Milloin venäläiset tunnustavat Karjalan palauttamisen välttämättömyyden ?

Lyhyestä virsi kaunis., turhat höpinät pois. Miksipä he luovuttaisivat omaa maataan?

Sellainen valtiojohtaja, joka luovuttaa alueitaan ei ole pitkään maan johtaja.

"Maailman menoa -palstalla tiedetään:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/13460475/amerikkalaisennuste-venaja-hajoaa-10-vuodessa

Ja nyt heti tämän alkaneen viikon uutisista selviää, miten, ja mihin suuntaan "kehitys" Venäjänmaalla lähtee takapakkia ??? liikkeelle.

Onneksi sitä aluetta ei Suomi saa - se synnyttäisi valtavan vihan ja revansistisen mielialan Venäjällä, kun kalliisti lunastettu alue luovutettaisiin takaisin noin vain fasisteille...

Tosi ystävyys edellyttää vääryyksien korvaamista.
Nyt Karjala on "jäätynyt" konflikti. Samaa Venäjä yrittää tapahtuvan Ukrainalta valtaamilleen alueille.

Onkohan kukaan historioitsija tullut koskaan kunnolla ajatelleeksi Euroopan ja Yhdysvaltojen keskeistä roolia ja vastuuta 2. Maailmansodan lopputuloksen seurauksista siltä kannalta, että kun ne oman sotansa pakottamina ja sen sivutuotteena tulivat pelastaneeksi siinä samalla suuren pahan toisen akselin, stalinistisen Neuvostoliiton, Hitlerin natsivaltion ensin tuhottuaan yhdessä samaisen NL:n kanssa, niin se kohtalokas tuki ja puolen valinta(varsinkin sodan jälkiselvittelyissä) on mahdollistanut nykyisen roistovaltio Venäjän rikollisen olemassaolon lännen ja muun maailman jatkuvana kiusana, mitä se oli jo ennen sotia ja on sitä edelleen.
Mikäli lännessä tunnustettaisiiin tämä todella paha mutta toisaalta olosuhteiden pakottamana tehty virhearvio aikanaan, niin siinä samalla myönnettäisiin oma vastuu ja syyllisyys vallitsevaan tilanteeseen ja ongelmiin nykyvenäjän kanssa.
Lännellä ei todellakaan taida olla varaa eikä kykyä edelleenkään myöntää omaa osuuttaan ja sotasyyllisyyttään edes tältä osin, vaikka se voisikin auttaa paljon nykyisten ongelmien tunnistamisessa niiden ratkaisemiseksi, koska ne ovat Venäjän aiheuttamien vakavien poliittisten ongelmien juurisyynä aina osaltaan taustalla.
Siksi ei voida myöskään hahmottaa hyvin, historiallisesta asetelmasta johtuen sotasyyllisyyksineen tai -syyttömyyksineen, millaisen valtion kanssa ollaan oikeasti tekemisissä.

Meillä on nyt oikein reilut rajat Venäjän kanssa. Näin on hyvä. :)

Neuvostoliitto olisi erittäin todennäköisesti hävinnyt Toisen Maailmansodan ja Karjala yms. alueet olisivat vieläkin Suomella, mikäli NL ei olisi saanut länneltä sitä vahvaa tukea ja massiivista materiaaliapua, kuten elintarvikkeita ja sotateknologiaa, joita tarvitsi ratkaisevan paljon tuolloin jo syvältä sairaan yhteiskuntajärjestelmänsä pelastamiseksi.
Lännen vahva auttamismotivaatio molempien yhteisen vihollisen vuoksi mahdollisti tämänkaltaisen hyvin epäitsekkään ja lopulta pakotetun moraalittoman toiminnan stalinismin pelastamiseksi.
Sodan jälkeen lännelle selvisi viimeinkin kunnolla se, että vihollisia oli ollut todellisuudessa koko ajan kaksi, jotka olivat sodassa keskenään. Toisen pelastaminen vahvisti toista sekä heikensi tuhoten tuetta jäävän.
Tämä pakkostrateginen valinta stalinismin eduksi pelasti ja lopulta ratkaisi myös sittemmin sodan kulun kommunistisen roistovaltion voitoksi natsien vastaavan pahan roistovaltion sijaan.
Tätä saavutustaan ja sen seurauksena myöskin nykyistä kuviteltua rooliaan tai olemustaan Venäjä toistaa edelleen kunniakkaasti ja hyvin tunnistettavasti mm. vuosittaisessa Voiton Päivän paraatissaan, syystä että oli onnistunut juonimaan lännen voitokkaasti puolelleen provosoimansa ryöstösodan seurauksena.
Länsi teki aikanaan kaikkensa, mitä tehtävissä oli, pelastaakseen käytännössä tämän stalinistisen ja imperialistisen Neuvostoliiton(Venäjän) tulevaksi ikuiseksi riesakseen maailmanrauhalle, natsien vastaavantasoisen lähes identtisen yhteiskuntajärjestelmän pelastamisen sijaan, vaikka molempien tuhoamiseen oli tai olisi ollut oikeasti yhtä hyvät syyt, ainakin kun faktoja voidaan tarkastella ja ymmärtää niiden merkitystä paremmin näin jälkikäteen.

Sodan uhrille, Suomelle, lopputulos torjuntavoittojen jälkeen oli kuitenkin sodan lähtökohdat sekä sen lopun olosuhteet huomioden suhteellisen hyvä tai ainakin siedettävä aluemenetyksien ja sotakorvauksien kurjuudesta huolimatta, sillä olihan sotaa käyty käytännössä yhtäaikaa materiaalivirrat ja aseapu huomioiden myöskin toista suurvaltaa Yhdysvaltoja ja muita länsivaltoja vastaan(ilman sodanjulistusta). Ainoastaan Englanti oli julistanut Suomelle sodan(tosin syvästi pahoitellen toimintaansa) Neuvostoliiton korruptoimana ja pakottamana.
Samaisen korruption ja stalinistisen Neuvostoliiton palkitsemisen ja liehittelyn tarpeen seurauksena Suomi sai kokea kylmää kyytiä vielä rauhannevotteluissakin, joissa länsi oli Neuvostoliiton ostamana tai pakottamana sen moraalisena tukena vaatimassa yhdessä NL:n kanssa niiden rikollisten vaatimusten toimeenpanoa vahvoin äänenpainoin sodan uhrille sen asemasta huolimatta, jotka tunnetaan ainakin toistaiseksi vielä omistajilleen takaisinpalauttamattomina alueluovutuksina ja sotakorvauksina, sotasyyllisyysoikeudenkäyntien hyvin perustellun rehabilitointitarpeen lisäksi.

Näin se todellakin näyttää olevan, että Venäjä disinformaatiollaan luo tilanteita, joihin lännessä joudutaan vastaamaan.
Länsi jää tavallaan aina automaattisesti Venäjän panttivangiksi reagoidessaan toistuviin juonitteluihin siinä tiedotussodassa, joka luo ja ruokkii illuusioita Venäjän omiin sisäpoliittisiin tarpeisiin luoduille mielikuville(propagandalle) ja perusteeksi niille väitteille, joilla syitä rikollisten manööverien hyväksyttävyydelle luodaan.
Eurooppassa ja muuallakin tiedetään kyllä, että Venäjä tarvitsee sisäpoliittisiin tarpeisiinsa juuri tällaista vastakkainasettelua, jota muiden valtioiden tai liittoutumien avulla voidaan tuottaa tehokkaasti ja toisinaan uskottavastikin.
Sama menetelmä on Venäjällä ollut tavallaan käytössä valtion luomisesta saakka ja se on sitä edelleen. Toisen Maailmansodan alkuun mennessä se oli otettu tehokkaana välineenä jokapäiväiseen käyttöön joukkotiedotusvälineiden kehityksen seurauksena sekä vaikuttavuutensa vuoksi myös kommunistihallinnon vastustajien keskinäiseen tuhoamiseen valtataisteluissa ja se näyttää olevan käytössä edelleen hyväksi ja tehokkaaksi havaittuna välineenä nationalismin kasvualustana. Se vaatii valtiolta yhtenäisyyttä ja keinoja kriittisten äänien opposition poistamiseen, joista voimme lukeakin uutisia lähes päivittäin.

On ymmärrettävä, että asiat näyttävät Venäjältä katsoen olevan kutakuinkin aina juuri päinvastoin, mitä ne todellisuudessa ovat tai näyttävät olevan vastaavasti lännestä katsoen. Tämä tilannehan johtuu siitä vuosisataisesta perinteestä, jolla Venäjä on luonut perusteiltaan hataran mutta pinnaltaan kovan imperiuminsa, joka perustuu omista tarpeista kumpuavaan ja tarvittavilta osin valheisiin perustuvaan nationalistisen tietoisuuskuplaan.
Venäjä on riittävän iso valtio luomaan oman keinotekoisen todellisuutensa itse, joka perustuu perusrakenteeltaan valheelliseen illuusioon, ts. tai ns. totuuteen venäläisittäin katsoen. Tästä johtuu, että yhteisten tavoitteiden ja näkemysten luominen laajemmin on nykyään erittäin vaikeaa tai mahdotonta, koska Venäjä joutuu ajoittain vahvistamaan tätä omaa disinformattivista prosessiaan yhtenäisyytensä vuoksi, jolloin se kokee olevansa vahvempi puolustaessaan jo saavuttamiaan historiallisia rikoshyötyjä tai tavoitellessaan taas uusia itse määrtteleminsä keinoin, koska kokee olevansa suurvalta tai sen on ainakin näytettävä sellaiselta juuri siksi.

Aloittajan otsikkoon vastaten: Toivottavasti ei koskaan!

Toivottavasti eivät milloinkaan.

Mitä Suomi tekisi saastuneella joutomaalla, jonka infrastruktuuri rapistuu käsiin? Väkihän muuttaa itä-Suomestakin etelän asutuskeskuksiin, kuka sinne Karjalaan muka menisi?

Länsi on ollut aina sinisilmäinen auttaessaan venäläisiä ongelmissaan.
Tarkoitus auttaa on ollut vilpitön, mutta kerta toisensa jälkeen kiitoksena on ollut vihollisuuskuvien luominen auttajistaan.
Sotien aikaan USA:n apu oli massiivista. Se todennäköisesti pelasti Neuvostoliiton.
Sen jälkeen Karjalaa avustettiin maatalouden kehittämisessä. Koneita, ja traktoreita rahdattiin kolhooseista vapautuneille pelloille. Viipurin kunnostusta tuettiin monin tavoin. Omanosansa pottiin antoi EU:n lähialueyhteistyörahasto joka tuki infran rakentamista mm. kuljetusväylien parantamiseksi rajan takana.
NL:n romahduksen jälkeen apu lännestä oli taas suurta, ja auttoi Venäjää nousemaan heikkouden tilasta. Karjalassa autetaan paras'aikaan vesihuollon uudistamisessa jne......
Mutta mitä tekee Putin. Näkee kaikessa lännen uhkaa, jopa vihollisenaan entiset, ja nykyiset auttajansa. Vaikka valtansa alkuvuosina näki yhteistyön, demokratian ja vapaan lehdistön välttämättömänä Venäjän kehitykselle.

Nämä kusipääkommarit vei Karjalan suuremman "oikeudella"... Koska kusta on edelleen päässä täysi määrä ,eivät anna takaisin.....Muka "hyvä" naapuri.......

Nykyään puhutaan kovin ristiriitaisesti. Toisaalta halutaan Karjalaa takaisin ja muita menetettyjä alueita, mutta sitten huudellan itärajalle muuria. Kumman valitsette?

Luottamus ja ystävyys palautuu vain tunnustamalla, ja korvaamalla rikolliset teot.
Sopimuksien rikkoja on aina vastuussa tekemisistään. Isomman, ja vahvemmankin kuuluu noudattaa solmimiaan sopimuksia.

Itä-rajalla olla tultu toimeen vuosisatoja. Olen syntynyt ja asunut nuoruuteneni Itä-rajan tuntumassa Kainuussa, ei ollut mitään pelkoa idästä. Työelämän olen työskennellyt Länsi-Suomessa, on ollut hätkähtyttävää huomata joidenkin nekatiivinen suhtautuminen Venäjään, ilman konkreettista suhdetta. Voi olla , että kaukainen vieras epäillyttää.

Mitäpä uutisia ja kuulumisia nykyisin Karjalasta kuulemme. Tuossa se on vieressä, ja silti tiedollinen, ja henkinen suhde alueeseen on kaukainen. Uutisia harvoin näkyy lehdissä.
Karjala-lehti poikkeuksena seuraa Karjalan, ja Viipurin tapahtumia.
Joskus tuntuu että Yhdysvaltojen osavaltioista tiedot kantautuvat meille paremmin kuin tuosta rajan takaa.
Putinin aikana rajavyöhykettä on laajennettu, mikä kotiseutumatkaajasta tuntuu kiusanteolta. Mutta se kyllä sopii isoon kuvaan jännitteistä joita Venäjän hallinto, ja erityisesti Putin kansainvälisessä politiikassa aiheuttaa.

Länsi todellakin tuntee itsessään edelleen 2. maailmansodan lopputuloksen vaikutukset, sen syvistä heikkouksista mm. tuottamuksellisena roistovaltion liittolaisena, jollainen teko lyhytnäköisyydessään oli mm. NL:n stalinistisen diktatuurin pelastaminen seuraajavaltio Venäjän käyttöön, sen aloittamasta sodasta huolimatta.
Sodasta, josta Venäjä hyötyi lopulta erittäin paljon alueryöstöinä alkuperäisen juonensa mukaisesti, joka alkoi menestyksellisesti liittolaisuudella natsisaksan kanssa Eurooppa jakaen.

Vaikka Neuvostoliiton tukeminen olikin tuolloin länsivalloille sodan ajan tilanteessa ymmärrettävän pakollista toimintaa yhteisen vihollisen vuoksi, jolloin vain natsit nähtiin pahoina ja heidät tuli tuhota välittömänä uhkana omalle turvallisuudelle ja tulevaisuudelle, niin silloin jäi kokonaan huomaamatta hyvin olennainen asia, että stalinistien Venäjä ei ollut yhtään Saksaa parempi valtio todelliselta luonteeltaan ja ideologialtaan, vaan edusti toisena sotasyyllisenä tasaveroisesti sitä pahuuden akselia, jolla Eurooppa pyrittiin jakamaan roistovaltioiden kesken.

Lännen saavuttama hyöty sodan voittamiseksi NL:n avulla paljastuikin pian sodan jälkeen taitavaksi Neuvostoliiton punomaksi juoneksi, jolloin vasta sen tavoitteiden ja ideologian Saksan kanssa yhtä fasistinen(=stalinistinen) luonne nähtiin todellisena ja vahvana motiivina alistaa ja ryöstää Eurooppa totalitaristisen miehitysvaltansa alle stalinistisen kommunismin edistämiseksi Suomen pakkoluovuttamien ja miehitettyjen alueiden tavoin.
Tämä tavoite oli Neuvostoliitolla olemassa suunnitelmissaan jo v. 1939, joten se ei ole käynyt todellisuudessa missään vaiheessa aitoa puolustussotaa Saksaa vastaan, koska perääntyessäänkin se ollut koko ajan potentiaalinen(myöhästynyt) hyökkääjä, kuten tuli todistaneeksi muulle maailmalle myöhemmin toimillaan.
NL ei halunnut missään tapauksessa sotaan länttä vastaan. Talvisotakin loppui aikanaan melko lyhyeen, koska sotasuunnitelman juoni olisi silloin varmasti vaarantunut pahasti epäonnistuen eikä oman kansan manipulointi sotaponnisteluihin olisi ollut enää yhtä mahdollista. USA:lta ei olisi saatu myöskään myöhemmin sitä ratkaisevan tärkeää materiaaliapua, jolla Eurooppa käytännössä miehitettiin ja ryöstettiin suurista tappioista huolimatta.

Sodan tavoitteet säilyivät sodan loppuun saakka NL:ssa samanlaisina kuin heidän aloitettaessaan Euroopan jakamisen natsisaksan liittolaisina. Lopulta lännen vahvalla tuella ja materiaalilla tavoite saavutettiinkin paljon helpommin ja hyväksyttävämmin, koska vastaavaa lopputulosta, valtiollista asemaa sekä lahjana saatua hyväksyntää ja kunnioitusta uudelle asemalleen se ei olisi alun perin voinut kuvitellakaan ilman lännen antamaa ratkaisevaa tukea natsisaksan kukistamiseksi kommunistisen roistovaltion sijaan.

Keinoista toisen pahan voittamiseksi ei tarvinnut silloin vielä välittää lännessäkään pakottavuutensa vuoksi, kun ei voitu arvata annetun avun tavattoman haitallisia seurauksia tulevalle Euroopalle välillisesti.
Pakko laittoi lännen valitsemaan liittolaiseksi tuolloin kommunistisen diktatuurin, jonka kannalta juoni onnistutui erinomaisesti. Välttämättömyydestään huolimatta tämän pakollisen valinnan seuraukset näyttävät olleen kuitenkin kohtalokkaan epäonnistuneita, vaikka huonoa parempaa vaihtoehtoa ei ehkä tuolloin ollutkaan olemassa, kun piti valita ruton ja koleran väliltä. Samoin kävi Afganistanissa, kun talibanit pääsivät valtaan USA:n tukemina NL:n miehittäessä maata.

Lännessä ei nähty tuolloin riittävän kauas eikä varsinkaan ole osattu katsoa kriittisesti peiliin vielä myöhemminkään tai edes nyt, kun olisi paljon helpompaa ja mahdollista arvioida, että mikä vaikutus ja miten Venäjän edeltäjävaltion NL:n toimien hyväksynnälle aikanaan annettu tuki ja valtuutus vaikuttaa sen identiteettiin ja valintoihin nykyään. Sen tuen vaikutukset ja lopputulos konkreettisina ovat toki kaikkien helposti luettavissa lähes päivittäin uutisistakin .

Neuvostoliiton punoman onnekkaan juonen menestyksellisyyttä ei ole häveliäästi samasta syystä pidetty kovinkaan tarpeellisena tai edes hyödyllisenä muistella juuri myöhemminkään, kun sen seuraukset on jo nähty ja kärsitty, vaikka uusiakin on tulossa Venäjän NL:lta saaman perinnön muodossa lähes jatkuvalla syötöllä.
Olisiko lännessä jo aika, tarpeellista sekä hyödyllistä, miettiä tätäkin syy-seuraussuhdetta viimein laajemminkin, Venäjän historiaansa toistavan käytöksen juurisyitä asianmukaisesti analysoiden.
Siksi Karjalakin on vielä palauttamatta Putinin suunnittellessa jo uutta hyökkäystä mm. Ukrainaan, tehdäkseen taas"hyvää" venäläisen enemmistön kannattamalle ja janoamalle isovenäläisyydelle, sen loputtomien uusien tarpeiden tyydyttämiseksi.

Joten Putin tarvitsee taas uuden sodan pelastaakseen kannatuksensa, että kansakin huutaisi jälleen; Uraa! Hengenheimolaisensa natsit huusivat aikanaan; Heil! Joten nehän voisi sitten vaikka yhdistää hyvin sointuvaksi tervehdyshuudoksi, kun Ukrainaan kerran ollaan menossa; HeilUraa!

Koska maailmanpoliisia eikä rikoslakia valtioille ole olemassa ainakaan vielä, niin vakavistakaan rikoksista valtiot eivät voi saada tuomiota, joten Venäjä voi tehdä edelleen mitä haluaa. Sopimuksiahan noudattavat vain ne, jotka haluavat ja kykenevät niitä noudattamaan sanktioinnin rajoissa.
Muutenhan Venäjä valtiona istuisikin todennäköisesti elinkautista vankeutta katuvana aloittamistaan murha- ja ryöstösodissa kuolemantuomion välttäneenä roistovaltiona natseista poiketen ;)
Olisikohan paluu ehdonalaisessa kansainväliseen lainkuuliaisuuteen mahdollista?

Hyvänä lännen liittolaisena, kiitosten kohteeksi sopi sodan jälkeen oikein hyvin stalinistinen, totalitaristinen ja kommunistinen diktatuuri sotajuoniensa onnistuneina ja loistavina saavutuksina, niiden rikollisesta luonteesta huolimatta.
Neuvostovenäjän stalinistista valtiota on jopa kehuttu vuolaasti liittolaisten taholta vielä useita vuosia sodan jälkeenkin mm. Englannissa Churchillin suulla, vaikka autettu aiheuttikin totalitaristisella väkivaltakoneistollaan uhreilleen Euroopan miehityksen aikana erittäin paljon lisää inhimillistä hätää ja auttamisen tarvetta alueitaan menettäneissä entisissä demokratioissa tai sen säilyttäneissä naapurivaltioissa(mm. Suomi).
Samanlainen estoton kiitollisuudesta johtuva myönteinen suhtautuminen stalinistiseen kommunismiin ei kestäisi varmastikaan enää kriittistä tarkastelua, mikä kertoi varmasti tuolloin enemmän liittoutuneiden naiivista näköalattomuudesta voiton huumassaan, kuin idän roistovaltion hyvyydestä.

Voittajavaltioiden kirjoittama yleisiltä mielikuviltaan vääristynyt omahyväinen historian tulkinta(niin kuin se yleensä menee) vei tärkeimmän työkalun, oman osuuden kyseenalaistamisen mahdollisuuden pois, kun piti käsitellä liittolaisuutta ja sitä massiivista USA:n antamaa materiaalitukea vaikutuksineen Venäjän moraalisen ja fyysiselle perinnölle ns. voittajavaltiona oikeuksineen.
Annettu apu auttoi Neuvostoliittoa säilyttämään stalinisminsa hyväksyttävänä ja käytöstään ohjaavana valtioideologiana, koska se sai sille vahvan hyväksynnän läntisiltä liittolaisiltaan roistovaltionsa juonien pysyväksi toimintaa ohjaavaksi käyttöjärjestelmäksi.

Koska tämä Neuvostoliitolle annettu tunnustus, hyvästä ja yhteisin ponnistuksin saavutetusta sodan lopputuloksesta on edelleenkin jossain määrin tabu ja hyvänä pidetty asia lännessäkin, niin Venäjä muistaa korostaa sitä omassa nihilistisessä propagandassaan ja pitää sitä tunnustuksena entisille sekä nykyisillekin toimintatavoilleen saatuna palkkiona liittolaisuudesta, syvästä sotasyyllisyydestään huolimatta, jota se ei siten voi itse tunnistaa eikä myöntää stalinismille tunnusomaisena piirteenä. Venäjä pitää itseään edelleen, ainakin historian perustasolla, lännen arvostaman liittolaisena, jalostaen itseään edelleen propagandalla ja nationalismilla hypetettynä suureksi sotasankariksi. Näitä sankaritekoja tarvitaan vielä lisääkin ja Putin tietää, että niille on aina tilausta olemassa.
Tällainen disinformatiivinen toiminta on mahdollista vain Venäjän kaltaisessa totalitaristisessa diktatuurissa, kun väitteiden sisällöstä tai perusteluista pudotetaan aina totuuden kannalta se olennaisempi puoli pois, jolloin valheeksi muuttunutta ns. vaihtoehtoista totuutta syötetään harhaanjohtavina otaksumina valhetta toistaen, jotta se saataisiin tuunattua kestävämmäksi totuuden tilalle.
Tuloksellista valehtelu on ollutkin, tuskin se muutoin olisi ollutkaan jatkuvasti niin hyödyllisessä käytössä vuosisataisena perinteenä myös sisäisesti hallinnon pysyvyyden ja Venäjän tulevaisuuden rakentamisen kulmakivenä.

Aina kun länsi tuomitsee Venäjän käytöksen, se tavallaan tuomitsee samalla tuottamuksellisessa mielessä myös itsensä ainakin välillisesti, altistuen silloin omien historiallisten valintojensa panttivankina tälle ns. takautuvalle syyllisyydelle. Entisten liittolaisten on vaikea historiallista syistä kiistää riippuvuuttaan ja osuuttaan Venäjän kuvittelemaan kiitollisuudenvelkaan ja hyväksynnän tarpeeseen, vaikka sen hahmottaminen auttaisikin kovasti Venäjän syvän kieron olemuksen, sen valheellisten ja aggressiivisten toimintatapojen aiheuttamien kroonistuneiden ongelmien ymmärtämiseen.
Lännestä tuli myöhemmin vielä mm. Karjalan pakkoluovutuksen ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntien seurauksena ja niiden toimeenpanijana Venäjän kumppanina ikään kuin tämän uudestisyntyneen stalinistisen NL:n, sen käytöksen ja ominaisuudet Neuvostoliiton ryöstösaaliin ohessa perineen Venäjän ”kummisetä”, sen olemassaolon ja toimien oikeuksien takaajana.

Sodasta seurannut ”korruptoiva” kiitollisuus Neuvostoliittoa kohtaan oli todella hämäävä voiton huumasta ja tärkeydestä huolimatta. Sotilaallisesta menestyksestä oli seurannut paljon kiitollisuudenvelkaa sodan loppumisen vuoksi idän suuntaan, vaikka puolet sodasta oli oikeasti jäänyt käymättä, sodan aloittaneen sotasyyllisen ja pahan toisen ilmentymän, Neuvostoliiton nujertamiseksi. Tämän voi hyvin päätellä kaikista niistä seurauksista, mitä Eurooppa ja Suomikin joutuivat kokemaan sotien jälkeen näistä sotarikoksista johtuen.
Eurooppa on nykyään jälleen samassa Venäjän aiheuttamassa stalinismin kurimuksessa, mikä juontuu Toisen Maailmansodan lopputuloksesta.
Pelastettu ja autettu paha ei muutu koskaan hyväksi, vaikka sitä niinkin voisi luulla auttaessaan, vaan aina käy päinvastoin, siitä tulee vain entistäkin ahnaampi paha, pahempi tai stalinistivaltio Venäjän tavoin.

Todella huvittavalta kuulosti eräässä tv-dokumentissa venäläisen luontoretkien järjestäjän toteamus vastoin parempaa tietoa(syynä Neuvostoliiton ajoista jatkunut aivopesu), että eräitä Tyynen Valtameren satamia Venäjällä käytettiin sota-aikana 40-luvulla USA:n Venäjälle toimittaman "humanitaarisen avun" välietappeina rautateiden jatkokuljetuksiin sisämaahan.
Tässäkään sodan lopputulokseen vaikuttaneessa erittäin merkittävässä avustusasiassa ei voi näköjään olla valehtelematta venäläisittäin, koska se edustaa sellaisenaan hyvin kattavasti niitä tarpeenmukaisten tavoitteiden ja käsitteiden tasoja, mitä voidaan Venäjällä yleensä sanoa ja mitä mielellään kerrotaan opitun propagandan mukaisesti valehdellen muillekin.
Valtiojohdon harjoittaman valehtelun motiivin ymmärtää toki hyvin roistovaltion historiasta johtuvana pakollisena koossapitävänä voimana sen nationalistisen hyödyllisen tarkoituksenmukaisuuden vuoksi, koska valehteluhan on oletusarvoisesti Venäjän valtiojohdon tehtävä nykypäivänäkin, mutta se on tarttunut myös tehokkaasti otolliseen maaperään kansan syviin riveihin.
Muunnellun totuuden puhumiseen, eli valheisiin, on niin kova tarve kansan tietoisena tarpeena Venäjällä, että käsitykset sotamateriaaliavustakin ovat vakiintuneet mielikuviltaan niin pysyviksi, että voidaan huomaamatta kuvitella tuollaisten totuuden vastaisten väitteiden menevän hyvin läpi muuallakin kuin kotimaassa. Mutta ei mene, todellakaan.

Venäläisittäin tämä "humanitaarinen apu" tarkoitti siten oikeasti suurimmalta osin mm. erilaisia aseita, tykkejä, panssareita, hävittäjiä ja ammuksia sekä laadukasta kuljetuskalustoa armeijalle mm. tykkien ja muun materiaalin siirtelyyn maastokuorma-autoja 100 000 kpl(yli puolet kaikesta ko. merkin tuotannostaan), mitä kaikkea USA suolsikin asetehtailtaan käsittämättömiä määriä Neuvostoliitolle apuna toimitettaviksi. Tämä apu käsitti noin neljänneksen kaikesta siitä sotamateriaalista(etenkin kriittisen tärkeästä), mitä NL tarvitsi voittaakseen Saksan ja pelastaakseen oman tyranniansa.
Joten toimitetun kaluston laadullinen merkitys oli Neuvostoliitolle vielä määrääkin tärkeämpi tekijä, jolla se mahdollisti puolikkaan Euroopan miehityksen tulevine lisärikoksineen ja puoli vuosisataa kestäneen itsenäisten naapurivaltioiden painostuksen etupiirissään, mitä menetelmää se on ottamassa uudestaan käyttöön Putinin johdolla.

Jopa Stalinin urkujen alusta-ajoneuvotkin olivat aikanaan rakennettuina pääosin Yhdysvaltalaisten maastokuorma-autojen alustoille, jotka antoivat suuren strategisen kilpailuedun Venäjän joukoille hyökkäysten ryhmittelyissä ja etenemisnopeudessa uusiin asemiin, koska samoilla tehokkailla ajoneuvoilla, joita NL:lla ei vastaavanlaisina omassa tuotannossa ei ollut, käytettiin myös tykkien ja kranaatinheittimien siirtelyyn USA:n lahjoittamalla tehokkaalla ja hyvällä kalustolla nopeasti.
Neuvostoliiton USA:lta saamien tehokkaiden kuljetusajoneuvojen antaman suuren strategisen lisähyödyn suomalaisetkin havaitsivat hyvin omilla rintamillaan, kun venäläiset kykenivät ryhmittymään Suomen perääntymisvaiheen aikana kesällä 1944 nopeasti aina uusiin asemiin antamaan tykistökeskityksiä uusien hyökkäystensä pohjustamiseksi.
Suomalaiset käyttivät kaluston siirtoihinsa tuolloin vielä pääosin hevosia, jotka nekin toki olivat hyvin maastokelpoisia, mutta eivät nopeita eikä tehokkaita.
USA:n sotamateriaaliavussa NL:lle oli mukana myös suunnaton määrä elintarvikeapua, mutta sekin meni lähes yksinomaan armeijan loputtomien uusien reservien ruokkimiseen. Siviilit saivat raapia elantonsa ja ruokansa mistä sattuivat saamaan kulloinkin, joten he kuolivat useimmiten varmasti myös nälkään ja tauteihin ilman osuuttaan saadusta ”humanitaarisesta” elintarvikeavusta USA:lta mm. Tyynen Valtameren satamiin.

Samaa humanitaarista apua Venäjä näyttää toimittavan edelleen vastavuoroisesti mm. Ukrainaan ja Kaukasuksen suunnille, vain muutama nykyinen jäätynyt konflikti mainittuina ennen mahdollisia seuraavia uusia, stalinismin oppien ja länneltä aikanaan saadun mandaatin mukaisesti.
Näin asioiden ainakin halutaan ja siksi myös kuvitellaan olevan roistovaltion omassa nationalistisessa kuplassa Venäjällä. Ennen Karjalan tulevaa palautusta.

USA:n avun määrällinen vaikutus oli täysin ratkaiseva sodan lopputuloksen kannalta, kun toimitettu sotamateriaali oli myös laadultaan parempaa ja kriittisen välttämätöntä moneen tarpeeseen, joihin Neuvostoliitto sitä eniten tarvitsi voittaakseen Saksan.
Stalinismin(kuin fasismi) pahuudesta ei oltu huolissaan vielä tuolloin, vaikka olisi pitänyt, eikä sen voittokulun moninkertautuvista suurista haitoista tulevalle rauhan ajalle välitetty juurikaan, vaikka sen potentiaali jäi kuitenkin jäljelle lännen tukemana roistovaltio Venäjän käyttöön.

Toimitettu sotakalusto oli monilta osin kehittyneempää kuin NL:n oma kalusto. Lisäksi armeijan saama ruoka-apu oli erityisen tärkeää NL:n loputtomien reservien ja lisäjoukkojen mobilisoimiseksi rintamille. Sen mahdollistuminen yhdistettynä näihin edistyksellisiin sotakoneisiin(sis. mm. paljon hävittäjiä) tarvikkeineen oli täysin ratkaisevaa sodan lopputuloksen kannalta.
Näin voidaan hyvällä syyllä sanoa, että tämä USA:n antama massiivinen lend and lease -apu itään oli aivan keskeisen tärkeä mahdollistaja ja pelastus Neuvostoliiton kommunistiselle diktatuurille ja sen tulevalle vallankäytölle stalinistisin opein. Avun nimi suomennettuna tarkoittaa siis lainaamista ja vuokraamista, mutta venäläiset eivät palauttaneet silti käytännössä juuri mitään lainaamaansa takaisin kalustoina tai lainanlyhennyksinäkään, vaan pitivät kaiken itsellään varkaan selityksin, ikäänkuin palkkiona ”antamastaan avusta” Euroopalle ja USA:lle, joille selitys kelpasi tuolloin ainakin hyvin, vaikka karu totuus autetusta ”hyödyllisestä roistosta” paljastuikin myöhemmin myös sitä auttaneelle ”hyödylliselle idiootille”.

USA:n antaman avun merkitys edusti siksi vaikuttavuudeltaan käytännössä ja kokonaisuudessaan noin puolta puna-armeijan kasvaneesta taistelukyvystä ja mobilisaatioasteesta, etenkin laadullisen vaikuttavuutensa vuoksi, jonka voiman Suomikin sai sitten tuta raskaana ja vastustamattomana hyökynä niskassaan suurhyökkäyksenä saavutetuilla uusilla rajoillaan viimeistään 1944 kesän torjuntataistelujen perääntymisvaiheessa.

Sama USA:n antama tai lainaama(ei takaisinmaksua) sotilaallisen ratkaiseva materiaalituki Venäjälle vaikutti vielä ratkaisevan epäedullisesti rauhanneuvotteluissakin Suomeen kohdistuvana painostuksena ja suurena miehitysuhkana, koska stalinistisella roistovaltio Neuvostoliitolla oli edelleen vahva USA:n ja muun lännen liittolaisten tuki tuolloin takanaan.
Voidaan väittää, ettei Neuvostoliitto olisi todennäköisesti koskaan vienyt Suomelta Karjalaa yms. alueita ilman tätä USA:n antamaa massiivista apua, sillä Neuvostoliiton huomattavasti vähäisemmät resurssit ilman saatua sotamateriaali- ja ruoka-apua, eivät olisi riittäneet siihen miehitysuhkaan, koska joukot ja sotamateriaali olisivat olleet pakottavasti kohdennettuina painopisteeltään tärkeälle ja laajemmalle Saksan rintamalle.
Sielläkään hyökkäysvoima ei olisi riittänyt Itä-Eurooppaa miehitykseen toteutuneella syvyydellään ilman näitä taistelukykyä merkittävästi nostaneita materiavirtoja ja lännen antamaa vahvaa tukea.

Eräs venäläiskenraali aikanaan totesikin mm. että ilman USA:n Studebakereita(maastokuorma-autoja) Venäjä ei olisi kyennyt siirtämään kalustoaan ja vahvistunutta tykistöään voitokkaasti sekä riittävän tehokkaasti kääntääkseen sodan kulun, vaikka tekikin sen suurin miehistö- ja kalustotappioin, muututtuaan taas hyökkääjäksi, samoin kuin maailmansodan alkuvaiheessa 1939 alkaen. Pelkästään näitä Studebakereita USA toimitti Neuvostoliitolle 100 000 kpl eri rintamille, mikä edusti yli puolta tämän maastokuorma-automallin koko valmistusmäärästä elinkaarensa aikana.
Sotilaallisesti tuettuna Venäjälle(NL) syntyi kuitenkin erittäin hyvä ja vahva pohja laajentaa entisestään stalinistisen roistovaltionsa imperialismia sekä voittoa toisesta samanlaisesta roistovaltiosta Saksasta.
Venäjä on häivyttänyt myöhemmin propagandassaan kuitenkin lähes kokonaan taustalle lännen avun mahdollistaman ryöstösodan merkityksen tulevalle asemalleen ja kommunistis-stalinistisen imperialismin menestykselle suuresta ja syvästä sotasyyllisyydestään huolimatta.
Tälle valtiolle tuli ansaittu loppu 1991, mutta sen rikokset ja vuosisataiset opitut rikolliset tavat jäivät edelleen Venäjän hyötykäyttöön.

Yhdysvalloille sopinee hyvin myöskin tämä Venäjän vähättelyvedätys annetun avun merkityksestä häveliäisyyssyistä. USA:n antaman sotamateriaali- ja elintarvikeavun merkitystä vähätellään kuitenkin erityisesti Venäjällä, jossa se on pyritty ja pyritään unohtamaan kokonaan historiallisena tosiasiana.
Yhdysvalloissakaan ei ole ollut tiettävästi suurta tarvetta, jos ollenkaan, muistella sankarillisesti(vaikka aihetta olisikin katsoa peiliin) toimitettua materiaali- ja teknologia-apua Neuvostoliiton pelastamiseksi sattuneesta syystä, koska heillä samaisesta syystä on vastaavasti myös unohtamisen tarvetta tässä niin tärkeässä ja kauaskantoisessa stalinistisen kommunismidiktatuurin pelastamistehtävässä sen tärkeänä sodan ajan liittolaisena.

Venäjä tarjoaa toistuvasti rikollisten tavoitteidensa mukaisesti propagandapäissään valheistaan juopuneena, ilman sen suurempia vastaväitteitä tätä hyvin käynyttä keitostaan kaikille, nationalismin toimiessa sen hiivana.
Satusedät Venäjällä Putinista alkaen väittävät sotasankarimyyttitarinassaan saavuttaneensa voittonsa yksin natseista(sielullisista kaksoisveljistään) ja olleensa pahan nujertajina Euroopassa lännenkin asialla, isovenäläisyyden toimiessa kuitenkin hiivana rikollisten juonien sammiossa, kuten nykyäänkin.
Ojasta mentiin pahasti allikkoon varsinkin sodan jälkeen, kun jäljelle jäänyt paha sai Euroopassa monopolin Neuvostoliiton ja Venäjän muodossa, vaikka kommunistisen stalinismin pelastamisen seurausten ennakoimiseen ei varmasti olisi suuria ennustajan lahjoja tarvittukaan.
Natsien veroisen roistovaltion olemassaolon haitallisuus Euroopan rauhalle ja hyvinvoinnille voidaan nähdä jälleen Venäjän muodossa.
Muutenhan Karjalaa ei olisi koskaan tarvinnut pakkoluovuttaa tai se olisi saatu takaisin muiden alueluovutusten ohessa myöhemmin kansainvälisen oikeuden toteuduttua.
Todennäköisesti kaikki pakkoalueluovutukset Karjalasta alkaen eivät olisi edes tulleet mahdollisiksi Neuvostoliiton vaatimuksista huolimatta aselepoa solmittaessakaan, mikäli lännessä olisi toimittu oikeudenmukaisesti vahvoina ja ajallaan.
Sama korruptiivinen myönnyttely ja puuttumattomuus Venäjän suhteen tuntuu olevan käytösmoodina lännessä edelleen, kuten mm. Ukrainan ja Georgian tapahtumista hyvin näkee.

Hyvin ymmärrettävää on, että Venäjä valehtelee, koska valtiona se ei enää pitkään aikaan muuta ole voinut tehdäkään rikollisen tulevaisuutensa turvaamiseksi ja rikoksilla ansaitun menneisyytensä peittelemiseksi. Tämä valtion toimintatapa sopii perusvenäläisellekin oletusarvoisena hyvin.
Siksi venäläiset ovat aina valmiita instituutioineen valehtelemaan itselleenkin stalinistista valtiota tukeakseen, koska yhteisessä ison maan harhassa on niin paljon mukavampaa ja turvallisempaa elää.
Tämä näkyy mm. Karjalan palauttamattomuutena ja suhtautumisessa tähän aina ajankohtaiseen, mutta keskeneräiseen historialliseen tulevaan välttämättömyyteen.
Valtio, joka on on valheilla rakennettu, vaatii toimiakseen ylläpitoonsa myös valheita, uusia tai vanhoja sekä niiden yhdistelmiä aina tilanteen ja tarpeen mukaan, vaikka loogisesti hyvin ontuvinakin. Sitä on Putinin Venäjä nykyään, kuten oli Neuvostoliittokin edeltäjävaltioineen.
Venäläiset kaipaavat Neuvostoliittoa takaisin, koska se oli niin paljon parempi valehtelemaan myös maan sisäisistä asioista omalle kansalleen sekä suhteessa muihin, jolloin oli mukavampaa elää nationalistisine harhoineen yhteisessä, mutta rajoittuneessa valheiden kuplassa tietämättä sitä.

Edellä luetuista kommenteista voi hyvin ja aiheellisesti päätellä, että isovenäläinen nationalismi, joka tarvitsee Putinin keulakuvakseen jo edesmenneen suositun murhaaja-Stalinin tavoin, on hyökkäämässä lähiaikoina Ukrainaan suurella todennäköisyydellä, ellei Kazakstan tms. vaihdu kohteeksi jostain pakottavasta syystä sitä ennen mafiavaltion ollessa kuilun partaalla.
Näinhän se stalinistinen käsikirjoitus meni Karjalankin suhteen aikanaan, ensin valheet, sitten provokaatio ja valheet vielä uudestaan sekä hyökkäys varoittamatta, kuten talvi- että jatkosodassakin.
Ennen Jatkosodan alkua idän painostus muuttui niin kovaksi, että Suomen oli liittouduttava Saksan, Neuvostoliiton aiemman liittolaisen kanssa ja NL:n pakottamana. Mikään siis ei ole muuttunut noista ajoista ainakaan paremmaksi.
Neuvostovenäjä oli jatkosodan alkuun mennessä jo saanut ulosmitattua kaiken Saksan kanssa sopimuksella saatavissa olevan rikoshyödyn natsien kanssa liittouduttuaan ja oli tullut siinä samalla tosiasiallisesti tasoittaneeksi tien Saksan hyökkäykselle itään täysin oma-aloitteisesti rikoshyötyjä hankkiessaan ja niitä turvatessaan.

Roistovaltio Venäjä tarvitsee aina tasaisin väliajoin uusia provokaatioilla tuotettuja sotia tai niiden uhkaa mafiavaltionsa yhtenäisyyden vahvistamiseksi, kansan ja instituutioidensa tuen saamiseksi sekä perustelemaan niiden avulla rikollisen menneisyytensä oikeutusta, valheilla luotujen uusien viholliskuvien kautta.
Kansa on sokeaa valtionsa saaliin- ja murhanhimon edessä, nähtiinhän se jo natsienkin tavoitteissa ja toimissa laajenevassa Saksassa aikanaan. Vastaavasti Venäjä on vahvasti samanlainen isovenäläinen, stalinistinen ja valtioterrorismia harjoittava lännen maailmansodassa natseilta pelastama roistovaltio nykyäänkin, jollainen pahuudessaan natsien fasistinen Saksakin oli ytimeltään. Näiden veljesaatteiden ulkoinen olemus saattoi tuolloin näyttää hieman erilaiselta ulospäin, mutta niiden toimintatavat ja henkinen laatu olivat yhteneväiset tavoitteisiin pääsemiseksi. Venäjällä samat hyvin koetellut metodit ovat edelleen tärkeinä käytössä rikoshyödyllisiksi havaittuina.

Siinä missä natsit eivät tavoitteissaan lopulta onnistuneet, stalinistit ovat kuitenkin toistaiseksi menestyneet liiankin hyvin lännen tukemina ja hyväksyminä liittolaisina alkaen mm. Karjalan riiston avustamisesta. Myöhemminkään Venäjän rikollisille toimille ei ole laitettu lännessä todellisia esteitä, aivan kuin Venäjä olisi velvoittavasti edelleen lännen liittolainen tai se ainakin kuvittelee voivansa hyödyntää tätä saamaansa historiallista hyväksyntää ansaittuna mandaattina toimien sen mukaisesti kenenkään estämättä.

Olipas Molotovilla... anteeksi Milonovilla analyysia kerrakseen Venäjän vastaisista toimista Suomessa, vaikka eihän tuossa mitään uutta ole, sama meno on jatkunut Venäjällä jo ainakin 300 vuotta. Sitä saa mitä tilaa.
Aivan kuten USA:n ulkoministeri Blinkenkin sanoi ääneen hiljattain, minkä suomalaiset ovat entuudestaan tienneet jo vuosisatojen ajan kirkkaana mielessään ja kipuna sielussaan, että Venäjä yrittää aina rikoshyödyllisesti korjata muiden avulla ja kustannuksella itse aiheuttamiaan ongelmia, kuten Ukrainassa, Krimillä, Georgiassa ja Karjalassa 1940-luvun alkupuolella Suomen kustannuksella, vain muutama konflikti mainittuna. Palauttamatta ovat alueet vieläkin.
Venäjä provosoi 2. Maailmansodankin yhdessä natsiliittolaisensa, Saksan avulla 1939, päästäkseen ryöstämään naapurimaitaan.
Mikään ei ole siis muuttunut menneistä ajoista, kun roistovaltiosta on kysymys.
Venäjä näkee kohteluunsa syynä russofobian, jonka tietenkin on seurausta yksinomaan niistä vääryyksistä ja rikoksista, mitä Venäjä on naapurivaltioilleen tehnyt historiansa saatossa. Syy käännetään valheellisen taitavasti aina peilikuvana vastaajan päälle oman käytöksen seurauksista, vaikka syy russofobiaankin on täysin itse tuotettua ja ansaittua.
Se näkyi myös siinä, että Milonov ei päässyt enää Suomeen seurauksena siitä, kun vanhojen syntien(mm. Karjalan varastaminen ja kansanmurha) lisäksi kehitteillä on jo uusia paatuneen rikollisen tavoin.
Stalinistinen Milonov kuuluu tämän joukon eliittiin, mutta tällaisia "Putinin etäpesäkkeitä" ei voi enää päästää ulkomaille turvallisuussyistä valehtelemaan.

Kaikki mitä tämän aiheen avauksessa ja kannanotoissa on ansiokkaasti tälläkin palstalla sanottu Putinin ja Venäjän pahuudesta Neuvostoliitolta periytyneenä ja Hitleriltä kopioituna politiikan jatkumona 2. Maailmansodan voittajien sinisilmäisessä suojeluksessa, näyttää olevan saamassa viimeinkin lopullisen päätepisteensä ja täyttymyksensä Ukrainan sodan muodossa, kun Stalinin oppipoikien stalinistiset mutta viimeiset kuolonkouristukset ovat nyt selvästikin käynnissä Venäjällä.
Stalinismin ja fasismin perinnön pahuudesta on toistaiseksi Euroopassa jäljellä yhä se pahan toinen puoli Venäjällä, mutta onneksi Eurooppa on nyt viimeinkin ymmärtänyt asian todellisen tilan(pakotettuna näkemään sen viimeinkin) sekä oman roolinsa(häpeä stalinismin pelastajana ja suojelijana voi väistyä) vastuun välttelyn sijaan ja käy nyt jo aseavullaankin taisteluun yhdessä ukrainalaisten kanssa yksimielisesti sotaa tuota suurta pahaa, valheilla ratsastavaa sarvipäätä vastaan siellä missä sitä pitääkin käydä, eli Ukrainassa, Venäjän historiallisilla syntysijoilla. Tämä voi pelastaa Euroopan uudelta pahuuden ja maailmansodan aikakaudelta.
Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa sille stalinistisen pahuuden lopulliselle tuomiolle ja tuholle, joka ansaitsee viimeinkin saada saman kohtalon ja tuomion kuin fasismi ja Hitler aikoinaan saivat pahan valtakunnassaan.
Putin istuu kohta lakeijoineen korkeimman tuomarin edessä, joko maallisen tai taivaallisen riippuen tulevasta kohtalostaan, joka osoittaa hänen ansaitsemansa tien joko elinkautiseen tai helvettiin, mikäli tulee likvidoiduksi ennen maallista tuomiotaan.
Stalinistinen Putin kannattajineen pääsee ansaitulle paikalleen diktatuurien historialliseen roskatynnyriin, oppi-isänsä Stalinin sekä peilikuvansa Hitlerin tavoin, joilta onkin selvästikin perinyt roolinsa Venäjän kansan ja kirkon sekä oligarkkien suojelemana ja tukemana roistona sekä lännen passiivisella myötävaikutuksella.
Kohta Karjalakin voi palautua, koska tämä historiallisen vääryyden korjaaminen muuttuu varmasti paljon todennäköisemmäksi uuden maailmanjärjestyksen seurauksena. Täysin samat valheet ja vääryys, mitä tapahtuu nyt Ukrainassa, tapahtuivat aikanaan myös Karjalassa.

Putin ei ole paha ja vallassa sen vuoksi mikä hän oikeasti on ja mitä hän voi tehdä sillä, vaan hän on paha ja vallassa sen vuoksi, että venäläiset haluavat hänen olevan vallassa, sillä Putinilla on tarjota venäläisille juuri se rooli, tilaus ja tarve, mitä venäläiset enemmistönä häneltä odottavatkin, sillä isovenäläisyys tarvitsee Putinia niin kovasti nationalisminsa ylläpitoon ja samalla valtion koossapitämiseksi.
Putin on juuri sitä, mitä venäläiset haluavatkin häneltä nähdä ja kuulla, siksi Putinin fasistinen diktatuuri tehoaa venäläisiin edelleen niin hyvin kuin tehoaa, samoin kuin Hitlerin ote piti vastaavasti saksalaisiin ja kannatusta riitti hänelläkin tuhoonsa saakka yhdennäköisessä rinnakkaisessa ja identtisessä fasistisessa suurvallassaan. Venäjän historiassa on nyt menossa sama käsikirjoitus, joten lopputuloskin on siitä helppo päätellä.

Se, että muut vihaavat Venäjää, johtuu ennen kaikkea, vain ja ainoastaan Venäjästä itsestään ja siitä pimeästä historiasta, jota sen syvästä sotasyyllisyydestä huolimatta ei ole tarvinnut koskaan tuomita sotarikoksilla saavutetun voittajavaltion statuksen vuoksi. Tätä ominaisuutta Venäjä käyttää edelleen siekailematta hyväkseen, vaikka sen saavutukset kuuluisivat kansainvälisten sopimustenkin mukaan kriminalisoida ja tuomita sotarikoksina viimeinkin ja ainakin v. 1939 alkaen.

Itsekkäästä pahantahtoisuudesta valtiona ja sitä tukevista instituutioista stalinismiin taipuvaisen isovenäläisen kansanluonteen lisäksi muutokselle hyvään ei ole toistaiseksi ollut Venäjällä tarvetta, koska opitut pahuudesta kumpuavat toimintamallit tukevat ja täydentävät hyvin Venäjän historiallista rikollista perusluonnetta, jota on aina rakennettu valheiden avulla, sen moraalittomien tavoitteiden ja tekojen jälkien peittelemiseksi näennäisesti hyväksyttävällä tavalla omasta näkökulmasta.

Koska valehtelu ja rikolliset toimintatavat ovat valtion toiminnan sekä kirkon ja kansan sielun ja ydin, on niitä jatkettava aina keinoilla millä hyvänsä, sillä vaihtoehtoja valtion harjoittamalle pahuudelle ja sitä myötäilevälle kansan tuelle instituutioineen(ortodoksinen kirkko mukaan lukien), ei ole.
Venäjän sisäänpäin kääntyneen harhaisen kuplan pimeydessä valehtelua on opitun totutusti jatkettava aina uudestaan valheita toistaen ja tarpeellisia uusia tuottaen yhteiseen yleishyödylliseen(tai -haitalliseen) käyttöön.

Tämän seurauksena kaikki Venäjän naapurikansat ja ihmiset ovat muuttuneet ns. "russofobisiksi" sen käytöksen seurauksena, mutta venäläiset fasismissaan saavat käännettyä tämänkin syy-seuraussuhteen vastareaktiona naapurien syyksi slaavilaisen(ylpeän ja kieron) kansanluonteensa lahjakkuudella, johon ei kuulu katumusta omista valinnoista eikä kanssarikollisten pahojen tekojen muistelemista, joten aina voidaan suunnitella uusia rikoksia muiden ihmisten ja kansojen kärsittäviksi sisäisesti hyväksyttävillä valheilla perusteltuina, oman hyvinvoinnin ja instituutioiden tulevaisuuden vuoksi valtion ja kirkon pimeyden turvin.

Tähän ongelmaan ja tiedonpuutteeseen lännen kannattaakin jatkossa iskeä tehokkaammin oikealla informaatiolla, voidakseen vähentää Venäjän pahuutta viemällä siltä valheineen pohjaa pois, tuomalla faktoja omaksuttaviksi.
Tämä on Venäjän kansallisen ideologian sairauden historiallinen juurisyy ja sen seurauksineen venäläisistä käytetäänkin ansaitusti mm. Suomessa heitä hyvin kuvaavaa nimikettä "ryssä"(vaikka voissa paistaisi). Muualta Euroopastakin löytyy varmasti vastaavia ja osuvia nimikkeitä Venäjän itsensä tuottaman "russofobian" seurauksena.

Natsitkin ansaitsivat rikoksillaan muiden kansojen vihan päälleen, joihin venäläiset voi siten nykyään hyvin perustellusti rinnastaa mm. Ukrainassa menossa olevan kyynisaggressiivisen sodan perusteella, jossa syytön osapuoli kärsii eniten rikollisen hyökkäyssodan seurauksista.

Samoin Suomeltakin ryöstettiin Karjala aikanaan ja vietiin muut pakkoluovutetut alueet täysin identtisellä rikollisella toimintamallilla kuin Ukrainan sodassa nyt, joka ei todellakaan ole edes ensimmäinen laatuaan ja tuskin on viimeinenkään, kun roistovaltio Venäjän aloittamia ryöstömurhasotia tarkastelee historiallisessa yhteydessään.

Karjalan palautus on lähempänä kuin uskotkaan. Asia nostetaan pöydälle kun venäjälle määrätään sotakorvauksia.

Venäjä syyttää usein vallanhimossaan muita fasismista ja natsiaatteiden ylläpidosta, vaikka on itse sen peilikuvana johtava fasistinen pahan valtio stalinistisine perintöineen, joka ei ole kuitenkaan onnistu disinformaatiollaan kääntämään sitä muiden syyksi, koska paljastaa aina juonillaan helposti todellisen pahan luonteensa ja jää niistä lähes poikkeuksetta kiinni.

Valheet ja rikollinen juoniminen kelpaavat Venäjällä aina totuutta paljon hyödyllisempinä korvaamaan totuutta sisäisesti moralisoimatta, koska ne ovat Venäjän historiallisen ja tuhatvuotisen valtiollisen kasvutarinan menestyksen ja laajenemisen ytimessä sen tärkeimpänä tukijalkana, jolla selvittiin aikanaan mm. mongolimiehityksestä(n. 1000 v sitten) yhdessä valehtelua harjoitellen, jolloin venäläiseen geeniperimään iskostui ja jäi hyvin tunnistettava piirre ja oman kansan piirissä erittäin hyväksyttävänä arvostettu rikollisena ominaisuutena vahva huijaamismentaliteetti, jossa totuudella ja valheilla on useita hyvin erilaisia ulottuvuuksia ja tasoja, riippuen niiden tarkoituksenmukaisuudesta ja yhteisestä hyödyllisyydestä saman mielisten nationalistisessa ja korruptoivassa ulottuvuudessaan.

Tämä rikollinen ajattelutapa saa Putinin mallin mukaisena kansan käyttäytymään siten kuin on nähty nyt Venäjällä käyttäytyvän, kun yhteisen ja vahvasti manipuloidun korvatun ”totuuden” avulla onnistutaan huijaamaan hyvin myös itseä, kun valheiden kuplasta muodostuu kestävä suojakuori oikeaa ulkoista totuutta ja hyvää vastaan. Näin on mahdollista kääntää musta valkoiseksi ja valkoinen mustaksi.

Milloinkahan venäläiset kansana itse alkavat tiedostamaan tämän tunnusomaisen ja syvimmän kansallisen taantumuksellisen perusongelmansa myös itselleen hyvin haitallisena nykyisessä kehittyvässä maailmassa. Ongelman, josta kärsivät kuitenkin eniten sen viattomat uhrit, joille Venäjän moraalittomat rikokset sodissa ja yksilötasolla aiheuttavat aina hyvin paljon pahoja ongelmia ja ahdistusta.

Rikollisen, ainakin jo tuhatvuotisen toimintamallin tilalle ei näytä Venäjällä olevan tarjolla parempaa ja hyödyllisempää ratkaisua uudeksi malliksi pahan vaihtamiseksi hyvään, mikä ongelmana on yleisesti Venäjän kaltaisten roistovaltioiden ja niiden kansalaisten perusominaisuus pikemminkin kuin vika, koska vaihtoehtoa ei enää ole elinkaarensa lopussa olevalle, korruptoituneen totalitaristisen nationalismin koossa- ja ylläpitämälle imperialistiselle roistovaltion hallinnolle, jota varten ihmiset siellä ovat vallanpitäjien mielestä olemassa.
Demokratioissahan valtasuhde on juuri päinvastoin, sillä niissä valtiot ovat ihmisiä varten.

Venäläiseen slaavilaisen identiteettiin ja stalinismin ytimen kuuluu aina vahvana se, että historiasta kaivetaan mitä tahansa vääryyksiä miltä tahansa tuhatvuotisen historian aikakaudelta perustajansa ja veljensä murhanneesta Vladimir 1:stä alkaen (päätyen viimeiseen Vladimir Hulluun?), jolloin Venäjä on muka "kärsinyt vääryyttä" ja joilla voidaan perustella aina uusia hyökkäyssotia ja rikoksia oman "turvallisuuden" varjelemiseksi hyvin epärehellisin ja aggressiivisin keinoin isovenäläistä nationalismia palvelevien uusien alueryöstöjen hankinnan mahdollistamiseksi.
Sillä halutaan vahvistaa Venäjän diktatuuria yhdessä pitävänä voimana omasta ja muiden hyvinvoinnista piittaamatta.

Venäjän valtio on kasvanut nykyisiin mittoihinsa samanlaisella rikollisella juonimistoimintamallilla ja kybervaikuttamisella aggressioineen rikollisissa sodissa, joilla vei mm. Karjalan Suomelta, koska se on jo heidän geeniperimässään.
Venäjä toteuttaa samanlaista rikollista toimintatapaa kaavamaisesti nyt myös Ukrainassa täysin historiansa toistona slaavilaisella "ortodoksisella" kieroudellaan, jolla on myös valtion yhteyteen vahvasti korruptoituneen ortodoksisen kirkon tuki takanaan stalinistisfasistisen roistovaltion pimeyden takaajana ja sen turvaajana pahuuden maksimoimiseksi.

Yhä oikeudenmukaisimmilta Tarton Rauhan rajat tuntuvat, kun perehtyy historiaan, ja tehtyihin sopimuksiin, jotka tehtiin painostamatta.
Ystävyys, ja naapurikunnioitus on aina perustunut luottamukseen ja sopimusten kunnioittamiseen. Näin ainakin läntisessä demokratioissa.
Meidän suurin ongelma on ollut naapuri, joka ei ole kunnioittanut tekemiään sopimuksia, eikä valtioiden rajoja, kun näkee omat (tekaistut) edut ristiriidassa niiden kanssa.
Pienen valtion ainut turva on liittoutua turvatakseen oman olemassaolon.
Yhdysvallat, ja NATO on tullut entistä tärkeämmäksi, että Suomi yleensä voi toimia vapaana ja demkraattisena yhteiskuntaan.
Venäjä olisi voinut vuosituhannen jälkeen valita toisenkin tien, joka olisi perustunut keskinäiseen luottamukseen, ja historian kipukohtien tunnustamiseen. Siihen Venäjästä ei vielä ollut.