Eroon koronasta - ryhmä vastaa THL:n hörhöt-heittoon!

Ryhmän koordinaattori dosentti Pirta Hotulainen kommentoi sanottua Twitterissä.

– Kiusaamisesta, dissaamisesta ja mustamaalauksesta on puhuttu paljon viime päivinä. Se ei ole ok! Ei kenenkään tekemänä, Pirta Hotulainen kirjoittaa.

– Asioista saa olla eri mieltä. Asioista voi keskustella asioina. Se on eri asia kuin dissata muut keskustelijat kummallisilla heitoilla.

Hotulainen siteeraa asiaan liittyvää ketjua, jossa hänen mukaansa tiivistetään hyvin, mistä on kyse. Siinä todetaan, että ”jotakuta pelottaa nyt se, että joku uskaltaa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita. Ja kun ei pystytä hyökkäämään faktalinjalla, hyökätään näin. Pää pystyyn ja eteenpäin. ”Eroon koronasta” on ainoa, kun on pystynyt mallinnuksia esittämään, ja niitä saanee haastaa ihan vapaasti.”

Eroon koronasta porukka taitaa olla se, joka onkin oikeassa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

🤗Kehotan lukijoita suhtautumaan sivustolla leviävään kirjoituksiin kriittisesti. Epäisänmaallisen rokotevastaisen salaliittoteorikon keksityt valheet ovat tietenkin faktattomia. Linkkejä ei ole ja jos on ne ovat itsekyhätty nobodyn blogi tai tubevideot.😆😏😉😉☺️
Faktana tietenkin on täysin ainoastaan. "Uutissivustoksi" naamioitu itse tekaistu bloki.😀😄😇😇
Ja linkki vie tunnettuun valeuutislehteen..
😇😇😄
Epäisänmaallisen rokotevastaisen salaliittoteorikon itsekyhätyt blogit ja puhelimella omakuvaamat tubevideot kertovat totuuden, ei maailman uutistoimistot ja lehdet.
Terv. Dipl. Doc. Mörri Möykky
😇😅😅😆

Äänestä

Tietääkö ne THL:ssä mitään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ryhmän koordinaattori dosentti Pirta Hotulainen kommentoi sanottua Twitterissä.

– Kiusaamisesta, dissaamisesta ja mustamaalauksesta on puhuttu paljon viime päivinä. Se ei ole ok! Ei kenenkään tekemänä, Pirta Hotulainen kirjoittaa.

– Asioista saa olla eri mieltä. Asioista voi keskustella asioina. Se on eri asia kuin dissata muut keskustelijat kummallisilla heitoilla.

Hotulainen siteeraa asiaan liittyvää ketjua, jossa hänen mukaansa tiivistetään hyvin, mistä on kyse. Siinä todetaan, että ”jotakuta pelottaa nyt se, että joku uskaltaa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita. Ja kun ei pystytä hyökkäämään faktalinjalla, hyökätään näin. Pää pystyyn ja eteenpäin. ”Eroon koronasta” on ainoa, kun on pystynyt mallinnuksia esittämään, ja niitä saanee haastaa ihan vapaasti.”

Eroon koronasta porukka taitaa olla se, joka onkin oikeassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu