Viimeisen 5kg:n trimmaus

Anonyymi

Olen nyt kesän aikana muuttanut muotoani My-Mylleröstä Minerva - Micheliniksi.
Sen tähden en vaivaa nähnyt. Ateriat vain normaaliksi ja päivittäinen kävely.
Joskus jopa 20min voimistelu jossain muodossa.
Jäljellä on 2 Michelin-rengasta vatsan seuduilla. Ne eivät lähde dieetillä.
Ne tarvitsevat voimistelua kiinteytyäkseen samalla kun kutistuvat.

Saunassa eläkeikäisten hatun jaossa. Suuri ero niiden lievästi ylipainoisten ja hoikkien naisten välillä. Ennen kaikkea oman itsensä kokemisessa.
Hoikka, terve nainen on tyytyväinen ja aktiivinen mieleltään, kun michelinit haluaisivat hävitä olemattomiin. Yksisanaisia, happamia, töykeitä,..
Haluan pois michelineistä hoikkiin!Ja siihen tarvitaan parin kuukauden trimmaus!

Olen hankkinut tietoa mm. Haylie Pomroyn ja Dr. DUKAN dieteistä.
Samoin Terveyskylän mainioilta sivuilta. Ja muista vastaavista avuksi itsensä hoitoon.
Nyt on otettava päivittäinen voimistelu jossain muodossa kävelyjen lisäksi.
Laiskamato pois nakertamasta mieltä.
Seuraava etappi: Minerva-Michelinistä Hanne-Hoikaksi!

Kuulun vielä laihduttajien, enkä painonhallitsijoihin.
Mutta on nähtävä itsensä hoikkana, mikäli hoikaksi haluaa.
Arska-Arnold Swartzeneggerin motto ja periaate onnistumiseen! 💪👍💪💥

Hanne-Hoikka 🏋️‍♀️

123

1579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tänään syöty aamukahvin ja muutaman voikokoscrispin pähkinää rusinaa 1siivu juustoa aamulla ja 2*2dl porkkana-hapankaaliraastetta.
      Lisäksi vitamiineja ja ne ovat vahvistaneet, vaikka niiden väitetään olevan rahanhukkaa. Aion jatkaa niiden kohtuullista käyttöä.

      Ei pienintäkään nälkää ja kun söin viimeksi 🕓, niin raasteet eivät häiritse kunnon tunnin voimistelua. Nyt otetaan ensin kävely, jos ei sada, sitten voimistelu kumit käyttöön ja lopuksi yoga tasapainotukseen. 🚶‍♀️🏋️‍♀️🧘‍♀️
      Tämä on välttämätöntä ja se käydään läpi vaikka itkua vääntäen! 😬😰
      Laiskamato pois aivosta! 🐛🧠

      Hanne-Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi

        Hyvin on laihdutuksesi mennyt,jatka samaan tyyliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin on laihdutuksesi mennyt,jatka samaan tyyliin.

        Voi, kiitos rohkaisusta! Terveiset puiden alta pikku iltavoimistelusta.
        Oli mukavaa kuunnella sateen ropinaa lehmuksen vielä vihreään lehdistöön.
        Sitten sateenvarjo kanssa kävelylle. Sellainen kunniakierros kylän pikkuteillä.
        Nyt hiukan uutisia ja mieli tekisi jotain 🌆 iltapurtavaa. Kaksi vaihtoehtoa:
        joko alan massuttaa juusto voileipää ja teetä ja saan 1000kcal yöksi tai
        Otan tässä pienet core-harjoitukset YouTubesta.
        Naantalilainen Kipinä, mies PT, on tehnyt lyhyitä, tehokkaita vatsaharjoituksia eri lihasryhmille. Siinä unohtuisi juusto voileivät tänä iltana! 😅
        Sitten voisi olla aika tyytyväinen tähän päivään.

        Korjaan PT Yksikipinä!

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan PT Yksikipinä!

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

        Yksikipinä oli aivan tyytyväinen, kun pudotti viikossa 300g-500g!
        Ja hän söi järkevästi pätkäpaastoten ja voimisteli joka päivä!
        Sitä ei nähtävästi kaikki laihdu montaa kg:tä päivässä, kuten nuo nutraajat kertovat.
        Heiltä voi mennä 5kg:a viikossa ja jotkut väittävät laihtuvansa 10kg viikossa!

        Minä olen tyytyväinen 500g vähennykseen eli 2kg kuukausi.
        Ei tule edes ryppyä tai löysää nahkaa.
        Kehon on varmaan vaikeampi käsitellä sitä kuin sulattaa läskiä ja poistaa nesteitä.

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Ai nyt sä oot hanne.Mikä vika oli myssä ja minervassa.Sä oot keväästä asti liikkunut ja voimistellut,myös yöllä.Miksi vatsasta ei ole läskit lähtenyt vaikka voimistelet hurjat 20 minuuttia päivässä ja keväällä kävit koko ajan kävelyllä ja joogasit.Mikäköhän on mennyt pieleen? luulis että olis lähtenyt keväästä läskiä. Pitäiskö sun alkaa liikkua yöllä eli joogaamaan ja voimistelee. Untahan sä et tarvitse kuten olet mynä ja minervana kertonut.

      • Anonyymi

        Olenko harjoitellut keväästä asti? No, siitä sitten johtuu että olen laihtunut monia senttejä kaikkialta. 5-6cm rinnoista, vyötäröstä, lanteilta, niin, ja vatsastakin.
        Koen itseni vain saamattona nahjuksena. 😨
        Ja Takamus puutuu ja sattuu, kun istuu pitemmän aikaa. Ei Kardashanin mallia.
        Vähän lätyskää! 😆

        Hanne - Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Eikö se 61 kiloa riittänytkään sulle.Äkkiä se sun mieli muuttuu päivien aikana.Riittääkö se 5 kiloa saamaa renkaat pois vai pyritkö siihen alipainoon mikä sulla oli keväällä tavoitteena. Mikä siinä 61 kilossa oli sulle liikaa? Vai olet sinä mittaillut alastomia vartaloita omaasi ja vielä yli 70-vuotiaana.Ai niin sä haluat 30 vuotiaan kropan.Ei ole sulla asiat hyvin. Sitten kun oot saanut ne renkaat pois niin ei muuta kuin esittelee kroppaa sinne saunan lauteille ja kertoo miten seksikkääksi tunnet itsesi.

      • Anonyymi

        En halua 30-vuotiaan kroppaa, vaan 30-vuotiaan MITAT!
        Siinä on suuuuri ero.
        Ja ne mitat olen saanut lääkäriltä, kun olin 30-vuotias.
        Kaikki muut mitat on nyt alitettu, paitsi vatsa, vyötärö.
        Mutta ajan kuluessa saan senkin 67cm - ja vähän alle. 😁

        Sinä kuulostat teki-ikäiseltä kakaralta, joka ei soisi äidilleen mitään ilon aiheita, koska tämä on vanha! Miksi et lähtisi sen sijaan minun kanssani trimmaaman itseäsi?
        Minulla on tunne, että sinäkään et ole ihan mielimitoissasi.
        Ihan totta! Aletaan yhdessä trimmaaman tätä meidän "tähystyspaikkaamme", kehoa!

        Hanne - Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      tarinoita niille jotka tarinoita tarvitsee

    • Anonyymi

      2:pvä alkamassa. Juoma:pieni kauha whey-proteiinia 2tlk kakaota 2tlk nescafe 10 mantelia nokare kokosvoita. Vitamiineja. Heräsi mukavasti. Vähän lammintä energiaa.

      Katsoin You Tubesta Yksikipinä ja hänellä oli itsessään todiste miten muuttua Läskitynnyristä sutjakkaiksi, vahvaksi ja terveeksi Keski-ikäiseksi mieheksi.

      Pätkäpaasto esitti taas pääosaa. Hän aloitti 16tuntia paastoa ja 8 tuntia aterioita.
      Kokonainen vuosi näin, koska hän voi hyvin siten ja siihen liikuntaa.
      Seuraavana vuonna hän pidensi paastoa ja voi vielä paremmin.
      Näin hän jatkoi kunnes tuli hänen rajansa.

      Henkilökohtaisesti en suosi itselleni, että vatsalaukkua venytetään yhdellä aterialla vuorokaudessa. Haluan mieluummin 2-3dl annoksia täyttä ravintoa.
      Japanilaiset syövät OMAD-periaatteen mukaan. One Meal a Day.
      Ja ovat he toisia kuin timoteit. Mutta minä en saisi riittävästi ravintoa siten.

      Tulipa voimisteltua Yksikipinä ohjeiden mukaan tunnin verran vatsaliikkeitä.
      Tuntuu hyvältä ja ryhti on parempi heti kun vatsalihakset saavat kuritusta.
      Ulkona on pimeää, mutta kylätiet ovat hiljaisia. Power Walk tekee nyt terää.

      Kyllä minusta vielä tulee oikea Teräsmummu! Kaksi kuukautta ja... 💪🧠💪👅

      Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Tässä Ison Arskan tarina. Hänellä oli ankea ja köyhänlainen lapsuus.
      Näki jossain kuvia Amerikasta ja siitä tuli hänen Paratiisinsa.
      Keino millä hän sinne pääsi oli osallistuminen kehonrakentajien kilpailuun ja voittaa!
      Amerikoissa ja asetti uuden tavoitteen tulla filmitähdeksi.
      Häntä pilkattiin huonon englannin taitonsa ja hm ulkonäkönsä tähden.
      Mutta Arska ELI UNELMAANSA SUURENA FILMITÄHTENÄ.
      Siten hän alkoi käyttäytymään kuin jo olisi filmitähti ja yks kaks olikin!
      Seuraavaksi hän asetti poliittisen uran päämääräkseen.
      Käyttäytyi kuin jo olisi poliitikko. Miten Arska-poju onnistui?

      Arnoldin kertomus on minulla balokuvakehyksissä muistutuksena.

      Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Tämä pa*uksen platta muuttaa koko ajan sanoja jälkeenpäin.
      Tällä ei kirjoiteta mitään kieltä oikein.
      Minulla on tässä kolme eri kieltä käytössä ja ne ovat sikin sokin.

      Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Ylistys Sinulle, Kristus! Apt 7:22-25

    • Anonyymi

      No niin, 35min sateenvarjon kanssa leudossa hämärässä.
      Koitan järjestää ateriat 12:00 ja 18:00. Ei tule kaivettua haarukalla ja veitsellä hautaansa. Jos ateriat ovat hyvää ravintoa, eikä makeaa höttöä.
      Saattaa hyvinkin onnistua, jos otan 20min vatsa treenit ennen. Tuntuu hyvältä.
      Älkäämme eläkö syödäksemme, vaan syökäämme elääksemme.

      Olen järjestänyt käsinojilla varustetun stepperin 📺 eteen.
      Sidoin siihen tarjottimen, niin että voin lukea, katsoa töllötintä tai ihmeikkunaa samalla kun poljen. Pistää verenkierron mukavasti kiertämään.

      Minusta meillä ihmisillä on kolmenlaisia tarpeita, noin ylimalkaan laskettuna.
      Fyysiset tarpeet, jotka on täyte, että tävä ensin.
      Sitten on myös henkiset tarpeet, kuten luonnon kauneus, mikä sykähdyttää sielua ja inspiroi taiteilijoita, sekä älylliset tarpeet, mistä monet tiedemiehet ovat esimerkki.

      Monille kuitenkin luonto ihmeellisyydessään herättää elämän kysymyksiä, jotka vain hengelliset vastaukset voivat tyydyttää. Kävelyt ovat mainiota aikaa mietiskellä, miten käyttää parhaiten elämäänsä. Sitä arkipäivää, jota ei aina arvosta, vaan pitää taakkana.

      Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi

        Mitä Minervalle kuuluu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä Minervalle kuuluu?

        Miten sinun kesäsi meni? Oliko rantahiekka kuuma ja jäätelö hyvää?
        Tuliko otettua ilojuomaa kavereitten kanssa? 🍺🍻🍧🍦🍔🍰☕🥂
        Täällä sinäkin keinut, joten taitaa vyön reiät loppua ihrahössön lisääntyessä.

        Menehän katsomaan Yksikipinä You Tubesta!
        Kerro mitä pidät sen PT:n ravinto ehdotuksista ja kotijumpasta ilman kalliita välineitä! 👋
        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi

        Tuli levättyä pari tuntia. Uusi aamu kaakaokahviin kanssa. Ulkona sataa vettä, mutta onneksi on valmistauduttava lukemalla ja mietiskelemällä iltaa varten.

        Jäljellä on porkkanahapankaaliraastetta. Muutama manteli ja rusina oliiviöljyä 1rkl.
        Sen lisäksi 1tomaatti ja kukkakaalia. 1juustosiivu.
        Tämä on minun mukaeltu hiilihydraattipäivä.
        Sitä seuraa proteiinipäivä ja se koostuu rahkasta ja hamppuproteiinista.
        Viikonloppuna saa ottaa hiukan enemmän rasvoja. Avokadoa, oliiviöljyä..
        Tämä on minun mielestäni, joka saa minut voimaan hyvin!

        Kcal:t jää alhaiseksi ja päivittäisten liikuntamuotojen tulee karisuttaa cm ja kg.
        Näin kuukausi loppuun. Sitten 1600kcal seuraava 10 päivää.

        Jytämusiikki vauhdittaa.🎸🎶 🎻Tässä ei klassinen auta! 🎼🎶🎹

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Kysymys: Mikä saa ihmisen kirjoittamaan päiväkirjaansa tänne?

      Vastaus: Ilmeinen luomisen vimma.

    • Anonyymi

      My ,minerva ja hanne.Minä kyllä laihdutan ja olen laihtunut.

      • Anonyymi

        Hienoa ja lykkyä tykö🏵️! Kaikille ei sovi kaikki tavat.
        Täällä ei harrasteta Jumpin Jackia, eikä muitakaan polvi hyppyjä.!
        Onko kehosi vielä niin ehjä, että voit harjoitella monipuolista liikuntaa?
        Minulla on teräslaatta käsivarressa ja 8 naulaa, joten on vähän varottava.
        En voi tehdä kaikkia polvia rasittavia liikkeitä myöskään.
        On kuunneltava oman kehonsa rajoituksia.
        Vielä on turvallista ulkonakin ennen lumisateita, vaikka syyslehtiinkin voi liukastua. 🍃🍂🍃🍁

        En tuhlaa aikaa sinuun koska pidät lihavia laiskoina ja tyhminä kuten minervana kerroit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tuhlaa aikaa sinuun koska pidät lihavia laiskoina ja tyhminä kuten minervana kerroit.

        Miksi sitten tuhlaat aikaasi lukemalla minun toimiani?
        Heittääksesi mollaavia kommentteja?
        Luuletko sinun hidastavan minun vauhtiani?
        Olen tavannut sinunlaisiasi kouluissa ja työpaikolla.
        Emme kuulu samaan sarjaan!

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tuhlaa aikaa sinuun koska pidät lihavia laiskoina ja tyhminä kuten minervana kerroit.

        Etkä voi vaan mennä muihinnaloituksiin!

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Minä olen käynyt lihavuusleikkauksessa.

      Eikö olekin hyvä että olen saanut painoni sillä tavoin kuriin ?

      • Anonyymi

        Totta kai! Toivottavasti olet ollut tyytyväinen.
        Niitä leikkauksia on monenlaisia ja tehdään enenevässä määrin.
        Virossa sen väitettiin alkaneen ja Ruotsissa kai eniten, tuhansia vuosittain.

        Oletko onnistunut saamaan Makean mieliteon kuriin?
        Minä käytän lihavuusleikkauksia le opetettua: syö 2dl ja käytä 20 min aikaa.
        Sitä ehtii maistamaan ja täyttymään eri tavalla kuin nopeasti muuta katsoen.

        Minä en kestäisi niitä kipuja ja sitä kurinalaista vitamiinien syöntiä.
        Se tulee todella kalliiksi jälkeenpäin. Vaikka saisi leikkauksen halvalla.
        Moni menettää paljon hiuksia sen vähäisen ravinnon tähden.
        Oletko onnistunut pitämään omasi?

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Minerva: "Täällä sinäkin keinut, joten taitaa vyön reiät loppua ihrahössön lisääntyessä."

      Mistä tulee tarpeesi loukata ihmisiä, vai tuleeko viestisi selkäytimestä?

      • Anonyymi

        Mistä tulee tarpeesi roikkua täällä?
        Ei sinultakaan tule mitään rakentavaa kuin kielteistä marinaa.
        Teepä oma Marina-aloituksesi ja kirjoita sinne.
        En minä sinua tänne kaipaa häiriköimään.

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tulee tarpeesi roikkua täällä?
        Ei sinultakaan tule mitään rakentavaa kuin kielteistä marinaa.
        Teepä oma Marina-aloituksesi ja kirjoita sinne.
        En minä sinua tänne kaipaa häiriköimään.

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

        Onko tämä kaikki sinun omaisuuttaan? Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, tuollainen itsekkyys voi olla periytyvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä kaikki sinun omaisuuttaan? Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, tuollainen itsekkyys voi olla periytyvää.

        Ja sinä jaksat piruilla vieraalle ihmiselle! Se tuntuu olevan ainoa, mikä herättää sinun kykysi toimia! Lue hiukan omia kommenttejasi, niin näet, ettei niillä ole mitään tekemistä laihtumisen kanssa, vaan kiukuttelua tyytymättömyydestäsi itseesi!
        Kerropa hiukan omista tuloksistasi. Tietysti omassa aloitteessasi!

        Sinä vain pelleilet laihduttajien kustannuksella. Olet tehnyt sitä samaa jo ennen My-nimeä. My tunnetaan ilkeänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä kaikki sinun omaisuuttaan? Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, tuollainen itsekkyys voi olla periytyvää.

        Hannella ei ole lapsia.Hän on yli 70-vuotias sinkku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannella ei ole lapsia.Hän on yli 70-vuotias sinkku.

        No ilmankos, tyypillinen vanhapiika, joka haluaa päteä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä vain pelleilet laihduttajien kustannuksella. Olet tehnyt sitä samaa jo ennen My-nimeä. My tunnetaan ilkeänä.

        Teitä kiukuttaa, että olette päästäneet itsenne lihava maksi kuin minä!
        Ette olleet todella ystävällisiä toisillenne, vaan vertailevia.
        Te siedätte laihdutus foorumilla vain itseänne paksumpia, jotta
        tuntisitte olevanne parempia.

        Itse olette petinne pedanneet! Ties monenko miehen ja lapsen kanssa😆
        Nyt kadehditte minun vapauttani ja ystäväpiiri, jonka voin itse valita.
        Se on minulle tärkeää. Nyt valmistaudun illan viettoon.
        Katson kaapista jotain ruskeaa ja kultaa syksyä juhliakseni.

        Vanhapiika nauttii joka hetkestä. Tunnin kävely on ohi ja 20min voimistelua ja
        saunaan lymfahierontaan ja savinaamioihin.
        Sitten pyhäputsit päälle!

        Tekin voisitte katsoa lymfahieronnan ja vyöhykehieronnan ohjeet ja antaa itsellenne hoitoa. Mutta te kiehnäätte mieluummin täällä ja voitte huonosti.
        Vai voitteko hyvin?

        Taas minä annoin teille teidän hyvinvointia ne kohentavan ohjeen!

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      my,minerva ja hanne .Sinä pilasit ketjun johon minä ja eräs toinen kirjoitimmen.Sinä aloit nimittelee kaikkia lihavia laiskoiksi ja tyhmiksi. Et sinäkään ole viisas kun sulla on ne kaksi rengasta vielä sulateltavana.

      • Anonyymi

        LIekö ihan se sama tyyppi joka haukkui laiskoja ja tyhmiä lihavia läskipossuiksi tai läskiastioiksi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LIekö ihan se sama tyyppi joka haukkui laiskoja ja tyhmiä lihavia läskipossuiksi tai läskiastioiksi ?

        Voitte aina 5ehdä uuden aloituksen. Pysyn sieltä poissa.
        Olette varmaan niitä BEDILÄISIÄ. Vaikeaa erottaa anonyyminä.

        Täällä on ollut muutama hyväkin kommentti.
        Olen saanut ja jakanut sitä, mikä on hyväksi kokeiltu.

        Täällä on tosiaan näitä vihapuheita,ei niistä kannata välittää mitään, onnistuneille laihduttajille riittää vihaajia ne on niitä lihavia ylipainoisia roskaruokaa syöviä jotka eivät itse kykene laihduttamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LIekö ihan se sama tyyppi joka haukkui laiskoja ja tyhmiä lihavia läskipossuiksi tai läskiastioiksi ?

        Sama ilkeä ja vanha nainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on tosiaan näitä vihapuheita,ei niistä kannata välittää mitään, onnistuneille laihduttajille riittää vihaajia ne on niitä lihavia ylipainoisia roskaruokaa syöviä jotka eivät itse kykene laihduttamaan.

        Se on tosiaan Ikävää, kun minulle onnistujat ovat todisteita omista mahdollisuuksistani onnistua. Kuten Arska-Arnold Schwarzenegger! Niin kiitollinen, että hän jakoi toisille päämäärään pääsyyn salaisuuden.
        Myös täällä on ollut monia hauskoja kokemuksia ja rohkaisua pienten takapakkien tullessa.
        Erikoinen kiitos sinullekin, joka olet minulle henkireikä muutaman katkeroituneen kiukuttelijan häiritessä. Sen sijaan, että käyttäisivät aikansa oman hyvinvointinsa parantamiseen.
        Oletko käynyt katsomassa You Tubesta "Yksikipinä" - PT:n videoita miehille ja naisille?
        Kävin läpi pari hänen vatsalihasharjoitustaan, yhteensä alle 30min ja ajattelin ensin, että ajanhukkaa, mutta tänään on vatsalihakset kipeinä!
        Kivaa, että selkä saa niistä ajan mittaan hyvää tukea!
        Toivottavasti sinä saat antoisan päivän tässä lempeässä syyshämärässä! 🍂🏵️🍃

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Hanne eli my/minerva.Kirjoitit 30-vuotiaan ihannepaino oli 61,8kg.Mitat on tallella.Näin kirjoitit 5.4.2021. Etkö sinä paina nyt sen 61 kiloa.Milloin tämä 30 vuotiaan ihannepaino muuttui 5 kiloa kevyemmäksi?

    • Anonyymi

      Katselin tässä hiukan eri paastoaja. VOGELIN kirja on seurannut minua nuoruudesta.
      Paasto foorumilla oli omakohtainen kokemus VOGELIN 12 päivän paastopaketista.
      Onhan se kallis alle 70€, mutta kun ajattelee, että se riittää kokonaisen vuoden, niin
      Se on silloin hyvin edullinen! 😂
      Aivan ihana kertomus urheasta kamppailusta joskus 07.06.2020 seuraavan vuoden kesään. Pari päivää paastoa silloin tällöin ja lähtihän niitä kg:n.
      Se vain, minkä tiedän, että Paasto on tarkoitettu kehon puhdistukseen, eikä niinkään laihdutukseen.. Sitä paitsi, useinmat saavat ne muutaman päivän paastossa pudotetut kg:T takaisin heti seuraavan kerran syötyään. Kuten paastoaja kertoi saaneensa.
      Aivan hellyttävää kertomus päättäväisesti ponnistelusta päämäärään! 💐👋😅
      Haluan nyt itsekin kokeilla, montako päivää minäkin pystyn paastoamaan.
      3 pvä valmistautumista, 5pvä paastoa, 4pvä palautumista.

      Itselläni pätkäpaasto on onnistunut vain epämääräisiä tunteja.
      Jopa 14tuntia ja aterian välit ovat pidentyneet.
      Vihannesten ja raakaraasteiden lisääminen auttoi asiaa.

      Nyt ylös ja lämmin kakaokahvi ja yoga 🧘‍♂️!

      Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi

        Hanne miksi et vastaa.Milloin tämä 30 vuotiaan ihannepaino muuttui 5 kiloa kevyemmäksi?

    • Anonyymi

      Mikä ihana aamupäivä hyvässä seurassa ja hyvässä työssä! Suloinen sekamelska nuoria ja iäkkäitä! 🤓🧒🧓👱‍♀️🙍‍♂️
      Nyt on juotu yhteiset kahvit ja sain sen kylkiäisiksi mantelia ja luumua liotettuja.
      Jäi jämät myöhempään. Juusto voileivät on syöty pois kiusaamasta, eikä uutta osteta tässä kuussa. Seuraava ateria on raakaraaste: porkkana, hapankaali, nötter, russin, oliiviolja. Kyllä niillä pärjää huomiseen!

      Tänä päivänä sataa, joten partyteltta on ainoa suoja ulkona voimisteluun.
      Toivottavasti pääsen halaamaan hiukan Lehmus-äitiäni, jolla on niin salskeita jälkeläisiä ympärillään! Sitä mukaa kuin pikku lehmuksen kasvoivat ja voimistuivat, niin äiti laihtui ja oheni. Sellaista se on elämän meno ja vanhempien osa!

      Nyt pieni kävely sadevaatteissa ja sateenvarjon kanssa tuolla hämärässä.☔🚶‍♀️🌧️

      Hanne Hoikka 🏋️‍♀️ 🤼‍♂️

      • Anonyymi

        Hanne etkö voi myöntää että havittelet sitä alipainoa.Onko sulla ongelma myöntää tosiasioita.Sä ohitat sulle tulevat kysymykset.

      • Anonyymi

        Jos asut Suomessa - asutko - tykkäätkö sinä merestä? Jos tykkäät merestä ja olet siihen tottunut, sade ja tuulikaan, tai edes myrsky, ei ole koskaan ongelma. Sadevaatteet pitävät aina kuivana ja lämpimänä.

      • Anonyymi

        Ootko vähän katteellinen lehmukselle kun sillä on jälkeläisiä mutta sulla ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos asut Suomessa - asutko - tykkäätkö sinä merestä? Jos tykkäät merestä ja olet siihen tottunut, sade ja tuulikaan, tai edes myrsky, ei ole koskaan ongelma. Sadevaatteet pitävät aina kuivana ja lämpimänä.

        Olen aina asunut Itämeren rannoilla! Siksi rakastin sitä 🧜‍♀️ merenneitokuvaa!
        Kutsun itseäni usein Itämeren tyttäreksi. En anna nimeäni kaikille😅

        Mikä ihaninta silmäniloa, niin se on nämä suloiset pienet kallioiset saaret muutamin puin ja pensain laineiden loiskeessa. Isällä oli tapana kerätä naapureita syksyisille retkille ja menimme kalastamaan, keräämään marjoja ja sieniä ja keskustelemaan, tutustumaan toisiimme paremmin. Ne olivat odotettuja retkiä vuosittain.
        Tultiin 60litran marjasäkkien kanssa kotiin.
        Enää ei haluta syödä sientä kaikkien Thernobyl - saasteiden laskeuduttua ympäri Euroopan maita.
        Nyt on päästävä päivittäin suuren järven rannalle, koska se on lähempänä kuin Itämeri asuntoani. Voi, miten haluaisin omistaa osan aikaani Itämeren puhdistukseen!

        En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät hyväksy merta haudakseen. Minä haluaisin kuolla tai saada edes tuhkani sirotettua leikkiviin laineisiin auringon noustessa tai laskiessa.
        Älä pidä tätä masentavana, koska se nyt on vielä osa elämän kulkua lupauksella ylösnousemuksesta rauhaisaan maailmanjärjestykseen.

        Sä vastailet muuhun kuin painonpudotukseen liittyvään mutta et edelleenkään voi vastata miksi 60 kiloa eli 30 vuotiaan ihannepaino ei riitä vaan haluat pudottaa vielä 5 kiloa joka ei sekään sulle riitä.

        Jutellaan siiten säästä ja luonnosta.Täällä on poutaa.

        Sinä haluat kuolla niin mitä järkeä on haluta 30 vuotiaan mittoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos asut Suomessa - asutko - tykkäätkö sinä merestä? Jos tykkäät merestä ja olet siihen tottunut, sade ja tuulikaan, tai edes myrsky, ei ole koskaan ongelma. Sadevaatteet pitävät aina kuivana ja lämpimänä.

        Muistan, miten lapsena juoksin kotirantaan kallioille katsomaan, kun oikein salamoi ja rytisi. Taivas oli välillä valkoinen grafiitinharmaa meren yllä, joka velloi korkein aalloin
        Sitä oli mukana ja huusi riemuhuudon, kuten toiset jalkapallootteluissa.
        Se, minkä lapsena koki, oli luonnon valtaisat voimavarat lainmukaisuuteen alistettuja.
        Niissä energioissa tunsi rajat ja niiden kestävyyden.
        Toisinaan oli ylitettävä meri myrskyissä, johon pieni paatti e ollut sovelias.
        Mutta oli mies, joka kuljettaakseen sairaan, oli valmis altistamaan oman henkensä.
        Nautin seistä hänen vieressään ja katsoi, miten hän käsitteli taitavasti jokaista mahtavaa aaltoa. Yksi väärin vastaanotettu tai huomioimatta jätetty olisi kaatanut pienen aluksen. En muista, että siihen aikaan olisi ollut edes pelastusliivejä päällä.
        Mies tunsi omat kykynsä, eikä olisi ikinä lähtenyt seikkailuun ilman vakavaa syytä.
        Sain häneltä joululahjaksi kirjan, joka kuuluu suosikkeihini vieläkin.
        Sellaiset lapsuuden kokemukset vaikuttavat koko iän, miten ottaa haasteet vastaan.

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Ai niin.Eihän Hanne voi vastata kun sen sivupersoonat My ja Minervan sivupersoonat havitteli alipainoa.Hitsi kun unohdin että Hanne on eri persoonallisuus kuin My ja minerva.

    • Anonyymi

      Tänään on haettu Paasto juomia. Vielä iltakävely sateiden välissä. Sitten siivousta.
      Siivous kuluttaa n. 300kcal /60min, kun kävely vain 250kcal.

      Tullut syötyä 1500kcal tänään ja siihen sisältyi raakaraasteen lisäksi lohileipää ja juustoleipää. Ei hyvää ruisrouheleipää heitetä pois noin vain.
      Kokeilin kahvin kanssa kaura kermaa, 15% ja siitä tuli tosi kermaisaa.

      Sain Lidelistä viimeiset vahvat crivit kuntoilunauhasetin. 3 erivahvuista.
      Vanha mummu aloittaa lihasten vahvistuksen mieluummin kuminauhoilla kuin kuulaa heiluttamalla.
      "Yksikipinä" vatsalihasharjoitukset olivat niin tuimia, että katsotaan, mihin tässä vielä tämän vuorokauden aikana kykenee. Jos on otettava yogaten vai jatkanko kipinällä.

      VOGELIN 12-päivän paastoon kuuluu 3 aloituspäivää, ennen 5 Paasto päivää ja 4 palautuspäivää. En ole koskaan ennen kyennyt paastoamaan, mutta en ole siihen koskaan valmistanut kehoani. Auttaakohan se?
      Vogel pitää paastoon kuuluvana itsestään selvyytenä päivittäistä liikuntaa.
      Painaisin mielelläni syntymäpäivänäni sen 56kg. - 500g /viikko.

      Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Aamu raikas, aurinkoinen! Odottelen saunan avautumista.
      Kaurakermakahvia kuohuineen, minttusuklaata.
      After eight - onhan se kello jo yli 8:00. Unettaa vielä.

      Olen syönyt nyt 1600kcal /pvä eli sen, mitä tällainen 168cm mummu tuleekin syödä.
      Lohta ilman hiilihydraatteja, juustocrispiä, porkkanahapankaali raastetta.
      Mutta olen itseeni tyytymätön. Pätkäpaasto meni pipariksi. Yritetään tänään.
      Eilinen liikunta jäi vajaaksi, kun vatsalihakset kipeytyivät Yksikipinä harjoituksista. Kävelyn ehdin sateiden välissä.

      Tänään ryhmätyön jälkeen kävely, voimistelu, siivousta..
      Hapankaaliporkkanavalkosipuliraaste, tuoreita voikukanlehtiä, nokkosta,
      rahkaa hamppaproteiinia. Voiko ihmislapsi enempää toivoa? 🙄

      Joku oli vetänyt esiin noiden lasten suruja kasvuiässä.
      Ovatko äidit vieläkin samanlaisia paskiaisia, jotka osoittelevat noita
      lapsia sormellaan milloin mistäkin kasvuiän epäsäännöllisyyksistä?
      Liian paljon vatsaa ja reisiä ja liian vähän rintoja...

      Siitähän se levy jää pyörimään päähän loppuiäksi, kuten varmaan heilläkin.
      Aina näkee itsensä läskinä, läskinä, läskinä...
      Sitten sitä aletaan lohdutussyömään makeita.
      Aloin tuntea myötätuntoa itseänikin kohtaan jo siinä iässä.
      Miksi ei myös tässä iässä, sillä vaikka otan pituus - 110cm, olen läski!

      Yli 70-vuotiaiden ei tulisi koko paastota. Tyydyn vain pätkäpaastoihin.
      Ei edes uskonnolliset paastot koskeneet sairaita tai vanhuksia.
      Saan vielä ensi kuun tuoreita voikukanlehtiä, nokkosta, spirulina...
      Lisänä kaaleja, selleriä, broccolia,.. Eiköhän ne puhdista kehoa.?

      Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi

        Minä pidän suklaasta. Syön sitä paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä pidän suklaasta. Syön sitä paljon.

        Kun se oikea käsi ei huomaa, että vasen käsi hivuttaa suklaata suuhun, niin
        eihän niitä kcal voi laskea! Ei sellaisesta voi lihoa! 😅
        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun se oikea käsi ei huomaa, että vasen käsi hivuttaa suklaata suuhun, niin
        eihän niitä kcal voi laskea! Ei sellaisesta voi lihoa! 😅
        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

        Miksi vastailet tälläsiin viesteihin,mutta et voi vastata miksi pudotettavaa on 5 kiloa kun olet sanonut olevasi 30 vuotiaan painossa eli 61,8 kilossa.Pitääkö minunkin alkaa kirjoittelee että syön kermakakkua ja leivonnaisia ja tykkään siitä.Niihinkö vastaat?

    • Anonyymi

      Minä syön viisi kertaa päivässä ja joka aterialla yhden suklaalevyb (200g) sekä muita herkkuja.Aterioiden välillä on aina muutama tunti.Illalla on kiva mennä nukkumaan kun on vatsa täynnä ja pinkeenä.Kokeile sinäki Hanne tälläistä.

      • Anonyymi

        Mene muualle pilaamaan keskusteluja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene muualle pilaamaan keskusteluja.

        No kerro sinä kun olen monesti kysynyt että miksi yli 70 vuotias haluaa painaa alle 60 kiloa kun ensin on kertonut olevansa 30 mitoissa eli 61,6 kilossa ja tyytyväinen tähän painoon.Nyt Hanne hoikka haluaakin painaa 5 kiloa vähemmän.Hän on laihtunut 800 g keväästä.

        anteeksi 61,8 kiloa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene muualle pilaamaan keskusteluja.

        Eihän tässä ketjussa ole kuin Hanne hoikan yksinpuhelua koska hän ei halua vastata hänelle esitteityihin kysymyksiin.

    • Anonyymi

      Unfortunately tänne on eksynyt muitakin kuin oman painonsa kanssa ponnistelevia.
      Täytyy olla tavallisen tasapainoton ihminen, kun kulkee perässä yhden ja saman kysymyksen kanssa toistamiseen. Tulee mieleen ne pikku koirat, jotka räksyttävät ärsyttävästi. Usein sellaisten vanhojen, lihavien naisten kanssa, joilla ei ole itsellään mitään asiaa puhuttavana. Se haukku on sitten ainoa, millä kiinnittävät huomion itseensä, katsoen hymyillen, miten ihmiset suhtautuvat heidän pikku hoidokkiinsa.
      Olisi kauheaa saada sellaiset naapurikseen räksyttämään vastenmielisellä äänellään sitä yhtä ja samaa, kuin he päättäisivät, mihin toinen vastaa ja miten.
      Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi

        Eikö tämä ollut laihdutus palsta mutta täällä saa muut kehua sillä että syövät suklaata ja siihen hoikka hanne vastaa.Ihmettelen miten on saanut vain 800 g keväästä pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tämä ollut laihdutus palsta mutta täällä saa muut kehua sillä että syövät suklaata ja siihen hoikka hanne vastaa.Ihmettelen miten on saanut vain 800 g keväästä pois.

        Jos saa vajaassa vuodessa kilon pois niin hoikka hanne on lähemmäs 80 ennen kuin on tavoitepainossa.Hannelle tulee kiire jos aikoo ehtiä nauttia siitä tavoitepainosta.

    • Anonyymi

      En ole Hennes Hoikan aka Myn tarkoitusperistä täysin vakuuttunut; ehkä hän laihduttaa ja ehkä ei. So not?

      Mutta kukaan ei voi kieltää, etteikö hän olisi hauska kirjoittaja. Kiitos siitä.

      On ollut hupia seurata, kun ns. karavaani kulkee ja eräs "rakki" haukkuu jaloissa toistamassa yhtä ja samaa kysymystä. Kyllä kai jokainen saa muuttaa mieltään, jos siltä tuntuu. Jos olen itse pitänyt omana ihannepainonani 50 kiloa, mutta uutena ihannepainonani 52 kiloa, ei sitä tarvitse muille perustella. Eikö niin, eihän tarvitse?

      • Anonyymi

        Olen mielestäni vastaillut hänenkin kysymyksiinsä juurta jaksain.
        Silloin, kun ne on esitetty siedettävällä tavalla.
        Mutta hänen tapansa on ollut pitkään kuin kauan seisonutta vettä!
        Tiedäthän metsässä olevaa pientä lätäkköä ilman puron virtausta.
        Se tulee mustaksi, limaiseksi, haisevaksi mönjäksi, jossa vain ruutanat ja sammakot uiskentelevat ja kurnuttavat.
        Hänen kurnutuksensa saa minulta ihokarvat nousemaan - ei mielihyvästä! 🐌🐸🐡

        Mä oon kauan aikaa aamulla herättyäni hanasta valuttanut vettä kahteen kahden litran kannuun ja jos en ehdi molempia kannuja juomaan niin se vesi seisoo seuraavaan päivään jolloin vaihdan vedet kannuihin.Eli Kyllä Hanne on siinä oikeassa että vesi seisoo kauan huoneen lämmössä.

        Valitettavasti kävelen pururadalla niin en ole nähnyt siinä reitin varrella lätäköitä.Mä tykkään kävellä kuntoradalla enemmän kuin muualla maastossa. Mä en usko että tossa lähimetsässä on ruutanoita tai sammakkoja.On sen verran kuivaa metsää.Jos siellä on sammakoita niin se kurnutus ei kuulu siihen kuntoradalle asti.

        Kannattaisko ne ihokarvat ajella niin ei nousis.Voit kokeilla höylää tai ihan sitten jotain laietta tai käydä laserhoidossa. Kerro sitten mikä vaihtoehto oli paras ihokarvojen poistoon.

        Kerro Hanne koska sammakot ovat osanneet käyttää tietokonetta ja onko siellä metsän lätöikässä käytössä läppäri vai tabletti vai käykö sammakot kirjaston koneella kirjoittamassa.Pitäis antaa näille sammakoille joku palkinto kun ovat ällyympiä kuin muut eläimet.Miten sammakot suojaa laitteet kosteudelta kun eiks ne laitteet voi mennä rikki jos kastuvat niissä lätäköissä.Sammakot vois laittaa vaikka johonkin muoviin niin kestävät paremmin kosteutta niissä lätäköissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä oon kauan aikaa aamulla herättyäni hanasta valuttanut vettä kahteen kahden litran kannuun ja jos en ehdi molempia kannuja juomaan niin se vesi seisoo seuraavaan päivään jolloin vaihdan vedet kannuihin.Eli Kyllä Hanne on siinä oikeassa että vesi seisoo kauan huoneen lämmössä.

        Valitettavasti kävelen pururadalla niin en ole nähnyt siinä reitin varrella lätäköitä.Mä tykkään kävellä kuntoradalla enemmän kuin muualla maastossa. Mä en usko että tossa lähimetsässä on ruutanoita tai sammakkoja.On sen verran kuivaa metsää.Jos siellä on sammakoita niin se kurnutus ei kuulu siihen kuntoradalle asti.

        Kannattaisko ne ihokarvat ajella niin ei nousis.Voit kokeilla höylää tai ihan sitten jotain laietta tai käydä laserhoidossa. Kerro sitten mikä vaihtoehto oli paras ihokarvojen poistoon.

        Tosi kivaa kuulla, että nautit kävellä metsässä kuntopoluilla!
        Se on mitä parasta liikuntaa ja itse käytän sitä rauhoittavien lääkkeiden sijaan. Siellä kävelyn tasaisessa rytmissä pulpahtaa monia hyödyllisiä oivalluksia.

        Olen ehkä väärässä, mutta mielessäni näen sinut kävelemässä sellaisessa suomalaisessa kangasmetsäksi kutsutulla alueella, joka on aika kuivaa, enimmäkseen mäntyjä, tähän aikaan varmaan sieniä sammalten seassa. Pitkiä, suoria honkia enimmäkseen.
        Puolukoiden aika on jo ohi ja havunneulaset tuoksuvat multaantuvilta.

        Sellaisessa metsässä itse kuljin ja suopursut mäntyjen juurilla olivat lempikukkiani. Minun kotikallioillani oli myös lampi, jossa vesi seisoi.
        Niitä kaloja ei voinut syödä. Ajattelin silloin lapsena, että en halua koskaan ajatusteni tulevan samanlaisiksi kuin mutavedessä kasvaneet kalat.

        Minun on vaikeaa ajatella, minkä ikäinen olet - suurin piirtein.
        On pikkuinen ero keskustella parikymppisen ja keski-ikäisen kanssa.
        Kuvittelen sinun olevan tyttö-naisen.
        Oma sanani. Laitetaanko sanalistaan?

        Hanne Hoikka

    • Anonyymi

      Sammakoista muuten käytetään nimitytsä se eikä hän.Jotkun koirien omistajat puhuvat koirastaan hän muodossa mutta sammakoista en käytytäsi hän nimitystä.Taitaa siis sammakot olla hannen sydäntä lähellä kun käyttää hän nimitystä.Itse käyttäisin se muotoa.

      • Anonyymi

        Kyllä, kyllä olet oikeassa, että kuuluu suomenkielen alkeisiin osata käyttää ihmisistä "hän" ja eläimistä "se".
        Mutta kun sammakko oli symboli ihmisistä, niin ärsyyntyneenä sekoilin. Gur-luiskis! 🐸Tässä näkee, miten ärsyyntyneenä ei kykene ajattelemaan selkeästi.

        Ymmärrän varsin hyvin, että netti on varaventtiili päästää liikaa höyryjä, eli mielipahaa.
        Varsinkin, kun useimmat ovat joutuneet eristyksiin ja monen laiseen stressiin.
        Siksi olisi tärkeämpää nyt kuin ennen ajatella, mitä sanoo.
        Ei koskaan tiedä, miten sanat toiseen vaikuttaa.

        Asutko sinä kaikki kotisi ovet lukotta ja auki?
        Valitsetko sinä, keitä kotiisi päästät, mitä haluat puhua, mihin kysymyksiin vastata?

        Pienimpiin hienotunteisuuden piirteisiin kuuluu myös, että kunnioittaa toisen oikeutta olla vastaamatta. Meillä on myös yksityiselämä, arkoja asioita, toisia, mihin emme kykene vastaamaan, tai vain haluamme itsekin miettiä... Syitä on monia.

        Sovitaanko näin?

        Kyllä minulla on tuo kotiovi lukossa.Kerrostalossa mielummin pidä oven lukossa.Miksi sen pitäisi olla tuonne rappuun auki.Ehkä sinulla on tuttavaia jotka pitää kerrostalossa kotioven auki.Tämän huoneiston ja keittiön välinen ovi on kyllä aina auki.Turhaan mä sitä kiinni pidä.Se on siis lukoton ovi mutta sen oven saa tarvittaessa kiinni.Kyllä mä päästän lähisukulaiset ja ystävät sisään.Yleensä ilmoittavat etukäteen esim puhelimitse että ovat tulossa,niin tiedän olla kotona.Keskustelu perustuu vuorovaikutukseen ja yleensä kun kytytään kuulumiset niin kerron kyllä ne.Ja samoin kysyn miten toisella on mennyt esim töissä.Kyllä minulla on aiheita joista en mieluusti puhu esim huumeet ja viime päivinä on käyty keskustelua pitäisikö kannabis lailistaa.

        Oliko sulla vielä jotain kysymyksiä.Mieluusti vastaan jos on jotain mikä sua askarruttaa.

        Minun kysymykseni hävisi jonnekin eetteriin.

        Olisi kivaa tietää, minkä ikäinen olet suunnilleen?
        Oletko opiskelijatyttö, vai työikäinen?
        Mitä nyt itse näet hyväksi paljastaa.
        Elämänkokemukset voivat antaa yhteistä keskustelualustaa.
        Ei mene niin helposti "sukset ristiin" keskustelussa.

        Hanne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minulla on tuo kotiovi lukossa.Kerrostalossa mielummin pidä oven lukossa.Miksi sen pitäisi olla tuonne rappuun auki.Ehkä sinulla on tuttavaia jotka pitää kerrostalossa kotioven auki.Tämän huoneiston ja keittiön välinen ovi on kyllä aina auki.Turhaan mä sitä kiinni pidä.Se on siis lukoton ovi mutta sen oven saa tarvittaessa kiinni.Kyllä mä päästän lähisukulaiset ja ystävät sisään.Yleensä ilmoittavat etukäteen esim puhelimitse että ovat tulossa,niin tiedän olla kotona.Keskustelu perustuu vuorovaikutukseen ja yleensä kun kytytään kuulumiset niin kerron kyllä ne.Ja samoin kysyn miten toisella on mennyt esim töissä.Kyllä minulla on aiheita joista en mieluusti puhu esim huumeet ja viime päivinä on käyty keskustelua pitäisikö kannabis lailistaa.

        Oliko sulla vielä jotain kysymyksiä.Mieluusti vastaan jos on jotain mikä sua askarruttaa.

        Sä otat kaiken kirjaimellisest kotiovet oli vaa kuvaus

    • Anonyymi

      Lopetan nyt täällä naputteluni.
      Jatkan paperilla päivittäisiä kcal ja liikuntaani.
      Minulla on moniakin erilaisia päiväkirjoja siihen tarkoitukseen.
      Sinne eivät pääse tunkeilijat häiritsemään.
      Muutamia tulee ikävä.
      Hanne Hoikka

      • Anonyymi

        hanne minä kerroin elämästäni siellä bediläsiten ketjussa.Käy siellä lukemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hanne minä kerroin elämästäni siellä bediläsiten ketjussa.Käy siellä lukemassa.

        Hanne hoikka sinä tulit pilaa ketjun jossa kaksi bediläsitä kirjoitti ja sinä tuli haukkumaan meidät koska olemme ylipainoisia vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hanne hoikka sinä tulit pilaa ketjun jossa kaksi bediläsitä kirjoitti ja sinä tuli haukkumaan meidät koska olemme ylipainoisia vielä.

        Sinä et kestä jonkun onnistumista. Kateus on myrkyttänyt koko elämäsi.
        Siksi olet lihava ja tyhmyytesi on loistanut alusta asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et kestä jonkun onnistumista. Kateus on myrkyttänyt koko elämäsi.
        Siksi olet lihava ja tyhmyytesi on loistanut alusta asti.

        Miksi haukuit myös tämän toisen henkilön vaikka hän harrastataa liikuntaa.Minä käyn 1,5 tunnin lekillä ja sinusta se on laiskuutta.Monta tuntia pitää putkeen kävellä etten olisi laiska.Minulla on myös kaksi ammattitutkintoa.Eli olen todella tyhmä ja laiska.Itse voimistelet 20 minuttia ja pidät sitä suurena liikunatasuorituksena.Käypä ite 1,5 tunnin lenkillä niin ettet pysähdy matkalla kertaakaan. Se että on lihava ei tarkoita etteikö harrastaisi liikuntaa. Jo sinusta voimistelu ja jooga on hikiliikuntaa niin onnittelut siitä että sat joogalla hien pintaan.

        "Minulla on myös kaksi ammattitutkintoa. Eli olen todella tyhmä ja laiska."

        Mitä nuo kaksi ammattitutkintoa liittyvät tyhmyyteen ja laiskuuteen? Raketti-insinöörit ovat viisaita, tai aivokirurgit, tai huippujuristit. Me muut ollaan vain taviksia.

        Yleensä sanotaan, että ahkera ja tyhmä ei saa työpaikalla mitään muuta kuin pahaa aikaiseksi. Tosi fiksu pärjää vähemmälläkin yrityksellä. Äärimmäisen fiksu ja ahkera onkin jo sellainen yhdistelmä, että sillä muutetaan jo kokonaisia ajatusmalleja ja muutetaan maailmaa.

        Laihduttaminen vaatii päämäärän ja sitkeyttä. Siinä ei auta ammattitutkinnot, vaikka niitä olisi useampia. Laihduttamisessa riittää, kun katsoo, mitä pistää suustaan sisään.

        Minä olen saanut opetuksen siitä, että on ihmisiä, jotka ottavat, joka sanan netissä kuin henkilökohtaisesti itselleen kirjoitettuna. Ja vielä läheiseltä tutulta, joka on tietoinen heidä jokaisesta liikkeestään hammasta lapsuudesta.
        Vai onko heillä vain tarve haastaa riitaa?

        On myös henkilöitä, jotka ovat niin kateellisia, etteivät katkeruudessaan pysty ystävälliseen keskusteluun.
        Kun saa sellaisen naapurikseen ja vie hänelle vaikka poimimaan marjoja tai leipomaansa pullaa, niin ne heitetään kiukussa naamalle, kuin toinen olisi pahaa tehnyt.
        On ihmisiä, jotka eivät kykene rauhaisaan kanssakäymiseen, vaan usuttavat toisiakin brodeeratuin puolivalhein jonkun kimppuun.
        Pahinta he aiheuttavat kouluissa estäen lukurauhan ja työpaikoilla sabotoiden tuloksia.
        Mutta katson heidät syyttömiksi, koska en tiedä, mitä traumaattisia tapahtumia he ovat käyneet läpi.
        Varsinkin tämän parin vuoden aikana, ahdistus on lisääntynyt ja sen purkaminen terveellisesti on estynyt monilta.
        Mutta on hyväksyttävä sekin tosiasia, että omat kyvyt kanssakäymiseen kaikenlaisten ihmisten ja kaikissa olosuhteissa on rajoitettu ja puutteellinen.

        Voi sinä, vastaaja, hyvin tässä alkaneessa syksyssä🏵️🍃🍂 ja ollaan tyytyväisiä ihan taviksina.😅
        Annetaan raketti-insinöörien ja huippujuristien ratkoa vaikeimmat pulmat.
        Aivokirurkeja tarvittaisiin enenevässä määrin... 😆

        Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Minulla on myös kaksi ammattitutkintoa. Eli olen todella tyhmä ja laiska."

        Mitä nuo kaksi ammattitutkintoa liittyvät tyhmyyteen ja laiskuuteen? Raketti-insinöörit ovat viisaita, tai aivokirurgit, tai huippujuristit. Me muut ollaan vain taviksia.

        Yleensä sanotaan, että ahkera ja tyhmä ei saa työpaikalla mitään muuta kuin pahaa aikaiseksi. Tosi fiksu pärjää vähemmälläkin yrityksellä. Äärimmäisen fiksu ja ahkera onkin jo sellainen yhdistelmä, että sillä muutetaan jo kokonaisia ajatusmalleja ja muutetaan maailmaa.

        Laihduttaminen vaatii päämäärän ja sitkeyttä. Siinä ei auta ammattitutkinnot, vaikka niitä olisi useampia. Laihduttamisessa riittää, kun katsoo, mitä pistää suustaan sisään.

        Eli 1,5 tunnin kävely ei ole riittävästi yhdelle kerralle.Montako tuntia pitää kävellä ettei lasketa laiskaksi?Kolme tuntia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli 1,5 tunnin kävely ei ole riittävästi yhdelle kerralle.Montako tuntia pitää kävellä ettei lasketa laiskaksi?Kolme tuntia?

        "Jo 80 kilometrin pyöräilylläkin saa huoletta syödä joka päivä 3300-3500 kaloria.Lihomisesta ei olen silloin mitään vaaraa.Lihoin kesällä sen 4 kiloa kahdessa viikossa juuri silloin kun liikunta oli hyvin vähäistä,ja kalorit monena päivänä 4000."

        Minulle käy samoin, jos lopetan säännölliset päivittäiset kävelyt.
        Syy voi olla kesäloma, jolloin päivittäiset kävelyt työhön jäävät.
        Tai joku sairaus, leikkaus, ja silloinhan ei liikuta kuin vähän.

        Ensimmäisenä viikkona ei sitä huomaa ja seuraavina on poksahtanut ennätyslukemiin ja vaatteet kitisevät päällä pahaa ennustavasti. Sellaista höhhöplösöä.
        Kuin loppusyksyiset kuralammikot vetistä jäätä täynnä.

        Siitä nyt pääsee eroon aika nopeasti, kun alkaa sen säännöllisen liikunnan.
        Keho muistaa ne HIITIN ja TABATANKIN vaikutukset.

        Kiinnostavaa noissa kcal-taulukoissa, että siivous kuluttaa enemmän kcal kuin kävelyt.
        Siivous 300kcal ja kävely 250kcal.
        Tääytyy lähteä puristamaan mattoja ja pesemään lattioita.
        Pari mattoa kuivuu kuurattuna vielä syystuulessa. Kivaa saada ne lattialle. 😊

        Nauti sinä pyöräilystä kuin vapaa lintu lennosta! 🕊️
        On ihan eri tunnelma matkata pyörällä vaikka vain nauttiakseen luonnosta
        kuin istua umpiautossa silmä tarkkana toisissa autoilijoissa.

        Hanne hoikka sä väität että 15 minuutin imurointi kuluttaa 300 kcal.En usko.Minun ei tarvitse pestä mattoja koska en kulje kengät jalassa mattojen päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli 1,5 tunnin kävely ei ole riittävästi yhdelle kerralle.Montako tuntia pitää kävellä ettei lasketa laiskaksi?Kolme tuntia?

        miten sinun miehesi ja lapsesi voivat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli 1,5 tunnin kävely ei ole riittävästi yhdelle kerralle.Montako tuntia pitää kävellä ettei lasketa laiskaksi?Kolme tuntia?

        Laiskuudella liikunnassa ei ole mitään merkitystä, jos on TODELLA reipas syömään paljon. Vain atleetit voivat kuluttaa valtavat syömingit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten sinun miehesi ja lapsesi voivat?

        Sä sekotat mut johonkin toiseen.Mulla ei ole miestä eikä lapsia.En ole edes ollut koskaan raskaana. Mä en edes halua miestä elämääni. Saatika lapsia.En omia enkä muidenkaan lapsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laiskuudella liikunnassa ei ole mitään merkitystä, jos on TODELLA reipas syömään paljon. Vain atleetit voivat kuluttaa valtavat syömingit.

        Siis pitääkö mun vähentää vielä syömisiä kun saan noin 900 kcal päivässä.Paljon mun pitää vähentää kaloreita jotta 1,5 tunnin lenkki olisi t´riittävä liikuntasuoritu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis pitääkö mun vähentää vielä syömisiä kun saan noin 900 kcal päivässä.Paljon mun pitää vähentää kaloreita jotta 1,5 tunnin lenkki olisi t´riittävä liikuntasuoritu?

        Paljonko painat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko painat?

        Liikaa.Niin paljon että hoikka hannen mukaan niin paljon että paino määrittää minut tyhmäksi ja laiskaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liikaa.Niin paljon että hoikka hannen mukaan niin paljon että paino määrittää minut tyhmäksi ja laiskaksi.

        Vai on sulla jo kaksi ammattikoulutusta!
        Nykyisin niitä tuppaa tulemaan monellekin.
        Mitä koulutuksia sulla on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis pitääkö mun vähentää vielä syömisiä kun saan noin 900 kcal päivässä.Paljon mun pitää vähentää kaloreita jotta 1,5 tunnin lenkki olisi t´riittävä liikuntasuoritu?

        auttaaks toi 1,5t kävely sua syämises? eiks 900kc oo liia vähä? mul on vaikeeta tiätyt ruat. syän liikaa. onks sul neuvoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai on sulla jo kaksi ammattikoulutusta!
        Nykyisin niitä tuppaa tulemaan monellekin.
        Mitä koulutuksia sulla on?

        kokki ja lähihoitaja. Joo ja monet huomaa että ettei ala kiinosta niin keskeyttää.Mä vedin noi tutkinnot putkeen.Se siitä koska ei liity laihduttamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        auttaaks toi 1,5t kävely sua syämises? eiks 900kc oo liia vähä? mul on vaikeeta tiätyt ruat. syän liikaa. onks sul neuvoo

        Mä syön kolme kertaa päivässä, kolmen tunnin välein.Toki mä syön välillä epäterveellisesti.Mutta mä en pyri edes hoikaksi.Mulle on tärkeämpää että mä olen onnellinen ja nautin elämästä ilman ettei vois joskus syödä vapaammin. Mua ei pieni ylipaino ja pyöreys haittaa.

        Mä tykkää ett laiha naine on kauhee ruma. pojaklopi naise pitä olla pyöree
        Mitä sä syät ku 3 riittää? Mä syäm makkaraa juusto ja perunaa.
        Se on hyvää mut lihottaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä tykkää ett laiha naine on kauhee ruma. pojaklopi naise pitä olla pyöree
        Mitä sä syät ku 3 riittää? Mä syäm makkaraa juusto ja perunaa.
        Se on hyvää mut lihottaa

        klo 12 salaattijuustoa 75g, herneitä 100 g,kirsikkatomaatteja 1/2 rasiaa ja 1 päärynä tai paprika

        klo 15 sama

        klo 18 neljänviljan puuro(hiutaleita 50g),mehukeittoa 2 dl ja 1 omena

        Mulla menee päivät kotona.Eli energiankulutus ei ole kovin suurta

        Eli noi syömiset silloin kun tiukka linja.Mun kroppa kerää kaiken ylimääräisen. Kyllä noilla laihtuu mutta mä en kiellä iteltäni päiviä jolloin tykkään tilata kanapitsan tai syödä einesruokia tai herkkuja.

        Voi ku hieno, mä koita matkii sua. Jos vois eres joinaki päivin syärä noi

        Lähihoitajii tarvitaa ny paljo sun äite on varma hyvillää ku tyttö osqa hoitaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi ku hieno, mä koita matkii sua. Jos vois eres joinaki päivin syärä noi

        Lähihoitajii tarvitaa ny paljo sun äite on varma hyvillää ku tyttö osqa hoitaa

        Voin mainita sen verran että olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 10 vuotta.Sairastuin 22 vuotta sitten kun opinnot oli loppusuoralla.Se siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin mainita sen verran että olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 10 vuotta.Sairastuin 22 vuotta sitten kun opinnot oli loppusuoralla.Se siitä.

        Ikävää kuulla, että sinulla on ollut niin haastavaa työelämässä.
        Toivon, että koulussa huomasit itselläsi kykyjä, joista saat harrastuksia itsellesi. Sinulla on nyt aikaa harrastaa mitä tahansa haluat.

        Ihmettelen sitä, että ärsytin sinua jo Myn kuvauksilla päivästään,
        kun se on aika paljon samanlaista kuin itselläsi on.
        Rajoitusta aterioissa ja liikuntaa luontopoluilla.

        Jatkat vieläkin uteluasi minun painostani ja miksi haluan olla S-kokoa.
        Ethän sinäkään omista asioista puhu!
        Yrität pakottaa minut omaan muottiisi ylipainoiseksi kuin se olisi halutaava ja oikea olomuoto. En ole äitisi, eikä minun tarvitse hankkia hänen ylikilojaan, vaikka ne sinua miellyttäisivät.

        Huutelet syyttävästi, että olen lapseton vanhapiika.Kuten itsekin olet!
        Täällä on paljon ikääntyneitä eläkeläisiä ja työttömiä, jotka etsivät vaihtelua elämäänsä, kuten sinäkin.
        Mutta kun minä olen samassa tilassa kuin sinä itse, niin syyttelet kuin se olisi jotain häpeällistä.

        Haluat olla onnellinen. Ehkä syyttelysi ja vaatimuksesi minulle tulla ylipainoiseksi ja tuomitseva asenteesi, siitä mitä syön ja että S-kokoisena voin ostaa halvalla vaatteita antoi sinulle onnea.
        Ymmärrän, että se helpotti sinua, mutta ei ole ratkaisu ahdistukseesi.

        Minulla on sekä harrastuksia, opiskelua, tuttava- ja ystäväpiiri,
        joten olet minulle vain yksi katkeran kateellinen, joka ei ole onnistunut saamaan sitä onnea omaan elämäänsä ja yrität sabotoida toistenkin olemassaoloa. Sellainen menettely vahingoittaa tekijää itseään.
        Se ei tuo sinulle ystäviä. Jos se toinen Lihava Lady olisi arvostanut sinua, niin hän olisi jatkanut kanssasi rohkaisten sinua.
        Se oli sinun oma halveksiva syyttelysi minusta, joka erotti teidät.

        Hanne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        klo 12 salaattijuustoa 75g, herneitä 100 g,kirsikkatomaatteja 1/2 rasiaa ja 1 päärynä tai paprika

        klo 15 sama

        klo 18 neljänviljan puuro(hiutaleita 50g),mehukeittoa 2 dl ja 1 omena

        Mulla menee päivät kotona.Eli energiankulutus ei ole kovin suurta

        Eli noi syömiset silloin kun tiukka linja.Mun kroppa kerää kaiken ylimääräisen. Kyllä noilla laihtuu mutta mä en kiellä iteltäni päiviä jolloin tykkään tilata kanapitsan tai syödä einesruokia tai herkkuja.

        Miksi et tee omaa aloitusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä syön kolme kertaa päivässä, kolmen tunnin välein.Toki mä syön välillä epäterveellisesti.Mutta mä en pyri edes hoikaksi.Mulle on tärkeämpää että mä olen onnellinen ja nautin elämästä ilman ettei vois joskus syödä vapaammin. Mua ei pieni ylipaino ja pyöreys haittaa.

        Vaikka sinä et pyri hoikaksi ja vaikka haluat muutkin ylipainoisiksi, että tuntisit olevasi hyväksytty niin kaikki eivät halua sinun vaatimaasi olotilaa.
        Pysy sinä niiden ylipainoisten seurassa, sillä samanlaiset lapset sopivat yhteen parhaiten. Anna hoikkien ihmisten elää omaa elämäänsä.

        Jos susta mun tavoitepaino 60 kiloa on ylipainoa niin se on sun mielipide. Mä kyllä laihdutan mutta mä myös osaan nauttia elämästä ilman että se ois niin tiukkapipoista. Mä en aio laihduttaa 50 kiloiseksi itteeni.

    • Anonyymi

      Varokaa! Vesikauhuinen koira on irti aloituksessa!
      Keskustelun seuraaminen omalla vastuulla! 🐺

      Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

    • Anonyymi

      Aloitin marraskuun 59kg ja paino putoaa pikkuhiljaa monipuolisen liikunnan ja kcaln vaihtelun avulla. Keho kiinteytyy koko ajan ja vaatenumero pienenee.
      1600kcal - 2000kcal/pvä ja kävelyjä, lihasvahvistusta, Pilatesta, yogaa.
      Ei mitään tiukkaa ketoa, vaan proteiinia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä.
      Kahvin kanssa juustonäkkiä.
      Paino vaihtelee päivän aikana 2kg. Iltapäivisin painan 59kg.
      Sitä on päässyt hyvään oloon, mutta aion pudotella vielä - 4kg.
      Vaatekoko 36 ja sitä tuntee itsensä terveeksi, vahvaksi ja hoikaksi.
      Hanne Hoikka 🏋️‍♀️

      • Anonyymi

        Jatka samaan tyyliin.Minullakin on enään 7 kiloa laihdutettavaa,niin vatsalihakseni tulevat veitsenterävänä näkyviin.

        Näillä pystyy tekemään kymmeniä eri liikkeitä.Nämä kuntouttaa eikä vammauta niinkuin raskailla painoilla nostelu.
        https://www.youtube.com/watch?v=MJTds-yNP3A

        Terveiset aamukävelyltä! Tämäpä iloinen yllätys❣️. Ajattelin juuri aamulla kumilenkeillä harjoitellessani, että tulisi viedä nuo trx-lenkit ulos, niin saa samalla raitista ilmaa. Sitten toit nuo harjoitukset sopivasti valmiiksi. 😄
        En ole ennen nähnyt tuota nuorta naista.

        Liikkeet ovat paljolti samoja, mutta olen alkanut harjoittaa tuota liike-pysähdys ponnistellen. Sitä kutsutaan myös isotonic-harjoitukseksi.
        Monet käyttävät sitä pitkiä matkoja matkustaessaan esim lentokoneessa.

        Taas mainostetaan erilaisia leviä merestä. Suomessa terveys kaupoista saa useamman lajista kuin täällä. Poikkesin kaupassa ja totesin, että kun kehoa ravitsee, niin tyhjällä vatsalla ei tee mitään mieli ruokakaupassakaan. Kaikki pullat, makeat jugurtit, jäätelöt puistattaa. Sitruunaa ja appelssiinia tuli otettua, kun ne ovat parhaimmillaan.

        Jatketaan nauttien kehon hitaasta rasvan sulatuksesta ja lihasten vahvistuksesta.
        Minulla on meneillään 12 viikon eli 3 kuukauden päiväkirja, johon merkitsen uutta hyvää oloa lisäävää toimintaa.
        Tilasin myös terveyslehden ja kylkiäisinä saan Nordic massage pistolin. Ajattelin koittaa sitä tiettyihin lihaksiin kuten pohkeisiin.
        Vaikka kuivaharjaus ja lymfahierontaa ovat koko keholle hyvää tekevää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatka samaan tyyliin.Minullakin on enään 7 kiloa laihdutettavaa,niin vatsalihakseni tulevat veitsenterävänä näkyviin.

        Näillä pystyy tekemään kymmeniä eri liikkeitä.Nämä kuntouttaa eikä vammauta niinkuin raskailla painoilla nostelu.
        https://www.youtube.com/watch?v=MJTds-yNP3A

        "Minullakin on enään 7 kiloa laihdutettavaa,niin vatsalihakseni tulevat veitsenterävänä näkyviin.

        Miten tämä muuttaa elämäsi? Tuleeko elämääsi jotain mahtavaa kun 7 kiloa on lähtenyt vai saavutatko koskaan tuota elämäsi kliimaksia kun taivas aukenee ja vatsalihakset muuttuvat taikaiskusta veitsenteräviksi?

        .... Vai onko elämä yhtä surkeaa kuin tähänkin saakka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatka samaan tyyliin.Minullakin on enään 7 kiloa laihdutettavaa,niin vatsalihakseni tulevat veitsenterävänä näkyviin.

        Näillä pystyy tekemään kymmeniä eri liikkeitä.Nämä kuntouttaa eikä vammauta niinkuin raskailla painoilla nostelu.
        https://www.youtube.com/watch?v=MJTds-yNP3A

        Varoitus! Älä välitä parista ilkeilevästä kommentista. Odotin niitä itselleni, mutta saatiin molemmat sanko kylmää vettä niskaan.

        Ilostuin kannustavasta vastauksestasi. Olemme painon hallinnassa.
        Laihtua voi kuka tahansa, mutta sen säilyttäminen on haastavaa.
        Varsinkin, kun on kysymys normaalipainosta, johon ei ole tyytyväinen.

        Tapaan laihduttaa vain muutaman viikon kerrallaan ja sitten pitää yhtä kauan taukoa ennen uutta laihdutusta. Dr. Dukanin mukaan minun keväisestä 66kg-56kg tavoitteeseen pääsemisestä joudun harjoittamaan tiukkaa kcal ja liikuntaa ensi kevääseen asti!
        Se tuntui ensin kohtuuttomalta, mutta kehon on tututtava uuteen toimintaan.

        Kesällä oli pari kuukautta, että en laihduttanut kai lainkaan, vaan annoin kehon tottua hoikempaan olemukseen. En lihonutkaan. Viime kuussa laihduin vain 0,5kg.
        Totta kai olisi ollut mukavampaa laihtua enemmän. Mutta nyt se luistaa paremmin.

        Nyt otan sen 12 viikon kuurin ja se merkitsee joka päiväistä valintaa syödä terveellisesti ja liikkua, voimistella. Mutta olo on kuin prinsessalla! Sitä on tyytyväinen itseensä!
        Voi luottaa pitävänsä painonsa hyvän olon tuntumissa.

        Huvittaa hiukan tuo ärsyyntyneen olettamus, että veitsen terävät pallealihakset tulevat taikakepillä! Juuri sitä ne eivät tee! Siihen tarvitaan kuukausien harjoitusta ja enemmän proteiinia.
        Näin saunassa elävän naisen kovalla 6-pakkauksella. Ei mitään editoitua kuvaa.
        Hän oli tehnyt työtä niiden kuntoon kuukausia. Ei lihakset kasva nopeasti.
        Fläsän voi sulattaa, mutta lihasten kasvu vie kauemmin. Itse olen sulatus vaiheessa.
        Mutta mikä tuki ne lihakset ovat selkärangalle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        .... Vai onko elämä yhtä surkeaa kuin tähänkin saakka?

        Muistutat sitä katkeraa laihdutusleikkauksen saanutta joka laihtui alussa, mutta alkoi sitten lihoa, kun harrasti liikaa syömistä.
        Lukisit hiukan ravinto-oppia ja käyttäisit aivojasi, niin sinulla olisi jotain muuta kortta kannettavana kekoon kuin irvailut.
        Mutta tämähän on sinunlaisillesi niitä harvoja paikkoja joissa avatasanainen arkkusi.
        Päästää liika painetta syötyäsi itsesi jälleen laihdutusleikkaus kuntoon.

        Hanne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatka samaan tyyliin.Minullakin on enään 7 kiloa laihdutettavaa,niin vatsalihakseni tulevat veitsenterävänä näkyviin.

        Näillä pystyy tekemään kymmeniä eri liikkeitä.Nämä kuntouttaa eikä vammauta niinkuin raskailla painoilla nostelu.
        https://www.youtube.com/watch?v=MJTds-yNP3A

        "Jatka samaan tyyliin.Minullakin on enään 7 kiloa laihdutettavaa,niin vatsalihakseni tulevat veitsenterävänä näkyviin."

        😂😂😂

        Jaa 7 kiloa kun lähtenyt niin yksi aamu PUM! Veitsenterävät vatsalihakset ilmestyy. Melkoinen taikatemppu. Enpä ole aiemmin kuullut moisesta. 😅

    • Anonyymi

      Minä luulin itse että kun käyn kampaajalla ja pyydän itselleni Jennifer Lopetsin kampauksen Minusta tulee yhtä kaunis ja seksikäs. Sama tylsä ihminen siellä peilissä katsoi ja samat ongelmat kuin ennen. Eikä hiusmallikaan sopinut. 🥴

      • Anonyymi

        Ymmärrän, että kun syö itsensä raskaasti ylipainoiseksi, niin se seksi jää puuttumaan.
        Sinä hoet sitä sekin tarvettasi useamman kerran.
        Yritä nyt saada elämääsi jotain muuta harrasteta kuin se sinun sekin puutteesi. 😅
        Ei ne parit koulutuksetkaan tuoneet sinulle sopivaa seuraa tai ammattia.
        Voi rassukkaa. Koita jotain muuta. Pidän sinua tyhmänä ja laiskana ja rumana oman paljastuksesi mukaan.

        Hanne

      • Anonyymi

        Ei se kampaus tee Jennifer Lopezosta häntä, vaan se hoikka ja kurvikas vartalo!
        Hölmö!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se kampaus tee Jennifer Lopezosta häntä, vaan se hoikka ja kurvikas vartalo!
        Hölmö!

        Oikeestiko? Tämä oli valtava uutinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeestiko? Tämä oli valtava uutinen.

        Jennifer Loper-joku on kuin ei olisi ikinä saanut toffeeta.

    • Anonyymi

      Oli miten oli niin pusero ja jakun koko on M eli noin 38-40
      Housut S tai XS eli 36
      Kivaa ostaa eriparisia kuteita.
      Onneksi pidän rypyteryistä hameista, krinoliimalleista.
      Mutta en ole laihduttanut valmiiksi.
      Vaikka olen alipainoinen 71-vuotiaaksi. 😜😝
      Hanne

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      91
      4286
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4202
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      3966
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2807
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2521
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2108
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2084
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      195
      2003
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1649
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1442
    Aihe