Ulkokullattujen "pyhittäjien" kohtalo

Ulkokullatujen kohtalo on ruvennut kiinnostamaan valvovia adventisteja.
Ulkokullattu pastori ei tee parannusta.
Ulkokullatut luulevat pelastuvansa koska uskovat pastoreitansa ja väärään profeettaansa.

Siellä itketään ja kärsitään tuskaa.
Hakataan kappaleiksi.
Sielu joutuu helvettiin missä tuli ei sammu eikä edes matokaan kuole.

Mitä sanoo Jumalan sana
"hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
1370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kirjoitus on kirjoitettu syyttäjän muotoon, siinä kuka syyttää ja ketä, sekä miksi syyttää?

Onko niin, että ajatellaan, että ulkkokullattu ei seuraa arvonimellä nimettyä "Sapatin" Herraa`?

Vai mistä on puhe? Tarkentaa - vai onko kirjoittaja kullannut itsensinsä ajatuksensa ja ajattelee, että mittaamansa porukka on ulkokullatuita?

Onko ajatus väärä profeetta siksi, että hän tavallaan ilmaisi nähneensä taivaan temppelin "laintaulun" sapatin loiston kirkkauden? Siitäkö ja sen julistus tulee toisen joukon ulkokultauksen merkiksi. No onko sunnuntai ihmisten tekemä pyhä - sisäkultausta? Eli mikä kulta tulessa puhdistetaan ja mikä menee sitten sinne helvetin tuleen?
Kun uskova - juutalainen rabbi opettaa Ilmestyskirjaa - siellä on muotouskonnollisuus nimetty haureudeksi. Onko se ulkokultaisuutta?
Myös. ko. rabbi kertoo sen, että kun menemme kerran tuomiolle, niin Jumalan valtaistuimen edessä on myös Jumalan temppelissä laintaulut - ja kun Sana meidät tuomitsee, ottaako tämä sitten Valtakunnan laista sen voiman, jossa se ulkokulta sitten tuomitaan ja miksi se tuomitaan*?=
Nykyään on niin jumalattomuuden hedelmissä nähtävissä, jaa - onko he niitä vauvavaleltuja - jossa ei edes vanhempien kunnioitusta ole olemassa, kuten täällä joidenkin kirjoittajien hengessä on esissä. Pilkataan jopa isiensä uskoa Sapatin Herraan. Mutta, maailman savut tuo nirvanaa - iloliemineen, sekä siinä toinen sivussa papittaa- missä kolmesta kaupungista hän haluaa hekumoida hurmaansa, ja sitten tulee ilmi mukaan, eli airueena - ilmiantajan manttelissa.

Missä se ulko ---- kultaisuus sitten luuraa - mikä se taivaassa - kerran kun menemme mittapaikaloille jopa sanoista - täällä, saa sen, että ulkokultaisuus onkin olkiukon arvossa - kun tuli nuolee ajan - ehkä sinun ulkokultaa - jossa itsekin olen mukana. Siitähän on kyse, onko Herralla nimemme Elämänkirjassa tiedossa vai ei, tunteeko Hän meidät, vai ei!
Onko varoitettu sieluja - väärästä ulkokultaisuudesta - jossa taivaan Sanan tuomionäköalassa ei olekaan Valtakunnan lakia ollenkkaan, vaan on paukutettu armoa- armonpäälle siunaten synti - elämään ja talutetaan se jopa lippuineen kirkon sisälle, eli tehtään alttarille kuva - jota edustetaan.

Mikä sitten lyödään kappaleiksi? Repäisetkö silmästi katsomasta ulkonaista, ja katkaiset kätesi? Sapatin Herra on Uuteenliittoon hieman kiristänyt meille näköalaa, kun kovin sitä ulkoa kullataan yleisuskontojen harhaa!

Suomeksi - uskonnollista yleishaureutta, koska emme ole Sapatin - siis arvonimi henkilöllä - Luojalla, Sapatin Herraa - Ylkää - joka pukee morsiantaan kuuliaisuuteen Pyhän Hengen voiman avulla, jonka Hän on antanut omilleen.

Kuka ja ketä sinä itsesi eteen parannuksen tekoon, että edessäsi polvistutaan, esitäthän päivittäin valtaistuintasi, että istut sellaisella jakkaralla, että sinua pitää kumartaa, ennenkuin suusi on tukittu! Mietihän sitä, ----ulkoista - kultaasi

Äänestä

Aloittajalla tulee oleman kurja loppu, ellei hän tee parannusta.

Äänestä

Se on totta että kukaan ulkokullattu ei halua ja ei tee parannusta.

Äänestä

Ulkokullatut eivät kykene muuhun kuin syyttämään sapatin rikkojiksi.
Tämähän on kunnon lahkolaisuutta. Raamatussa sanotaan etteivät ulkokultaiset ja lahkolaiset pelastu.

Kiitos ja kumarrus pastoreille. Täytyy muistaa häntä sievoisella rahalahjalla.

Äänestä
  • *Varmaan sinä Herraasi syytät ulkokultaiseksi, koska ja kun Hän pyhitti sen meitä ihmisiä varten.
    Kuinkahan tämä Jeesus pelastajaksi pääsi, kun väität häntä ulkokultaiseksi sapatin pyhittäjäksi. ja Sapatin Herraksi.
    Ja kun viimeiselle tuomiolle menet, on Herran tahto tuomitsemassa - se Sana opettaa sinut sapatinrikkojaksi.

    Äänestä

Mitä kristittyjen Pyhä Kirja joka on myös kaksiteräinen miekka sanoo
pastoreista (kirjanoppineet, fariseukset, ulkokullatut).

"Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen."

Äänestä
  • "Voi teitä pastorit".

    Äänestä

Ulkokultaiset adventistit lahkolaisena vihaavat Jeesusta ja Raamattua.
Haluavat hakata kappaleiksi ne jotka eivät liity sapatin "pyhittäjien" lahkoon.

Äänestä
  • Taitaa sinua tuo ulkokultaisuusompeleet kiristää päässäsi olevassa pipossa, kaikki ovat ulkokullattuja - kun ei ole sinun pipoasi päässä.
    Ja kun Jeesusta, Sapatin Herraa seurataan, alkaa harhainen sanahelinä sinun suustasi heitä kohtaan galattaa.

    Äänestä

Peite silmillä ja valhejuutalaiset.

Molemmista varoitetaan Raamatussa.
Sapatin pyhittäjillä adventisteilla ja juutalaisilla on peite silmillä.

Äänestä
  • Adventismi rakentuu ismien ja opinkohtien varaan.
    Kirjanoppineet ovat tehneet pyhäköstä, helvetistä ja sapatista kunnon ismit 150 vuoden aikana. Ja monesta muustakin asiasta esim. pedonmerkistä.

    Adventistit uskovat lahkolaisina että kaikki muut ovat harhaoppisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Adventismi rakentuu ismien ja opinkohtien varaan.
    Kirjanoppineet ovat tehneet pyhäköstä, helvetistä ja sapatista kunnon ismit 150 vuoden aikana. Ja monesta muustakin asiasta esim. pedonmerkistä.

    Adventistit uskovat lahkolaisina että kaikki muut ovat harhaoppisia.

    No rauhoitu ! et sinäkään täydelinen ole. Mitäs sinulla olisi ateistille annetavaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No rauhoitu ! et sinäkään täydelinen ole. Mitäs sinulla olisi ateistille annetavaa ?

    Onkohan nyt niin,että on helppo löytää toisista vikoja, mutta ne omat viat niile olemme sokeita. Menikö se niin, että joka on synnitön heittäköön ensimäisen kiven.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ulkokullatujen kohtalo on ruvennut kiinnostamaan valvovia adventisteja.
Ulkokullattu pastori ei tee parannusta.
Ulkokullatut luulevat pelastuvansa koska uskovat pastoreitansa ja väärään profeettaansa.

Siellä itketään ja kärsitään tuskaa.
Hakataan kappaleiksi.
Sielu joutuu helvettiin missä tuli ei sammu eikä edes matokaan kuole.

Mitä sanoo Jumalan sana
"hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu