Mitä muita perusteluja elämänkatsomustiedon avaamiselle kaikille?

Elämänkatsomustiedon opiskelu sallittava kaikille -kansalaisaloitteella lienee muitakin perusteluja kuin mitä tämän aloitteen yhteyteen on liitetty. Vai onko? Mitä?

Toki täällä on ihan riittävän hyviä perusteluja allekirjoittamiseen ja linkin jakamiseen muillekin: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8860
45134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Hörhöilyaloitteisiin ei koskaan ole tarpeeksi paljon kannattajia. 😛

Äänestä

Nimen lyhenne ET ei saa olla enne. Et mene! Avataan.

Äänestä
  • Kyllä: ET kyllä! Sille tuki. Jaa linkkiä kansalaisaloitteen.

    Äänestä

  • Valitettavasti joskus käy noin ihan väärin tosin. Tässä niin käynyt vuosien varrella.

    Äänestä

Yksityisyyden suojan näkökohta. Koululle ei kuilu jäsenyydet.

Äänestä
  • Rehtorilla olisi muutakin hommaa kuin valvoa jäsenyyksiä.

    Äänestä

Lukiolainen voi joutua huoltajien erimielisyyden ja keskinäisen riitelyn pelinappulaksi.

Äänestä
  • Äänestyspäätös 2-1 ei siis kelpaa.

    Äänestä

  • Hän voi kuitenkin yksin päättää esim. opintojen lopettamisesta. Ja on voinut päättää niiden aloittamisesta.

    Äänestä

Monet kouluikäiset lapset on liitetty kirkon jäseniksi alle 1-vuotiaana äidin yksipuolisella päätöksellä.

Äänestä
  • Se status pitäisi nollata ja katsoa, mikä on yhteinen kanta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se status pitäisi nollata ja katsoa, mikä on yhteinen kanta.

    Tämä on hyvä, radikaali mutta asiallinen ehdotus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on hyvä, radikaali mutta asiallinen ehdotus.

    Minusta se on oikeastaan kohtuullinen ja sovitteleva menettely.

    Äänestä

  • Niin, ennen 1.3.2017 äiti sai yksin päättää. Muutos liittyi avioliittolain tasa-arvoistamiseen. Vain se sai ohittamaan kirkon kannat ja perustelut tilanteen säilyttämiseksi.

    Äänestä

Lasten oikeuksien sopimus koskee myös kaikkia elle 18-vuotiaita nuoria.

Äänestä
  • Alle 18-vuotiaiden lukiolaisten pitäisi saada päättää myös katsomusaineesta niin kuin musitakin kurssivalinnoista.

    Äänestä

Ylikoskelle pitää nyt antaa potkut hän on Vapariliiton kantava passivoi ja lätynpatistaja
Voi ja lätty

Äänestä
  • Et siis pidä hänen toiminnastaan ET-kansalausaloitteen puolesta.

    Äänestä

Noo ET:n sisältö on parempi muun muassa jatko-opiskelujen näkökulmasta.

Äänestä

Antaa mahdollisuuden sekulaarin humanismin esilletuonnille.

Äänestä
  • ET on paras, parempi, hyvä.

    Äänestä

Koulu ei saa olla markkinointialusta.

Äänestä

Käytännön "perustelu": Nyt on ilmaantunut kiva QR-koodi, jonka kanssa älykännykällä pääsee nopeasti ja kätevästi kansalaisaloitteen sivuille. Mobiilitunnistautumisella nopeasti myös kannatusilmoitus.

Äänestä

Aineen sisällöt ratkaisevat.

Äänestä

Arvopohja on selkeästi humanistinen ja maallinen, epädogmaattinen.

Äänestä

Koulun ei pidä olla lähetystyön markkinointialusta.

Äänestä

Ei lisäisi kustannuksia juurikaan. Lisää opetusryhmien tulee muutenkin.

Äänestä

Elämänkatsomustieto on sossukommunistista anarkiaa jota Anna Kontulaan Teivo Teivaiseen Boris DDR:n JSaramoon jne kytkeytyneet Vapaa-ajattelijat levittävät voidakseen ajaa päämääräänsä, jonkinlaista valtiososialistista kansanvaihtoa

Hallituksessa Ohisalo agitoi epäjärjestyksen puolesta. lainrikkojien toimiin puuttumatta

Tampereellaa 2021 Joakim Vigelius PS, nuori kaveri, sai enemmän kunnanvaltuustoon ääniä kuin yksikään vihreä. Vigelius esittää Ohisalon järjetöntä ohipuhumista
https://twitter.com/joakimvigelius/status/1442543911596019717

Äänestä

Rehtorien työtaakan helpottaminen.

Äänestä

Yksinkertaisesti tasa-arvoperiaate.

Äänestä

Yksityisyyden suoja on tärkeä asia, jota ei mainita.

Äänestä

Edistää kirkon ylivallan heikentämistä kouluissa.

Äänestä

Näytetään niillr. Sortovaltaa vatsaan.

Äänestä

Solidaarisuus. Ihmisoikeudet ovat jakamattomia.

Äänestä

Ihan terve maalaisjärki. Vai mitä Kepu ja Kokoomus?

Äänestä

Normaaliksi aineeksi, kun ei ole kielletty kenelyäkään.

Äänestä

Perustelut
Lakimuutos korjaisi oudon epäsymmetrian: tällä hetkellä uskontokuntiin kuulumattomat voivat osallistua joko uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen, mutta kirkon jäsenet eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa. Kysymys on oppilaiden ja opiskelijoiden yhdenvertaisuudesta.

Muun muassa lapsiasiainvaltuutettu on kiinnittänyt huomiota nykylain ongelmiin. ”Sääntely on yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lasten oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen”, todetaan lapsiasiainvaltuutetun nelivuotiskertomuksessa eduskunnalle 2018.

Nykymallia ovat kritisoineet myös esimerkiksi Kuntaliitto, Lukiolaisten liitto ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto.

Lain muuttaminen saa laajaa tukea. Taloustutkimuksen elokuussa 2020 toteuttamassa mielipidekyselyssä elämänkatsomustiedon avaamista kaikille mahdolliseksi katsomusaineeksi kannatti 79 prosenttia vastaajista. Nuorista sitä kannatti 86 prosenttia. Samoin sitä kannatti enemmistö kaikkien puolueiden kannattajista KD:tä lukuun ottamatta.

Lain korjaamista ei kuitenkaan ole kirjattu hallitusohjelmaan, ja asian voi saada eduskunnan käsittelyyn vain kansalaisaloitteen avulla.

Tarvittavat korjaukset peruskoulu- ja lukiolakeihin ovat muodollisesti pieniä ja lakiteknisesti helppoja. Muutos voidaan toteuttaa nopeasti, sillä ehdotettu uudistus ei edellytä muutoksia oppiaine- tai tuntijakoon, eikä valtakunnallisia opetussuunnitelmiakaan tarvitse muuttaa. Nykyiset oppimateriaalitkin käyvät.

Uudistuksen kustannusvaikutus on vähäinen. Elämänkatsomustiedon oppilaiden määrä todennäköisesti hieman kasvaisi, mutta opetusryhmien kokojen tasoittuminen eri katsomusaineiden välillä ei juuri toisi uusia kustannuksia.

Äänestä

Yksityisyyden suoja, tosiaan. Jäsenyydet ei kuulu koululle.

Äänestä

Muita ja muita. Eikö yhdenvertaisuuden loukkaus riitä Sinulle?!

Äänestä

Yksityisyyden suojan näkökulma.

Äänestä

Yksityisyyden suoja. Ei koulun pitäisi tietää ja valvoa, kuuluuko kirkkoon.

Äänestä

Kyllähän uskonnonopetus l yksi kirkon erityisaseman ilmentymistä ja samalla jatkuvuuden pönkkäjaloista.

Äänestä

Ihan vaan arkipäiväinen reiluus, oikeudenmukaisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Elämänkatsomustiedon opiskelu sallittava kaikille -kansalaisaloitteella lienee muitakin perusteluja kuin mitä tämän aloitteen yhteyteen on liitetty. Vai onko? Mitä?

Toki täällä on ihan riittävän hyviä perusteluja allekirjoittamiseen ja linkin jakamiseen muillekin: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8860

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu