Libidon tappajat

Kertokaapa miehet, minkälainen nainen saa teidät lerpahtamaan ja mitä siitä pitäisi ajatella. Koettelee melkoisesti itsetuntoa, kun homma ei onnistukaan. Ulkonäkö ei ole mikään missitaso, mutta ok, vähäistä ylipainoa, mutta ei varsinaisesti läski.
8133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Innokas rynkyttäjä tai kuvittelee että näin kun pornoleffassakin.

Äänestä

Liika määrätietoisuus

Äänestä

Miehellä voi olla monta syytä siihen, että lerpahtaa. Ei vika välttämättä ole ollenkaan kumppanissa.
Esim. stressi tai muut asiat mielen päällä, ne ovat niitä todellisia libidon tuhoajia. Riippuu niin monesta asiasta, väsymyskin on yksi syy.
Voihan olla muitakin esim. psykologisia syitä. Suorituspaineet, vanhat lerpahtamiseen liittyvät pelot tai mitä vaan mitä ei välttämättä kumppani edes osaa kuvitella. Saattaa olla joku tosi pienikin asia.
Eli parasta olisi varmaan olla ottamatta ihan liian paljon omalle kontolle asiaa. Ensi kerralla voi vaikka jännitys olla tipotiessään ja seksi täydellistä.

Äänestä

Ei sitten minkäänlainen, kun en mene petihommiin ellei alkuunsakin kiinnosta. Ne naiset, jotka voisi saada lerpahtamaan, tekevät sen jo etukäteen, jolloin mikään kuin käytös ei jäykisty alkujaankaan.

Muuten lerppua on tullut jos on paljon stressiä, liian väsynyt, parisuhteessa selvittämättömiä asioita, itsellä itsen kanssa selvittämättömiä asioita. Liika alkoholikin tekee helposti lerput.

Yleensä ne lerpun syyt on kyllä sisäiset, ei ulkoiset, mutta jos kumppanisi lerputtaa kanssasi toistuvasti, niin ota asia puheeksi.

Äänestä

No itsellä sykkii käytetyille naisille mutta parisuhteeseen en kuuna päivänä alkaisi käytetyn naisen kanssa. Ei kai kukaan käytetyn naisen kanssa sekstaileva mies halua sellaista lastensa äidiksi!

Äänestä
  • Ei kai kukaan käytetyn miehen kanssa sekstaileva nainen halua sellaista lastensa isäksi.

    Äänestä

Valitettavan moni nainen on passiivinen. Ei pienintä yritystäkään kehittää seksisuhdetta. Kyllä siinä mielenkiinto lerpahtaa, jos mitää muutosta vuosiin ei tapahdu. Kun miettii, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja välittää sen saman partnerilleen, niin tilanne korjaantuu. Ei siihen muuta tarvita.

Äänestä
  • Entäs jos on liian aktiivinen? Tuleeko paineita?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kertokaapa miehet, minkälainen nainen saa teidät lerpahtamaan ja mitä siitä pitäisi ajatella. Koettelee melkoisesti itsetuntoa, kun homma ei onnistukaan. Ulkonäkö ei ole mikään missitaso, mutta ok, vähäistä ylipainoa, mutta ei varsinaisesti läski.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu