1. Minut on aivopesty se ottamaan
2. Saan ihanan koronapassin
Nämä perustuvat tunteisiini ahdistavaa ensin vuotta odotellessa,
2. Saan ihanan koronapassin
Nämä perustuvat tunteisiini ahdistavaa ensin vuotta odotellessa,
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Vappusatanen ei onnistunut mutta koronapassi onnisui.
Koronapassi oli vuosi sitten salaliittoteoriaa.
Kuullostaa Kiinan kommunistisen puolueen globaalilta
mallilta. Tosin siihenhän maailma on menossa "rokote"passeineen.
THL ja Hallitus perustelee kolmatta rokotetta.
- Suomessa kolmas rokote annetaan sen takia, että rokotteet eivät menisi vanhaksi. Lääketieteellistä perustetta ei siis ole, vaan pelkän vanhaksi menemisen takia annetaan rokote.
Ja kun kaivaa van sen omaa aatteeseen sopivat lauseet, niin voi vääristellä vaikka mitä.
Sanottiin myös, että riskiryhmien rokotteen teho alkaa laskea ja kun noita rokotteita riittää, niin suojataan riskiryhmää kolmannella rokotteella ja myöhemmin se annetaan myös muille.
Harmittaako olla vähemmistössä tyhmänä?
Me normaalit ja järkevät ihmiset pääsemme vapaasti matkustamaan ja liikkumaan suht turvallisesti ja jos saamme taudin, niin se on helppo ja harmiton.
Noloa on kun ihminen pelkää piikkiä enemmän kuin vaarallista tautia.
"Koronapassia" vastaavaa on käytetty propagandan kanssa kansallissosialistisessa natsi-Saksassa onnnistuneesti.
Nyt koronapassi on todellisuutta.
Propagandakoneisto on tuominnut terveet rokottamattomat ihmiset saastaisiksi.
Huom. Terveet.
Sä olet niin nolo ja tyhmä.
Ketään ei ole kuollut koronarokotteen jälkeen Hallitus ilmoittaa.
Koronaan kolleitteitten keski-ikä Suomessa on 83 vuotta.
Rokotettujen veri ~~~~~~~~~~●●●●●●●
muistuttaa nuudelimössöä tai heisimatoa.
Onkohan liian kova hinta rokoteassista?
https://twitter.com/veryvirology/status/1440364106536521728
Mediaani- ikä. Se on eri asia kuin keski-ikä.
Rokotekokeilu on testausta jossa ihmiskokeissa käytetään lumerokotuksia ja ainakin Suomessa viranomaiset ovat ilmoittaneet että lapsia pitää rokottaa sillä muuten rokotteet vanhenevat.
Lumerokotuksista ei ole haittaa.
Mikään+kokeilu+ei+ole+käynnissä.+++Kuka+noista+miljoonista+rokotteista+pitäisi+lukua+kenellä+pelkkää+lumetta.
Miten+viitsitte+noin+älyttömiä+puhua.++Siksi+koska+olette+a)+hölmöjä+++b)++yritätte+siten+piilottaa+sen+tosiasian+että+99,9++%+suomessakaan+ei+ole+saanut+mitään+oireita.
Niitä piikkejä on tarkoitus ottaa monta 2-3 ei riitä 😂🤣
Vrt. lihan piikkisuolaukseen.
Nyt kyseessä ihmisten marinointi monta monta kertaa.
Tyhmät hurraavat ja vaativat lisää piikityksiä.
Aika näyttää kuin paljon tai usein rokotteita tarvitaan.
Hymiötä
Et sä ihan terve ole.
Otatko rokotteen vai kylmäkontin? Kas näin se tapahtuu nyt:
Viihtyisät ruumiskontit odottavat "asukkaitaan" yhä. Miljoona rokottamatonta tietää aikamoista kuperkeikkajuhlaa, kun koronan Delta-variantti alkaa kutittamaan!
Rokotusvastaiset olette taudin levittäjiä!
Rokotetut eivät sitä tee! Ota rokote ja turvaa elämäsi! Pelleilylle tulee karmaiseva loppu!
Empä ole taas lapsellisempaa aloitusta nähnyt. Toisaalta - ei yllätä yhtään. Nämä rokotevastaiset salaliitto hihhulit yltävät joka päivä uusiin ennätyksiin pöljyyden määrässä.
Aloitus toisensa jälkeen märisevät mielikuvitusmaailmassaan ja uppoavat yhä syvemmälle omaan harhaansa. Valheelliseen maailmaan josta ei näköjään pääse selville vesille millään.
Voi voi...
Höpsistä aloittajalle. Suvun riskiryhmät, jossa myös nuoria sairaita, mm. Lisähappea tarvitseva, saivat ensin. Kaksi käy vieläkin syöpähoidoissa.
Oli itsestään selvä että me muut otimme kun vuoro tuli rokotteen myös jotta voimme heidän kanssaan olla tekemisissä.
Ensin itse ajattelin etten ota mutta em. Syyt saivat mieleni muuttumaan.
Kenelläkään ei ole ollut mutään oireita, ei edes näillä sairailla.
Suomessa on k-rokotteisiin KUOLLUT JO LAPSIA!
Kuinka monta, sitä ei Fimea kerro. Epäsuorasti myöntää että lapsia on kuollut, koska muuten sanoisi ettei ole.
Nyt päättäjät suunnittelevat piikkien antamista entistä nuoremmille lapsille!
"Otan otan koronapiikin sitä varten ettei sillä ole haittavaikutuksia".
Kyllä ja samalla tulee osasta ottajia narkomaaneja.
Jos ei ensimmäinen tai toinen vammauttanut tai tappanut - on kuitenkin mahdollisuus aina ottaa boostereita loputtomasti.
Tulossa on myös Pfizeriltä kaksi kertaa päivässä popsittava eloonjäämispilleri näille narkomaaneille, mitä on saatu - hintahan nousee ja mitä sitä ei maksaisi, että pysyy hengissä kiiltonahkakengissä vaikka jengissä.
3. Otin rokotteet suojatakseni sekä itseäni, että muita ihmisiä, erityisesti läheisiäni vaaralliselta koronavirukselta.
Miksi otin molemmat koronatautia ehkäisevät piikit?
Onhan se riskiryhmään kuuluvalle kansalaisvelvollisuus!