Järkyttävää rasismia - naisella letit päässä!

Chisun tuore päivitys käsittelee kulttuurista omimista, jolla tarkoitetaan esimerkiksi tilanteita, joissa toiselle kulttuurille tunnusomaisten asioiden hyödyntäminen on moraalisesti tai eettisesti arveluttavaa.

Chisu kokee syyllistyneensä kulttuurilliseen omimiseen käytettyään päässään pikkulettejä, eli niin sanottuja braidseja, joiden juuret ovat alunperin afrotukkaisten ihmisten keskuudessa.

Chisu kertoo vasta keskustelun myötä ymmärtäneensä, että hänen olisi pitänyt miettiä toisesta kulttuurista lainaamansa kampauksen käyttöä tarkemmin jo kauan sitten.

Samalla hänelle selvisi, että värilliset ihmiset ovat joutuneet pikkulettiensä takia kokemaan työttömyyttä, asuntopulaa tai jopa väkivallan uhkaa. Ajatus siitä sai laulajan pysähtymään.

https://www.is.fi/viihde/art-2000008286222.html

Itse olen nähnyt n-naisen jolla oli polkkatukka!
Ei pyydellyt anteeksi keneltäkään harjoittamaansa kulttuurista omimista.

Kaljupäiset miehet taas omivat natsikulttuuria ja edesmenneet
ss miehet pyörivät haudoissaan!
5157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Heh on siinä suvakilla taas ongelma. Onhan se hyvä jos ei oikeita ongelmia ole.

Äänestä

Minkähänlaisia mömmöjä kyseinen naisoletettu vetää kun on noin seksisin?

Äänestä

Olisi kyllä syytä poistaa ohjelmasta

Äänestä

Mustaihoiset ovat kymmeniä vuosia suoristaneet hiuksiaan ja vaalentaneet ihoaa. Miksi tämä ei ole aiheuttanut mitään sanomista?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Chisun tuore päivitys käsittelee kulttuurista omimista, jolla tarkoitetaan esimerkiksi tilanteita, joissa toiselle kulttuurille tunnusomaisten asioiden hyödyntäminen on moraalisesti tai eettisesti arveluttavaa.

Chisu kokee syyllistyneensä kulttuurilliseen omimiseen käytettyään päässään pikkulettejä, eli niin sanottuja braidseja, joiden juuret ovat alunperin afrotukkaisten ihmisten keskuudessa.

Chisu kertoo vasta keskustelun myötä ymmärtäneensä, että hänen olisi pitänyt miettiä toisesta kulttuurista lainaamansa kampauksen käyttöä tarkemmin jo kauan sitten.

Samalla hänelle selvisi, että värilliset ihmiset ovat joutuneet pikkulettiensä takia kokemaan työttömyyttä, asuntopulaa tai jopa väkivallan uhkaa. Ajatus siitä sai laulajan pysähtymään.

https://www.is.fi/viihde/art-2000008286222.html

Itse olen nähnyt n-naisen jolla oli polkkatukka!
Ei pyydellyt anteeksi keneltäkään harjoittamaansa kulttuurista omimista.

Kaljupäiset miehet taas omivat natsikulttuuria ja edesmenneet
ss miehet pyörivät haudoissaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu