Helsingin Kaupunki ja hymyilevä työnhakija

Nauratti tässä alkuviikosta, siis syyskuun puolessa välissä, kun sähköpostiin kolahti ilmoitus Helsingin Kaupungin joltakulta immeiseltä. Viestissä ilmoitettiin minulle ihan vakavissaan, ettei minua valittu hakemaani työhön joka alkoi kesäkuun alussa ja päättyi jo elokuun lopussa. Lisäksi viestissä kerrottiin kuka onnellinen oli päässyt työhön, jota en enää edes muistanut hakeneeni.

Mahtoikohan kukaan siellä kaupungilla koko kesän aikana edes huomata, että joku oli kyseiseen työhön valittu ja palkattu?

Toisaalta olisihan siinä voinut käydä myös niin, että minulle olisi ilmoitettu syyskuussa, että minut on, onneksi olkoon, valittu kesäkuussa alkaneeseen työhön, mutta mikä ikävä kyllä loppui jo elokuussa.
0272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


rytmimunat kirjoitti:

Nauratti tässä alkuviikosta, siis syyskuun puolessa välissä, kun sähköpostiin kolahti ilmoitus Helsingin Kaupungin joltakulta immeiseltä. Viestissä ilmoitettiin minulle ihan vakavissaan, ettei minua valittu hakemaani työhön joka alkoi kesäkuun alussa ja päättyi jo elokuun lopussa. Lisäksi viestissä kerrottiin kuka onnellinen oli päässyt työhön, jota en enää edes muistanut hakeneeni.

Mahtoikohan kukaan siellä kaupungilla koko kesän aikana edes huomata, että joku oli kyseiseen työhön valittu ja palkattu?

Toisaalta olisihan siinä voinut käydä myös niin, että minulle olisi ilmoitettu syyskuussa, että minut on, onneksi olkoon, valittu kesäkuussa alkaneeseen työhön, mutta mikä ikävä kyllä loppui jo elokuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu