Korona-alarmistilla on tähän yhtenä vakiovastauksena seuraava: "korona tarttuu rokottamattomiin, rokotetut on suojassa", ja sitten sen päälle nälvitään ja lällätellään rokottamattomille.
Mutta miten on todellisuudessa? Tilastot kertoo monen maan kohdalla kasvavista tapausmääristä, samalla kun kehuskellaan rokotekattavuutta, sekä kuinka tehokkaita rokotteet on. Ristiriitaista, eikö? Tietenkin rokotekattavuuden lisääntyessä ja lähentyessa jopa 100 prosenttia, tapausten määrän pitäisi vähetä. Mutta miksi ei näin ole? Siksi, ettei koronarokotteet tehoa odotetusti. Israel yhtenä maana on tästä todiste. Siksi tarjoillaan "tehosteeksi" jo kolmatta kierrosta ja neljännestäkin puhutaan. Mutta auttaako vanha rokote, kun virus muuntuu jatkuvasti? No eipä auta ei, vaikka sitä tuupattaisiin litratolkulla. Miksei koronarokotetta päivitetä kuten influenssarokotteet? Koska koronavirus muuntuu useita kertoja vuodessa, kun taas influenssavirukset n. kerran vuodessa. Koronapandemiassa ei yksinkertaisesti ole aikaa pitää rokotteita ajantasalla, eikä ihmisiä edes voisi rokottaa niin usein.
Kannattaako siis koronarokote ottaa? Kannattaa, jos pelkäät menettäväsi maineesi, työpaikkasi ja ystäväsi. Jos ajattelet omilla aivoillasi, ajattelet riskejä ja olet immuuni korona-aktivismin paskatulvalle, ja myös ymmärrät, ettei rokote tehoa muunnoksiin, niin mitä syytä on ottaa turha rokote? No niin mitään.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Lue enemmän, luulet vähemmän.
https://juhaniknuuti.wordpress.com/2021/08/03/koronaan-sairastuneista-yha-suurempi-osa-on-rokotettuja-mutta-se-ei-tarkoita-sita-mita-moni-luulee/
Ei AP:n kaltaiset pysty tuohon.
Jujuhan on just siinä ettei rokotettu joka sairastuu TARVITSE sairaalahoitoa. Mutta se on liian monimutkainen tieto rokottamattomille.
JOKO NYT LÖYTYISI VASTAUS?
Nämä maat ovat onnistuneet tiputtamaan sairaanhoitoa tarvitsevien lukumäärän huomattavasti rokotusten aloittamisen jälkeen. Tehohoitoa tarvitsee enään ainoastaan murto-osa rokotetuista. Suurimmassa osassa maita ovat myös päivittäiset tartunnat tippuneet vain pieneen osaan siitä mitä oli ennen rokotteita. Rokotteiden teho on kiistaton. 😇😉😇🤓🤓😊😉☺️
USA, Intia, Chile, Ruotsi, Italia, Ranska, Espanja, Estonia, Puola, Unkari, China, Kanada, Uruguai, Qatar, Singapore, Chile, Tanska, Portugal, Bahrain, Kanada, Espanja, Belgia, Irlanti, Englanti, Mongolia, Hollanti, Ranska, Norja, Thailand, Peru, Romania, Albania, Bolivia, Tunisia, Bulgaria, Moldova, Liettua, Latvia, Viro, Kreikka, Turkki, Tsekki, Saudi Arabia, Japan, Ecuador, Argentina, Brazil, Marocco, Slovakia, Costa Rica, Kolumbia, Mexico, Saksa, Suomi, Slovenia, Kroatia...jne... 😎😁😊😎😎🤗🤗🤓
Tuossa faktat, voit itse tarkistaa pitääkö paikkaansa maista ja niiden rokotusten onnistumisista.🤓😊😇😇
https://www.worldometers.info/coronavirus/
😁🤗😇🤓🤓😎
Mutta missä ovat ne maat joissa epäisänmaallisen rokotevastaisen salaliittoteorikon mukaan rokote tappaa? Missä? Miksi salaliittoteorikko ei voi vastata yksinkertaiseen kysymykseen, MISSÄ?
😎😄😊😎😎🤗🤗😎
Hymiötomppeli taas vauhdissa.
Viime viikolla hymiötomppeli väitti jopa Johns Hopkins huippuyliopiston tiedonantoja valehteluksi.
Hymiötomppeli levittää propagandaa.
tartuntatautimyönteiset koronanvastustajat ovat vain tekoälyjä⌨💻
https://www.mikrobitti.fi/uutiset/mb/f5dc1731-ca5e-4d61-b0d3-8288c72b6dae?ref=ampparit:44b7
Rajut väitteet koronarokotteiden haitoista leviävät somessa
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4241499
THL:n tietojen mukaan kukaan kaksi rokotetta saanut ei ole Suomessa sairastunut koronaviruksesta vakavasti
https://www.talouselama.fi/uutiset/thln-tietojen-mukaan-kukaan-kaksi-rokotetta-saanut-ei-ole-suomessa-sairastunut-koronaviruksesta-vakavasti/9e00891d-c117-4d89-aa8d-8acbdde02a55
Norja poisti kaikki rajoitukset koska kyse on flunssasta.
Suomessa tänään uusia tartuntoja 273 yhteensä 139678 joista edelleen sairaina tai vähäoireisina 92343 joista sairaalahoidossa jo 119 joista teholla 25 ihmistä .
Kyseessä on vielä maanantain lukemat joten tilanne voi olla vielä pahempi.
No niinhän se on täälläkin. Lääkefirmat tekee tiliä nytten. Mutta kyllä tämä huuhaa mikä alkoi vessapaperin hamstrauksella on mennyt kuin häkä ihmisten päähän.
Kaikkein pelottavinta on kun raskaana olevat naiset ja ihan pikkulapset rokotetaan, kyllä jotain moraalia pitäisi olla mutta sitähän ei lääkäreillä ole kun lääkefirma sponssaa …..
Eihän+infulensasta+ollut+muuta+kuin+0%+tässä+vuoden+aikana...mihin+hävisi+:-))
Yksinkertainen kysymys epäisänmaalliselle rokotevastaiselle salaliittoteorikolle, MISSÄ?
Nämä maat ovat onnistuneet tiputtamaan sairaanhoitoa tarvitsevien lukumäärän huomattavasti rokotusten aloittamisen jälkeen. Tehohoitoa tarvitsee enään ainoastaan murto-osa rokotetuista. Suurimmassa osassa maita ovat myös päivittäiset tartunnat tippuneet vain pieneen osaan siitä mitä oli ennen rokotteita, vaikka koronarajoituksia on poistettu suuri osa. Rokotteiden teho on kiistaton. 😇😉😇🤓🤓😊😉☺️
USA, Intia, Chile, Ruotsi, Italia, Ranska, Espanja, Estonia, Puola, Unkari, China, Kanada, Uruguai, Qatar, Singapore, Chile, Tanska, Portugal, Bahrain, Kanada, Espanja, Belgia, Irlanti, Englanti, Mongolia, Hollanti, Ranska, Norja, Thailand, Peru, Romania, Albania, Bolivia, Tunisia, Bulgaria, Moldova, Liettua, Latvia, Viro, Kreikka, Turkki, Tsekki, Saudi Arabia, Japan, Ecuador, Argentina, Brazil, Marocco, Slovakia, Costa Rica, Kolumbia, Mexico, Saksa, Suomi, Slovenia, Kroatia...jne... 😎😁😊😎😎🤗🤗🤓
Tuossa faktat, voit itse tarkistaa pitääkö paikkaansa maista ja niiden rokotusten onnistumisista.🤓😊😇😇
https://www.worldometers.info/coronavirus/
😁🤗😇🤓🤓😎
Mutta missä ovat ne maat joissa epäisänmaallisen rokotevastaisen salaliittoteorikon mukaan rokote ei tehoa, tappaa? Missä? Miksi salaliittoteorikko ei voi vastata yksinkertaiseen kysymykseen, MISSÄ OVAT NE MAAT?
😎😄😊😎😎🤗🤗😎
Rajut väitteet koronarokotteiden haitoista leviävät somessa
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4241499
THL:n tietojen mukaan kukaan kaksi rokotetta saanut ei ole Suomessa sairastunut koronaviruksesta vakavasti
https://www.talouselama.fi/uutiset/thln-tietojen-mukaan-kukaan-kaksi-rokotetta-saanut-ei-ole-suomessa-sairastunut-koronaviruksesta-vakavasti/9e00891d-c117-4d89-aa8d-8acbdde02a55
Brandnewtube on näköjään samanlainen dis-informaation levittämiskanava kuin bitchute ja tokentube.
Syntyvyys on lisääntynyt samaa vauhtia kuin rokotekattavuuskin , eli ei ainakaan hedelmättömyyttä tämä piikki aiheuta 😁
On vain vähän tai ei lainkaan todisteita siitä, että sulkutiloilla olisi vaikutusta ”Covid -kuolemien” rajoittamiseen. Kun vertaat sulussa olleita alueita niihin alueisiin, jotka eivät ole määränneet sulkutiloja, et näe eroavaisuuksia lainkaan.
Mutta, sehän onkin Venäjällä 😂