Rokotetut koronapotilaat turhauttavat

Rokotteisiin varattiin 3 miljardia euroa ja suurin osa terveydenhoidon henkilökunnasta rokotteita antamaan, Tarkoitus oli vähentää sairaaloiden kuormitusta.

Mitä vielä! Jo 30 prosenttia sairaalaan joutunueista koronavirustartunnan saaneista potilaista on rokotettuja.

Resurssit ovat menneet tuolta osin kankkulan kaivoon, ja se turhauttaa terveydenhuollon ammattilaisia.
84819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

Tarinan mukaan sairaalahoitoon joutuneista rokotetuista 2/3 on saanut yhden rokotteen, ja 1/3 kaksi.

Äänestä

Tunnen muutaman "alan ammattilaisen", jotka ovat vaihtaneet alaa resurssien väärinkäytön takia. Työ jolla ei ole tarkoitusta ei motivoi.

Äänestä
  • Kyllä ne enemmän resurssipulan vuoksi lähtevät. Ei kukaan viitsi tehdä kahden ihmisen töitä kuukausitolkulla.

    Äänestä


Tulkoot vaikkapyssyllä uhaten hakemaan kotoa piikille,ni en lähde!

Äänestä
  • Se on ihan sinun oma päätös. Korona hoitaa asian ei siihen pyssyä tarvita, kuten uutisista ollaan luettu. Ja vaikka jäisi henkiin lopun elämän haittoineen niin ei tuo tehohoito rääkkikään kovin kiinnostavalta tunnu. Mutta kukin tavallaan ja omalla järjellään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on ihan sinun oma päätös. Korona hoitaa asian ei siihen pyssyä tarvita, kuten uutisista ollaan luettu. Ja vaikka jäisi henkiin lopun elämän haittoineen niin ei tuo tehohoito rääkkikään kovin kiinnostavalta tunnu. Mutta kukin tavallaan ja omalla järjellään.

    Mikä korona?
    Et ole päässyt aiheesta edes porstuaan,
    kannattaako aukoa?

    On, ongelma on olemassa ja se tulee ruiskeesta.
    Nyt odotellaan.

    Äänestä

  • Samat sanat sinä valaistunut sielu!!
    Jos sokea sokeaa taluttaa niin klumps!

    Äänestä

  • Kyllä se virus sinut kotoakin löytää, jää toki odottamaan ja vedä verhot tiukasti kiinni.

    Äänestä

Onkohan siinä myrkkypiikissä myös jotain sellaista,joka tekee ihmisestä esimerkiksi pakkomielteisen, agressiivisen, itsensä paremmaksi luulevan yms.Siskoni on 2kertaa piikitetty,muuttui juuri tuonkaltaiseksi ihan oudosti käyttäytyväksi.Olen kuullut muitakin vastaavia tapauksia.Itse en tule ottamaan huolimattomasti testattua tai lainkaan testattua liuosta elimistööni.Ihmisen ruumis on pyhänhengen temppeli ja sitä ei pidä saastuttaa myrkyillä eikä saastaisilla hengillä ja se on PISTE.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minäkin oon tässä pian 2 vuotta odotellut sitä tappajvirusta!Toistaseksi ei oo kuulunu ku
    normaalia raktautia!
    https://www.youtube.com/watch?v=aCx2A0_9khg

    Nykyisellä tartuntavauhdilla kunnassamme kestää n.700 vuotta ennenkuin kaikki ovat saaneet tartunnan.

    Äänestä

tuleeko piikistä mielen tervys oideita,

Äänestä
  • Tarinat eikun "paranee" 😂

    Äänestä

  • Pilkkaatko?

    Puheen muuttuminen epäselväksi terveellä voi viitata
    veritulppaan.


    Ja jos hän asuu juoppotalossa (?) voi ihmisparkaa.
    Ja miten sinäkin puhut hänestä.

    Hyvä jumala tätä ihmisten pahuuden ja henkisen laiskuuden määrää.. 🙈

    Äänestä

Muut maat ovat jo luopuneet koronapassista.

Taantunut ja sivistymätön Suomi aloittaa sen toteuttamisen.
----------------
Tyhmä maa ja vielä osaamattomampi nk, Antti Rinteen kyhäelmä, ääniä saamattomista pienpuolueista, joita emme ole edes äänesräneet!!!!

Äänestä
  • Ano rännittää vain kasvuhormooneja 😎

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ano rännittää vain kasvuhormooneja 😎

    en ottaisi sinua edes fillarikompanian
    huoltojoukkoihin.

    Äänestä

  • Onhan se eriarvoistava kun ravintola-ala oikein odottaa että se tulee käyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    en ottaisi sinua edes fillarikompanian
    huoltojoukkoihin.

    Nykyaikaiset sähköfillarit tarvitsevat ATK-taitoisen huoltajan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ano rännittää vain kasvuhormooneja 😎

    Saanu sen verran ylimäärästä rahaa firmaansa koronatukia että paalua riittää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    en ottaisi sinua edes fillarikompanian
    huoltojoukkoihin.

    Osu ja uppos!

    Äänestä

Nyt+jo+1/3+on+rokotettuja,+kuukauden+päästä+puolet.+Jouluun+mennessä+80+%.Sairaalahoidossa+olevista.

Äänestä
  • Huomaatko+sitä+kun+2/3+tulee+siitä+20%+joukosta+joita+ei+ole+rokotettu.On+kymmenen+hengen+ryhmä+ja+jokainen+ottaa+rokotteen+joka+suojaa+taudilta+90%.+Yksi+sairastuu+ja+yhdeksän+ei.+Toisessa+ryhmässä+on+vain+yksi+joka+ei+ota+rokotetta+ja+sairastuu.++Tästä+voidaan+tehdä+tilasto+ja+todeta+että+rokotettuja+ja+rokottamattomia+sairastuu+tautiin+lukumääräisesti+yhtä+paljon.

    Äänestä

Oi minu rakas humiomummu taas,rakas,rakas,pusi,pusi,nuuh,nuuh..

Äänestä

Typerää pelleilyä. Kulkutaudit eivät häviä maailmasta mihinkään, vaikka tungettaisiin ihmisiin päivittäin troppeja.

Hengityskoneet pitäisi sen sijaan saada massatuotantoon ja myyntiin kikantteihin ja muihin kodinkoneliikkeisiin. Hinta saadaan silloin helposti painettua 100 euron tuntumaan. NMT-puhelinkin maksoi 1980-luvulla 30 000 markkaa.

Kun joka kodissa on oma hengityskone, niin ei tarvitse pienen hengitysoireen vuoksi lähteä kuormittamaan sairaaloita, vaan pystyy hoitamaan itseään kotona.

Äänestä
  • Koronaa eikä sarssia ole luonnollisena olemassakaan.
    Ne on luotu keinotekoisesti.

    Mihin ihmiset tarvii hengityskoneita?

    Uniapnea tässä mittakaavassa on luotu ongelma,
    ja syyllisiä lienee ylimedikalisaatio, homemyrkytykset,
    kroonistuneet hoitamattomat hengitystieärsytykset.
    Eli lähestytään lääkityskuolemaa.
    Ne laitteet saattavat jopa olla haitaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronaa eikä sarssia ole luonnollisena olemassakaan.
    Ne on luotu keinotekoisesti.

    Mihin ihmiset tarvii hengityskoneita?

    Uniapnea tässä mittakaavassa on luotu ongelma,
    ja syyllisiä lienee ylimedikalisaatio, homemyrkytykset,
    kroonistuneet hoitamattomat hengitystieärsytykset.
    Eli lähestytään lääkityskuolemaa.
    Ne laitteet saattavat jopa olla haitaksi.

    Hengityskatkoksien yksi syyllinen on selkarangan vammat.
    Ei, lääkärit eivät tiedä siitä mitään, ja jos tietävät,
    ne tunkee päänsä pensaaseen
    rahasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronaa eikä sarssia ole luonnollisena olemassakaan.
    Ne on luotu keinotekoisesti.

    Mihin ihmiset tarvii hengityskoneita?

    Uniapnea tässä mittakaavassa on luotu ongelma,
    ja syyllisiä lienee ylimedikalisaatio, homemyrkytykset,
    kroonistuneet hoitamattomat hengitystieärsytykset.
    Eli lähestytään lääkityskuolemaa.
    Ne laitteet saattavat jopa olla haitaksi.

    "Mihin ihmiset tarvii hengityskoneita?"

    Koronatauti menee joillakin keuhkoihin ja hengittäminen muuttuu omin voimin mahdottomaksi. Hengityskone saattaa pitää uhrin silloin hengissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hengityskatkoksien yksi syyllinen on selkarangan vammat.
    Ei, lääkärit eivät tiedä siitä mitään, ja jos tietävät,
    ne tunkee päänsä pensaaseen
    rahasta.

    Kirjotat asiaa!Tietääköhän kukaan täällä että ihmisen hengityskeskus sijaitsee yläselkärangassa lapojen välissä!`Sinnekku noidan nuoli iskee niin ollaan kippurassa ellei
    nopeesti saa kipupiikiä!Kokemusta on,makasin vuorokauden kotona liikkumattomana
    ku ei mitään apua tervetuloa keskuksesta ja vieläki oon varovainen nostoissa ,jätti sellasen jäljen!

    Äänestä

Suurin potti on kerätty ehkä sillä PCR testillä, joka on
pellepeli tähän touhuun. Joku sanoi, ettei se ole rikos, vaan tyhmyyttä käyttää väärää diganostiikalaitetta, mutta se on rikos sillä hetkellä
kun sen ”tuloksilla” perustellaan injektiotarvetta.
MIHIN? Labroilla ei ole edes samplea johon verrata.
Miksi ei?

Miettikää!

Äänestä

Juurisyy on sama kuin pyöräilykypärän käytössä. Luullaan olevan kuolemattomia, ja sen jälkeen käyttäydytään holtittomasti.

Äänestä
  • Ollakseen yksi maapallon älykkäimmästä lajista on ihminen kuitenkin aika typerä olento. Kääntyykö äly itseään vastaan vain taantuuko ihmispopulaatio pikkuhiljaa....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ollakseen yksi maapallon älykkäimmästä lajista on ihminen kuitenkin aika typerä olento. Kääntyykö äly itseään vastaan vain taantuuko ihmispopulaatio pikkuhiljaa....

    Äly on niin harvinaista että helposti löytää sata älytöntä kokoontuneena ilman että joukossa on yhtäkään älykästä.
    Oikeasti oppinut on aina itseoppinut, muut ovat opetettuja trolleja.

    Äänestä

Yli 6 miljardia (6.008.412.990) rokotetta annettu. Jos rokotteet olisivat niin vaarallisia kuin salaliittoteorikko väittää, pitäisi kuolemia olla reilusti yli 10.000.000. Mutta jokainenhan ymmärtää tuollaista määrää ei maailmassa pystyttäisi salaamaan.☺️😄🤗😊
🤗😂😆😆
Epäisänmaalliseen rokotevastaiseen salaliittotohtoriin ja keksittyihin faktattomiin kirjotuksiin kannattaa suhtautua samoin kuin pienten lapsien väitteisiin. Ymmärtäväisellä Hymyllä.😊🤗☺️☺️
☺️🤗😂😂🤣

Äänestä
  • TEHOKKAITA?+HEH+HEH.+Rokotteita.Ei+edes+yhtä+tehokkaita+kuin+Influenssaan!https://www.irishtimes.com/news/health/covid-54-of-hospital-patients-with-virus-are-fully-vaccinated-1.4670229"Covid:+54%+of+hospital+patients+with+virus+are+fully+vaccinated"(Britanniassa+hiljattain+taas+yli+70%+kuolleista+on+2xrokotettuja+eli+se+siitä)Kyseessä+on+puhtaasti+rokotettujen+epidemia,+vaikka+korona-olkiukkeli+yrittää+jatkuvasti+asiaa+kiistää,+ja+selitellä+piilotella+aikaisempiakin+huijauksiaan.Sitäpaitsi+koko+Eurooppa+on+ollut+jo+viikosta+10.+alkaen+rajusti+alemmassa+kuolleisuudessa,+kuin+vuonna+2018.+Viikolla+10.+kuoli+15+000+Eurooppalaista+vähemmän+kuin+samalla+viikolla+2018.+Siitä+on+Euromomon+tilasto.Ja+JOS+AVAAT+EUROMOMON,+niin+Britannian+kartta+näyttää+NO+EXESS+DEATHSKoronateokratian+olkiukko+siis+aloituksessa+vain+jatkaa+aikaisempia+pelottelujaan+ja+huijauksiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TEHOKKAITA?+HEH+HEH.+Rokotteita.Ei+edes+yhtä+tehokkaita+kuin+Influenssaan!https://www.irishtimes.com/news/health/covid-54-of-hospital-patients-with-virus-are-fully-vaccinated-1.4670229"Covid:+54%+of+hospital+patients+with+virus+are+fully+vaccinated"(Britanniassa+hiljattain+taas+yli+70%+kuolleista+on+2xrokotettuja+eli+se+siitä)Kyseessä+on+puhtaasti+rokotettujen+epidemia,+vaikka+korona-olkiukkeli+yrittää+jatkuvasti+asiaa+kiistää,+ja+selitellä+piilotella+aikaisempiakin+huijauksiaan.Sitäpaitsi+koko+Eurooppa+on+ollut+jo+viikosta+10.+alkaen+rajusti+alemmassa+kuolleisuudessa,+kuin+vuonna+2018.+Viikolla+10.+kuoli+15+000+Eurooppalaista+vähemmän+kuin+samalla+viikolla+2018.+Siitä+on+Euromomon+tilasto.Ja+JOS+AVAAT+EUROMOMON,+niin+Britannian+kartta+näyttää+NO+EXESS+DEATHSKoronateokratian+olkiukko+siis+aloituksessa+vain+jatkaa+aikaisempia+pelottelujaan+ja+huijauksiaan.

    Euromomo mikä se on? Intialainen ruoka?

    Äänestä

  • Salaliittoteoriahan tarttuu siihen tosiasiaan että koronan verukkeella koko maailma käyttäytyy kuin diktatuurin alla eläisi. Ja luvassa ei ole loppua. Ne jotka nyt määräävät eivät hellitä otettaan uhristaan. Ja koska kyse on rikoksesta ihmisyyttä vastaan he eivät päästä itseään siihen asemaan jossa heitä voitaisiin tuomita mistään. Olettakaapa että tämä paljastuisi SUUREKSI SALALIITOKSI.
    Kuka kuvittelee että syylliset antautuisi sopuisasti.

    Äänestä

JATKETAAN+HIUKANMikä+Irlannissa+on+rokotetun+riski+joutua+sairaalaan.+Näytän+sinulle,+miten+asia+on.+IrishTimes+ilmoitti,+että+että+Sairaalassa+on+rokotettuja+54%https://www.irishtimes.com/news/health/covid-54-of-hospital-patients-with-virus-are-fully-vaccinated-1.4670229Siis+sanotaan+tässä+noin+55+sadasta.Toisaalta+muualta+saadaan,+että+tuplarokotettuja+on+tänään+noin+75%+väestöstäR=+Rokotettu+E=+Ei+rokotettuSiis:Tilanne+Sairaalassa..........................................................Tilanne+Väestössä(55)........................(45)........................................................(75)........................(25)RRRRRRRRRR+EEEEEEEEEE................+.....................RRRRRRRRRR+EEEEEEEEEERRRRRRRRRR+EEEEEEEEEE......................................RRRRRRRRRR+EEEEEEEEEERRRRRRRRRR+EEEEEEEEEE......................................RRRRRRRRRR+EEEEERRRRRRRRRR+EEEEEEEEEE......................................RRRRRRRRRRRRRRRRRRRR+EEEEE...................................................+RRRRRRRRRRRRRRR.................................................................................+RRRRRRRRRR................................................................................................+RRRRRRRRRR................................................................................................+RRRRRSilloin+saadaan+aina+sama+suhde:(25+rokottamatonta+väestöstä+/45+sairaalassa+olevaa+rokottamattonta)+/+(75+rokotettua+väestöstä+/+55+sairaalassa+olevaa+rokotettua)(25/45)/(75/55)+=+0,55/+1,36+=+0,4Saadaksesi+ideaa,+voit+huomata,+että:Suhde+pysyy+samana,+vaikka+olettaisit+väestön+kokonaismäärän+olevan+millainen,+otoksen+suruus+ei+laskelmassa+vaikuta+tulokseen,+voit+siis+kertoa+otoksen+vaikkapa+sadalla:(2+500+ei+rokotettua+väestöstä+/45+sairaalassa+olevaa+rokottamattonta)+/+(7+500+rokotettua+väestöstä+/+55+sairaalassa+olevaa+rokotettua)(2+500/45)/(7+500/55)+=+55/+136+=0,4Tulos+0,4+on+Irlannissa+Rokotetun+riski+joutua+sairaalaan+jokaista+rokottamatonta+kohti.Rokotetulla+on+siis+ainoastaan+noin+puolet+pienempi+riski+päätyä+sairaalaan!+Kaukana+10x+erosta,+jota+asiantuntijana+esiintyvä+olkiukkeli+on+ennustellut.+Inha+pakottaja,+käppyrä,+Wicker+Man.Tämä+ON+Täysin+Kiistämätön+ASIA.Voitaisiin+laittaa+tämä+sama+selvitettäväksi+Lääkiksen+pääsykokeeseen.+TAI+ennemminkin+testiksi+nykyisille+pseudoille+olkiukoille,+jotka+valehtelevat+meille+päin+näköä!Olen+kuullut+että+olkiukon+suusta+on+tullut+sana+asiantuntija+ja+lääkäri.Onkin,+mutta+MILLAINEN?(Ottakaa+laskelma+ylös)!

Äänestä

Anteeksi vain exlääkäri.

Exlääkäri Mikael Kivivuori, potkut tuli valehtelusta.

Ennen potkujaan Mikael Kivivuori toimi yleis- ja työterveyslääkärinä. (Ei vaadi lainkaan asiantuntemusta koronavirukseen)

”Ei jätä mitään epäselvää”, sanoo potkuista Terveystalon johtava ylilääkäri.

Äänestä

Tehdä työtä jolla ei tarkoitusta ei motivoi.

Äänestä
  • Jättäisitkö+myös+keuhkosyöpäpotilaat+ilman+hoitoa?+Huomattavasti+koronaa+yleisempi+kuolinsyy+ja+90%+itse+aiheutettuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jättäisitkö+myös+keuhkosyöpäpotilaat+ilman+hoitoa?+Huomattavasti+koronaa+yleisempi+kuolinsyy+ja+90%+itse+aiheutettuja.

    Eivät nuo p*rslävet tuollaisiin vastaa. Heille flunssaa vastaavan taudin haitalliset rokotteet skippaavat ihmiset ovat pahinta mitä he tietävät.

    Tiesittekö muuten, että pandemian määritelmää muutettiin vain joitakin vuosia ennen Covid 19 ilmaantumista? Aikaisemmin pandemian piti olla selkeästi haitallinen ja kuolemia lisäävä, ei enää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jättäisitkö+myös+keuhkosyöpäpotilaat+ilman+hoitoa?+Huomattavasti+koronaa+yleisempi+kuolinsyy+ja+90%+itse+aiheutettuja.

    Miten liittyy aiheeseen? Ihmiset kuolevat milloin mihinkin. Mutta koronapelleily on estänyt terveydenhoidon ammattilaisia tekemästä oikeaa työtään, joka on sairaiden hoitaminen ja mahdollisuuksien mukaan vakavampien tautimuotojen ennaltaehkäisy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten liittyy aiheeseen? Ihmiset kuolevat milloin mihinkin. Mutta koronapelleily on estänyt terveydenhoidon ammattilaisia tekemästä oikeaa työtään, joka on sairaiden hoitaminen ja mahdollisuuksien mukaan vakavampien tautimuotojen ennaltaehkäisy.

    Mutta nehän ovat huomattavasti yleisempiä kuolemia kuin mitä koronavirus aiheuttaa? Mitä eroa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta nehän ovat huomattavasti yleisempiä kuolemia kuin mitä koronavirus aiheuttaa? Mitä eroa?

    Eroaa kuten aiemmin sanottu. Oikeiden potilaiden hoitaminen on heidän työtään. Ei koronapelleilijöiden kädestä kiinni pitäminen ja hoitovelan kasvattaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eroaa kuten aiemmin sanottu. Oikeiden potilaiden hoitaminen on heidän työtään. Ei koronapelleilijöiden kädestä kiinni pitäminen ja hoitovelan kasvattaminen.

    Koronan sairastaminen antaa rokottamattomalle paremman suojan koronaa vastaan kuin kymmenenkään Pfizerin myrkkypiikin ottaminen. Kokonaistilanne siis vain paranee! Jos rokottamaton lisäksi sairastaa kotonaan, niin yhteiskunnalliset säästöt ovat mittavat. Varsinkin jos sillä vältetään vääjäämättömät kalliiksi tulevat rokotehaitat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eroaa kuten aiemmin sanottu. Oikeiden potilaiden hoitaminen on heidän työtään. Ei koronapelleilijöiden kädestä kiinni pitäminen ja hoitovelan kasvattaminen.

    Olet siis samaa mieltä kuin useimmat lääkärit Pfizerin maksettuja marionetteja lukuun ottamatta, että koronahysteria on pelkkää typerää poliittista pelleilyä!

    Koronavirus on vaarallinen ainoastaan henkilöille, joiden vastustuskyky on selkeästi heikentynyt. Eihän se kiva ole sairastaa, muttei tapakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jättäisitkö+myös+keuhkosyöpäpotilaat+ilman+hoitoa?+Huomattavasti+koronaa+yleisempi+kuolinsyy+ja+90%+itse+aiheutettuja.

    Antaa luonnon korjata heikot pois. Omasta puolestani kaikki arvauskeskukset ja sairaalat saa laittaa kiinni. Nämä "lääkärit" menkööt oikeisiin töihin.

    Äänestä

Varmasti rokotetut koronapotilaat turhauttavat, koska kalliiden rokotteiden piti estää sairaalaan joutuminen!

THL vieläpä kehui niitä tehokkaiksi! 🤣
Tietäähän sen, että sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Tässä tapauksessa siis Pfizerin myrkkybisneksen leipää.

Äänestä
  • Tyhjän saa pyytämättäkin, mutta että vielä maksaa tyhjän pyytämisestä...

    Äänestä

Niimpä. On tehty hirveä työ rokottaessa miljoonia annoksia. Nyt niistä ei näytä olevan mitään hyötyä, ja pitäisi aloittaa vielä kolmaskin kierros, ja sitten seuraava.

Työ jolla ei ole tarkoitusta turhauttaa.

Äänestä

Mikäli koronatilanne äityy pahaksi, on yhtenä vaihtoehtona väläytelty koronapassin käyttöönottoa ja ravintolarajoitusten pitämistä voimassa ainakin toistaiseksi."
Täällä vielä lässytetään koronarokotuksista täyttä paskaa, ja tauti jyllää voimistuen koko ajan! Kenellä on kanttia sepustaa rokotusten tarpeettomuudesta, kun korona vie porukkaa sairaalaan vauhdilla. Kylmäkontit odottavat rokotteen vastustajia ihan varmasti. Älkää pelleilkö, ottakaa rokotus - hyvän sään aikana!
Ja passi tuleekin jo ensi perjantaina! Bravoo!

Äänestä
  • Rokotteesta huolimatta tauti kaataa porukkaa kiihtyvään tahtiin sairaalavuoteisiin. Omassa tuttavapiirissänikin kaikki viime aikojen sairastuneet ovat rokotettuja jotka ovat saaneet tartunnan toiselta rokotetulta. Tosin ei onneksi kukaan ole sairaalaan joutunut.

    Äänestä

Rokotetut pitää laittaa hoitojonoissa hännille, koska ovat rokotteen ottaessaan hyväksyneet etteivät enää koronataudin vuoksi mene sairaalahoitoon.

Äänestä

HÖLMÖT MENITTE LANKAAN. ja nyt olette riippuvaisia. Mitä lampaita? :)

Äänestä

On irvokasta, miten Vasemmistoliitto hyväksyy matalapalkkaisten kurittamisen polttoaineveron korotuksella ja muutenkin ilmastotoimien maksattamisen syrjäseutujen asukkaiden ja pienituloisten pussista. Ja samaan aikaan Vasemmistoliitto tukee valtion rahallista tukea ja veronalennuksia ylemmän keskiluokan sähköautoshoppailulle. Irvokasta toimintaa Vasemmistoliitolta!!!

Äänestä

HUS:n alueellakin sairaalassa olevista koronapotilaista jo 35 prosenttia on rokotettuja, vaikka rokotteiden piti ehkäistä sairaalahoitoon joutuminen.

Lääkefirmat huijasivat valtioita aika isosti.

Äänestä
  • Nyt sairaaloissa on jo puolet vähintään kahdesti rokotettuja. Myös kolmesti piikitettyjä on sairaalahoidossa. Sellainen syö hoitohenkilökunnan motivaatiota.

    Äänestä

Oma moka. Mitäs hakeutui alalle. Kukaan ei sinne ole pakottanut.

Äänestä

Rokotetuilta pitää evätä julkiset terveyspalvelut. Ovat veronmaksajien sponsoroiman yksityisen voittoa tavoittelevan firman piikin ottaessaan lupautuneet siihen, etteivät rasita enää terveydenhoitojärjestelmää.

Ihmepiikkihän estää koronataudin vakavat muodot, eikä sairaaloihin huvikseen mennä makailemaan.

Äänestä
  • Rokotehaittapotilaat pitäisi antaa kuolla niille sijoilleen. Vasta sitten ihmiset heräävät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotehaittapotilaat pitäisi antaa kuolla niille sijoilleen. Vasta sitten ihmiset heräävät.

    Piikin ottamalla lupautuu pysytellä pois sairaiden edestä.

    Äänestä

Se+investointi+on+kannattanut+oikein+hyvin.+Sairaanhoito+pärjää+kuitenkin+edes+jollain+tavalla,+vaikka+rokottamattomat+täyttävät+sairaalat.Nyt+noin+90%+sairaalahoidossa+olevista+on+rokottamattomia.Käy+ottamassa+rokote!

Äänestä

Ei auttanut kaksi uskonpiikkiä. Nyt viritellään jo kolmannen uskonpiikin tehojakelua. Vanhat sairaanhoitajamummot ja varusmiehet käsketään myös antamaan rokotuksia. Näin sanoo demareiden äärihörhö Kiuru.

Ja rokottamattomilla elämä jatkuu terveenä. Korkeintaan kausinuhaa esiintyy silloin tällöin, mutta senkään vuoksi ei tarvitse pitää sairauslomaa, kuten rokoteoireiden vuoksi iso osa työntekijöistä on joutunut pitämään.

Äänestä

Sinuako se turhauttaa?

Äänestä

Vaikka kaksi ensimmäistä meni huti, kolmas varmasti osuu.
Jos ei kolmaskaan, niin sitten ihan varmasti neljäs, viides kuudes tai viimeistään seitsemäs.

Sitten korona on muisto vain.

Äänestä

Lähes kaikki koronavirukseen kuolleet ovat tällä hetkellä rokotettuja. Eipä ihme, koska rokotteen jälkeen elimistö on monta kuukautta tulehdustilassa.

Äänestä

Rokotetut pitävät yhteiskuntaa ja etenkin hoitohenkilöstöä panttivankeinaan.

Äänestä

kokeellisen geeniterapia piikin ottaneet tulisi laittaa pandemian maksajiksi....

Äänestä

HUS lopetti koronatilastojen julkistamisen, kun teho-osastoilla alkoi olla enää pelkästään rokottamattomia.

Äänestä

Entäs+ne+70%+rokottamattomia.+Hei+haloo,+onko+matikka+jäänyt+vähälle?

Äänestä
  • No onko? Keskimäärin teholla makaava koronapotilas kustantaa 11 000 euroa per hoitojakso.

    Miljardilla maksaa 90 000 tehohoitojaksoa, ja kaikki rahat jäävät Suomeen. Se on noin neljä vuotta, jos teho-osastolla olisi keskimäärin 60 ihmistä päivittäin.

    Rokotteet ovat olleet pelkkää humpuukia, joilla on tehty järkyttävä tulonsiirto Suomesta ulkomaalaisille huumekauppiaille. Ja rokotteet ovat heikentäneet ihmisten immuniteettia ja aiheuttaneet sitäkin kautta lisäkuolemia. Lisäksi tulee hoitojonoihin kuolleet, kun terveydenhoidon työntekijät on valjastettu ruiskuttamaan huuhaata kansalaisiin.

    Äänestä

Onhan tämä jo koomista, kun taas on täysi paniikki päällä, vaikka kansan enemmistö on rokotettu ties kuinka monta kertaa.

Äänestä

Rokotus- ja testauskustannukset tulee periä niitä käyttäneiltä korkojen kera takaisin.

Äänestä

Onhan tilanne nykyään jo huvittava, kun käytännössä kaikki teho-osastollakin makailevat potilaat ovat rokotettuja, mutta siitä huolimatta kantavat koronavirusta.

Samalla kiihkolla kuin koronarokotteet tuotiin aikoinaan Pohjois-Eurooppaan kristinusko.

Ihminen ei lajina eroa tuossa suhteessa muurahaisista. Suurin osa on puurtajia, työläisiä, eli tyhmiä. He tekevät mitä kuningatar käskee.

Äänestä
  • Valtamedian+propaganda+puree+idiootteihin,+ja+idiootteja+on+yli+90%+kansasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtamedian+propaganda+puree+idiootteihin,+ja+idiootteja+on+yli+90%+kansasta.

    Kun päälle lasketaan noin 15 prosenttia persuja, niin saadaan idioottien osuudeksi 105 prosenttia.

    Äänestä

Ennätysmäärä henkilökuntaa irtisanoutunut rokotettujen vuoksi.

Äänestä

Sairaanhoitajat ovat nyt menossa lakkoon, koska eivät kestä enää näitä rokotettuja teho-osastoilla makaavia.

Tee työtä jolla on tarkoitus; ensin rokotetaan ylitöissä porukkaa ilman korvauksia, ja sitten se sama porukka tulee paskomaan vaippoihin vuodeosastolle.

Eipä ihme ettei ala kiinnosta, kun huumekauppiaat ovat ottaneet vallan.

Äänestä

Sairaaloiden kuormitus vähenee, kun hoitohenkilökunta pistetään rokottamaan jatkuvassa kolmivuorossa ja hoitojonojen lyhentäminen siirretään hamaan tulevaisuuteen.

Äänestä

Nythän nuo onneksi kuolevat kiihtyvään tahtiin pois.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Rokotteisiin varattiin 3 miljardia euroa ja suurin osa terveydenhoidon henkilökunnasta rokotteita antamaan, Tarkoitus oli vähentää sairaaloiden kuormitusta.

Mitä vielä! Jo 30 prosenttia sairaalaan joutunueista koronavirustartunnan saaneista potilaista on rokotettuja.

Resurssit ovat menneet tuolta osin kankkulan kaivoon, ja se turhauttaa terveydenhuollon ammattilaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu