Joku oli nähnyt, kun huisuuttivat pikku hönössä kahdestaan vanhalla runkopyörällä. Kuulemma kuski olisi ajanut vielä rungon välistä. Ihme, että tiellä pysyivät edes hetken.
Siis poimiko Kake Keken tarakalleen?
Anonyymi
17143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Näin muuten taisi olla. Kissansilmä oli takarapakaaressa rikki. Mystistä, missähän oli vaurioitunut?
Isä lyönyt lekalla.
Tai naapuri kenkinyt.
Oliko nisulan linja autoilija sieltäpäin
Oliko pyörässä penkki? Siinä mysteeri 🤔
Oli penkki lähtiessä, mutta jostain syystä se löytyi myöhemmin pellolta. Miten se oli sinne joutunut? Asiaa on yritetty selvittää jo 50 vuotta, mutta toistaiseksi tuloksetta. Joitain teorioita on kuitenkin olemassa.
Oli kuulemma pyörä lähtenyt käsistä ja suistunut ryytimaalle. Rytäkässä olisi penkki irronnut.
Mystisintä oli kuitenkin, että kaverit kömpivät muina miehinä punajuurien seasta ja jatkoivat matkaa. Kumpikaan ei huomannut satulan puuttumista. Perillä vasta kuski ihmetteli, kun puota hieman aristi.
Siellä samaisella ryytimaalla nököttää vielä tänäkin päivänä. Moni on ihmetellyt näkyä.
Tarinan mukaan olisivat lennossa kuskia vaihtaneet ja tässä rytäkässä olisi tapahtunut tuo tieltä suistuminen. Tietääkö joku tarkemmin, vai onko asiaa salailtu kaikki nämä vuodet?
Kyllä näin oli tapahtunut.
Kuulemma Kaken tarakkakin oli pudonnut samaisessa suistumisessa. Ihmettelen, jos ei Keke huomannut mitään.
Elokuvissa käynti romuttaa teidän teorian.
Tapaus on selvä.
Ei ollut selvä tapaus. Kumpikin umpihönössä. Miten voi samalla olla selvä tapaus? 🤔
Kissansilmä oli takarapakaaresta muljahtanut rytäkässä lähistöllä asuneen Lissun pihalle. Lissu oli kauhistuksissaan luullut, että joku, jostain karannut pelottelee häntä jo aamulla. Olisiko kello ollut noin viisi....
Kenen kissasta se oli peräisin.
Kissansilmä on hieman eri asia kuin kissan silmä. Menisit törppö kouluun, niin oppisit jotain. Nyt nolasit itsesi. Kysymyksen perään tulee kysymysmerkki. 👍