Millon Halpaa ja VihreittenIHANNOIMAA ydinsähköä saa Suomalaisille ???????

Voi olla, että Olkiluoto ja varsinkin Hanhiluodon sähköntuotannon toiminnan alkaminen vielä hieman viivästyy, ihan tässä viimeisiä tarkastuksia tehdään ja hyvältä näyttää siten, että viherturvallista sähköä saadaan jo heti 2050 kymmenluvun loppupuolella, kyllä tässä töitä on tehty koko ajan ja ihan urakalla ja kyllä tuo aikataulu nyt näyttäisi pitävän muuten, mutta jos nyt ei vaikka kävisi niin, että joku
ennalta-arvaamaton ja jostain etukäteentehdyistä tarkoista kartoituksista ja uudenaikaisista tietokonemallinnuksia hyväksikäyttävistä suunnitelmista poikkeava epäkoekäytännöllisyys, joka kyllä yritettiin poistaa jo heti laboratoriotestien jälkeen, ja näistä mahdollisesti johtuva harhautuma voisi aiheuttaa jonkun sellaisen eriytymän alkuperäisen suunnitelman epäjohdonmukaisuuksien virhepoikkeamien kontrollimallin havainnoiman erheellisen huomioitumiseen ja sen ja siitä johtuvan uusintatarkastuksen tarkastusmahdollisuuden edelleen uudellen voimaisuuden mahdollisuuden ja myös kaikkien näitä edellisten tarkastusmahdollisuuksien samassa linjassa olevien ja siitä mahdollisesti johtuvien virheiden eliminoimiseksi ja jälleen turvallisuuden tasolle normaali saattamiseksi ,,,,,,,,,,,

Virkamiehillä on mukava ja heleppo homma, rahhoo tulloo ja kansa maksaa, mikä kiire tässä on millää piättöksillä, MEILTÄHÄN LOPPUU HOMMAT; jos ihan vuodessa taikka kahdessa ymmärretään, mitä meidän pitikään tehdä ??????? (( ; ; (( ; ((

; (( ; (( ,((

Niin sitten EI VIELÄ YDINWOIMAWATTEJA SUOMELLE ; )), ehkä sitten, kun korkea virkakunta niin osaa päättää ja antaa siihen luvan kansalaisille, HALPAA YDINSÄHKÖÄ, mitä ei MITKÄÄN HOMEWIHREÄ SABOTOI !!!!!!!!!!!!!!!!!

Ystävällistä yhteistyötä eri kansalaisryhmien ja sähkönkäyttäjien kanssa toivoo SuomenValton SähköTarjousLaitos ?? ,,, ; ((
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

JOO !!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu