Ujon miehen unelmanainen

Nuorempana minulla ei ollut oikein muuta mahdollisuutta naisten tapaamiseen kuin työpaikalla. Siellä olikin eräs Marjut, johon ihastuin jo ensimmäisenä työpäivänä. Emme työskennelleet yhdessä, joten yritin aina kahvitauoilla asettua hänen lähelleen. Paljonkaan hyötyä hänen lähelleen ujuttautumisesta ei ollut, koska hän istui aina suuren virastomme muiden työntekijöiden seurassa nauraen heidän jutuilleen. Yleensä he puhuivat mitä mielenkiintoisimmista aiheista, mutta minä en niistä osannut koskaan sanoa mitään. Missään tapauksessa en olisi voinut aloittaa mitään keskustelua Marjutin kanssa, koska muut olisivat heti liittyneet mukaan ja nolanneet minut Marjutin silmissä. Saatoin vain seurata vierestä, kuinka Marjut oli jatkuvasti minua hauskempien ja nokkelampien miesten jututettavana ja toivoa tilaisuutta, jossa voisin olla edes hetken hänen kanssaan kahden.

Kerran näin Marjutin olevan menossa hissiin, eikä hänellä ollut ketään seuranaan. Uskoin tilaisuuteni koittaneen ja ampaisin oitis samaan hissiin, ovet sulkeutuivat ja olimme kahden. Iloa ei tosin kestänyt kuin sekunnin ja ovet aukesivat jälleen. Neljä Marjutin hauskuuttajaa ja kaksi vanhempaa naista ehtivät sittenkin mukaan samaan hissiin.

Harmittelin hukkaanmennyttä tilaisuutta ja juuri silloin hissi pysähtyi kerrosten väliin ja valot sammuivat. Kuulin naisten hätääntyneitä ääniä ja miesten sadattelua tilanteen johdosta. Hivuttauduin pimeässä Marjutin lähelle ja pian joku sytytti puhelimensa valon. Kopeloimme kukin puhelimemme esiin, eikä kenenkään kännykässä ollut kenttää. Tämä havainto sai minut, kuten useimmat meistä vähintäänkin huolestumaan.

Jonkinlainen esimies päätti ottaa johdon pimeässä hississä ja hän kehotti meitä säästämään puheliemme akkuja, sillä ei ollut varmuutta kuinka kauan joutuisimme hississä olemaan. Hätäpuhelin ei toiminut, eikä avunhuudoistamme ollut hyötyä. Johtaja kuitenkin vakuutti meille, että apu tulisi aivan tuossa tuokiossa.

Joku alkoi ääneen muistelemaan, että aikoinaan Hankkijalla oli joku siivooja jäänyt hissiin koko juhannukseksi ja joutunut juomaan janoonsa kaiken likaveden ämpäreistään.

Henkeäni alkoi ahdistaa ja liikahtelin levottomasti, kunnes käteni osui toisen ihmisen käteen. Se oli Marjutin käsi. Kännykkälampun valossa näin hänen katseessaan pelkoa ja samanlaista hätääntymistä kuin itsekin koin. Puristin hänen kättään hellästi ja yritin katsoa häntä niin rauhoittavasti kuin vain osasin. Hän puristi kättäni takaisin ja huokaisin syvään. Hän ymmärsi sen vihjeeksi ja hengitti syvään itsekin. Rauhoituttuaan silminnähden, hän katsoi minua ja muodosti huulillaan äänettömän kiitoksen. Olin onneni kukkuloilla.

6

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pian vanhemmat naiset alkoivat valittaa vessahätäänsä. En tiennyt kuinka kauan olimme hississä olleet, mutta arvelin olleemme siellä useamman tunnin, joten ymmärrettävästä syystä alkoi yhdellä jos toisella olla hätä. Johtaja päätti ettei kenenkään tarvitse tehdä tarpeitaan housuun, joten meidän olisi syytä valita hissistä yksi nurkka käymäläksi. Meitä oli 12 henkilön hississä kahdeksan ihmistä, joten jonkinlaista tilaa käymälänurkkaukselle oli. Johtaja neuvoi meitä tutkimaan laukkumme ja antamaan käyttöön kaikki sanomalehdet, nenäliinat ja sen sellaiset. Muutamasta sanomalehdestä saimme aikaiseksi reunuksen hissin nurkkaan, ja revimme loput lehdistä kuivikkeiksi "käymälän" pohjalle sekä tarpeiden päälle heiteltäväksi.

      Kun käymälävuoro kohdalle sattui, käänsivät muut selkänsä, jotta hän saisi rauhassa toimittaa asiansa. Naiset aloittivat käymäläkierroksen ja hyvin pian selvisi, etteivät kuivikkeet riittäneet nesteiden eivätkä varsinkaan hajujen sitomiseen. Marjutin vuoron tullessa menin hänen lähelleen, en tietenkään katsonut, mutta tarjosin kättäni auttaakseni hänet ylös. Kun hän oli valmis, kuiskasi hän hieman nolona kiitos. Kaikessa kamaluudessaan oli tilanne minusta jollain tavalla romanttinen. Sain olla yhdessä Marjutin kanssa, eikä kenelläkään ollut siihen mitään sanomista. Voisin tästä lähtien mennä aina Marjutin seuraan, sillä meillä oli nyt kontakti, olimme kokeneet jotakin poikkeuksellista yhdessä.

      Lopulta koitti minun käymälävuoroni, eikä kysymys ollut pienestä hädästä vaan kakkosesta. Jätin Marjutin hetkeksi ja siirryin käymälänurkkaukseen. Muut olivat hienotunteisesti kääntäneet selkänsä, joten uskalsin laskea housuni ja kyykistyä. Vaikka miten yritin, toimitus ei ollut äänetön eikä pienimpien joukossa. Kuulin, kuinka jotkut alkoivat tahattomasti yökkäillä ja näin johtajan kännykkälampun valossa, kuinka kaikki peittivät nenänsä käsillään. Olin suunnattoman nolona.

      Juuri silloin hissin ovet aukesivat ja huoltomiehet kehottivat kaikkia poistumaan hissistä. Kaikki huokaisivat helpottuneena ja eräs nainen jopa kiljahti riemusta. Hissi oli pysähtynyt lähes kerroksen kohdalle, joten kaikki saattoivat pelkästään astua hissistä ulos. Minä en kuitenkaan voinut, koska olin edelleen kyykyllä hissin nurkassa. Kun väki hissistä oli poistunut, alkoivat huoltomiehet välittömästi kysellä äänekkäästi: "Mikä täällä haisee?". Sen jälkeen he huomasivat minut: "Jumalauta toi jätkä on hississä paskalla". Kiskoin housuja jalkaani niin nopeasti kuin vain kykenin, mutta sain ne vasta puolitiehen kun huoltomiehet olivat jo hississä. "Kuka tämän siivoo?" En voinut muuta kuin rynnätä hissistä ulos. "Ottakaa se kiinni, jumalauta sehän on paskonut koko hissin remonttiin".

      En mennyt töihin seuraavana päivänä, enkä siihen työpaikkaan enää ikinä. Marjutista en ole tähän päivään mennessä kuullut mitään, enkä varmaan tule koskaan kuulemaankaan.

      • Hahahha, hauska tarina. :'D


      • Suatana kirjoitti:

        Hahahha, hauska tarina. :'D

        Makunsa kullakin. Minusta se ei ollut hauska vaan karmea. Onnellinen loppu olisi ollut, että olisivat Marjutin kanssa löytäneet toisensa.


      • dano.m kirjoitti:

        Makunsa kullakin. Minusta se ei ollut hauska vaan karmea. Onnellinen loppu olisi ollut, että olisivat Marjutin kanssa löytäneet toisensa.

        No mulla saattaa olla vähän hirteinen huumorintaju. Jotkut on joskus liian rajuksikin sanonut.


    • Anonyymi

      Hauskoja kilpailuja tuossa selviytyjät-ohjelmassa jos edes jaksaa valvoa ja katsoa niitä :ÖD

    • Anonyymi

      Nuorena teidän olisi pitänyt käydä usein baareissa juomassa viinaa ja tutustumassa naisiin. Naisia tapaa helposti baareissa. Hississa ei tapaa naisia kuin pari sekunbtia eikä siinä ehdi tutustua joten baariin pitää mennä koska siellä naisilla on aikaa jutella miesten kanssa.
      T viinamies

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7061
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      117
      4830
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      63
      4086
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3404
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      705
      2163
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      248
      1546
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1405
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1388
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1344
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      21
      1069
    Aihe