Pika- arvostelussa: Hämpton!

Olin käynyt paikkakunnalla jo aiemmin, joten en analysoi asiaa sen perusteellisemmin.

Onnibussilla stadista se tunti ja vartti. Pysäkin sijainnit molemmin puolin kauppakeskusta. Ensimmäisenä astuin hautuumaalle, jonka kivet olivat hujan hajan ja joukossa yksi vanhoista kilometripylväistä väsätty kaatunut risti. Näin oli jo 20 vuotta sitten ja mitään järjestystä ei ole saatu aikaan.

Kaurialan kentälle siitä kävelee kymmenessä minuutissa - pääkatsomossa oli irronneita kuppi- istuimia, mutta toisen puolen katsomo oli paremmassa kunnossa. Voisi siellä hyvin pelata vaikka divaria, mutta nyt Parainen nousee.

Tuo kauppakeskus, johon saavuttiin oli nimeltään nimetty juopporentun kriminaalin mukaan. Kyseessä oli edesmennyt Antti Hampparbergi eli oikealta nimeltään Irwin Goodman. Tunnettiin kavereiden keskuudessa lempinimellä hamppari. Mikä muu kaupunki on nimennyt edes lyhtypylvään tai edes aurausmerkin jonkun rappioalkoholistin mukaan?

Hakaristiin törmäsin kirkon edessä oikein patsaan muodossa- varmaan on jäänyt vielä aseveliajoista kaupungilta poistamatta, kun on ollut muita kiireitä.

Hämptonin väki oli kaikki, joihin törmäsin oikein mukavia ja kohteliaita. Ulkomaalaisen värisiä näkyy katukuvassa paljon, kuten myös Kotkassa oli asian laita.

Eino Leinolla oli kämppä juurikin Linnan vieressä. Synkkä talo, jonka väritys (haaleanvihreä) tekee siitä entistäkin synkemmän. Synkkä oli mieskin ja vietti myöhemmät vuotensa pöpilässä ja eduskunnassa.

Kaiken kaikkiaan keskusta on sekoitus vanhaa ja uudempaa, tosi rumaa. Erittäin surkean näköistä ja epäkäytännöllista - pitäisi säilyttää vanha ja rakentaa uutta toisaalle, kuten on asian laita Naantalissa, Porvoossa ja Raumalla.

Antti rakennutti Häptonin Parolaan huippumodernin mukavuuksin varustetun talon, mutta sekin taisi mennä kurkusta alas, mutta laulu siitäkin syntyi:
https://www.youtube.com/watch?v=asDrhPL_AnI

9

421

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      viimeksi kävin Hämptonissa vuonna 1972. Tarkoituksenani poiketa hanssin-jukka lentokonekahvilassa. Tilasin pullollisen punaista jaffaa ja sokerimunkin. Sisälle minua ei päästetty. Paikka oli tupaten täynnä meluavaa hämptonin nahkatakki-nuorisoa. Jouduin tyytymään ulkona istumiseen. Koin suurta pettymystä, frustraatiota ja syrjityksi tulemista. Olinhan matkannut varta vasten Turusta asti päästäkseni limonadille lentokone hanssin-jukan sisäkabiiniin. Pitäkää tunkkinne. Karistin Hämptonin pölyt nopeasti munkin syötyäni. Puoliksi juodun jaffapullon jätin pöydälle Jatkoin matkaani Lahteen. Suureen Chicagoon. Olen monastikin käynyt Lahdessa mutta matkaan aina Riihimäen kautta. Kun kerran pettyy niin se on silloin siinä. tv. Turun Jukka

    • Hämptonissako oli se punatiiline muinaislinna jonka tornissa oli vanhan ajan puucee.?kakat tippus vallihautaan jos ei koko ukko?

      hämptonia sanotaan tylsäksi en kyllä ymmärrä miksi.? olen 3 kertaa käynyt niillä hämptonin kaukaisilla esikaupunkialueilla katsomassa ranchia. halpaa selalsta mutta täältä katsottuna hämpton esikaupunkeineen on aika kaukann. mutta eipä mulla elämässä muutakaan niin voisin muuttaa hämptonin esikaupunkialueille. Linna on kyllä jepa. onneksi meillä on edes muutama.

      • Anonyymi

        jos saisit linnaherran viran niin muuttaisitko Hämptoniin.


      • Kyllä pervokki, kaikissa linnoissamme oli sisävessat, joita ei sitten linnan ulkopuolella ollutkaan missään. Satoja vuosia ennen kuin muualle sisävessat tulivat. Ainakin Olavinlinnassa wc:n poistoaukon ja kallion etäisyys oli kymmeniä metrejä.

        Noilta ajoilta on säilynyt sanonta: "saaha paskaa niskaan." Ja "toimii kuin junan vessa", tunnettiin ennen: "toimii kuin linnan vessa." Junien vessoissakin on siirrytty nykyään puhtaasta reiästä, likaiseen säiliöön.

        Ennen tavalliset kansalaiset paskansivat puukiuluun, joka sitten tyhjennettiin kadulle. Paikoissa, joissa asutus oli tihua, kuten Lontoossa, kahlattiin nilkkoja myöten paskassa, kun ei viitsitty Thamesiin asti viedä pottaa.

        Loppuun vielä; hengellisyyttä janoaville; Hämptonin lähellä vietetään vuosittain Hattulan Virtausjuhlia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        jos saisit linnaherran viran niin muuttaisitko Hämptoniin.

        Kartanon herrakin sopis. onhan siellä essikaupunkialuiella kauppakeskus tuulonen.


      • roskapostirobotti1 kirjoitti:

        Kyllä pervokki, kaikissa linnoissamme oli sisävessat, joita ei sitten linnan ulkopuolella ollutkaan missään. Satoja vuosia ennen kuin muualle sisävessat tulivat. Ainakin Olavinlinnassa wc:n poistoaukon ja kallion etäisyys oli kymmeniä metrejä.

        Noilta ajoilta on säilynyt sanonta: "saaha paskaa niskaan." Ja "toimii kuin junan vessa", tunnettiin ennen: "toimii kuin linnan vessa." Junien vessoissakin on siirrytty nykyään puhtaasta reiästä, likaiseen säiliöön.

        Ennen tavalliset kansalaiset paskansivat puukiuluun, joka sitten tyhjennettiin kadulle. Paikoissa, joissa asutus oli tihua, kuten Lontoossa, kahlattiin nilkkoja myöten paskassa, kun ei viitsitty Thamesiin asti viedä pottaa.

        Loppuun vielä; hengellisyyttä janoaville; Hämptonin lähellä vietetään vuosittain Hattulan Virtausjuhlia.

        Tai sitten se lammin entinen parantola nykyinen ortodoksiyhteisö. No henkisyyttä janoaville sekin hyvä tai kauppakeskus tuulonen. Vaikka hieman vaatimaton onkin .


    • Anonyymi

      On harmi, etten ole vieraillut Hamptonissa. Sama juttu Tallinnankin kanssa. Tai Tukholman.
      Aina sama persaukkisten onkelma. Matkatinalla saa jo monta bisseä Tokmannelta.
      Tai kannikan kyrsää 30 % alella lähikaupasta. En valita osaani.

      • täältä pk-seudulta katsottuna hämpton ei oo kovin kaukana.


      • Anonyymi
        pervokki kirjoitti:

        täältä pk-seudulta katsottuna hämpton ei oo kovin kaukana.

        Hämpton on säveltäjä Sibben kotikaupunki. Myöhempiä suuruuksia Veikko Salmi. Hänkin jo edesmennyt.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      27
      5284
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3593
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3492
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3387
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2980
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2717
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      19
      2403
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2380
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    10. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      41
      2042
    Aihe