Kaikki moottoripyörää ajaneet tietävät, että pitkän matkan ajaminen puuduttaa korvat. Kun matkavauhti on saavutettu, kaikki pysähtyy. Mitään ei äänimaailmassa tapahdu - jos ei lisää kaasua, tai vähennä sitä. samat kierrokset koneessa tunnista toiseen.
Jos itseään viihdyttääkseen avaa visiirin, saattaa saada kimalaisen otsaansa. On lähes pakko kuunnella musiikkia, Harmis ajatteli ja napsautti kasettisoittimen päälle. Ajoasun kätköissä nauha pyörähti käyntiin ja Vivaldin Primavera täytti atonaalisessa tylsyydessä kylpevän kypärän.
Harmis ei ollut pitkään aikaan suorittanut minkäänlaisia ekstempore-tyylisiä manöövereitä, ja hän oli tyytynyt ajelemaan pitkin suuria väyliä milloin minnekin. Kuitenkin sinä kummallisena torstaina, joka oli kuin selittämätöntä ahdistusta täynnä, Harmis päätti poiketa moottoritieltä pois pienemmälle väylälle. Hän ajoi rampista alas liikenneympyrään, ja ilman mitään sen harkitumpaa ajatusta tai suunnitelmaa, irtautui ympyrästä vasta sen kolmannessa risteyksessä.
- Roundabout, Harmis maiskutteli tulitikkuaan ja toisteli samaa sanaa.
Yllätyksenä matkamoottoripyöräilijälle syntyi välitön siitä tunne, että maisemat muuttuivat kertaheitolla metsäisemmiksi. Moottoritieltä avautui vain peltomaisemaa, johon kyllästyi nopeasti. Pelto oli pelto, eikä sille mahtanut mitään. Toisinaan pelto oli oraalla, sitten heilui ohraa, ja sitten se olikin jo kynnöksellä. Kun satoi lunta, Harmis ei ollut paikalla.
Lumisade on äänetöntä. Tuuli on myös äänetöntä. Se, mikä ulvoo, on tällaisten metsien lukemattomat oksat, lehdet ja havut, Harmis tuumaili ja siemaili raitista näkymää. Hän tunsi olevansa vapaa, mutta varsin suuressa roolissa tässä vapaudessa.
Seuraava yllätys oli se, että moottoritieltä poikkeaminen pienemmälle tielle johti siihen, että pienemmältä tieltä poikkeaminen johdatti vielä pienemmälle tielle. Se oli kuin matemaattinen kaava, joka yksinkertaistui jokaisella tehdyllä päätöksellä.
Kun näitä päätöksiä oli suoritettu neljä, tie alla oli muuttunut varsin mutkikkaaksi, kuoppaiseksi ja jopa aavistuksen verran vaaralliseksi.
Tie oli kapea. Mutkan taakse ei voinut nähdä, eikä asvaltin kuntoa millään lailla voinut ennustaa. Harmis hidasti vauhtia. Lisävaaran toivat peurat, hirvet ja ties mitkä loikkijat. Metsän eläinten lisäksi tiellä saattoi käyskennellä myös ihmisiä: koululaisia, mummoja ja traktoreita.
Harmiksen aistit terävöityivät. Hän tunsi olevansa elossa. Elossa, koska sai jotain tekemistä. Tie alla oli pirullisen kimurantti. Eikä tämä vielä tähän loppunut, sillä matkamoottoripyöräilijä päätti pysähtyä risteykseen, josta alkoi hiekkatie.
Harmis katseli tienviittaa ihmeissään. Sitten hän tuhahti puoliääneen.
- Pölöttäjäntien.
(hihitystä)
Jos itseään viihdyttääkseen avaa visiirin, saattaa saada kimalaisen otsaansa. On lähes pakko kuunnella musiikkia, Harmis ajatteli ja napsautti kasettisoittimen päälle. Ajoasun kätköissä nauha pyörähti käyntiin ja Vivaldin Primavera täytti atonaalisessa tylsyydessä kylpevän kypärän.
Harmis ei ollut pitkään aikaan suorittanut minkäänlaisia ekstempore-tyylisiä manöövereitä, ja hän oli tyytynyt ajelemaan pitkin suuria väyliä milloin minnekin. Kuitenkin sinä kummallisena torstaina, joka oli kuin selittämätöntä ahdistusta täynnä, Harmis päätti poiketa moottoritieltä pois pienemmälle väylälle. Hän ajoi rampista alas liikenneympyrään, ja ilman mitään sen harkitumpaa ajatusta tai suunnitelmaa, irtautui ympyrästä vasta sen kolmannessa risteyksessä.
- Roundabout, Harmis maiskutteli tulitikkuaan ja toisteli samaa sanaa.
Yllätyksenä matkamoottoripyöräilijälle syntyi välitön siitä tunne, että maisemat muuttuivat kertaheitolla metsäisemmiksi. Moottoritieltä avautui vain peltomaisemaa, johon kyllästyi nopeasti. Pelto oli pelto, eikä sille mahtanut mitään. Toisinaan pelto oli oraalla, sitten heilui ohraa, ja sitten se olikin jo kynnöksellä. Kun satoi lunta, Harmis ei ollut paikalla.
Lumisade on äänetöntä. Tuuli on myös äänetöntä. Se, mikä ulvoo, on tällaisten metsien lukemattomat oksat, lehdet ja havut, Harmis tuumaili ja siemaili raitista näkymää. Hän tunsi olevansa vapaa, mutta varsin suuressa roolissa tässä vapaudessa.
Seuraava yllätys oli se, että moottoritieltä poikkeaminen pienemmälle tielle johti siihen, että pienemmältä tieltä poikkeaminen johdatti vielä pienemmälle tielle. Se oli kuin matemaattinen kaava, joka yksinkertaistui jokaisella tehdyllä päätöksellä.
Kun näitä päätöksiä oli suoritettu neljä, tie alla oli muuttunut varsin mutkikkaaksi, kuoppaiseksi ja jopa aavistuksen verran vaaralliseksi.
Tie oli kapea. Mutkan taakse ei voinut nähdä, eikä asvaltin kuntoa millään lailla voinut ennustaa. Harmis hidasti vauhtia. Lisävaaran toivat peurat, hirvet ja ties mitkä loikkijat. Metsän eläinten lisäksi tiellä saattoi käyskennellä myös ihmisiä: koululaisia, mummoja ja traktoreita.
Harmiksen aistit terävöityivät. Hän tunsi olevansa elossa. Elossa, koska sai jotain tekemistä. Tie alla oli pirullisen kimurantti. Eikä tämä vielä tähän loppunut, sillä matkamoottoripyöräilijä päätti pysähtyä risteykseen, josta alkoi hiekkatie.
Harmis katseli tienviittaa ihmeissään. Sitten hän tuhahti puoliääneen.
- Pölöttäjäntien.
(hihitystä)
Vastaukset 39
Vanhimmat
Mjoo
Mulla oli tuossa hetki sitten mielessä se että kehittelen jonkinlaista asutusta tuon hiekkatien päähän.
Keskellä pihaa voisi olla kaivo; tällainen pihakaivo on varsin yleinen näky maaseudulla. Kaivon vesi olisi jossain siinä ja siinä - jos ajateltiin juotavuutta.
Harmiksen lipuessa pihapiiriin prätkällään, hän huomaa pihakaivon luona naisen, jolla on yllään kummallinen mekko täynnä erilaisia iskulauseita. Lisäksi naisella on yllään kuin pesussa kutistunut nahkatakki. Naikkonen voisi olla avojaloin.
(hihitystä)
Harmis havahtui jonkun viiripään ohittaessa hänet vauhdilla - jollaisella menetti korttinsa. Moottoritiellä oli harvakseltaan liikennettä, sillä kuljettiin pitkin puolta päivää.
Harmiksen ohittanut auto joutui jarruttamaan. Jarruvalot syttyivät; vasenta kaistaa ei voinut ajaa kovinkaan pitkään kovaa, sillä edessä oli aina hitaammin ajava auto blokkina. Tätä ei nämä ääliöt tunnu ymmärtävän, Harmis ajatteli.
Harmiksen HD puksutteli tasavarmaa vauhtia. Ja kuinka ollakaan, matkamoottoripyöräilijämme ohittanut liikennekiihkoilija oltiin ajettu kiinni.
Harmiksella oli ollut pitkään jonkinlainen käsitys siitä, millaiselta nämä liikenteen todelliset pellet näyttivät. Harmikselle oli muodostunut selvä kuva, sapluuna ja kokonainen painotalo tätä käsitystä tai mielikuvaa tukemaan. Edessä olevan auton lasit olivat kuitenkin tummennetut, joten hän ei nähnyt autoon sisään. Harmista harmitti.
(hirn)
Kaivoon putosi ämpäri vuonna 1985. Ketju katkesi ja kuului vain kilinää, sitten molskahdus. Ketju oli kestänyt tasan viisikymmentä vuotta, sitten se katkesi. Yritettiin jopa tosissaan miettiä sitä, minä päivänä uusi ketju asennettiin vanhan köyden tilalle, joka sekin oli tullut tiensä päähän. Mutta tällaiseen ponnistukseen ei kukaan kyennyt. Olisihan ollut todella ihmeellistä se että jokin tällainen aparaatti olisi sidottu numeeriseen ihmeeseen, eli ajallisesti johonkin pyöristettyyn lukuun, kuten lukuun 50.
No. Ihminen nyt on sellainen. Omasta mielestäni millään luvulla ei ole mitään sen kummallisempaa ja syvällisempää merkitystä kuin toisella. Luku 18 on aivan yhtä pätevä kuin luku 37 tai 101.
Ei mitään merkitystä.
(hihitystä)
Harmis polkaisi jalan pyöränsä alle ja nousi pois sen päältä pihamaalle tutkiskelemaan näkemäänsä. Hänestä oli jollain tavalla omituista se että monikaistaisen moottoritien päässä oli tavallinen suomalainen piha, jonka keskellä oli kaivo, jonka äärellä taas seisoskeli kysymysmerkkinä sekavalta vaikuttava suttura roikottaen läikkyvää vesiämpäriä.
Harmis antoi katseensa kiertää koko pihapiirin. Ei mitään ihmeellistä. Tällaisia samanlaisia näkyjä oli Suomi täynnä. Menit minne tahansa, niin tien päässä oli samanlaista odottamassa. Lisäksi oli niin, että hyvin monissa päätepisteissä oli kaikki tämä, mutta ei tuota naista tuossa. Tai yleensäkään ketään. Monet tilat oltiin jätetty, hyljätty ja unohdettu. Metsät hoidettiin etänä, eikä tilolla asunut kukaan.
Harmis katseli naista. Hän ei vaikuttanut järin suitulta, vaan kuin kerrossängyn yläpediltä pudonneelta. Oli luultavasti niin että tämän luona ei juuri vierailtu, eikä siten sosiaalista elämää ollut. Naisparka, Harmis tuumasi.
(naurua)
Kun opin käyttämään vakionopeusäädintä, niin olen käyttänyt sitä siitä asti työmatkoilla, jotka ovat kauhean pitkiä ja aikaa vieviä. Vietän tien päällä yhtenä päivänä yli kolme tuntia, sitten haen lapset hoidosta, menen kauppaan heidän kanssa, teen ruoan, kylvetän lapset ja laitan nukkumaan. Sitten rojahdan itse sänkyyn ja herään samoin tein herätyskellon huolella valittuun soittoääneen. Minusta tuntuu, että hallitsen elämässä vain tätä yhtä asiaa: mahdollisuutta valita millaiseen melodiaan herään. Olen taas tien päällä, mutta tällä kertaa en menossa töihin vaan lasten kanssa Linnanmäelle. On harvinainen vapaapäivä. Tietenkin palkaton ja josta jään vielä velkaa tuuraajalle.
Takanani ajaa auto, jota kuljettaa jokin kusipää. Hän ajaa melkein puskurissa kiinni. Kas kun ei vilkuttele valoja ja soita torvea, idiootti.
(hirn)
Dialogi
- Päivää, Harmis heittää rennosti.
- No päivää, suttura vastaa.
- Kaunis päivä tänään.
- No onhan tämä.
- Ette varmaan ikinä usko miksi seisoskelen pihamaallanne, Harmis sanoo kryptisesti.
- No ei mitään käsitystä, suttura vastaa ja laskee vesiämpärinsä pihanurmikolle.
- No kaikki alkoi tänä aamuna...
Harmis aloitti pitkän tarinan. Tarina oli niin pitkä ja mielenkiintoinen, että sekä sutturan että Harmiksen oli käveltävä pitkin pihamaata; tämä siksi, etteivät jäsenet olisi aivan puutuneet ylenpalttisessa toimettomuudesta. He kävelivät pitkin pellonlaitaa, metsätietä ja järvenrantaa. He kävelivät laiturille ja laiturilta pois. He kävelivät sen päivän illan, seuraavan päivän aamun ja ensi viikon.
Harmiksella oli paljon asiaa ja suttura hyvä kuuntelija.
(hihitystä)
Harmiksen HD puksutteli kiihkoilijan vanavedessä, kun tämä odotti tien aukeavan edessään. Oikean kaistan oli tukkinut rekkajono. Tilanne oli lukossa. Tällaiset lukkotilanteet ovat yleisiä, eikä niitä voi millään tavalla välttää. Jos kaksikaistaisella moottoritiellä ajetaan kolmea eri nopeutta, tulos on tällainen. Lopulta jää vain kaksi nopeutta jäljelle, ja kolmas haihtuu savuna ilmaan. Kirjaimellisesti.
Harmis tutkiskeli aikansa kuluksi kaaharin ulkoista olemusta. Auto oli iso, matala ja selvästi nopea. Rekisterikilpi oli erikoiskilpi.
FUN-000
Harmis ei juuri perustanut erikoiskilpien päälle mitään. Hänen mielestä tällaiset spesialiteetit kuvastavat vain ihmisen kehittymätöntä minäkuvaa ja alleviivaavat tämän olemassaoloa ja yksilöllisyyttä. Jotkut voisivat tällaista pitää ehkä huvittavana, mutta tosiasiassa se oli vain naiivia ja narsistista. Tilanne rekisterikilven suhteen oli suhteellisen sama kuin rekisteröisi itsensä jollekin keskustelualustalle korostaakseen näin identiteettiään ja individualismia siinä, Harmis tuumi.
Ehdittyään viimein ensimmäisenä ajavan rekan ohi, kaistalla tukkeena ollut perheauto päätti siirtyä kaistalta pois. Oikealle. Auton vilkku suoritti aieliikkeitä, ja kuljettaja siirsi hitaasti ja varovasti ajoneuvon pois vasemmalta kaistalta.
Harmiksen peililasit lipsahtivat hieman vinoon, kun hänen edellään oleva ajoneuvo ampaisi liikkeelle. Kului kaksi sekuntia, ja sitä ei enää näkynyt, vaan se oli kadonnut mäennyppylän taakse tietymättömiin. Harmis pyöritteli päätään. Hän vilkaisi perheauton kuljettajaa, joka oli tyypillinen nainen lapset takapenkillä. Tyypillinen nainen ajoi molemmat kädet ratilla penkki säädettynä väärin. Tyypilliset lapset kinastelivat jostain takapenkillä.
Harmis tunsi suurta, lähes laupeudellista mielihyvää siitä, että ei ollut nainen, vaan HD-mies, joka puksutteli eteenpäin varmasti kuin kiveä olisi alamäkeen pyörittänyt.
Vivaldi oli ehtinyt jo Invernoon asti.
(hihitystä)
Eroottinen viba
Kertomuksen eroottinen viba syntyy polulla, jolla ei voi kävellä vieretysten. Koska suttura kanniskeli liian pientä nahkatakkiaan käsivarrella Harmiksen edellä, Harmis saattoi lueskella valkoiseen mekkoon maalattuja iskulauseita.
Niitä oli paljon.
Niitä oli kaikkialta maailmasta eri kielillä edustaen erilaisia poliittisia näkemyksiä. Ne olivat toisistaan poikkeavien liikkeiden ajaman asian kiteytyksiä. Harmis tunnisti muutaman klassikon, mutta suurimmaksi osaksi ideoiden uutteet jäivät häneltä hämärän kätköihin. Muutamaa kieltä ja sen alkuperää hän ei edes tunnistanut, niin outoja merkit olivat. Lopulta Harmiksesta tuntui siltä, että hän käveli maailman vallankumouksen perässä polulla, jolla ei ollut mahdollisuutta tätä ohittaa. Ja kun näin oli, Harmis antoi pisteitä naisen rungon muodoille: kahdeksan tuolle ja ehkä kuusi tuolle.
Nainen kosketti koivun lehtevää oksaa tämän ohi kulkiessaan. Ele oli kuin kansallisromanttinen essee siitä millaista tämä kaikki oli. Hän oli yhä paljain jaloin, kiinni maassa ja sen kosteudessa. harmiksella oli raskaat ajosaappaat jalassa. Niissäkin luki HD.
(hihitystä)
Pihamaalle oli ilmestynyt syksy. Olisi haravoitava tai jättää haravoimatta. Valintakysymys, suttura tuumi puoliääneen samalla kun Harmis oli eksynyt silkkaa uteliaisuuttaan ylisille, joka toimi autotallina.
Harmis ei potkinut renkaita, sillä hän oli rationaalinen mies eikä mikään spede. Kieltämättä harvinaislaatuinen nainen. Jos tätä hieman säätäisi, niin mitä ihmettä tapahtuisi, Harmis kyseli hiljaa itseltään.
Suttura katseli haravaa. Hän ei erityisemmin pitänyt haravoinnista, tai sellaisen delegoimisesta jollekin toiselle. Lisäksi oli niin, että kun haravaan vahingossa tallasi, se pamautti tallaajaa kasvoille.
- Onkos tällaista hauska ajaa? Suttura huikkasi.
- Ihan kivaa. Vakaa peli. Tajuttomasti vääntöä.
- Harmi kun on väärät varusteet.
- Kai sulla nyt jotkut housut on.
- Ei tietenkään ole. Minähän olen nainen.
(kikatusta)
Haa!
Nyt mä hiffasin. Joo siis tää 'keskenmeno' olisi tässä kohtaa, kun nainen ei voi ajaa mekko päällä moottoripyörää.
Se on kyllä todellinen ongelma, jos nyt mitään mekoista ja prätkistä ymmärtää.
(hirn)
Sain keskenmenon keskellä pihamaata. Se oli karmea tunne. Tai oikeastaan sillä ei ollut mitään tekemistä tunnemaailman kanssa, vaan se oli sokki. Aivot lopettivat kaikenlaisen tunteiden käsittelyn ja minusta sukeutui sekunneissa mekaaninen olio, joka toimi rationaalisesti. Aivan kuin minulla olisi ollut mukana manuaali, jonka osasin ulkoa. Tein kaiken vaihe vaiheelta niin kuin oli opetettu, ja selviydyin hengissä.
Mekko.
Poltin sen. Poltin kaiken.
- He suttura! teit sen sitten miten tahansa, niin avaimet ovat lukossa, Harmis huikkaa.
- Siis pitääkö minun kääriä hihat?
- Kääri mitä käärit, mutta aina pitää maistaa, Harmis neuvoi. Aja minun puolestani vaikka alasti. Ei täällä ole katsojia... luultavasti.
- Mjaa-a
- Siinä on kova ääni, mutta äänet eivät vahingoita kuin korvia.
Mietiskelin siinä hetken. Pyörä vaikutti aivan sairaan suurelta, jota se varmaan oli. Ja painavalta. Lopulta riisuin mielipiteeni ja olin hetken varsin alasti, sitten puin nahkatakin ylleni ja istahdin satulalle.
- Mä tarvitsen kameran. Siis tästä saisi aivan mielettömän hyvän kuvan.
- Mutristanko huulia?
(naurua)
Harmis jäi pihamaalle soittelemaan vakuutusyhtiölleen, kun puksuttelin menemään pitkin hiekkatietä kohti tuntematonta. Ajotuntuma oli yhtä aikaa käsittämättömän riehakas ja lähes harras. Pyörää oli äärimmäisen helppo ajaa, ja olin mahdollisimman kaukana hameiden silmillä läpättävästä maailmasta, tamponeista ja puhelimessa räpättämisestä.
Tunsin syntyneeni uudelleen. Minusta oli tullut äijä. Harmis oli lingonnut minut radalle, jolta ei olisi enää paluuta.
Katselkaamme nyt tätä menoa vaikka oravan näkökulmasta. Oravaa ottaa kuuppaan se että metsässä on kammottava meteli. Orava työntää sormet korviin ja kietoutuu häntään päästäkseen pakoon mekkalaa. Käpy lipsahtaa otteesta ja käyrä jyrkkenee.
(hihitystä)
Mutrista ihmeessä, ja muista postata se palstalle.
Tämä artikkeli myy aina. Nainen pelkässä pienessä mustassa nahkatakissa harlikan päällä. Jos jostain löytyisi vielä nahkalätsä päähän?
Takaisinpäin
Poliisipartio Koikkalainen ja Telki eivät olleet uskoa silmiään, kun vastaan ajoi Harley Davidsonilla puolialaston nainen ilman kypärää. He katsoivat toisiaan kuin ensimmäistä kertaa. Sitten koikkalainen tumppasi jarrut pohjaan ja käänsi auton ja kiihdytti moottoripyörän perään pillit ulvoen. Eikä aikaakaan, kun tämä oli saavutettu, pysäytetty ja oli haastattelun aika.
Koikkalainen ja Telki astuivat molemmat ulos autosta, joka oli äärimmäisen harvinaista ja lisäksi ohjesäännön vastaista. Kuitenkin heidän mielenkiintonsa oli niin tapissa, että he eivät voineet inhimillisyydelleen mitään. He molemmat marssivat pyörän luokse, joka yskäisi viimeiset pakokaasut ulos putkesta.
Koikkalainen ei oikein osannut sanoa mitään, joten Telki kysäisi naiselta.
- Onko pitkäkin matka edessä?
- Ihan vain testiajo. Tämä on Harmiksen pyörä.
- Harmiksen?
- Siis tämän nettikirjoittelijan. Kyllähän nyt kaikki Harmiksen tuntevat.
- Juurikin näin. Entäs tuo ajoasu?
- Ja kypärä? Koikkalainen täsmensi.
- Eikö alushousuissa ja nahkatakissa saa ajaa?
- No entäs tuo kypärä?
- Kypärä nyt ei tullut mukaan. En edes muista että Harmiksella edes olisi ollut sellaista, suttura muisteli.
- Kyllä kypärä pitää olla, Telki teroitti.
- Minulla on kyllä aika kova pää. Kerran putosin hevosen selästä pää edellä maneesille, enkä ollut kuin viikon tajuttomana. Ei naarmuakaan, sanoin.
- Hevoset ovat kyllä vaarallisia, Koikkalainen myönsi.
- Paljonkos tässä on hevosia, Telki kysäisi.
- En tiedä. Harmis ei kertonut. Hän on vähän sellainen... jurnuttaja. Kaikki pitäisi älytä itse.
Poliisit tutkivat kiinnostuneena pyörää, sääriä ja reisiä, takavaloa ja etuvaloa. Vilkkuakin kokeiltiin. Suttura yritti pelastaa olemattomasta kampauksestaan edes puolet.
(hirn)
Kritiikkiä epäjohdonmukaisuudesta.
Mistä ne pikkarit nyt sinne ilmestyi? Ensin ei ollut kuin mekko ja nahkatakki, ja mekko heitettiin pois.
Kun kaikenlainen tutkiskelu ja puntarointi oli ohi, poliisit patistivat sutturan takaisin radalle ja palaamaan lähtöpisteeseen. Poliisiauto seurasi perässä. Lisäksi oli ohjeistettu ajamaan hitaasti. Suttura ei ollut kapinatuulella, eikä pyörä ollut hänen, joten hän katsoi parhaimmaksi noudattaa neuvoja, määräyksiä ja asetuksia.
Poliisiautossa
- Onkohan tuo ihan terve, Koikkalainen kysäisi ratin takaa.
- Vaikea mennä sanomaan. Mutta on sillä hyvä...
- Hyvä? Mikä?
- No tuo tuossa.
- Jaa!
- Kummallista, mutta jotenkin hääkuvani haalistuu tässä matkalla.
- Minulle tuli sama mieleen... vaikka en ole edes naimisissa.
- Oletko sinä kuullut tästä Harmiksesta?
- Olen minä jotain lukenut. Se on jokin nettiguru. Miesasiamies ja oikeusoppinut.
- Jaa jaa.
- Taitaa olla kovan luokan tekijä... jos niin kuin tässä eteensä katsoo.
- Taitaa olla juu. Onkohan se... tämä Harmis...
- Jaa että mitä?
- Tuli vain mieleen.
- No jos on, niin on kova jätkä tämä Harmis. Mä taidan alkaa nettikirjoittelijaksi.
- Minä ja.
(hirn)
Sutturan pihamaalla kaivoon rennosti nojaileva Harmis ei ollut huolestunut lainkaan siitä että talon emäntä oli ollut koeajolla jo toista tuntia. Harmis ei ollut hätäilevää sorttia, vaan realiteetteihin nojautuva pragmaatikko. Hän ei hätiköinyt missään asiassa. Ainoa seikka, joka häntä hieman häiritsi, oli musta kissa, joka ilmestyi näkyviin milloin mistäkin - vain asettuakseen vahtimaan Harmista. Harmis ei ymmärtänyt, mitä vahtimista hänessä nyt sitten olisi. Hän seisoi tässä eikä muuta aikonut tehdä, Harmis tuumi. Kissa ei tuntunut olevan varsinaisesti ihmisystävällinen, vaan varsin villi. Se piti etäisyyttä Harmikseen hyvän matkaa, kuitenkin pitäen tätä samalla silmällä herkeämättä.
Harmis ei pelännyt kissoja.
Samassa kuuluivat ensimmäiset tutut moottorin äänet, ja Harmis huokaisi helpottuneena. Pieni riskipeli oli aina vilvoittavaa ja pinta- ja syväverenkiertoa edistävää.
Hieman hämmentyneenä hän joutui kuitenkin toteamaan itselleen, että vaikka pääasia: pyörä, saapui pihaan, niin sen perässä saapui myös poliisiauto. Sutturan naama loisti kuin Hangon tai Naantalin keksi. Oli säädyttömän mukavaa olla mies, Harmis ajatteli seuratessaan sutturan parkkeeraustoimia. Hän päätti kävellä poliisiauton luo. Harmis ei ollut mikään virkavallan erityinen kannattaja, vaan vapaa mies. Poliisit autossa vaikuttivat Harmiksen mielestä virkapukuihin tungetuilta käyttöohjeoppailta.
Sutturalle hän huikkasi.
- Sä taidat saada nopeasti ystäviä?
Suttura nauraa kikatti.
(kikatusta)
Konstaapeli Koikkalainen ja Harmis kävivät tieteellisen tarkan debatin asiapapereiden ja ajolupien suhteen hyvässä ja veljellisessä hengessä. Lisäksi pyörää tutkiskeltiin uudelleen ja sen ominaisuuksista keskusteltiin erittäin asiantuntevaan tapaan. Harmis loisti vastauksissaan. Poliisit tuntuivat muuttuvan pikkupojiksi, joiden uteliaisuus moottoripyörää ja Harmista kohtaa kasvoi lähes suhteettoman suureksi tilataideteokseksi. Näin ollen taas Harmiksen auktoriteetti kasvoi kuin silmissä, ja hän tuntui kohoavan yhä korkeammalle ja korkeammalle valioihmisen kehityksessä. Lopulta poliiseille myönnettiin hetkellinen testiajolupa, ja sekä Koikkalainen että Telki saivat ajaa pihapiirissä kolme kierrosta per mies.
Molemmat tulivat tästä sanoinkuvaamattoman onnelliseksi. Sillä ei vain se, että alla oli upea moottoripyörä, vaan myös se että tämä moottoripyörä sattui olemaan Harmiksen, nosti hetken arvon muistojen maailmassa taivaisiin.
Kun kaikki täpinä oli hieman laantunut, suttura kiikutti miehille tarjottimellisen välipalaa ja kahvia. Kukin mies otti mieleisensä.
- Pakastepullaa, valitan, suttura sanoi häpeissään. Hän katsoi ensimmäisen kerran maahan, ja kaikki ilo ja onni tuntui olevan tiessään.
- Leipovat naiset ovat nykyään harvinaisia, Telki tuumi.
- Eipä ole pulla tuoksunut tuvassa aikoihin, Koikkalainen kuittasi.
- Pulla on lapsille, Harmis tykitti ja kaikki olivat samaa mieltä kuin Harmis, jopa suttura.
Sutturan kannettua tarjottimen takaisin keittiöön, miehet keskustelivat naisista. Naisista keskusteleminen on eräänlainen miesten erityisala, tai urheilulaji. Kun miehet keskustelevat naisista, naiset eivät koskaan ole paikalla. Tämä siksi, että naisista ei voinut miesten kesken keskustella, jos naiset olivat paikalla. Jaa että miksi? No siksi että jos nainen on paikalla kun hänestä keskustellaan, ei tästä voi keskustella, sillä hän saattaisi puuttua keskustelun kulkuun. Naisista ei yksinkertaisesti voinut puhua tällaisten ollessa läsnä.
Suttura oli keittiössä.
(hihitystä)
Kun saavuin takaisin pihamaalle, vaistosin jonkin olevan pielessä. Kaikki miehet katsoivat minuun, ja minulle tuli alaston olo. Toisinaan miesten kasvoilla on omituinen ilme, jollainen löytyy heidän kaikkien kasvoilta tarkkaan rajatuissa tilanteissa. Se on outo ilme, joka ei näe, mitä se näkee. Se näkee jotain muuta. Tällainen on äärimmäisen ahdistavaa. Se on katse, joka ei kohtaa, ei todista eikä allekirjoita olemassaoloasi. Se on katse, jonka alkuaineet nousevat ihmisen syvistä onkaloista, menneisyydestä tai silkasta pimeydestä. Tämä katse näkee jotain, mutta se mitä nähdään, et taatusti ole sinä.
Sinä lakkaat olemasta olemassa kohdatessasi jotain tällaista.
- Mitä te tuijotatte, suttura kysäisi.
Miehet naureskelivat.
(hihitystä)
Sutturalla oli aivan tajuton päänsärky, kun hän aamulla heräsi. Kieli suussa tuntui olevan kuin kuiva sukkamytty kuuman patterin välissä ja ajatuksia koossa pitelevä kallo mielen jäällä sirpaloitumispisteessä. Suttura hieroi silmiään. Ne olivat pudota päästä. Eilinen oli sekava kuvasarja tilanteita, joihin hän oli lirunut. Asiat vain tapahtuivat hänelle. Hän ei muista sellaista hetkeä, jolloin näin ei olisi ollut. Ei eilen, ei koskaan.
Onkohan elämänhallinnallisissa taidoissani jotain vikaa, suttura tuumi, ja kääntyi kyljelleen vuoteella. Kissa tuijotti häntä keltaisilla silmillään. suttura ei osasi lukea kaikkia muita silmiä, paitsi tätä paria tässä, suttura pohdiskeli. He vain katselivat toisiaan. Se oli jokin heidän juttu.
Verannalta kuului kolinaa ja pauketta. Verannalta kuului aina kolinaa ja pauketta, kun joku oli tulossa kylään. Tällä kertaa tulija oli Wuppis, naapuritalon yhteiskuntakriittinen elelijä. Wuppis oli ehtinyt jo kunnolliseen ikään, eikä ollut mikään ajelehtiva suttura, joka ei ymmärtänyt olemisen ja elämisen päälle mitään. Sutturalla ja Wuppiksella ei oikeastaan ollut mitään muuta yhteistä kuin kunnallisvero. Tästä huolimatta he tulivat erinomaisesti toimeen, sillä kukaan älyissään täällä käyskentelevä ei etsinyt samanhenkisyyttä vahvistaakseen tätä henkisyyttään tällaisilla peiliasetelmilla.
Wuppis vilkaisi makuuhuoneeseen, eikä sutturan mielestä vaikuttanut järin yllättyneeltä. Wuppis nojasi karmiin ja sanoi.
- Lainaatkos maitoa? En palauta.
- Öh...
- Mä näin yöllä taksin valot sun pihatiellä. Taisit olla baanalla, Wuppis ilkkuu ja koluaa keittiössä jääkaappia.
- Öh...
- Olitkos risteilyllä? No risteilyllähän sä olit kun itse niin minulle kerroit, että tulisit näin tämän viikon lauantaina olemaan. Kävitkö maissa? Oliko paljon porukkaa? Menikö Suomen puolen tullissa kaikki ihan putkeen? Wuppis hihitteli yhteiskuntakriittisesti ja tutki maitotölkkien päiväyksiä.
- Tämä on vanhaa! En laita takaisin kaappiin kun voit tehdä tästä vaikka pannarin. Onko sulla vattuhilloa? Wuppis huhuili.
- Missä sun tuliaiset on? Vai toitko mitään. Mä tarvitsisin toisten kutomat villasukat, sillä omat menevät aina jotenkin pieleen. Milloin on väärät värit ja milloin väärät puikot ja milloin jotain muuta paskaa, kuten henkilökohtainen laiskuus. En minä jaksa istua kutomassa kokoon jotain pirun sukkaa, jos saan paremmin tehdyt Tallinnan torilta pikkurahalla. Missä sun tuomiset on? Toitko sä mitään? Halloo! Ootko hereillä?
Wuppis kurkisti olohuoneesta makuuhuoneeseen ja totesi puoliääneen, että suttura tarvitsi nyt lihalientä, vadin ja suuvettä. Wuppis oli älyttömän taitava itsekseen puhelija, suttura ajatteli. Lisäksi suttura piti yhteiskuntakriittistä Wuppista mentorinaan. Wuppiksessa oli primäärillä tavalla outoa loistoa.
(hirn)
Wuppiksen tepastellessa uusissa villasukissaan pitkin lankkulattioita, suttura siemaili lihalientään. Olo oli jo huomattavasti parempi. Suttura kykeni jo istumaan vuoteella ja katselemaan ympärilleen. Vuoteella oli läppäri. Se oli sammunut itsekseen käytön puutteessa. Monet ihmiset olivat samanlaisia. Ihmiset sammuivat itsekseen jos heillä ei ollut mitään tekemistä tai haasteita, tai mitään sanottavaa. Tällaisia sammuneita ihmisiä näki usein. Sammuneen ihmisen erotti toiminnassa olevasta kasvojen ilme, kun mitään ärsykkeitä ei otettu vastaan ja kasvot unohtivat itsensä. Ihminen sammutti itsensä ja vajosi omiin maailmoihinsa. Jopa pikkulapset osaavat tämän taidon, mutta Wuppis ei tuntunut osaavan sitä. Wuppis posotti eteenpäin silmät vilkkuen ja alert -tilassa niin kauan, kunnes unen sieppari nappasi virrasta kiinni ja latasi Wuppiksen lantun seuraavaa päivää varten.
Wuppis rojotti kiikkutuolissa ja ihasteli uusia sukkiaan. Hän oli kuin uimakoulussa sätkivine säärineen.
- Sikahienot, hän totesi. Aivan sairaan hyvät värit. Mä rakastan oranssia. Nämähän toimivat kuin liikennemerkit, Wuppis naureskeli.
- Ne olivat kasan alimpana, sanoin.
- Mylläsitkö koko pinon?
- Joskus on pakko, sanoin ja vilkaisin läppäriäni.
- Oletko kirjoitellut mitään?
- Toisinaan.
- Mitä sä nyt kirjoittelet?
- Mä kirjoittelen meidän keskustelusta. Tää olis niin kuin dialogi, jossa mä istuisin sängyllä ja sä kiikkutuolissa. Mulla olis darra ja sulla uudet villasukat.
- Tosi jännää. Milloin joku murhataan?
(molemmat nauroivat.
(hirn)
Kerroin Wuppikselle siitä, että joka ikisenä kertana, kun astun Viron maaperälle, minuun iskee alemmuuskompleksi. Tähän en ole löytänyt mistään minkäänlaista syytä. Olen käännellyt kiviä ja väännellyt risukoita, mutta mitään ei ole löytynyt. Olen kysynyt jopa selvännäkijältä, mutta tämä oli niin sekava nainen, että koin omituista syrjäytymisen tunnetta naiseuden valtavirrasta.
Ymmärsinhän minä nyt herranen aika sentään, että maailmassa nämä kusetuksen ja huuhaan perusesimerkit olivat olemassa vain toimeentulon ja maallisen mammonan aiheuttamista syistä, eivätkä mistään muusta. Kuitenkin tämä tietouden taso, jolla kuvittelin olevani, oli silti niin syvä, eikä siten taso lainkaan, että itsekin ajauduin ongelmineni kristallipallon ääreen. Minä kuuntelin naista, jota pidin aivan sekopäänä. Tämä on tällaisenaan aivan sairasta.
Wuppis taas oli monessakin asiassa sellainen vastapeluri hänet haastaneelle, että oli parempi pitää katse pallossa, sillä Wuppis oli refleksilyöjä, eikä hän järin välittänyt siitä, että usein ylimieliset miekkoset saivat tennispallosta suoraan lärviin. Minä en tohtinut häntä haastaa, sillä perustietoni ja yleissivistykseni oli perin huteralla pohjalla. Lisäksi en lainkaan ollut kiinnostunut oikein mistään sellaisesta, joka kuului jokaisen muun ihmisen ja kansalaisen ykkösagendaksi. Olin aika pihalla kaikesta. Olin naiivi, osittain jopa puuduttavan tylsä, vaisu ja jopa valju. En vain yksinkertaisesti ymmärtänyt mitään koko maailman menosta. Ja kun ihminen ei ymmärrä mitään maailmansa menosta, niin hän on kaikessa suhteessa aika pihalla. Ei minua kiinnostanut ei oma eikä Sanna Marinin käsilaukku. Minua aina kiinnosti se mitä käsilaukuissa oli.
Keskustelimme tästä Wuppiksen kanssa vakavassa hengessä. Wuppiksen mielestä ajaiuduin aina ja toistuvasti liian syvälle, enkä ymmärtänyt olla kevyempi ja piittaamattomampi. Wuppis ehdotti, että lukisin horoskooppeja.
Olen lukenut yhden horoskoopin elämäni aikana, ja minusta siinä oli hyvä sapluuna vähän kaikkiin tilanteisiin. Horoskooppi oli yleispätevä. Ja kun lukee yhden yleispätevän horoskoopin, ei tarvitse enää koskaan lukea seuraavaa, päättelin. Wuppis nauroi ajatukselleni ja piti minua aivan toivottomana ihmisenä. Ja olikin totta, että minusta ei koskaan tulisi hänen kaltaistaan huippunaista. Olin sellaiseksi liian tollo.
(reps)
Loistavaa! Olee! Olee! Jatkakaa
-harmiseikirj-
Aitassa yönsä nukkunut talonvahti, Harmis, ilmestyi avoimeen ikkunaan heinänkorsi suussa. Tämä oli lupautunut jäämään kissan kanssa kahden, kun emäntä lähtisi rilluttelemaan ja pätemään knoppitietoudellaan siitä, mikä oli minkäkin maan pääkaupunki ja kuka keksi pikkumustan. Ja vuoteella istui elähtänyt voittaja. Millaista tuhlausta elämä olikaan.
Harmis pälyili leuka vasten ikkunankarmia ja näytti pikkupojalta, joka salakatseli ja -kuunteli naisten makuuhuonemaailmaa.
- Mitäs friidut? Harmis lurpautti.
Ei vastausta.
- Täällä tihuttaa. Voisin tulla laittamaan vähän pökköä pesään, niin pysyy paikat kuivana.
Harmis oli kieltämättä hieman kryptinen tyyppi, sillä hänestä sai sellaisen vaikutelman, että joko hän oli tavattoman älykäs, tai sitten ei. Tällä ei kuitenkaan ollut juurikaan mitään väliä, sillä molemmissa vaihtoehdoissa saavutettiin kolmas taso: hauskuus. Tätä ei Harmiskelle kuitenkaan koskaan tulisi kertoa, sillä tiedostamisen laajennusosa saattaisi pilata tahattomasti syntyneen kliimaksin, eli elämään ja sen olemukseen syntyneen hassun kuprun. Toisinaan on paras olla ymmärtämättä kaikkea, sillä totuus on kuin runous: harva pitää siitä.
(hihitystä)
Esteettinen osio
Teleporttasin itseni maaseudulta äkkiväärään kaupunkiin ja sen kassajonoon. Edelläni oli asioimassa ostoksineen nuorehko nainen.
Jollain oudolla ja selittämättömällä tavalla sain päähäni numerot 26. Kaikki muut numerot olivat helpompia; nainen on numerojoukko, jossa jokaisella numerolla on oma viite tiettyyn tapaan nainen käsittää. Kyseisen neidon numerojoukko oli hämmästyttävän lähelle osunut sitä ylimaallista ihmettä, jossa se ei resonoinut, säröillyt tai vääntelehtinyt.
En nyt puhu kauneudesta, vaan jostain aivan muusta. Hän ei nimittäin ollut mielestäni kaunis, vaan kauneuden tuolla puolen.
Ilman omaa syytään, hän oli joutunut sille käsittämättömän ohuelle marginaalille tai kiertoradalle, jossa koko olemus on yhtä juhlaa ilman juhlijoita.
Hän oli mielestäni maailman tavallisin nainen. Ja kun maailman tavallisimmaksi naiseksi yltää, niin jokin outo valo alkaa hehkua olemuksen ympärillä. Hän oli maaginen näky. Mikään yksittäinen osa hänessä ei riidellyt seuraavan kanssa, ja jopa Wuppis oli sitä mieltä, että hänen silmänsä eivät levänneet, vaan ahmivat.
Siis ei millään lailla kaunis tai haluttava, vaan kaiken tämän tuolla puolen. Nainen, joka on katsottava, on uusi käsite kaikkien käsitteiden historiassa. Kortti, jota ei voi kääntää, ei pelata eikä heittää pois. Hänessä eivät kävelleet mukana klassisuus, teatraalisuus tai seksikkyys, vaan jokin muu kuin ihmisen palapelitesti antaa olettaa.
Tälle palalle ei ollut palapelissä paikkaa,
Kieltämättä minulle tuli mieleen häneltä kysyä, että kuinka hänen tulisi olla, jottei hän näyttäisi kaikelta tältä.
(hirn)
Onko kukaan nähnyt lähistöllä kuohuviinipulloni korkkia? Se taisi poksahtaa niin kauas, että se katosi kokonaan...
🦄
Mjaa-a
No eipä ole näkynyt.
Mulla on ongelma. Mä en saa eroottista vibaa päälle. En löydä kytkintä tai nappulaa.
(hirn)
En näe asiassa ongelmaa.
Luonto joko ajaa pullonkorkin puuhun tai sitten ei aja.
🦄
Oletko huomannut, että harva on keskeyttänyt sinua tänään. Johtuisiko siitä, että tuo teksti on tänään erityisen soljuvaa. Kaikki vain odottavat jatkoa.
Mjaa
Mun on valitettavasti hiihdettävä radalle.
(hirn)
No niin, jatkoa tälle äkkiä,alahan naputtaa!
Sen verran kommentoin että tuo oli kyllä hyvä:
"- Kai sulla nyt jotkut housut on.
- Ei tietenkään ole. Minähän olen nainen."
Tähän pieni kritiikki:
"- Pulla on lapsille, Harmis tykitti ja kaikki olivat samaa mieltä kuin Harmis, jopa suttura."
Olisihan siinä voinut sanoa että "Se on mukavaa kun nainen leipoo pullaa, mutta hyviä nämä pakasteetkin on"
-harmiseikirj-
Mjaa
Olin sivistämässä itseäni elokuvateatteri Maximissa.
Saliin saa tuoda juomia.
(naurua)
Joo, mutta ei siellä saa niitä juoda! 🤨
Kyllä saa. Maxim ja Riviera ovat teattereita, joihin voi kiikuttaa viininsä mukaan.
No problemo.
(hirn)
Niin ja aina voi olevinaan heilauttaa kättä ylöspäin, kuin Hitler ja ottaa huikan liki huomaamatta. :o)
Minäkin haluun mukaan tuohon!
-hyppii tasajalkaa ja heiluttaa käsiään-
Mjaa-a
Kuten olen maininnut, niin olen palstan surkein lukija.
Ei ole ensimmäistäkään speksiä.
(hihitystä)
Pötyä. Harmiksen ja wuppiksen tunnistais ilman nimiäkin, tosin tuota HD;tä en usko Harmiksella olevan, mutta muute tarkasti analysoitu. 😄
Kiitosta vaan. Sainhan vastauksen kysymykseeni. Haha.