevan käytösmoodina lännessä edelleen, kuten mm. Ukrainan ja Georgian tapahtumista hyvin näkee. - Anonyymi
Hyvin ymmärrettävää on, että Venäjä valehtelee, koska valtiona se ei enää pitkään aikaan muuta ole voinut tehdäkään rikollisen tulevaisuutensa turvaamiseksi ja rikoksilla ansaitun menneisyytensä peittelemiseksi. Tämä valtion toimintatapa sopii perusvenäläisellekin oletusarvoisena hyvin.
Siksi venäläiset ovat aina valmiita instituutioineen valehtelemaan itselleenkin stalinistista valtiota tukeakseen, koska yhteisessä ison maan harhassa on niin paljon mukavampaa ja turvallisempaa elää.
Tämä näkyy mm. Karjalan palauttamattomuutena ja suhtautumisessa tähän aina ajankohtaiseen, mutta keskeneräiseen historialliseen tulevaan välttämättömyyteen.
Valtio, joka on on valheilla rakennettu, vaatii toimiakseen ylläpitoonsa myös valheita, uusia tai vanhoja sekä niiden yhdistelmiä aina tilanteen ja tarpeen mukaan, vaikka loogisesti hyvin ontuvinakin. Sitä on Putinin Venäjä nykyään, kuten oli Neuvostoliittokin edeltäjävaltioineen.
Venäläiset kaipaavat Neuvostoliittoa takaisin, koska se oli niin paljon parempi valehtelemaan myös maan sisäisistä asioista omalle kansalleen sekä suhteessa muihin, jolloin oli mukavampaa elää nationalistisine harhoineen yhteisessä, mutta rajoittuneessa valheiden kuplassa tietämättä sitä. - Anonyymi
Edellä luetuista kommenteista voi hyvin ja aiheellisesti päätellä, että isovenäläinen nationalismi, joka tarvitsee Putinin keulakuvakseen jo edesmenneen suositun murhaaja-Stalinin tavoin, on hyökkäämässä lähiaikoina Ukrainaan suurella todennäköisyydellä, ellei Kazakstan tms. vaihdu kohteeksi jostain pakottavasta syystä sitä ennen mafiavaltion ollessa kuilun partaalla.
Näinhän se stalinistinen käsikirjoitus meni Karjalankin suhteen aikanaan, ensin valheet, sitten provokaatio ja valheet vielä uudestaan sekä hyökkäys varoittamatta, kuten talvi- että jatkosodassakin.
Ennen Jatkosodan alkua idän painostus muuttui niin kovaksi, että Suomen oli liittouduttava Saksan, Neuvostoliiton aiemman liittolaisen kanssa ja NL:n pakottamana. Mikään siis ei ole muuttunut noista ajoista ainakaan paremmaksi.
Neuvostovenäjä oli jatkosodan alkuun mennessä jo saanut ulosmitattua kaiken Saksan kanssa sopimuksella saatavissa olevan rikoshyödyn natsien kanssa liittouduttuaan ja oli tullut siinä samalla tosiasiallisesti tasoittaneeksi tien Saksan hyökkäykselle itään täysin oma-aloitteisesti rikoshyötyjä hankkiessaan ja niitä turvatessaan.
Roistovaltio Venäjä tarvitsee aina tasaisin väliajoin uusia provokaatioilla tuotettuja sotia tai niiden uhkaa mafiavaltionsa yhtenäisyyden vahvistamiseksi, kansan ja instituutioidensa tuen saamiseksi sekä perustelemaan niiden avulla rikollisen menneisyytensä oikeutusta, valheilla luotujen uusien viholliskuvien kautta.
Kansa on sokeaa valtionsa saaliin- ja murhanhimon edessä, nähtiinhän se jo natsienkin tavoitteissa ja toimissa laajenevassa Saksassa aikanaan. Vastaavasti Venäjä on vahvasti samanlainen isovenäläinen, stalinistinen ja valtioterrorismia harjoittava lännen maailmansodassa natseilta pelastama roistovaltio nykyäänkin, jollainen pahuudessaan natsien fasistinen Saksakin oli ytimeltään. Näiden veljesaatteiden ulkoinen olemus saattoi tuolloin näyttää hieman erilaiselta ulospäin, mutta niiden toimintatavat ja henkinen laatu olivat yhteneväiset tavoitteisiin pääsemiseksi. Venäjällä samat hyvin koetellut metodit ovat edelleen tärkeinä käytössä rikoshyödyllisiksi havaittuina.
Siinä missä natsit eivät tavoitteissaan lopulta onnistuneet, stalinistit ovat kuitenkin toistaiseksi menestyneet liiankin hyvin lännen tukemina ja hyväksyminä liittolaisina alkaen mm. Karjalan riiston avustamisesta. Myöhemminkään Venäjän rikollisille toimille ei ole laitettu lännessä todellisia esteitä, aivan kuin Venäjä olisi velvoittavasti edelleen lännen liittolainen tai se ainakin kuvittelee voivansa hyödyntää tätä saamaansa historiallista hyväksyntää ansaittuna mandaattina toimien sen mukaisesti kenenkään estämättä.- Anonyymi
Eihän tuossa ole mitään uutta. Näin se on nyt ja myös huomenna oleva. Venäjä vie ja länsi vikisee, aina!
- Anonyymi
Olipas Molotovilla... anteeksi Milonovilla analyysia kerrakseen Venäjän vastaisista toimista Suomessa, vaikka eihän tuossa mitään uutta ole, sama meno on jatkunut Venäjällä jo ainakin 300 vuotta. Sitä saa mitä tilaa.
Aivan kuten USA:n ulkoministeri Blinkenkin sanoi ääneen hiljattain, minkä suomalaiset ovat entuudestaan tienneet jo vuosisatojen ajan kirkkaana mielessään ja kipuna sielussaan, että Venäjä yrittää aina rikoshyödyllisesti korjata muiden avulla ja kustannuksella itse aiheuttamiaan ongelmia, kuten Ukrainassa, Krimillä, Georgiassa ja Karjalassa 1940-luvun alkupuolella Suomen kustannuksella, vain muutama konflikti mainittuna. Palauttamatta ovat alueet vieläkin.
Venäjä provosoi 2. Maailmansodankin yhdessä natsiliittolaisensa, Saksan avulla 1939, päästäkseen ryöstämään naapurimaitaan.
Mikään ei ole siis muuttunut menneistä ajoista, kun roistovaltiosta on kysymys.
Venäjä näkee kohteluunsa syynä russofobian, jonka tietenkin on seurausta yksinomaan niistä vääryyksistä ja rikoksista, mitä Venäjä on naapurivaltioilleen tehnyt historiansa saatossa. Syy käännetään valheellisen taitavasti aina peilikuvana vastaajan päälle oman käytöksen seurauksista, vaikka syy russofobiaankin on täysin itse tuotettua ja ansaittua.
Se näkyi myös siinä, että Milonov ei päässyt enää Suomeen seurauksena siitä, kun vanhojen syntien(mm. Karjalan varastaminen ja kansanmurha) lisäksi kehitteillä on jo uusia paatuneen rikollisen tavoin.
Stalinistinen Milonov kuuluu tämän joukon eliittiin, mutta tällaisia "Putinin etäpesäkkeitä" ei voi enää päästää ulkomaille turvallisuussyistä valehtelemaan. - Anonyymi
Kaikki mitä tämän aiheen avauksessa ja kannanotoissa on ansiokkaasti tälläkin palstalla sanottu Putinin ja Venäjän pahuudesta Neuvostoliitolta periytyneenä ja Hitleriltä kopioituna politiikan jatkumona 2. Maailmansodan voittajien sinisilmäisessä suojeluksessa, näyttää olevan saamassa viimeinkin lopullisen päätepisteensä ja täyttymyksensä Ukrainan sodan muodossa, kun Stalinin oppipoikien stalinistiset mutta viimeiset kuolonkouristukset ovat nyt selvästikin käynnissä Venäjällä.
Stalinismin ja fasismin perinnön pahuudesta on toistaiseksi Euroopassa jäljellä yhä se pahan toinen puoli Venäjällä, mutta onneksi Eurooppa on nyt viimeinkin ymmärtänyt asian todellisen tilan(pakotettuna näkemään sen viimeinkin) sekä oman roolinsa(häpeä stalinismin pelastajana ja suojelijana voi väistyä) vastuun välttelyn sijaan ja käy nyt jo aseavullaankin taisteluun yhdessä ukrainalaisten kanssa yksimielisesti sotaa tuota suurta pahaa, valheilla ratsastavaa sarvipäätä vastaan siellä missä sitä pitääkin käydä, eli Ukrainassa, Venäjän historiallisilla syntysijoilla. Tämä voi pelastaa Euroopan uudelta pahuuden ja maailmansodan aikakaudelta.
Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa sille stalinistisen pahuuden lopulliselle tuomiolle ja tuholle, joka ansaitsee viimeinkin saada saman kohtalon ja tuomion kuin fasismi ja Hitler aikoinaan saivat pahan valtakunnassaan.
Putin istuu kohta lakeijoineen korkeimman tuomarin edessä, joko maallisen tai taivaallisen riippuen tulevasta kohtalostaan, joka osoittaa hänen ansaitsemansa tien joko elinkautiseen tai helvettiin, mikäli tulee likvidoiduksi ennen maallista tuomiotaan.
Stalinistinen Putin kannattajineen pääsee ansaitulle paikalleen diktatuurien historialliseen roskatynnyriin, oppi-isänsä Stalinin sekä peilikuvansa Hitlerin tavoin, joilta onkin selvästikin perinyt roolinsa Venäjän kansan ja kirkon sekä oligarkkien suojelemana ja tukemana roistona sekä lännen passiivisella myötävaikutuksella.
Kohta Karjalakin voi palautua, koska tämä historiallisen vääryyden korjaaminen muuttuu varmasti paljon todennäköisemmäksi uuden maailmanjärjestyksen seurauksena. Täysin samat valheet ja vääryys, mitä tapahtuu nyt Ukrainassa, tapahtuivat aikanaan myös Karjalassa. - Anonyymi
Putin ei ole paha ja vallassa sen vuoksi mikä hän oikeasti on ja mitä hän voi tehdä sillä, vaan hän on paha ja vallassa sen vuoksi, että venäläiset haluavat hänen olevan vallassa, sillä Putinilla on tarjota venäläisille juuri se rooli, tilaus ja tarve, mitä venäläiset enemmistönä häneltä odottavatkin, sillä isovenäläisyys tarvitsee Putinia niin kovasti nationalisminsa ylläpitoon ja samalla valtion koossapitämiseksi.
Putin on juuri sitä, mitä venäläiset haluavatkin häneltä nähdä ja kuulla, siksi Putinin fasistinen diktatuuri tehoaa venäläisiin edelleen niin hyvin kuin tehoaa, samoin kuin Hitlerin ote piti vastaavasti saksalaisiin ja kannatusta riitti hänelläkin tuhoonsa saakka yhdennäköisessä rinnakkaisessa ja identtisessä fasistisessa suurvallassaan. Venäjän historiassa on nyt menossa sama käsikirjoitus, joten lopputuloskin on siitä helppo päätellä.
Se, että muut vihaavat Venäjää, johtuu ennen kaikkea, vain ja ainoastaan Venäjästä itsestään ja siitä pimeästä historiasta, jota sen syvästä sotasyyllisyydestä huolimatta ei ole tarvinnut koskaan tuomita sotarikoksilla saavutetun voittajavaltion statuksen vuoksi. Tätä ominaisuutta Venäjä käyttää edelleen siekailematta hyväkseen, vaikka sen saavutukset kuuluisivat kansainvälisten sopimustenkin mukaan kriminalisoida ja tuomita sotarikoksina viimeinkin ja ainakin v. 1939 alkaen.
Itsekkäästä pahantahtoisuudesta valtiona ja sitä tukevista instituutioista stalinismiin taipuvaisen isovenäläisen kansanluonteen lisäksi muutokselle hyvään ei ole toistaiseksi ollut Venäjällä tarvetta, koska opitut pahuudesta kumpuavat toimintamallit tukevat ja täydentävät hyvin Venäjän historiallista rikollista perusluonnetta, jota on aina rakennettu valheiden avulla, sen moraalittomien tavoitteiden ja tekojen jälkien peittelemiseksi näennäisesti hyväksyttävällä tavalla omasta näkökulmasta.
Koska valehtelu ja rikolliset toimintatavat ovat valtion toiminnan sekä kirkon ja kansan sielun ja ydin, on niitä jatkettava aina keinoilla millä hyvänsä, sillä vaihtoehtoja valtion harjoittamalle pahuudelle ja sitä myötäilevälle kansan tuelle instituutioineen(ortodoksinen kirkko mukaan lukien), ei ole.
Venäjän sisäänpäin kääntyneen harhaisen kuplan pimeydessä valehtelua on opitun totutusti jatkettava aina uudestaan valheita toistaen ja tarpeellisia uusia tuottaen yhteiseen yleishyödylliseen(tai -haitalliseen) käyttöön.
Tämän seurauksena kaikki Venäjän naapurikansat ja ihmiset ovat muuttuneet ns. "russofobisiksi" sen käytöksen seurauksena, mutta venäläiset fasismissaan saavat käännettyä tämänkin syy-seuraussuhteen vastareaktiona naapurien syyksi slaavilaisen(ylpeän ja kieron) kansanluonteensa lahjakkuudella, johon ei kuulu katumusta omista valinnoista eikä kanssarikollisten pahojen tekojen muistelemista, joten aina voidaan suunnitella uusia rikoksia muiden ihmisten ja kansojen kärsittäviksi sisäisesti hyväksyttävillä valheilla perusteltuina, oman hyvinvoinnin ja instituutioiden tulevaisuuden vuoksi valtion ja kirkon pimeyden turvin.
Tähän ongelmaan ja tiedonpuutteeseen lännen kannattaakin jatkossa iskeä tehokkaammin oikealla informaatiolla, voidakseen vähentää Venäjän pahuutta viemällä siltä valheineen pohjaa pois, tuomalla faktoja omaksuttaviksi.
Tämä on Venäjän kansallisen ideologian sairauden historiallinen juurisyy ja sen seurauksineen venäläisistä käytetäänkin ansaitusti mm. Suomessa heitä hyvin kuvaavaa nimikettä "ryssä"(vaikka voissa paistaisi). Muualta Euroopastakin löytyy varmasti vastaavia ja osuvia nimikkeitä Venäjän itsensä tuottaman "russofobian" seurauksena.
Natsitkin ansaitsivat rikoksillaan muiden kansojen vihan päälleen, joihin venäläiset voi siten nykyään hyvin perustellusti rinnastaa mm. Ukrainassa menossa olevan kyynisaggressiivisen sodan perusteella, jossa syytön osapuoli kärsii eniten rikollisen hyökkäyssodan seurauksista.
Samoin Suomeltakin ryöstettiin Karjala aikanaan ja vietiin muut pakkoluovutetut alueet täysin identtisellä rikollisella toimintamallilla kuin Ukrainan sodassa nyt, joka ei todellakaan ole edes ensimmäinen laatuaan ja tuskin on viimeinenkään, kun roistovaltio Venäjän aloittamia ryöstömurhasotia tarkastelee historiallisessa yhteydessään. - Anonyymi
Karjalan palautus on lähempänä kuin uskotkaan. Asia nostetaan pöydälle kun venäjälle määrätään sotakorvauksia.
- Anonyymi
Tänään kun tuota funtsii niin huomennahan tuo tapahtuu. Funtasaamista voi jatkaa huomennakin.
- Anonyymi
Venäjä syyttää usein vallanhimossaan muita fasismista ja natsiaatteiden ylläpidosta, vaikka on itse sen peilikuvana johtava fasistinen pahan valtio stalinistisine perintöineen, joka ei ole kuitenkaan onnistu disinformaatiollaan kääntämään sitä muiden syyksi, koska paljastaa aina juonillaan helposti todellisen pahan luonteensa ja jää niistä lähes poikkeuksetta kiinni.
Valheet ja rikollinen juoniminen kelpaavat Venäjällä aina totuutta paljon hyödyllisempinä korvaamaan totuutta sisäisesti moralisoimatta, koska ne ovat Venäjän historiallisen ja tuhatvuotisen valtiollisen kasvutarinan menestyksen ja laajenemisen ytimessä sen tärkeimpänä tukijalkana, jolla selvittiin aikanaan mm. mongolimiehityksestä(n. 1000 v sitten) yhdessä valehtelua harjoitellen, jolloin venäläiseen geeniperimään iskostui ja jäi hyvin tunnistettava piirre ja oman kansan piirissä erittäin hyväksyttävänä arvostettu rikollisena ominaisuutena vahva huijaamismentaliteetti, jossa totuudella ja valheilla on useita hyvin erilaisia ulottuvuuksia ja tasoja, riippuen niiden tarkoituksenmukaisuudesta ja yhteisestä hyödyllisyydestä saman mielisten nationalistisessa ja korruptoivassa ulottuvuudessaan.
Tämä rikollinen ajattelutapa saa Putinin mallin mukaisena kansan käyttäytymään siten kuin on nähty nyt Venäjällä käyttäytyvän, kun yhteisen ja vahvasti manipuloidun korvatun ”totuuden” avulla onnistutaan huijaamaan hyvin myös itseä, kun valheiden kuplasta muodostuu kestävä suojakuori oikeaa ulkoista totuutta ja hyvää vastaan. Näin on mahdollista kääntää musta valkoiseksi ja valkoinen mustaksi.
Milloinkahan venäläiset kansana itse alkavat tiedostamaan tämän tunnusomaisen ja syvimmän kansallisen taantumuksellisen perusongelmansa myös itselleen hyvin haitallisena nykyisessä kehittyvässä maailmassa. Ongelman, josta kärsivät kuitenkin eniten sen viattomat uhrit, joille Venäjän moraalittomat rikokset sodissa ja yksilötasolla aiheuttavat aina hyvin paljon pahoja ongelmia ja ahdistusta.
Rikollisen, ainakin jo tuhatvuotisen toimintamallin tilalle ei näytä Venäjällä olevan tarjolla parempaa ja hyödyllisempää ratkaisua uudeksi malliksi pahan vaihtamiseksi hyvään, mikä ongelmana on yleisesti Venäjän kaltaisten roistovaltioiden ja niiden kansalaisten perusominaisuus pikemminkin kuin vika, koska vaihtoehtoa ei enää ole elinkaarensa lopussa olevalle, korruptoituneen totalitaristisen nationalismin koossa- ja ylläpitämälle imperialistiselle roistovaltion hallinnolle, jota varten ihmiset siellä ovat vallanpitäjien mielestä olemassa.
Demokratioissahan valtasuhde on juuri päinvastoin, sillä niissä valtiot ovat ihmisiä varten.
Venäläiseen slaavilaisen identiteettiin ja stalinismin ytimen kuuluu aina vahvana se, että historiasta kaivetaan mitä tahansa vääryyksiä miltä tahansa tuhatvuotisen historian aikakaudelta perustajansa ja veljensä murhanneesta Vladimir 1:stä alkaen (päätyen viimeiseen Vladimir Hulluun?), jolloin Venäjä on muka "kärsinyt vääryyttä" ja joilla voidaan perustella aina uusia hyökkäyssotia ja rikoksia oman "turvallisuuden" varjelemiseksi hyvin epärehellisin ja aggressiivisin keinoin isovenäläistä nationalismia palvelevien uusien alueryöstöjen hankinnan mahdollistamiseksi.
Sillä halutaan vahvistaa Venäjän diktatuuria yhdessä pitävänä voimana omasta ja muiden hyvinvoinnista piittaamatta.
Venäjän valtio on kasvanut nykyisiin mittoihinsa samanlaisella rikollisella juonimistoimintamallilla ja kybervaikuttamisella aggressioineen rikollisissa sodissa, joilla vei mm. Karjalan Suomelta, koska se on jo heidän geeniperimässään.
Venäjä toteuttaa samanlaista rikollista toimintatapaa kaavamaisesti nyt myös Ukrainassa täysin historiansa toistona slaavilaisella "ortodoksisella" kieroudellaan, jolla on myös valtion yhteyteen vahvasti korruptoituneen ortodoksisen kirkon tuki takanaan stalinistisfasistisen roistovaltion pimeyden takaajana ja sen turvaajana pahuuden maksimoimiseksi. - Anonyymi
Yhä oikeudenmukaisimmilta Tarton Rauhan rajat tuntuvat, kun perehtyy historiaan, ja tehtyihin sopimuksiin, jotka tehtiin painostamatta.
Ystävyys, ja naapurikunnioitus on aina perustunut luottamukseen ja sopimusten kunnioittamiseen. Näin ainakin läntisessä demokratioissa.
Meidän suurin ongelma on ollut naapuri, joka ei ole kunnioittanut tekemiään sopimuksia, eikä valtioiden rajoja, kun näkee omat (tekaistut) edut ristiriidassa niiden kanssa.
Pienen valtion ainut turva on liittoutua turvatakseen oman olemassaolon.
Yhdysvallat, ja NATO on tullut entistä tärkeämmäksi, että Suomi yleensä voi toimia vapaana ja demkraattisena yhteiskuntaan.
Venäjä olisi voinut vuosituhannen jälkeen valita toisenkin tien, joka olisi perustunut keskinäiseen luottamukseen, ja historian kipukohtien tunnustamiseen. Siihen Venäjästä ei vielä ollut.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982