Usassa induktioliesillä vain 2% markkinaosuus

Monet luulee että USA ottaa kaikki uutuudet ensin. Niin olikin pitkään mutta 2000-luvulla USA on putoamassa kehityksen kelkasta. Kun Euroopassa, eteenkin pohjoisessa ja Saksassa induktioliedet ovat syrjäyttäneet vanhat mallit. Usassa niiden markkinaosuus vain 2%.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lämmittääkö britit vielä vuoteensa kuumavesipulloilla vai onko karibialaismiehet syrjäyttäneet nuo putelit?

Äänestä

Makuasioita. USA:ssa käytetään enimmäkseen kaasuliesiä. On kyllä totta, että taviksille suunnatut kodinkoneet olivat USA:ssa pitkään pikkuisen vanhanaikaisia. Pölynimurit olivat pitkään sellaisia hirvityksiä, että pieni naisihminen jaksoi niitä tuskin liikutella. Manasin aikoinaan, että kuuhun pystyvät lentämään, mutta pölynimuria eivät osaa suunnitella.:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Monet luulee että USA ottaa kaikki uutuudet ensin. Niin olikin pitkään mutta 2000-luvulla USA on putoamassa kehityksen kelkasta. Kun Euroopassa, eteenkin pohjoisessa ja Saksassa induktioliedet ovat syrjäyttäneet vanhat mallit. Usassa niiden markkinaosuus vain 2%.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu