Kuka päättää ja millä perustein, että mitä kodin irtainta kumpikin osapuoli saa avioerossa?
kysymys
living on the edge
4811
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Puolisot sopivat tästä keskenään ositusneuvotteluiden yhteydessä. Jos tulee erimielisyyksiä kannattaa vaan antaa asian olla - pesänjakomenettely maksaa tuhansia euroja ...
Me tehtiin niin että kumpikin otti ensinnäkin itselleen kaiken mitä oli omistanut ennen avioliittoa.
Sitten jaoimme kahtia kaiken mitä voi jakaa: liinavaatteet, matot, astiat, lamput ym. mitä oli useampia kappaleita.
Sitten kumpkin esitti toiveita mitä haluais itselleen. Laskimme kaikkien isompien tavaroiden "hinnan" ja siitä puolet piti korvata toiselle jos otti tavaran. Eli jos sohva olis 1000 € niin siitä pitää maksaa toiselle 500 €. Sillä tavalla teimme listan ja laskimme loppusumman. Sitten kun koko lista oli valmis, pistimme nimet alle merkiksi että sen on kumpikin hyväksynyt.
Lasten tavarat on sitten erikseen. Niitä on enemmän sen luona kenen luona lapset asuvat vakinaisesti. Muutenkin lasten tavarat kulkee välillä edestakaisin.
Mun mielestä ei ole mitään järkeä sotkea ulkopuolisia tavaroidenjakoon. Tasa-arvoisesti vaan kaikki puoliksi.
Se, joka maksaa tasinkoa toiselle puolisolle, voi päättää mitä omaisuutta tasinkona luovuttaa, siis omistamastaa omaisuudesta. Tasingon voi aina maksaa myös rahana.
Alkuperäisen kysymys koski erottelua (eli osituksen toteuttamista), sinun vastauksesi koski tasingon maksua mikä tulemana osituksesta.
Ja alkuperäiselle ... pistäkää aluksi "hinta" kaikelle (käypä sellainen, ennen kuin mitään on jaettu) ... ja minusta hyvä tapa on jättää erottelun ulkopuolelle ne tavarat jotka kumpainenkin "tuonut" yhteiseen kotiin (tosin, juridisesti tähän ei tarvitse suostua ... periaatteessa aivan kaikki on mukana osituksessa ja myöhemmin erottelussa "kauppatavarana").
Sitten jaatte "helpot" (toinen tahtoo, toinen ei välitä) ja pidetään kirjaa kumpi mahdollisesti saanut "arvokkaampaa" (siksi ne hinnoiteltu aluksi), sitten ne mitkä yksinkertaisesti jaettavissa tasan (kuten lakanat, astiastot, peitot, jne.). Lopuksi jää ne vaikeammat ... sovitelkaa ja käykää "kauppaa" tai vaikka "huutokauppaa" (jos vaikka toinen saanut aikaisemmin "hintavampaa"), ja tolkku mukana ja tunteet taustalla.
Ja ellei jako onnistu, niin sitten pesänjakaja kehiin ... mutta SE MAKSAA (molemmille, ottaa palkkionsa ennen jakoa "päältä")